keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin luukku 5; upeat Korento-sarjan meikit ja arvonta


Flow cosmetics korento meikit make up

Flow Cosmetics lanseerasi lokakuisilla I love Me-messuilla uuden Korento-sarjan, johon tällä hetkellä kuuluu kasvomeikkituotteita. Kirjoitin jo aiemmin seerumimeikkivoiteesta, niin innoissani siitä olin. Löydät kirjoituksen tästä linkistä.  Kaikki tuotteet on saatu Flow Cosmeticsilta, joka myös sponsoroi arvonnan.

Koska sarja todella sykäytti, päätin, että se on juuri se itselleni tärkeä asia, jonka ehdottomasti haluan esitellä myös muille Kauneusbloggaajien joulukalenterin viidennessä luukussani. Eilisen luukun julkaisi Henna V ja huomisen luukun takaa löytyy Miss Aria.

Korento-sarjan ilme on todella hienostuneen yksinkertainen ja mielestäni tuotelinjan koko visuaalinen ilme mainoksineen on todella onnistunut. Puhumattakaan tuotteista, jotka on hiottu viimeiseen asti, nimittäin koostumukset ovat mielestäni todella hyviä. Myös värivalinnat on tehty mahdollisimman helpoksi. Kaikki tuotteet on jaoteltu kylmiin ja lämpimiin väreihin. Ei turhaa selaamista, esimerkiksi itselleni oli helppo aloittaa värien miettiminen heti keltapohjaisista, tummemmista väreistä. Voidemaisten tuotteiden raaka-aineet ovat pitkälti pohjolan luonnosta ja ne on pakattu tummaan lasiin, joka suojelee tuotetta valolta. Lasin voi kierrättää, samoin puuterimaisten tuotteiden muoviosat.

Koostumukset ovat hoitavia ja perustuvat Berry Active Complex-yhdistelmään, joka koostuu  hoitavista, iholle hyödyllisistä aineista, kuten marjaöljy, E-vitamiini ja rasvahapot. Tuotteilla ei ole luonnonkosmetiikan sertifiointia, mutta ne täyttävät Cosmos-standardit. Tuotteet ovat eläinkokeettomia ja suurin osa on vegaanisia.

Olen tottunut käyttämään pelkästään luonnonkosmetiikan kasvomeikkituotteita viime vuodet ja voin verrata tuotteita ainoastaan luonnonkosmetiikan käyttäjän näkökulmasta. Oma ihoni on pintakuivuuteen taipuvainen, väri on suhteellisen tasainen mutta muuttunut tummemmaksi iän myötä, enkä kärsi epäpuhtauksista. Rakastan kuulasta meikkiä ja hoitavia koostumuksia.

korento kiinteä meikkipohja foundation

Voidemainen meikkipohja tuntuu olevan perinteisten meikkivoiteiden ystävien suosikki. Koostumus on kiinteä ja sulaa nopeasti iholle. Meikkipohja on peittävä ja lisätystä määrästä riippuen pinnasta saa täysin peittävän.  Voidemainen meikkivoide jää melko samettiseksi iholle ja pigmenttiä riittää. Olen käyttänyt myös peitevoiteena. Tähän pätee sama sääntö kuin kaikkiin Korennon meikkituotteisiin; vähempi on parempi. Käytetyt määrät ovat todella pieniä ja siksi tuotteet ovat riiittoisia. 

Itse en ole meikkivoiteiden harras ystävä, koska ihoni kaipaa vain kevyttä ihosävyn tasoitusta ja meikkivoide jotenkin tuntuu lätistävän ihon liian tasaväriseksi. Siksi kevyemmän peiton tuotteet, kuten seerumimeikkivoiteet tai BB-voiteet sopivat omaan käyttööni paremmin. Ohuella kerroksella voidemaista meikkipohja, saa jonkun verran kuulautta.

Suurin osa meikkipohjien käyttäjistä käyttää meikkivoidetta ja siksi tämä on ollut todella suosittu heidän keskuudessaan, eikä ihme. Meikkipohjalla saa järjettömän kauniin tuloksen. Se blurraa todella nätisti ja antaa siksi kauneimman tuloksen meikkivoiteista, joita olen käyttänyt. Käytössäni on sävy Warm 04.

Voiteen voi levittää käsin, siveltimellä tai meikkisienellä. Olen pitänyt eniten ovaalisiveltimellä eli hammasharjan näköisellä siveltimellä levittämisestä. Tulos on todella airbrush-tyyppinen.

Korento mineraali meikkipohja mineral make up foundation

Mineraalimeikkipohjat ovat pitkään olleet suosikkejani, koska ne ovat niin huolettomia. Värin saa nopeasti pyöriteltyä kasvoille kabukilla ja tulos kestää moitteettomasti koko päivän ilman korjailua. 

Flowlla on nyt kaksi hyvin eri tyyppistä mineraalimeikkipohjaa. Flown omaa nimeä kantava mineraalipohja on mattaisempi ja peittävämpi. Kirjoitin meikkipohjasta ja ehdottomaksi lempikabukikseni nousseesta Flow Cosmeticsin vegaanisesta kabukista aiemmin ja löydät ne tästä linkistä.

Tämä Korento-sarjan mineraalimeikkipohja on edeltäjäänsä kuulaampi. Hienojakoiset mineraalit on pinnoitettu lesitiinillä, joka tuo kuultoa ja hoitavuutta meikkipohjaan. Lesitiini on rasvaa, joten meikkipohja levittyy helposti ja on erittäin hyvä pintakuivalle iholle. 

Yhdellä kerroksella saa kasvoille ihanan, kuultavan meikkipohjan valoa heijastavien mineraalipigmenttien ansiosta. Mikäli kaipaa enemmän peittoa, tuotetta voi kerrostaa. Tämä sävy Warm 04 on sulautunut ihooni todella nätisti ja tuonut lämpöä sekä hehkua. Ei enää tee mieli käyttää muita mineraaleja.

Mineraalimeikkipohjien ydin on hyvä kabuki ja huolellinen iholle pyörittely. Lopputulokseen voi vaikuttaa kerrostamisen ohella myös muilla tavoin, kuten pohjustuksella. Lämpimämmillä ilmoilla käytän alla kosteusvoidetta, mutta talvella usein balmia. Vaikka balmi saattaa kuulostaa oudolta, se todella toimii. Iho on suojattu ja meikkipohja asettuu nätisti. Samoin jos ihossa on kuivempia alueita, balmi estää useimmiten mineraalimeikin kerääntymisen kuiviin alueihin röpelöksi. Mineraalit aina tekeytyvät jonkin aikaa iholla eli heti ei nää parasta tulosta. Balmin avulla pohja sulautuu ihoon hieman nopeammin. Jos haluaa, voi käyttää myös meikinkiinnitykseen vaikka kasvovesisuihketta, joka nopeuttaa mineraalien tekeytymistä ja ihoon sulautumista.

Korento-sarjan mineraalimeikki on loistava valinta mineraalimeikkien ystävälle tai niiden kanssa aloittelevalle, joka haluaa kuulasta meikkiä, mutta tarvittaessa myös peittävyyttä. Erityisen hyvä normaalille, pintakuivalle tai ikääntyvälle iholle. Mikäli haet peittävyyttä ja enemmän mattaisuutta, sekä ihosi on rasvoittuvuuteen taipuva, kannattaa valita Flown mineraalipohja.

Korento meikkivoide seerumi tinted serum foundation flow

Seerumimeikkivoide Age Defying Tinted Serum on jo ollut blogissa, mutta kehaisenpas uudestaan. 

Tuote on todella seerumi, tarkemmin sanottuna sävytetty öljyseerumi, joka antaa kevyttä peittoa, lähinnä tasoittaa ihon sävyä ja tuo hehkua. Tällä saa korelaiseen tyyliin tavoitellun lasi-ihon.

Ihotyypistä riippuen, voi aamulla kasvojen nestekosteutuksen jälkeen jättää voiteen tai kasvoöljyn väliin ja yksinkertaistaa rutiinia saaden tästä seerumista rasvakosteutuksen. Seerumi on ravisteltava ennen käyttöä. Iholle se jää aluksi öljymäiseen tapaan kiiltäväksi, mutta hoitavat öljyt imeytyvät jonkun ajan kuluessa ihoon. Öljy on hyvin imeytyvää, rasvaisuuden tuntua on taitettu hajotetulla kasviöljyllä. En ole käyttänyt puuteria, vaan antanut seerumin imeytyä omia aikojaan ihoon. Tulos on omaan kevyen ja kuulaan meikkipohjan ystävälle aivan täydellinen. Iho hehkuu ja on tasavärinen näyttämättä meikatulta, seerumi vain sävyttää ja blurraa. Suorastaan vuoden löytö!

Sopii kevyen meikkipohjan ystäville eli juuri vain kevyttä väriä ja tasoitusta kaipaaville. Loistava kuivalle tai pintakuivalle iholle tai ikääntyvälle iholle sekä moni pitää tästä varmasti kesäisin. Käytössäni on sävy Warm 02 ja sävyt sulautuvat ihoon todella hyvin, eli sävyn valinta kahdesta lämpimästä tai kylmästä sävystä on suhteellisen helppoa.

Meikkipohjista tämä on ainoa, jossa on eteeristen öljyjen tuoksuallergeeneja. Korento-tuotteiden öljyt ovat ei-komedogeenisia eli niillä on alhainen tukkimiskerroin, eikä niiden pitäisi aiheuttaa ihohuokosten tukkeutumista.

Korento lip & cheek poskipuna poppy swatch

Lip & Cheek Tint eli huuli- ja poskiväreistä valitsin lämpimän punaisen Poppy:n. Näissä ainoastaan sävyt Cloudberry ja Heather ovat vegaanisia, muissa on karmiinia. 

Huuli- ja poskiväreissä on todella runsaasti pigmenttiä. Poskiin saa vain kevyesti taputella muutaman täplän, jotka olen sitten työstänyt sormin. Huuliin olen ensin levittänyt sormin ja viimeistellyt rajat siveltimellä.

Käytän enimmäkseen voidemaisia poskipunia niiden paremman keston vuoksi ja olen tottunut niiden käyttöön. Tässä pigmenttisyys aluksi yllätti, mutta siihen tottui nopeasti ja sopeutti käyttötavan sen mukaiseksi. Mielestäni tämä ei ole vielä aivan "valmis", vaan uskon, että kun tuote aavistuksen kuivahtaa käytössä, se pääsee osoittamaan parhaat puolensa. En yleensä käytä puuteria, mutta poskipunan kestoa puuterointi paransi huomattavasti. Huulilla väri kesti kohtuullisen hyvin ja pidän huulituntumasta. Huulilla sävy oli kauniin murrettu.

Flow Cosmetics sponsoroi meille arvonnan ja voittaja saa valita mieleisensä meikkipohjan ja huuli-/poskivärin. Värit voi valita vaikka Korennon sivuilta tästä linkistä. Suuren kysynnän vuoksi tuotteita ei pystytä valmistamaan niin nopeasti kuin on menekkiä, joten saattaa olla, että voittaja voi joutua hieman odottamaan palkintoaan. Flown sivuilla kerrotaan toimitusaikojen olevan kuitenkin maksimissaan kaksi viikkoa. Sivuilta löydät myös sarjaan kuuluvat seerumiposkipunat ja värittömän irtopuuterin. Jälleenmyyjät löydät puolestaan tästä linkistä.

Voit voittaa nämä tuotteet, kun käyt kommentoimassa Facebook-sivullani kohtaa, jossa kerrotaan Korento-tuotteiden arvonnasta. Tänä vuonna arvonta on Facebookin puolella siksi, että Blogger-pohjalla kommentteihin pitäisi lisätä sähköpostiosoite julkiseksi ja viime jouluna moni ei pitänyt tästä vaihtoehdosta. Facebook antaa enemmän yksityisyydensuojaa. Löydät Facebook-sivuni tästä linkistä. 


Mikäli sinulla ei ole Facebook-tiliä, jätä kommentti blogin kommenttikenttään ja lisään nimesi arvontaan. Silloin jätä sähköpostiosoitteesi kommentteihin, tai lähetä se sähköpostitse  ihastukset ( a t ) gmail.com.

Arvontaan voi osallistua 12.12. klo 24 asti ja voittajan nimi julkaistaan Facebookissa 13.12. Mikäli en saa voittajaan yhteyttä kolmeen vuorokauteen yksityisviestillä, arvon palkinnon uudestaan. Palkinnon lähettää Flow Cosmetics. Blogin jouluarvonnat ilmestyvät aina lauantaisin klo 9 22.12. saakka, nyt 5.12. ilmestyi ylimääräinen luukku osallistuessani Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteriin. Huomenna Kosmetiikkabloggaajien kuudes luukku aukeaa Miss Arian blogissa ja pääset sinne tästä linkistä.

***edit. Julkaisu oli ajastettu Facebookiin samaan aikaan postausen ilmestymisen kanssa, mutta jonkun teknisen ongelman vuoksi se ei näkynyt. Nyt löytyy Facebookista***

Vielä on aikaa osallistua blogin 1.12. julkaistuun Senja Cosmeticsin arvontaan edellisestä postauksesta. ***arvonta päättynyt***


Arpaonnea!

Blogin seurauskanavat: (ovathan ne kunnossa, jotta et missaa arvontoja)

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä

Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta.


36 kommenttia

  1. Mukana arvonnassa! Nämä tuotteet vaikuttavat ihanan yksinkertaisilta, mutta ylellisiltä.

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebookin ajastusvirheen vuoksi siirsin nyt sinut osallistujaksi Facebooksivulle. Pahoittelen, jotain meni vikaan ajastamisessa, mutta olet mukana arvonnassa

      Poista
  2. Pumkin poskipuna olisi hyvä väri ja warm meikkipohjassa.minulla ei ole fase tiliä. Seuraajana bloggerin kautta. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Facebookin ajastusvirheen vuoksi siirsin nyt sinut osallistujaksi Facebooksivulle. Pahoittelen, jotain meni vikaan ajastamisessa, mutta olet mukana arvonnassa


      Poista
  3. Mukana arvonnassa.Tykkään itsekin eniten mineraalipohjaisista meikeistä ja tuotteista.

    tuulalievonen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebookin ajastusvirheen vuoksi siirsin nyt sinut osallistujaksi Facebooksivulle. Pahoittelen, jotain meni vikaan ajastamisessa, mutta olet mukana arvonnassa

      Poista
  4. Bloggerlukijana mukaan!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Facebookin ajastusvirheen vuoksi siirsin nyt sinut osallistujaksi Facebooksivulle. Pahoittelen, jotain meni vikaan ajastamisessa, mutta olet mukana arvonnassa

      Poista
  5. Ehdottomasti mukaan arvontaan! Ihania tuotteita!
    jennnaaaj98@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Facebookin ajastusvirheen vuoksi siirsin nyt sinut osallistujaksi Facebooksivulle. Pahoittelen, jotain meni vikaan ajastamisessa, mutta olet mukana arvonnassa

      Poista
  6. en löytänyt julkaisua facesta, niin kommentoin tähän. Olis tosi kiva kokeilla kyllä. jessikahotakainen_80@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebookin ajastusvirheen vuoksi siirsin nyt sinut osallistujaksi Facebooksivulle. Pahoittelen, jotain meni vikaan ajastamisessa, mutta olet mukana arvonnassa

      Poista
  7. Pääseekö tätä kautta mukaan? :)
    Mulla on tämä sähköpostiosoite ihan vaan tätä tarkoitusta varten, niin ei haittaa vaikka näkyy julkisesti. :)
    naerppae (@) gmail.com

    VastaaPoista
  8. Osallistun arvontaan, nämä meikit ovat hurmaavia! Vegaaninen huuli&poskiväri heather ja meikkipohjaa vielä mietin..
    Sähköpostilla lähetän vielä oman sähköpostiosoitteeni!

    VastaaPoista
  9. Osallistumispohja Faceboolissa oli ajastettu samaan aikaan postauksen ilmestymisen kanssa, mutta ei jostain syystä toiminut. Siirrän kaikkien kommentoijien tiedot Facebookin arvontaan. Pahoittelen teknistä ongelmaa.

    VastaaPoista
  10. Siirrän Facebookiin kommentin, että osallistut.

    VastaaPoista
  11. Moi, itsekin osallistun innolla näin blogin kautta. Minulla on facebook-tili, mutta en käytä sitä oikeastaan ollenkaan, joten haluaisin näin osallistua :)
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Tonttuillen mukana :) tiina.lehtonen89@gmail.com

    VastaaPoista
  13. mukana :-) ansode(at)gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana minä myös, ihania tuotteita joihin on hyvä tutustua.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Siirsin osallistumisesi Facebookin puolelle

    VastaaPoista
  16. Huom! Arvonta Facebookin puolelle, ohjaava linkki tekstissä. Kommenteista voi osallistua vain, jos ei ole Facebook-profiilia.

    VastaaPoista
  17. Ihanan kuuloisia tuotteita, poskipunista ehkä poppy voisi olla hyvä ja meikkivoiteesta warm.
    essilaurell@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukaan kivaan arvontaan.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa ��
    siljasep01@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Olisi kiva testata löytyykö sopiva sävy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti kommentti tuli arvonta-ajan päätyttyä ja ei ehtinyt mukaan arvontaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi <3