tiistai 27. joulukuuta 2016

Mustaa,kultaa,niittejä-se on rock! Lisäksi bh cosmeticsin tilaus

Joskus lakkaa kynsiä, eikä ole mitään ideaa koristeluista. Toisinaan, kuten nyt, tietää heti mitä tekee. Takaraivosta tuli heti selväksi, että negative space on nyt se juttu.

Ostin syksyllä Kynsikoristekirpparilta Cirque polishin lakan Gaia. Musta lakka pienillä kultaisilla hituloilla. Ei tee yhtään mieli lakata millään, mikä muistuttaa joulusta ja tämä oli täydellinen valinta tähän fiilikseen. Minulla on kynsitarvikkeiden luona yksi pieni kori, jossa on lakkausvuoroon tulevia lakkoja. Tämä oli siellä luvattoman kauan. On se vaan ihana ja kaikenkaikkiaan kynnet onnistuvat todella hyvin. Olen itse erittäin tyytyväinen tulokseen. Todella miellyttää silmää ja nämä olivat messangerin päivän tila-kuvana ja jopa miespuoleinen kaverini kommentoi että wow :)



Suurempiin negative space-alueisiin laitoin kolmioteipit, jotka olen joskus ostanut ebaystä. Pienet värittömät viivat syntyivät Minailsin vinyyleillä. Ovat niin ohkaisia että hiukka jo hermo paukkui niitä asetellessa.

Lakka ei ollut todellakaan nopeammin kuivavasta päästä. Onneksi on Seche Vita! Voitteko uskoa että ostin ensimmäisen vasta ihan vähän aikaa sitten! Miten paljolta olisin säästynyt kun olisin ostanut aiemmin... Päällyslakkanakin se on mukavan tuntuman ja kiillon antava pikakuivattavan ominaisuutensa lisäksi.



Kolmioniitit ovat ebaystä, mistä on tullut hankittua paljon tämän tyylisiä koristeita ja kynsikoruja.

On minulla muutakin asiaa. Nimitäin joulukuun alussa sain bh cosmeticsin tilaukseni Saksasta. Siellä on vähän väliä aleja, etenkin paleteissa, joita kannattaa hyödyntää. Postikulut ovat kyllä pikkaisen turhan korkeat, 10€. Suurin ongelma on kuitenkin se, että ajoittain esim. huulipunissa parhaat värit ovat loppu ja kauan. Nyt kun lähestulkoon kaikkea oli tarjolla, näihin edullisiin tuotteisiin meni 70€-hups vaan.

Tuotteiden hinta-laatusuhde on loistava. Katsotaanpas siis mitä ostin:

Huipennuksena oli Modern neutrals 28 color eyeshadow palette. 


Pakkaus on lähinnä käytännöllinen, ei luksusversio. Mielummin näin, kuin 20€:n lisähinta pelkästä pakkauksesta. Paletin hinta on 21€, mutta nyt se on 60% alennuksella hintaan 8,50! Voitteko käsittää!!! Mieletöntä. Linkki


Kaikki ovat mattasävyjä ja tervetullut lisäys kiilteleviin Urban Decayn paletteihin. Loistava arkimeikkiin, olipa yksissä juhlissäkin. On tullut kokeiltua uusia väriyhdistelmiä, kun olen vielä vähän hukassa mikä kaikki sopii porkkananpunaisen tukkani kanssa. Vihreäsilmäisenä vierastan sinisiä sävyjä. Oikeastaan olen vuosia vierastanut sinistä ihan missä vaan. Yleensä kuljen mustissa farkuissakin. Luomiväreissä on tarpeeksi pigmenttiä, ei kuitenkaan yhtä paljon kuin UD:llä, mutta kuitenkin niin paljon, ettei kerrostamista tarvitse. Häivytys on helppoa. En voisi olla tyytyväisempi.


Pupulogo on kaikissa tuotteissa takuuna eläinkokeettomuudesta. Käytän luonnonkosmetikkaa, josta teen suuren osan itse, mutta värimeikeissä silmäluomilla ja huulilla pitäydyn useimmiten perinteisissä tuotteissa, kunhan ovat cruelty free-laatuisia. Luomiväreissä nimittäin käytetään niin luonnon-, kuin perinteisessä kosmetiikassakin mica-pigmenttejä, jotka ovat luonnollisen kaltaisia, ei luonnollisia. Luonnon värit ovat yksinkertaisesti liian kalliita, eikä yksikään merkki ole vielä pystynyt siirtymään luonnonväreihin.

Sitten huulipunat. Olen mattapunien ystävä ja etenkin nestemäisten. Niitä on niin helppo käyttää ja näiden pysyvyys on yksinkertaisesti hyvä.


Long lasting matter lipstick sävyissä Clara (ylempi) ja Serena. Hinta on 11€, tällä hetkellä tarjouksessa 8,50€. 


Huonona puolena näissä on värien huono kuvaus. Googletin värejä ja aina niitä ei ole helppo löytää. Kuvittelin Serenan olevan hieman oranssisempi ja huulilla se melkein menee nudepunasta. Enkä ollut varautunut etä Serena on niin tumman ruskea. Kaksissa joulunalusjuhlissa kyllä käytin sitä. Vaaleampaan punaan saa kyllä lisää sävyä, kun valitsee sopivan rajauskynän alle. Nämä tuntuvat erittäin miellyttäville huulilla, ei ollenkaan kuivattavalta.

Ja sitten uutuussarjan tuote: Metallic liquid lipstick.


Lähdin hieman varovaisesti tilaamaan, kun swatcheja oli vaikea löytää. Tämä oli varma valinta. Vaalea sävy käy kaikille. Huulilla se ei ole niin vaaleanpunainen kuin kuvassa. Sävy on Lovey ja se on aivan eri näköinen firman sivuilla. Tässä swatchit hieman eri valaistuksissa:



Huulilla se on tosiaan vaalea ja huulet tuntuvat ihanan kosteutetuilta. Tätä pitää myös siksi oikein mielellään. Kestävyys myös kiitettävä ja tämän kanssa voi loihtia efektejä yhdessä mattapunan kanssa. Jotenkin veikkaan, ettei jäänyt tämän sarjan ainoaksi tilaamakseni liquid metal-punaksi.

Käytin ennen Color Lock-sarjan mattapunia, jotka myöskin ovat mukavan kestäviä. Puna on kerta kaikkiaan ihanan näköinen.


Sävy Faithful on aina ollut loppu, joten kun sitä vihdoin sain, oli tilaisuus käytettävä. Nämä maksavat normaalisti 5€. Voitteko uskoa?


Hultenrajauskyniä oli yksi entuudestaan ja nyt sain täydennystä. Näissäkin sävyt ovat valitettavan usein loppu. 


Kyseessä on todella vedenkestävä huultenrajauskynä, mitä muuta voi toivoa?


Vasemmalta oikealle Playful, Retro, Rasberry ja Rosy.


Ja sitten vielä todellinen hypetystuote:


Studio pro Waterproof Pomade värissä Caramel. Sävy on juuri oikea minulle ja siveltimellä se vain liukuu ihanasti kulmille. Pysyy loistavasti. helppo käyttää, edullinen. Mitä muuta voi toivoa?


Kävin huvikseni Kicksissä testaamassa Anastasian kulmakarvaväriä verratakseni sitä tähän ja Anastasia oli todella kuiva. Uskon tämän olevan huomattavasti helpompi käyttää.


Kaunista. Nyt voisin kuitenkin lisätä kuten tv-shopissa-ei siinä vielä kaikki. Sain valita kaupan päälle kahdesta luomiväripaletista tällaisen shimmerisen ihanuuden:




Kuten tästä intoa pihisevästä postauksesta varmasti huomaatte, olen ollut äärettömän tyytyväinen tilaukseen ja tekisi mieli jo tilata lisää. Arki helpottuu ja tämmöiset kerta kaikkiaan piristävät. Voi sitä fiilistä kun sai aukoa pieniä pahvilaatikoita kasapäin ja ihastella mitä kaikkea on tullutkaan ostettua. Suorastaan enemmän innostusta kuin joululahjoista, joista tosin monet tiesin jo etukäteen.

Kyllä nyt on hyvä. Vapaata, ihania meikkejä, kynnet laitettu ja niihin on tyytyväinen, suklaata talossa ja vielä toistaiseksi asuntokin on siisti. 

Nautinnollisia hetkiä teillekin <3










sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulukalentereiden viimeiset annit ja joulukynnet

Viimeiset vietiin. Luukut ammottavat tyhjyyttään ja elämässäni on aukko. Oli ihana saada yllätys joka aamu, mutta nyt sen on auttamattomasti ohi.

Ciatén 19-23 luukuista paljastui tällaista:


Hoitolalkka Nail Savior. Näitä on nyt jo kaksi paljastanut kalenterista ja yksi iso marraskuun lopussa ostamani pullo on vasta aavistuksen käytetty. Onneksi nämä säilyvät ja tälle on varmasti käyttöä.

Seuraavaksi riemastuin että ruusukultaa <3 Siltä pullo näytti sitä ihaillessa, mutta tarkempi tarkastelu paljasti että Antique broach on kullanvärisiä glitereitä, joiden seassa on vaaleanpunaisia glittereitä. 

Cupcake queen ei sävähdyttänyt. Vierastan fuksiaa, vaikka joskus nuorena kävin värianalyysissä ja tämä oli väri, jota kannattaa käyttää juhlissa ja isoilla pinnoilla. Silloin olin kyllä blondi. Tähän porkkananpunaiseen voisi tulla muu tulos. Lakassa on hento sininen shimmer ja yritän voittaa epäluuloni ja käyttää tätä joskus.

Rancheck on tumman sininen, kutsuisin yönsiniseksi. Swatchailin paperille ja katsoin netistä kuvia ja näyttää niin tummalta, että on lähes musta.

Plies please me on metallinhopea lakka hennolla vaaleanpunaisella shimmerillä. Katselin googlesta lakkakuvia ja vaikutti hieman pliisulta sävyltä. Ehkäpä joskus sopii johonkin yhdistelmään. 

Ja sitten luukun 24 kuningatar: 


Meet me at midnight. Todella kaunis pullo, eikä uskoisi sudin lipsuvan noin jämäkällä varrella. Väriä on vaikea määritellä. Vaaleanpunaisia ja liloja glittereitä, tummia hexglittereitä. Glitterit ovat olleet kalenterin parasta antia minulle.

Boulevard de Beautén minilakkakalenteri alkoi käydä aika yksitoikkoiseksi viimeisinä päivinä.



Metallinvihreä oli ehdottomasti näiden luukkujen paras anti. 
Sitten hieman koralliin taittava vaaleanpunainen sävy.
Persikkaa, mikä on ihan hyvä, koska minulle tulee välillä pesikkakausia.
Mutta kolme viimeistä lakkaa-kaikki cremejä PUNAISIA. Ei ole paljoa mielikuvitusta käytetty. Onhan jokaisessa oma sävynsä, yksi taittaa viininpunaiseen, peruspunainen ja hieman vadelmaan taittava punainen. 


Joulukynsiä ei saanut kuvattua niin että todelliset värit paljastuisivat. Lakkasin peukaloon ja nimettömään mustaa ja päälle kullan väristä chrome mirror powderia. Oletin saavani kultaa, kun kaikissa videoissa pohja on aina musta. Yllätys yllätys. Sainkin metallinvihreät kynnet. Nehän sopivat jouluun täydellisesti. 

Harvoin käy näin että noin viikon sisään lakkaan kahdesti samalla lakalla mutta holo berries oli saatava kynsille. On muuten vielä muutama tunti, jos haluaa osallistua blogiarvontaan voittaaksen tämän lakan. Arpajaiset löydät täältä. 

Pelkilteen tulos oli jo kivan näköinen ja harkitsin laittavani pienemät leimat, jotta värit näkyvät. Pitäydyin kuitenkin suunnitelmassani käyttää uutta Born prettyn pitsilaattaa, vaikka pitsileimat ovat peittäviä. Leimasin vihreät kynnet Boulevard de Beautén punaisella lakalla ja punaiset leimasin A Englandin saint Georgella. 

Kynteni vaurioituivat todella pahasti joulun leivonnaisten ja karkkien sekä etenkin tiskauksen parissa. En olisi uskonutkaan mitä tuhoa tulee parissa päivässä. Teepussipaikoja löytyy. Ei sitä turhaan neuvota käyttämän hanskoja, mutta kun ei niitä voi käyttää paria päivää. Tein muuten myös pihlajanmarjakarkkeja mökiltä kerätyistä pihlajanmarjoista. 

Kauvaustaustana toimi näin joulun kunniaksi todella kaunis eilen saamani kissankestävä kukka-asetelma. Aivan loistava kissatalouteen!



Loppupäätelmänä lakkakalenterit olivat kivoja, etenin Ciatélta tuli muutama oikein mieluinen lakka. Kutenkin niin paljon lakkoja, että määrä ihan ahdistaa. Toivottavasti ensi vuonna olisi olemassa luonnonkosmetiikkakalenteri tai vaikka huulipunakalenteri. En ole ihan varma ostaisinko uudelleen lakkakalenterin. Ihan positiiviset fiilikset kuitenkin jäi.

Nauttikaa joulunpyhistä, mussuttakaa suklaata ja nauttikaa lahjoista <3


perjantai 23. joulukuuta 2016

Häikäisevää säihkettä- Fun laquer Black holo witch

Aioin jo kerran aiemmin ostaa tämän lakan mutta jostain syystä päädyin johonkin muuhun. Nyt kun se on kotiutettu, ei voi kuin ihmetellä ja ihastella-uskomattomat efektit.

Illalla on vaikea keskittyä kirjan lukemiseen, kun siinä valossa tulee juuri mukavasti esiin lakan punaiset, vihreät ja kultaiset hippuset, vaude vaan :)


Pakkauskaan ei ole mitenkään vaatimaton. Mitäs muuta voi odottaa, kun lakka kuuluu Simplynailogigal-kokoelmaan.

Kuvasin lopputuloksen erittäin epäammattimaisesti. Lakkauksen jälkeen nimittän leivoin ja tiskasin ihan urakalla, enkä välttynyt kärkikulumilta-anteeksi siis huonoista kuvista.

Ensimmäinen kerros oli ihan tuskaa. Kaljuja länttejä ja kuivui hitaasti. Toinen kerros oli helppo, mutta kannattaa varata pikakuivattajaa lähettyville. Ostin juri Sechen, enkä löytänyt sitä. Lakka kuivuu tekstuurimaiseksi ja kunnon päällyslakka on tarpeen. Laitoin illalla pikakuivattavia tippoja ja leimasin aamulla. Leimaaminen on niin helppoa nykyään, että se tuntuu ihan järjettömältä entiseen hampaidenkiristykseen verrattuna. Aliexpressin stampperini on niin loistava, ettei paremmasta väliä. Stampperista kerroin aiemmassa postauksessa.


Tällainen oli lopputulos. Leimojen hopeaa ei saanut kuvattua lakan säihkeen kanssa.  Valitsin Born Prettyn laatalta mahdollisimman vähän lakan väriä peittävät leimat.

Pikkurilliin laitoin kerroksen mustaa lakkaa ja Ciatén joulukalenterista tullutta mustaa glitteriä. Se vaikutti niin mielenkiintoiselta että oli kokeiltava.

Viimeksi kun poistin lakat, pikkurillin kynsi jäi pumpuliin. Kiitos vaan... Olen muutenkin käynyt kynsikriisiä läpi. Minkä mittaiset kynsien tulisi olla, jotta olisin tyytyväinen? Kun katsoo vaikka Instassa kynsivideoita, ei niillä tunnetuilla huipuillakaan kovin pitkät kynnet loppujen lopuksi ole. Kai se tasaisuus olisi tärkeintä. 

No, säihkettä on riittänyt ja tänään ihanuus on poistettava. 


On tullut hirveästi tehtyä joulujuttuja mutta tuntuu, ettei mikään riitä. Vielä on paketointia ja siivous. Huomenna vielä tortut paistettava. Olen jo unohtanut millaista joulustressi on, kun olin töissä Egyptissä, enkä aina päässyt jouluksi Suomeen. Kun pääsin, tulin vasta hieman ennen joulua ja en ehtinyt stressaamaan. Ja toki pitäisi huomiseksi tehdä kynnet.

Vielä ehtii osallistumaan blogiarvontaan. Nimimerkki m unohti laittaa sähköpostiosoitteensa. Jos näät tämän, käypä lisäämässä. Arvonta on täällä.

Ei muuta kuin jouluhommiin ja tsemppiä kaikille, joilla valmistelut on vielä kesken <3


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Blogiarvonta

Olen vuoden sisään voittanut kolmesti blogiarvonnoissa hienoja palkintoja ja laitan nyt hyvän kiertämään. Lisäksi jouluaattona on synttärini, vuosia kertyy jo niin paljon, ettei siinä kyllä periaatteessa ole juhlittavaa... Ja joulun vuoksi. Ja onhan uusi vuosikin tulossa. Äääh-no ei kai sen kummemmin syytä tarvitse :D

Pääpalkinto on Picture Polishin mahtava Holo berries. Tämä on jotain mitä ei voi kuvata, se on koettava.


Lakan taikaa ei saa kuvattua. Kuvissa näkyy lähinnä hex glitterit ja scattered holo pohjalla ei tule esiin. Lakkasin omasta pullostani ensin kaksi kerrosta ja se riitti hyvin. Mutta koska lakka oli niin ihana, halusin levittää vielä kolmannen. Näin ei ole vielä koskaan käynyt että vain nautiskelun vuoksi lisäilen kerroksia. 

Katselin lakkaa PP:n sivuilta eikä videossakaan lakka ole kuin luonnossa. Lakasta löydät enemmän videon kera PP:n sivuilta, joihin linkki tässä. Kaikki PP:n lakat ovat vegaanisia, 5-free ja ei testata eläimillä.

Ensimmäinen palkinto:


  • Holo berries
  • CND creative play miniglitterpommilakka
  • QGirlin leimauslaatta 026
  • Cheekyn kullanvärisiä niittejä
  • kuvasta puuttuu Essencen huulikiito tuomaan myös huulille säihkettä uuden vuoden juhliin
Toinen palkinto:


  • Ciatén joulukalenterilakoista joulun punainen creme 
  • Ciatén glittermix-pullo
  • Boulevard de Beautén kaksi minilakkaa
  • kynsienkoristeluteippi
  • hopean värisiä kynsikoruja
  • kullan väriset vesidecalit
  • kukkatarroja
Kolmas palkinto:



  • Milvin siirtokuvat
  • kolmet erilaiset vesidecalit
  • Dream Girl -08 leimauslaatta
  • Boulevard de Beautén minilakka (ehkä jopa kaksi?)
  • pussillinen eri värisiä helmiä ja suurehkoja kirkkaita strasseja

Itse voitin Zigiltä PP:n one stroke-siveltimen, Nena Sofialta liput I love me-messuille ja Paula & the polishilta Funin lakan, Milvejä ja Rock star-vinyylit. 

Arvonnan säännöt:

1. Arvonta on voimassa 25.12. klo 15 asti. Jätä sähköpostiosoitteesi, josta sinut saa kiinni. Jos en saa vastausta 27.12. klo 10 mennessä, palkinto siirtyy seuraavalle. 

2. Tilaa päivitykset joko Bloglovinin tai Bloggerin/sähköpostin kautta ja kommentoi alle minkä kanavan kautta tilasit.

Hyvää joulumieltä ja onnea arvontaan <3
Ei ole enää montaakaan päivää ennen joulua.



Kahden lakkakalenterin ihana viikko, luukut 12-18

Nyt oli hyvä viikko. Oli ihana availla pikkuisia Ciatén paketteja ja suurin osa Bulevard de Beutéen lakoista olivat oikein kivoja.

Mennään siis suoraan katselmukseen:

12-14:


Fortune Teller: Ihanaa glitteristä kimmellystä! Oiih. Varmasti tulee käyttöä ja itse asiassa väsäsin jo yhden räpellyksen tästä kolmikosta. Kuvaankin tuli hieman tätä kimmellystä.

Ibiza Blues: Hennon vaalea lila on varmasti keväällä kynsillä. Hempeää kerta kaikkiaan. En saa kyllä nimestä minkäänlaista mielleyhtymää tähän väriin.

Pretty in puffy: Aamuhämärissä katsoin että tuli harmaa lakka. Mutta ei-luonnonvalkoinen. Ihan mahtava. Just tällaista en tiennytkään tarvitsevani mutta ihan loistava väri jonka ehdottomasti tarvitsin. Luonnollisempi kun kirkas valkoinen ja varmaan kiva ranskiksessakin.

Luukut 15-16, 18


Chain Reaction: Kaunis metallisen kiiltävä lila. Varmasti käyttöön! Rakastan lilaa, tummempi lila on yksi suosikeistani kynsimaailman väreissä.

Starry Night: Mustaa, hienojakoista glitteriä. Oikein kiva ja tiedän tälle käyttöä jo ensi viikon lakkaukseen. Tässä vielä lähikuva tästä hauskasta glitteristä.



Raising the barre: Mukavan ruskea, hieman kirsikkaan sävyttyvä. Miellän syyssävyksi.

Luukku 17 oli sitten se kynsilakkakalenterin pakollinen pettymysosa. Kynsiviila. Mutta ei kyllä mitenkään huono.



Toinen puoli on käsittääkseni ihan koriste. Itse viilauspuoli on hienojakoinen ja voisin käyttää tätä siihen hätään, kun lasiviila ei olisi käytössä. Kuitenkin jos lasiviila on, mikään ei aja sen ohi.

Sitten Boulevard de Beauté:

Yritän pitää nämä järjestyksessä yöpöydälläni, mutta ihan aina en voi vannoa että järjestys on sama kuin esitelty.

Tässä 12-15:


Todella kaunis hopea. Mikä mätsi Ciatén saman päivän luukun kanssa :)

Musta minilakka. Ei ollenkaan huono, jos lähtee reissuun, niin on helppo ottaa pieni paikkailuväri mukaan.

Kuparia, ihan kiva syysväri, miksei muulloinkin. 

Siniharmaa nyt oli vähän njääh, mutta kaikelle periaatteessa on käyttöä, jos vain niin haluaa.

Luukut 16-18:


Nätti metallinkiltoinen liila. Taas mätsi Ciatén liilan kanssa.

Sitten mukava metallinhohtoinen sininen.

Viimeisenä oliivinvihreä. Joskus oliivi tuntuu varsin rauhoittavalta väriltä.

Tässä vielä viikon saldo swatcheina. Tämä varsin tuntematon lakkamerkki oli pigmenttinen ja peitti hyvin ensimmäisellä kerroksella eli lakattavuus oli hyvä ja kuivui nopeasti. Kuvissa kaksi kerrosta ilman päällyslakkaa.



Mainitsin että räpelsin kynnet Ciatén kolmen ensimmäisen päivän lakoilla. Räpellys on juuri oikea sana kuvaamaan lopputulosta, jossa kaikki ei mennyt kuin strömsössä.



Kynnet ovat nyt lyhyet, kun taas tuli yksi katkeama ja viilasin sitten taas tasapäiseen muotoon. Kuva on otettu lakkauspäivän jälkeisten touhujen jälkeen (syy alla), jolloin koko päivän oli kädet vähän väliä märkänä ja lopuksi pitkä tiskaussessio. Pikkusormen lakkauksesta lohkesi pala. 

Tein ensin luonnonvalkoisella pohjan, johon töpöttelin vaalean lilalla liukuvärin. Born Prettyn tilaus saapui ja pöllödecaleissa oli myös tonttuhattuisia pöllöjä. Nyt siis käyttöön, koska muuten seuraavaksi voi käyttää vuoden päästä. Sitten lemasin lumihiutaleita. Tuntui että on synti olla leimaaatta lumihiutaleita tähän vuodenaikaan-hehhhee. Aloitin Konadin vaaleansinisellä lakalla ja kun kaikki oli jo leimatu, totesin, ettei leimat erotu. Tässä vaiheessa olisi ollut järkevin siirtyä hopeaan mutta ei, vedin uudet leimat päälle toisella vaaleansinisenmetallisella lakalla. No ei erotu edelleenkään. Laitoin Ciatén glitterlakkaa lumihiutaleiden keskustaan, tulos näytti hassulta. Tein sitten epämääräisiä glittervetoja eri paikkoihin ja tulos oli tämä. Ainakin glitter kimalteli kauniisti. No, ei näitä kauaa katseltu kun oli joululahjojentekopäivä:


Nämä pitää vielä tarroittaa ja pakata. Myös muutama pieni juttu on tekemättä. Aloitin näiden teon perjantaina n. klo 12 ja lopetin tiskauksen 20.30. 

Vasemmalta oikealle käsivoidetta, body lotionia, jalkavoidetta, virkistävä huonespray. Edessä kynsinauhaöljyä ja huulirasvaa. Kasvovoiteet tein aiemmin ja säilytän niitä jääkaapissa. Kasvovoiteesta tuli ihana ja toimiva. Olen käyttänyt jo puolet omastani!

Kaikkea oli tietty kokeiltava heti illalla ja aamulla herätessäni kädet olivat pehmeät kuin vauvan peppu, vartalon iho kunnolla kosteutettu edelleenkin (käytin välissä luonnonkosmetiikan kosteusvoiteita ja ei saa samaa kosteutustehoa), jalat olivat pehmeät ja kynsinauhat kimmoisat. Tuota huulirasvaa olen käyttänyt jo kauemminkin ja se on parasta mitä olen ikinä kokeillut.

Itse tehdyssä kosmetiikassa ei tarvitse säästellä raaka-aineiden laadussa, kuten teollisessa kosmetiikassa, ja siksi hoitoteho on jotain muuta. Kaikki tekemäni kosmetiikka on luonnonkosmetiikkaa. Kesän keräilin kasveja ja olen uuttanut niitä öljyihin. Nesteissä käytän kasvi-tee- ja kukkauutteita.

No niin, olisi aika alkaa väsämään joulukortteja ja pysykää kuulolla. Tänäiltana tai huomenna postaan blogiarpajaiset. Olen itse vuoden sisään voittanut kolmesti ja ajattelin laittaa hyvän kiertämään :)

Joulumieltä kaikille!








sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Kahden lakkakalenterin up and down fiilikset, luukut 6-11

On ollut jotain kivaa ja joitain pettymyksiä. Olen yrittänyt järkeillä, että näin sen kuuluu ollakin, koska makuja on niin monenlaisia ja varmasti joku aina miellyttää jotakin. Nyt vaan sattui joillekin peräkkäisille päiville sen verran pettymyksiä, että vannoin jo tekeväni itse itselleni ensi vuonna kalenterin. Onneksi tänään Ciaté pelasti fiiliksen.


Tässä kalenterin muoto ei ole ihan loppuun asti mietitty. Se on pidettävä levällään pöydällä, tai lakkalaatikot alkavat tippua jos uskaltautuu laittamaan sen pystyasentoon. Mielestäni joulukalenterin tulee olla pystyasennossa ja näkyä näin joulunaluskautena. Onhan se niin kovin nättikin, että mielellään pitäisi näkyvillä. Se on kiva, kun jokaisen boksin takana on teksti.

Viikkoanti näytti tällaiselta, päivät nousevassa järjestyksessä vasemmalta oikealle.


Ensimmäinen lakka Lucky 7 oli OMG-fiiliksillä. Ylikirkas koralli. Luulen, ettei tälle ole käyttöä.
Sitten tuli pullollinen glitteriä. En ole koskaan ollut sekaväristen glitterien ystävä. Punaista, vihreää ja kultaa. Toki kannattaisi kokeilla, jos mieli muuttuisi.
Kolmas taas on kauniin kirkas sininen, mutta jos kaipan kirkaan sinistä, turvaudun A Englandin Spirits of the Moorsiin. 
Neljäs oli keratiinia sisältävä hoitolakka. Se on mieleinen. Tosin täytyy googlettaa inci, ettei sisällä formaldehydiä tai sen vapauttajia. Hauska idea laittaa mitta pulloon, jolla seurata kynnen kasvua, mutta aika vaikea käyttää-yritetty on :) 
Sininen glitter olikin aika veikeän näköinen. Kiiltelee eri sävyissä ja varmaankin näistä on tehtävä lumihiutalekynnet. Se myös pelasti sinisen cremelakan käyttötarkoituksen, koska se tuntuu luonnolliselta parilta.
Tänään sitten ihana metallinen vihreä. Pelastusten pelastus. Ihastuttavaa.


Loppujen lopuksi ei ehkä niin huono viikko ollutkaan. Muutama pettymys pääsi päälle ja pessimismi tuli kehiin.

Sitten Boulevard de Beaute:


Käytännöllinen kuutiomuoto, joka pysyy tukevasti pöydällä. Edes kissat eivät ole nähneet tarpeelliseksi heittää tätä lipaston päältä lattialle. Saavutus sekin ;) Miinusta vain siitä että minilakkoja saa repiä tosissaan sisuksen muoveista irti.


En saanut värejä millään kuvattua ihan vastaaviksi.
Ekasta pullosta iloitsin ensin. Kullan persikkaa, hieman metallisävyä. Se vain ei sitten näyttänytkään niin kivalle swatchattuna. 
Toinen näytti aluksi kivalle lilalle, mutta paljastui enemmän sinisävyiseksi swatchissa. En ole sinisten ylin ystävä. tukka on nyt porkkanan värinen ja sininen ei oikein sovi, mutta ainahan ei siitä kannata välittää. 
Kolmannesta pullosta olin että plääh. Ruskeaa... Yllätys tulikin swatchatessa, jolloin paljastui syvä, kirsikkaan vivahtava sävy. On kokeiltava.
Neljäs oli todellinen pettymys. Kakanruskea. Oikeasti. Vähän tummempi tai vaaleampi, niin olisi ihan jees mutta tämä-ei kiitos.
Viides oli hieman metallinen vadelma. Pidän vadelmasta huulilla, mutta en kynsillä.
Kuudes-vadelmafuchsia creme ei vaan innostanut.
Loppujen lopuksi tumman ruskeasta muodostui kiinnostavin sävy.

Lopuksi toinen kissoistani käytti kuvaustilaisuuden taas hyödykseen. Se on laatikoiden ylin ystävä ja sillä on aina joku oma pahvilaatikko nurkassa. Se ei kuitenkaan koskaan jätä käyttämättä laatikkotilaisuuksia hyödykseen. 


Tässä siis Hemmo, joka on poikakissa ja tuli minulle Helmi-nimisenä :) Nimi meni vaihtoon. Hemmo on näistä kahdesta se aktiivisempi, joka on aina ja kaikkialla.

Tällaisia fiiliksiä siis näiden kaletereiden kanssa. Pää pystyyn ja huomenna saa taas ihmetellä mitä luukuista paljastuu.





Avril lakkaswatch-postausarja: Pistache N°37

Tällä kertaa vuorossa on Pistache. Jännän murretun vaaleanvihreä, jolle en ihan äkkiä keksi mitään vertaissävyä.



Väri on uniikki ja harmoninen. Tulee rento olo tätä katsellessa. Sammaleen ei voi verrata, mutta jotain luonnonläheistä tässä värissä on ja katse tosiaan lepää.

Kynteni ovat edelleen ihan eri näköiset kuin vielä toissaviikolla, ennen kuin sain kunnon lohkeaman etusormeen ja oli lyhennettävä kaikki ja muutettava muotoa. 

Tällä viikolla päätin näyttää koristelutekniikkana vesimarmorointia. 

Varaa kaikki tarvikkeet lähellesi ja suojaa alusta, jotta et saa pöydän pintaan lakkajäämiä.


Vesimarmorointiväreinä käytin avrilin French BlancCorail, ja Pistache, jota ei tällä hetkellä näyttänyt olevan myynnissä. Alus- ja päällyslakkana 2 in 1 top+base coat.




Paras astia on käytetty jugurttipurkki tms, jolla et aio enää tehdä mitään. Nimittäin astian reunoille tulee jäämään lakkajäämiä. Veden on oltava huoneenlämpöistä. Varaa topsipuikkoja, avaa kynsilakkapullojen korkit ja työkalu lähelle. Itse käytin dottin tool:ia, mutta myös tulitikku tai muu puikko käy tarkoitukseen, tai ohut sivellin.

Parhaan lopputuloksen saa lakkaamalla marmoroitavat kynnet valkoisiksi, jolloin marmoroitavat värit näkyvät pohjan päällä parhaiten. Nyt ei itselläni valitettavasti ollut aikaa siihen. Tiedättehän ne miljoonat joulukiireet, jotka odottavat tekemistään ja eivät vaan hoidu itsekseen, vaikka kuinka toivoisi.

Suojaa marmoroitavia kynsiä ympäröivä iho lakkajäämiltä. 



Käytin tähän tarkoitukseen nestemäistä lateksia, mutta huolellinen teippaus käy yhtä hyvin. Olen sitäkin käyttänyt ja toimii kyllä.


Ala tiputtelemaan lakkaa aina yksi pisara kerrallaan vesiastiaan. Lakka leviää rinkuloiksi. On hyvä jos lakat pysyvät järjestyksessä astian vieressä, niin tietää aina mikä väri tulee seuraavaksi. 

Lopuksi tulos on jotakuinkin tämän näköinen:


Ala vetämään marmorointityökalullasi keskustasta viivoja ulospäin. 


Tämmöiseltä se näyttää ensimmäisen kierroksen jälkeen. Älä vedä viivoja ihan uloimpiin kerroksiin asti, koska ne lakat ovat jo kuivuneet ja sotkevat kuviotasi. Paras tulos tulee, kun pyyhkäisee usein työkalun nopeasti puhtaaksi paperiin.


Ala vetämään saadun kuvion välistä viivoja ulkoa sisäänpäin. Joka kerta keskustan kohdalla (ns. häränsilmässä) paina puikkoa alaspäin saadaksesi keskustan pysymään paikallaan.


Koska kuviosta vain osa tulee kynnelle, ei koko kuvion tarvitse olla tehty tai priimaa.


Valitse kohta kuviosta, jonka haluat kynnellesi ja sihtaa. Upota kynsi kuvioon ja anna olla joitakin sekunteja paikallaan.


Poista vanutikulla ylimääräiset lakkajäämät kupista.


Kun olet tehnyt haluamillesi kynsille kuviot, itse tein kahdelle, on näky jokseenkin suttuinen. Siksi ihon suojaaminen on tärkeää.



Putsaa iho ja näät millainen on marmorointisi tulos. Pakko vielä kerran mainita, että näyttävin tulos saadaan valkoisella aluslakalla, jota minulla ei tässä ollut. Siksi valkoinen marmorointiväri ei erotu kuvissa niin hyvin, vaikka luonnossa kyllä nään sen. Muista päällyslakka.


Vesimarmorointi on hauska tekniikka, koska jokainen kuvio on erilainen ja vaihtelua saa, kun vetelee erilaisia viivoja rinkuloihin. Myös esim. häränsilmän sijoittelu muuttaa tulosta paljon. Vain mielikuvitus on rajana.


Vaikka näin kuvina työvaiheita näyttää olevan monia, ei se ole niin vaikeaa, miltä saattaa näyttää. Suosittelen kokeilemaan. Ihan hauskaa touhua ja joka kerta ei onnistu, mutta ei se mitään. Kippo tyhjäksi ja uusia tippoja tiputtelemaan.

Joko siellä on touhukkaita jouluihmisiä, joilla on hommat reilassa? Itselläni on tänään ihan pakko saada joulukortit maalattua loppuun ja maalaaminen on vähän fiilistouhua, joten sitä tuntuu vaikealta aloittaa, jos ei ole sitä fiilistä.

Muutamia lahjoja on tullut tilattua ja monia tee itse, joten touhua riittäisi. Saippuat tein sentään ajoissa, koska niiden täytyy seistä neljä viikkoa ennen käyttöä.

Lakat saatu Greendealilta. En hyödy linkkien klikkauksesta.

Avril- sarjan värikatsausten muut osat löydät:

Osa 1 Bourgogne
Osa 2 Corail