Näytetään tekstit, joissa on tunniste hajuvesi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hajuvesi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. lokakuuta 2018

Luonnolliset hajuvedet harmonisoimaan tunnetiloja


Fleurs de Bach hajuvedet eau de toilette parfym

Vuosi sitten I love Me-messuilla tutustuin Rimita Greenin luonnonkosmetiikkatuotteisiin ja sain testattavaksi Fleurs de Bach- Eau de toilette- ja parfyymituoksut. Tuotteet on Cosmetique Bio-sertifioituja ja perusperiaate on erilainen, kuin tuoksuilla yleensä. Nimittäin tuoksujen pohjalla on Bachin kukkatipat, joilla voidaan hoitaa monenlaisia tunnetiloja. 

Bachin kukkatippoja on käytetty jo lähes 100 vuotta. Ne hoitavat tunnepuolta, jonka ongelmat voivat puolestaan aiheuttaa fyysisiä ongelmia. Hajuvesien pohjana on kukkatippoja, jotka on yhdistetty hoitamaan tuoksukuvaelman mukaisia tunnetiloja. Kukkatippoja käytetään myös eläimille, mutta ei tietenkään hajuveden muodossa. Toki kukkaterapiaa leimataan myös huuhaaksi, mutta tutkimuksissa ne ovat parhaiten auttaneet yllättäen skeptikoille. Olen itse käyttänyt kukkatippoja aikoinaan, mutta se on ikäänkuin unohtunut. Näistä sain kuitenkin voimallisen muistutuksen, mitä kukkatippojen käytöstä voikaan seurata... Kokemuksestani hieman myöhemmin tekstissä.

Fleurs de Bach-sarjaan kuuluu kaksi parfyymiä ja neljä eau de toilettea. Sarjaan on tullut myös kaksi vartalovoidetta. Lisäksi samalta valmistajalta löytyy kahdeksan terapeuttista roll-on-öljyä hoitamaan tunnetiloja kukka- sekä aromaterapian keinoin.

Tuoksut muuttuvat yksilöllisesti jokaisen iholla, kuten hajuvedet yleensäkin.

Allégresse Eau de Toilette


allergresse hajuvesi eau de toilette

Eau de toilette-hajuvedet voi valita tällaisena sporttisen virkistävänä, stimuloivana, rauhoittavana tai harmonisoivana tuoksuna. Ennen kaikkea tuoksun tulee miellyttää käyttäjäänsä, eikä sitä kannata valita ainoastaan kuvaillun tunnetilan perusteella. 

Mielestäni kaikki tuoksut ovat todella miellyttäviä ja seuraava hankinta on jo mielessä. Itse ihastuin tähän sitruksisen raikkaaseen, energisoivaan ja uudistavaan bergamottia sekä verbanaa sisältävään tuoksuun. Kun aamulla tuntuu, ettei millään lähde käyntiin, tätä kannattaa suihkuttaa kallonpohjaan, ranteiden sisäpuolelle ja korvien taakse. Koska tuoksu haihtuu melko nopeasti, olen suihkuttanut sitä myös vaatteisiin, jotta se antaa puhtia pidemmälle päivään. 

Tyypillisesti tuoksua kokeillessa sen kannattaa antaa haihtua iholta jonkun aikaa, jotta alkoholi haihtuu ja tuoksu alkaa mukautumaan ihoon. Tässä alkoholi on haistettavissa vain muutaman sekunnin ajan, jonka jälkeen voi alkaa jo tuoksuttelemaan. Allégresse on aivan ihanan virkistävä ja aamu ei voi alkaa huonosti, kun tätä nuuhkii. Saa virtaa ja hyvää mieltä. Itse olen kokenut, että tuoksu todella virkistää. Placeboa tai ei, mutta toimii! Tuoksukokemukset ovat juurtuneet syvälle aivoihimme pitkäkestoiseen muistiin ja ne usein koetaan hyvin voimakkaasti. Tälle tuoksulle oli selvästi paikka omassa muistissani sekä tulevissa muistoissani. Oih, juuri sellainen vihreä tuoksu, joka on ehdottomasti minua itseäni.

Vivacité-parfyymi


IMG_6445

Kahdesta parfyymistä valitsin Vivacitén. Se on ehkä hieman vaativa unisex-tuoksu ja viime vuoden I love Me-messuilla olin viimeisenä messupäivänä viides asiakas, jolle tuoksu kävi. Omalla ihollani tämä tuoksuu raikastetun puiselta tuoksulta. Mielestäni tämä on äärimmäisen miellyttävä tuoksu. Virallisesti se koostuu sekoituksesta valkopyökkiä, valkokastanjaa, oliivia, piikkihernettä ja rantasappia.

Tuoksun kuvailtu vaikutus on positiivisuuden lisääminen ja tulevaisuuden uskon vahvistaminen. Koska tuoksu kestää todella hyvin iholla ja on mieleinen, käytin tätä viime syksynä paljon. Ja se todella lisäsi positiivisuutta, jopa niin paljon, että ihmettelin mikä minussa on "vialla". Tuntui, että pursuan rakkautta ihmis- ja eläinkuntaa kohtaan. Kun matkustin bussissa, aloin miettimään mitä sanoisin vakavan näköiselle tuntemattomalle kanssamatkustajalle ilahduttaakseni häntä. Positiivisuus oli niin ylitsepursuavaa ja kun ymmärsin mistä se johtuu, oli pakko pitää taukoa tästä hajuvedestä. Suorastaan hurja kokemus! Olemmahan suomalaisia eikä tuosta noin vain voi mennä bussissa juttelemaan yhdelle sun toiselle ;) Tuossa kokemuksessa ei voinut olla placebovaikutus, koska meni aikaa edes yhdistää hajuvesi kuvailemaani tunnetilaan.

IMG_6442

Tämä on edelleen minulle erittäin tärkeä hajuvesi. Käytän sitä aina, jos menen tilaisuuteen, jossa haluan tehdä positiivisen vaikutuksen ihmisiin, koska tuoksu selvästi vaikuttaa mielentilaan. Ja toki muutenkin silloin tällöin ihan tuoksun, vaikutuksen tai loistavan tuoksun keston vuoksi, mutta en enää päivittäin. 

Toinen parfyymi on nimeltään Présencé ja sen terapeuttinen vaikutus on itseluottamuksen vahvistaminen.

Nämä parfyymit ovat suhteellisen voimakkaita tuoksultaan, joten vähempi riittää. Tuoksu ei ole kuitenkaan niin voimakas, että se häiritsisi. Itselläni on hometalossa työskentelyn vuoksi hajusteherkkyys, mutta yleensäottaen vain synteettisiä hajuja kohtaan. Olen myös kokeillut erästä luonnonkosmetiikan hajuvesisarjaa, jonka tuoksu on niin voimakas, että olen alkanut saada oireita siitä. Siksi tuoksuillakin on oltava rajansa ja muistettava, että ne saattavat aiheuttaa oireita toisille, joten hillitty käyttö on tärkeää.

Maahantuoja Rimita Green löytyy tänäkin vuonna I love Me-messuilta. Paikan päällä pääsee nuuskuttelemaan hajuvesiä. Kannattaa tutustua myös muihin tuotteisiin. Omia suosikkejani ovat deodorantti, joka on roll-on-muodossa ja toimii moitetteettomasti ilman soodaa. Valitsinkin sen viime vuoden parhaaksi deodorantiksi. Kirjoitin myös aiemmin kasvovedestä sekä hellävaraisesta puhdistusvaahdosta. Puhdistusvaahto on todellinen nautinto. Vaahto on niin silkkistä, että se hyväilee kasvoja ja tuntuu aivan ihanalta. Näistä löydät kirjoitukseni tästä linkistä.

Fleurs de Bach-hajuvedet löydät tästä linkistä ja jälleenmyyjät täältä.

Houkuttelevatko tällaiset fiiliksiin vaikuttavat uniikkiin periaatteeseen pohjautuvat tuoksut?

Muistatko, että Instagramissa on arvottavana kaksi lippua I love Me-messuille? Vinkkasin arvonnasta viime viikolla ja nyt se on käynnissä.

Blogin seurauskanavat:

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Boho-luonnon värikosmetiikkaa

Hitaasti mutta varmasti Boho on alkanut hiipiä meikkipussiini ja pysyvästi.




Boho on ranskalainen luonnonkosmetiikkasarja, jossa korostuu ympäristöystävällisyys ja monen väliportaan katteiden tinkimisen vuoksi myös edullisuus. Laatu on todella kohdillaan.

Jos vaikka aloitetaan vasemmalta oikealle. Minulla on vasta yksi Bohon kynsilakka, mutta se ei jää siihen. Lisää tulee varmasti, kuten tätä blogia lukeneet ovat huomanneet, että olen koukuttunut kynsien lakkaukseen ja koristeluihin.  Lakat ovat 7- tai 8-free väristä riippuen. Pullo on söpö saarnipuisen korkkinsa kanssa ja rakastan Bohon poltettua logoa korkin päällä.

Tässä on sävy Dream Catcher:


Kuvassa lakkaus on ilman päällyslakkaa. Päällyslakka on aina ehdoton kiillon parantamiseksi sekä kestävyyden lisäämiseksi, mutta olin jatkamassa tästä vielä koristeluja ja en voinut laittaa päällyslakkaa. Aluslakka on myös aina laitettava kynsiä lakatessa. Se lisää manikyyrin kestoa ja estää kynsiä värjääntymästä. No, joka tapauksessa tämä lakka näyttää todella kiiltävältä ilman päällyslakkaakin. 

Koostumus oli todella miellyttävä 7-free lakaksi. Ehkä jopa miellyttävin kokeilemistani. Bohon lakoissa on myös se hyvä puoli, että sävyvalikoimaa on runsaasti.



Meikkivoiteen ostin syksyllä heti Kreikan loman jälkeen, jolloin oli vielä rusketusta. Olen ostanut kaikki Bohoni Ruohonjuuresta, koska pidän siitä, että voin konkreettisesti nähdä tuotteet ja Kampissa sain meikkivoiteen ostoon apua kosmetologilta. Päädyimme molemmat värisävyyn numero 3. Ihoni ei ole niin posliininvaalea, kuin monilla suomalaisilla, ehkä hippasen se saattaa tällä hetkellä olla minulle tumma. Kuitenkin se on keltapohjainen ja sopii ihoni lämpimiin sävyihin oikein hyvin. Kuvan harjalla meikkivoide levittyy arkiaamuna alle muutamassa minuutissa ja pysyy moitteetta koko päivän. Tämä harja on ostettu joskus settinä ebaystä, ennen kuin niitä sai Suomesta. 

Joka tapauksessa meikkivoide sävyttyy hyvin ihoon, joten vaikka kasvojeni väri onkin vaalennut ostohetkestä, ohuena kerroksena se mukautuu ihon väriin erinomaisesti.


Kuka keksii missä kohdassa meikkivoide on :)

Joskus meikkivoidesuosituksia kysyttäessä on kysytty, onko tämä peittävä. Nyt osaan vastata siihen. Ihoni on pääsäntöisesti melkoisen hyvä mutta pintakuiva ja pahoja finnejä tulee harvoin. Nyt sain yhden leukaan ja meikkivoiteella sai kyllä punaisen jäljen häivytettyä ilman kummempaa yritystä todella hyvin.

Koska ihoni ei ole rasvoittuva, en käytä puuteria meikkivoiteen päällä. Tämä on yksi niitä harvoja meikkivoiteita, joissa ei ole linaloolia tai limonellaa ja me allergikotkin voimme huoletta käyttää hyvää meikkivoidetta ilman, että täytyy tyytyä vain johonkin toissijaiseen ihan vain sen takia, ettei siinä ole näitä kosmetiikan 24 yleisintä allergeenia.


Huulipunat on pakattu ekologisiin ja toimiviin kartonkihylsyihin.

Värin valinta oli vaikeaa, mutta lopuksi valikoin sävyn 202. Tämä huulipuna on ylittänyt kaikki odotukseni kestävyyden suhteen ja mm. I love Me-messuilla muutama myyjäkin kysyi mikä huulipuna minulla on, kun laitoin ensin tummempaa huulipunaa alle ja tämän kiiltelevän ihanuuden päälle. 


En saanut täysin sävyä vastaavaa kuvaa, mutta idea tästä löytyy. Hieno puna yksistään tai yhdistämällä muihin väreihin. Tumma pohja ja kiiltävä keskiosa korostaa huulten pulleutta. Yksistään tumma huulipuna pienentää huulia. Tässä on siis potentiaalia arkeen tai juhlaan.


Musta rajausväri on melko helppokäyttöinen. Itse olen tottunut käyttämään eye liner-tyyppisiä nestemäisiä rajausvärejä 15-vuotiaasta asti ja se on jo osa minua ja tyyliäni. Valitettavasti silmäni vuotavat etenkin näin talviaikaan todella helposti ja siksi joudun säästämään tämän kesäaikaan, jotta en löydä rajausväriä yläluomistani. Varsin potentialinen rajausväri ja pysyvyys on todella hyvä, mikäli ei omista tällaisia vuotavia silmiä kuin minä. Etenkin siipien rakentaminen käy tällä helposti.




Luomivärejä löytyy helmiäisenä ja mattana. Oranssinen helmiäissävy oli itsestään selvä valinta, kun tukka on tällä hetkellä porkkanan punainen. Sävy on 208 Carotte. Toiseksi sävyksi valitsin 202 Liege. Ylemmässä kuvassa on enemmän todellisuutta vastaava väri. Carotte menee yksistään pikaisessa arkimeikissä, yleensä kuitenkin käytän 3-4 luomiväriä meikissäni ja Liege on oiva "väliväri" eli ei liikaa ihon sävystä poikkeava ja sopii esim. silmän sisänurkan puolelle tai häivyttäessä tumminta rajausta ylöspäin lopulta ihonväriseksi. Kestävyyden suhteen ei voi kuin kiitellä. Toki pohjustan luomeni ennen meikkiä. Kakkosella alkavat värit viittaavat helmiäissävyyn ja ykkösellä alkavat mattasävyyn.




Kulmakarvakynän sain juuri itselleni sopivan värisenä eli 01 Brun. Kynä ei ole kova eikä pehmeä, vaan juuri sopiva, jolla saa tarkkaa jälkeä. Mikäli tulee piirrettyä hutiin, eipä hätää, kynän toisessa päässä on kulmakarvaharja, jolla jäljen korjaa näppärästi sekä myös tasoittelee lopputulosta.


Tämä kynä ei ole myöskään sitä ärsyttävää puuta, jota ei saa koskaan teroitettua nätisti puun lohkeamatta säleiksi. Voisin oikeastaan sanoa tämän olevan paras kulmakarvakynä, jota olen koskaan kokeillut.



Vielä löytyisi yksi Bohon melko uusi tuote, joka on ilahduttanut suuresti.




Hajuvesi, tosin tekisi mieli kutsua tätä tuoksuvedeksi :)  En ole mitenkään ammattilainen arvioimaan hajuvesien tuoksuja ja nuotteja, mutta itselleni tämä Iles Éoliennes-tuoksu on raikas, jossa on lämpimämpi, jopa puhtaalta tuoksuva pohjatuoksu. 

Itse olen kokenut luonnonkosmetiikan hajuvesimarkkinat hieman suppeiksi, joten tämä oli todella tervetullut uutuus tuoteperheeseen.



Boho on itselleni ollut todella mieltä piristävä ja toimiva värikosmetiikkasarja, jota uskallan suositella varauksetta. Olen jo katsellut uusia kynsilakkavärejä "sillä silmällä". Enkä varmaan koskaan pysty kävelemään Bohon hyllyn ohi ainakin vähän vilaisematta.

Onko teille Boho tuttu ja minkälaisia kokemuksia teillä on?

Muista tilata blogin päivitykset sähköpostitse tai ilmoittaudu Bloggerin lukijaksi. Bloglovinin kautta tilaamalla saat kaikki blogit kätevästi luettavaksi samaan paikkaan. Luvassa kynsiä, kynsiä ja luonnonkosmetiikkaa sekä joskus hieman muutakin.