sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

PP: Embrace duo


Embrace duo-mahtavaa että päästiin nauttimaan Suomessakin tästä Picture Polishin julkaisusta! Muita huulipunia tänne ei ole vieä saatu.

Postaus tulee eri aikaan kuin lakkojen julkaisu oli. Sain tämän nimittäin hiljattain lahjaksi. Voi että-voiko ihanampaa lahjaa olla. Kiitos vaan lahjan antajalle  vielä kerran <3

Paketti on ihana ja sopii hyvin lahjaksi. En raaskisi heittää pahvikuoria pois. Ihan hassua. No mutta onhan tämä PiPo:n paketti :D Ja ensimmäinen sellainen.


Kyseessä on siis Sveta Sandersin suunnittelema yhteensopiva huulipuna ja kynsilakka. Kyseessä on "Special Edition" ja ei ole varmaa jääkö tämä Picture Polishin valikoimaan.

PP:n sivuilla kerrotaan duon inspiraatio. "To embrace our imperfections and to love who we are, whilst matching our lips and tips of course…" Vapaasti suomennettuna inspiraatio on omien epätäydellisyyksien halaaminen ja itsensä rakastaminen sellaisena kuin olemme samalla kun tietysti mätsäämme huulemme ja kyntemme".

Aluksi emmin että lakka ei sovi minulle kun se on viileä vaaleanpunainen. Samoin huulipuna ei ollut kesävärejä ja tuntuihan se vähän hintavalle, vaikka kuitenkin kyseessä oli kaksi tuotetta yhdessä. Tässä vaiheessa en siis ymmärtänyt mistä oikeasti on kyse. Ja kun se selvisi, seurauksena tämä postaus on harvinaisen kuvarikas.


Embrace on ohut koostumukseltaan ja helppo lakata. Kaksi kerrosta. Lakka on täynnä kultaista hitulaa, joka näkyy hyvässä valossa ja lähikuvissa. Tästä tuli vau-efekti, kun aloin lakkaamaan ja hitulat paljastuivat. Holoscatter ei ole kovin näkyvä mutta varsin viehättävä.


Kyllä kelpaa! Halaus on oiva nimi lakalle. Tämä todella tuntuu halaukselta <3


Mutta entäs se huulipuna?


Total match. Nimensä mukaan "matching duo".


Huulipunan koostumus on täyteläinen ja kestosta ei voi antaa kuin plussaa. Ihan huulipunan viralliseen kuvaukseen mattaisuudesta en voi yhtyä.


Leikitään ettei mun pikkusormen kynsi ole täynnä kissankarvaa? Nyt kun on karvanlähtöaika, sitä ilmestyy mystisesti ihan kaikkialta. Todellakin kaikkialta! Jokaisesta kynsikuvastani on aina löytynyt kissankarvaa toukokuusta asti, kun karvanlähtöaika alkoi. Pelkkä hengittäminen tuntuu riiittävän siihen että ne kohoavat kaikkialle laskeutuakseen lakkojen päälle...

Olen käyttänyt jo jonkun aikaa pelkästään luonnonkosmetiikan huulipunia. Tässä sisältö ei ole luonnonkosmetiikkaa, mutta ei todellakaan pahimmasta päästä. Koostumus on hoitava. Huulet tuntuvat kosteutetulta tätä käyttäessä sekä sen jälkeen.


Täytyy sanoa että kyllä Sveta on suunnitellut hyvän duon. Onneksi en missannut tätä. En tiedä miksi ajattelin ettei väri sopisi minulle. Jollain tavalla väristä tuli osittain nude mieleen, kun se oli eri valaistuksessa haaleampi. Luultavasti nude-kokoelman swatchaus hieman ennen oli virittänyt aivoni nude-taajuudelle :)


Koristeluja mietin muutaman päivän. Viihdyin hyvin yksivärisissä lakoissa. Lakka mielestäni huusi timantteja tai pitsiä. En halunnut kumpiakaan mutta kuinkas kävikään?


Korkkasin muutaman QA-laatan, joiden olemassa oloa olen miettinyt. Miksi ikinä olen ostanut ne? En ole varsinaisesti hempeilijä mutta pitsillä on joskus kynsillä tehtävänsä. Vihdoinkin laatoille tuli käyttöä.

 

Aluksi leimasin Konadin valkoisella leimauslakalla vain nimettömän ja keskisormen. Ehkäpä olisi ollut paras jättää siihen mutta taas kerran kun pääsi helpon leimauksen makuun, ei osannut lopettaa. 

Mikäli et hankkinut duoa ja se kaivertaa mieltä (oletettavasti kaihertaisi-ymmärän täysin!), voin kertoa että CesarsShoppiin on varattu seuraavaan lähetykseen pieni erä näitä duoja. Luultavasti ne saapuvat myöhemmin elokuussa. Viimeksi ne myytiin loppuun vilauksessa. Jos haluat vielä omasi, ehkä kannattaisi ilmoittaa Cesarsiin ostohalukkuudesta. Jos ostajia kertyy enemmän kuin duoja on varattu, ehkä niitä saadaan enemmän?

Kuinka sinulle kävi-ostitko/ostatko/missatko? Omasta mielestäni tälle täysi kymppi!







keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Uusia Konadin leimauslakkoja ja muuta kivaa

CesarsShopiin tuli iso läjä Konadin laatikoita ja ihan kaikkea en nähnyt kun niitä ei ehditty toimituksen valtavan määrän vuoksi purkaa, mutta kaikkea kivaa oli kyllä!

Uudet värit leimauslakoissa oli erityisen kiva juttu. Sain testiin kullan värisen leimauslakan. Konadin leimauslakat ovat siitä hyviä että jos leimaus ei toimi, syy ei ainakaan ole lakassa. Pigmenttisyys ja viskositeetti ovat kohdillaan ja hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdillaan. Nimittäin pullo näitä 6-free leimauslakkoja maksaa 5€.

Lähdin sitten toteuttamaan kynsiä tällä uudella kullanvärisellä leimauslakalla. Teemana oli mustaa kullalle ja kultaa mustalle. Heti ensimmäisenä osui käsiini kiva pari A Englandilta. Kultainen Holy Grail ja Fated Prince. Taitaa olla pakko tunnustaa etten jostain kumman syystä ole koskaan lakannut Fated Princellä. Miksi-en todellakaan ymmärrä. Katsokaa:


Mikä holoefekti!


Siis aivan mahtava värien kirjo tässä lakassa!

Joka tapauksessa holo oli niin voimakas ettei pohja ollutkaan niin tumma kuin näihin kynsiin oli tarkoitus tulla ja vaihdoin Fated Princen Picture Polishin Black:iin.  Fated Prince jäi kyllä lakkauslistan kärkipäähän. Tämä täytyy ehdottomasti kokea. Nyt leimat olisivat muutenkin peittäneet tätä täyteen loistoonsa oikeuttavan lakan alleen ihan liiaksi.


Leimaus oli helppoa kuten yleensäkin Konadin lakoilla. Laattana toimi BCN-058.


Kerrankin myös kuva oli valmiina mielessä, joten suunnittelussa ja toteutuksessa ainoa hässäkkä oli tummien lakkojen vaihto ja sekin oli sinänsä ihan mielenkiintoista, koska pääsin tutustumaan Fated Princen mielettömään holoefektiin.


Nimettömän ja keskisormen leimasin Konadin mustalla Holy Grailin päälle. Leimojen päällä on Konadin leimapäällyslakka.


Värit erottuvat hyvin ja kuviot piirtyvät tarkasti. Kyllä Konad osaa!

Uudet leimauslakat löydät tästä linkistä. Erityisen kivoja oli mielestäni Light Bronze, minttu ja oranssi. Nyt löytyy myös uudenlaista hopeaa, viininpunaista ja erilaisia sinisiä.

Viininpunainen on nettikuvassa todella tumma ja lisään tähän kännykällä ottaman kuvani, joka antaa ehkä enemmän osviittaa väristä.


Sitten tätä leimauslakkaa en mielestäni nähnyt sivuilla. Värin nimi oli joku sininen pakkaustarran mukaan, mutta nään tämän kyllä selvästi vihreänä.


Muuta kivaa oli ainakin kolme uutta Konadin Square-laattaa. Yhdessä on hienoja graafisia kuvioita. Valikoimiin tuli myös puolen litran pullo kynsilakanpoistoainetta, linkki tässä.

Geelilakkausta tai rakennekynsiä harrastavalle on myös kivoja uutuustuotteita. Mm. led/uv-valo, joka mahtuu todella pieneen tilaan ja toimii kädellä laitetta hipaisemalla. Soak off- ja Cleansernesteitä tuli myös. Konadin viiloihin tuli täydennystä ja ne ovat edullisia sekä kestäviä.

Vaikka kynnet oli helppo ja suht nopea toteuttaa, loppujen lopuksi niihin meni aika monta tuotetta. Kuvasta puuttuu Color Clubin Stuck on You-aluslakka.


Innostiko uudet leimauslakat?







Mitä kuivaharjauksesta ei ole kerrottu ja huippulöydöt vartalonhoitoon



Törmäsin kerran Sokoksella Ecotoolsin kuivaharjaan. Olin miettinyt jo jonkin aikaa kokeilla tätä, vaikka en ollut täysin vakuuttunut kuivaharjauksen ideologiasta, josta yleensä on kirjoitettu että se saa kuona-aineet liikkeelle. Ja toinen ohje oli että sen jälkeen suihku. Kuivaharjaus kuulemma on paras tapa aloittaa päivä, mutta koska en ole aamuihminen ja suihkukäynnit painottuvat iltaan, en ollut täysin vakuuttunut että tämä on minun juttuni. Ostin kuitenkin kummajaisen. En muista paljonko se tarkalleen maksoi, mutta reilusti alta kympin. Lähes kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran elämässään-vai mitä :)


Harjakset ovat synteettiset ja runko on nopeasti uusiutuvaa bambua. 

Ja ei muuta kuin kokeilemaan. Päässä soi ohjeet "aloita alhaalta kevyin vedoin ylöspäin suuntautuvilla liikkeillä". Näin sitten. Ja mitä tapahtuikaan? Vaikka vartaloa tulee useiden kuorinta-aineiden omistajana kuorittua vähintään viikoittain, harjauksen jäljiltä olin kuolleen ihosolukon valkoisessa meressä! Kuollutta solukkoa lenteli pitkin olohuonetta ja sohva peittyi valkoiseen pölyyn. Siis oikeasti! Jos ihoni on ollut näin täynnä kuolleita ihosoluja, ei ihme jos vartalon iho on ollut kuiva. Eihän voiteet pääse imeytymään moisen kuolleen kerroksen läpi! Näky oli suorastaan vastenmielinen. Samoin tunne.

Muita asioita joita kukaan ei ollut kertonut, oli se että harjaus itse asiassa tuntuu mukavalta! Jos on ollut paljon jaloillaan, harjaus rentouttaa ja auttaa lihaskipuihin. Samoin siitä tulee riippuvaiseksi. Toki haluaa kaiken kuolleen ihon pois ja kun tunnekin on miellyttävä, miksi ei? En tiedä harjasinko liian usein ja tehokkaasti vai liian kovin ottein. Jossain vaiheessa ihosta tuli hieman arka. Maltti on siis valttia tässäkin touhussa. Harjausvälit ovat nyt pidentyneet ja kuollutta ihoa ei enää juurikaan lähde irti, mutta aina hieman kuitenkin.


Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. On todella antoisaa puuhaa ja yhden edullisen kuorintavoiteen hinnalla kuorit harjalla ihoasi vuosia. Tämä nimittäin on jättänyt kuorintavoiteeni työttömiksi.


Samaan syssyn ostin Ecotoolsin pesukintaan. Se on valmistettu rami-ja bambukuidusta. Hintaa tällä oli 5,90€. 

Suihkussa kintaaseen vaahdotetaan saippuaa tai suhkugeeliä ja pestään pyörivin liikkein. Tämä oli hyvä hankita, jolla saa varmasti kuolleet ihosolut pois iholta harjauksen jälkeen. Lisäksi kun kintaaseen vaahdottaa hyväntuoksuista saippuaa tai suihkugeeliä, saa tuoksusta nauttia runsaammin suihkun aikana. 

Hyvä anti tässä kintaassa on se, että veri lähtee kunnolla kiertämään. Kinnas ei ole ihan pehmeä, vaan rouheutta löytyy ja ihon pinnan punoituksesta huomaa miten veri liikkuu. Punoitus häviää kyllä suihkun loppuun mennessä. Jos kuivaharja poistaa kuona-aineita, niin tämä viimeistelee niiden pois kulkeutumisen.


Kesäaleista olen tehnyt mukavia löytöjä. Olen nähnyt näitä Cosmos-sertifioituja Greenscape Organic-tuotteita mutta vartalovoide on ollut yli 20€ ja vaikka inci on näyttänyt hyvälle, olen aina miettinyt että täytyy käyttää vanhat ensin loppuun. Ale on aina mitä ihanin tekosyy kokeilla uutta.

Greenscape Organic-tuotesarjat ovat:
- Rose & Geranium
- Lavender Wood
- Grapefruit & Lime
- Mint & Bergamot , joita omat tuotteeni ovat.

Kaikki tuoksut ovat hyviä ja vaikeuden valinta oli kipeä. Onnistuin kuitenkin valinnassa, sillä olen pitänyt tuoksuista kovasti. Loppuviivalla mietin etä minttu sopii kesään ja se ratkaisi valinnanvaikeuden. Yleensä en ole kovinkaan pitänyt mintusta kosmetiikassa mutta onneksi tulee rikottua rajoja, se kannattaa ehdottomasti.

Greenscape Organic kuvaa tätä tuoksua virkistävänä, mieltä nostattavana ja viilentävänä.


Suihkugeelin ostin vasta vartalovoiteen jälkeen. Alessa se oli 13€ Stokmanilla. Pullokoko 300 ml.

Inci:
Aqua, sodium coco-sulphate, cocamidopropyl betaine, decyl glucoside, caprlyl glucoside, glyceryl, lauryl glucoside, coco-glucoside, glyceryl oleate, aloe barbadensis leaf juice powder, mentha spicata herb oil, cirtus bergamia peel oil expressed, citrus limon oil peel, melaleuca alternifolia leaf oil, canaga odorata flower oil, argania spinosa kernal oil, Citric acid, levulinic acid, sodium levulinate, sodium phytate, sodium benzoate, limonene, linalool.

Veden ja pinta-aktiivisten pesevien aineiden lisäksi suihkugeeli sisältää aloe veraa pulverimuodossa, piparmintun, bergamotin, sitruunan, teepuun ja ylan ylangin eteerisiä öljyjä, arganiaöljyä, sitruunahappoa, oragaanista, tuoksuvaa ja ihoa hoitavaa happoa, kaksi seuraavaa ovat edelliseen ainesosaan liittyviä suoloja, säilöntäaine, lain mukaan ilmoitettavat eteeristen öljyjen allergeenit

Suihkugeeli vaahtoaa melko hyvin luonnonkosmetiikan suihkugeeliksi. Tuoksu on raikas ja minttu tuo mukavan viilentävän tunteen. Valmistajan tuoksukuvaus oli paikkansa pitävä. Todellakin virkistää, nostaa mielialaa tuoden suihkuhetkeen luksusmaisen vivahteen ja viilentävyydestä tulikin jo mainittua. Pidän tästä erittäin paljon ja joskus vaahdotan toisenkin kerran ihan vain nauttiakseni tuoksusta. Aineista 73,34% on luomua.


Vartalovoide oli 10€ Sokoksen alessa. Loistohankinta kaikin puolin. Pullokoko 275 ml.

Inci:
Aqua, helianthus annuus seed oil, butyrospermum parkii butter, theobroma cacao seed butter, glyceryl stearate, cetearyl alcohol, glycerin, olea europaea fruit oil, linum ustissimum seed oil, aloe barbadensis leaf juice powder, mentha spicata herb oil, citrus bergamia peel oil expressed,  citrus limon peel oil, maleauca alternifolia leaf oil, cananga odorata flower oil, argania spinosa kernel oil, tocopherol, sodium stearoyl glutamate, sucrose stearate, coco-glucoside, xanthan gum,  coconut alcohol, lactic acid, dehydroacetic acid, benzyl alcohol, limonene, linalool, citral, benzyl benzoate

Vesi, auringonkukkaöljy, sheavoi, kaakaovoi, emulgointiaine, setyylialkoholi (rasva-alkoholi) voiteen paksuntamiseen ja apuemulgoija, glyseriini, oliviöljy, pellavansiemenöljy, aloe vera pulverimuodossa, piprmintun, sitruunan, teepuun ja ylan ylangin eteeriset öljyt, arganiaöljy, E-vitamiini, ihoa hoitava emulgointiaine, levittyvyyttä parantava ja ihoa hoitava ainesosa, joka toimii myös emulgoijana, en tiedä miksi coco-glucosidea on tässä käytetty (ehkä alentamaan pintajännitystä? Yleensä löytyy pesevistä tuotteista. Tai ehkä koska reagoi kookosperäisten aineiden kanssa), ksantaanikumi geeliinnyttää, paksuntaa ja lievästi apuemulgoi, kookosalkoholi (sekoitus rasva-alkoholeja, stabiloi, helpottaa levittyvyyttä), maitohappo pH:n alentamiseen, säilöntäaine, säilöntäaine, lain mukaan ilmoitettavat eteeristen öljyjen allergeenit, säilöntäaine.

Incistä selviää miksi tuote on hinnakkaampi verrattuna halvempiin vartalovoiteisiin. Kosteusvoiteessa on käytetty runsaasti erilaisia arvokkaita öljyjä, kun halvemmissa on taas enemmän vettä ja täyteaineita sekä vähemmän kasviöljyjä. Säilöntäainevalinnoissa on ehkä hieman mutinan varaa, mm.  benzyl benzoate voi allergisoida. Muuten kasviöljyt ja suuri osa sisällöstä tuo mieleen Evolven eli toisen lempparikosteusvoiteeni.

Tämä on hyvin kosteuttava vartalovoide ja tuoksu on kertakaikkisen ihana. Viilentää mukavasti, etenkin jos on ollut paljon jaloillaan, tuntuu taivaalliselta säärissä ja jaloissa. Jos pääsisi nauttimaan auringosta, olisi myös ihana aurinkoisen päivän jälkeen. 

Kiilasi ehdottomasti vartalovoiteiden kärkijoukkoon omalla kohdallani. Imeytyy melko nopeasti ja on helppo levittää. Iho on pitkäkestoisesti kosteutettu. Luomuprosentti on kohdallaan-jopa 90,8% tuotteesta on luomua. 

Tässä siis viimeaikaiset löydöt ja kuivaharjaus todella vakuutti tehollaan. Kuulutko jo kuivaharjaajien joukkoon tai aiotko alkaa harjaamaan?

Kiitos jos kommentoit <3 Muista tykätä Facebook-sivustani tai tilata päivitykset blogista.











torstai 20. heinäkuuta 2017

Liukua ja leimausta

Tämän tyyliset kynnet on pitänyt tehdä jo pitkään mutta ei vain ole tullut tehtyä. Nyt sitten innostuin kokeilemaan kimppatilauksesta tulleita euron Kikon lakkoja. Ostin ne lähinnä vesimarmorointiin tuon ihan naurettavan hinnan vuoksi. Marmoroinnissa lakkaa kuluu eikä viitsi käyttää arvokkaimpia. Tällä kertaa vuorossa oli kuitenkin liukuväri, kai tämän voi sen kategorian alle laittaa? Onhan keskellä väriä vaihtava osa.


Lakkasin ensin kerroksen Kikon tummahkon keltaista lakkaa numero 279 (ihan järkkyä kun lakoilla ei ole nimiä!)  ideana se että jos keltainen ei olisi kovin peittävää, se tulisi oranssin 357:n kanssa paremmin esiin. Se oli kuitenkin turhaa, lakat olivat todella pigmenttisiä. CesarsShopista olen saanut likuvärjäyssienen testiin ja käytin sitä. Olen muutenkin kyllästynyt kun meikisienistä ei jää sileää pintaa liukuvärissä, ainakaan meikäläisen hyppysissä. Ja kyllä-käytän sitä kosteana.



Tämmöisissä paksumpia sieniä olen nähnyt Instassa ja jälki on näyttänyt hyvältä. Okei-ei niihin kynsivideoihin mitään huonoa koskaan päädykään...

Joka tapauksessa tällä sai helpoimman likuvärin ikinä! Jo yhdellä kerroksella värit olivat paikoillaan ja enää yksi kierros tasoittamaan liian jyrkiksi jääneitä värinvaihtumisrajoja. Loistavaa. Tätä sientä käytin kuivana.


Konadin mustalla leimaus Born Prettyn laatasta (jonka tietenkin hukkasin ennen kun sain postauksen tehtyä ) sujui kuin tanssi. Päälle Konadin päällyslakka ja hieman kynsinauhojen siistimistä, kun CTRL+Alt+Del-lateksi ei yltänyt ihan joka paikkaan. Vaikuttaa sujuneen liian hyvin-vai mitä? No niinhän sitten kävikin että kippasin pumpulit ja leimauslaatan suojakalvon varovasti roskiin ja teippikalvo jäi lakkoihin kiinni! Irroittelin niitä varovasti mutta peukalon leima venyi pikittäin, etusormeen tuli roso ja myös oikean käden nimetön sai turhan pahan osuman. Seuraavana aamuna oli lähtö Tallinnaan ja olisi ollut muutakin tekemistä kuin näprätä kynsien kanssa...


Oli pakko poistaa peukalon ja nimettömän lakat. Etusormi sai jäädä vähän rosoiseksi kulmasta. Ja ei kun taas uudestaan sama operaatio.

Sienen puhdistaminen oli helppoa. Ne ovat uudelleenkäytettäviä ja liotin sitä kynsilakanpoistoaineen korkissa ja painelin siveltimen muovipäällä ja lopuksi kuivasin talouspaperiin. Hintaa näillä sienillä on 1,50€ ja mukaan tulee muovikahvan lisäksi neljä päätä.

Kynsistä tuli mieluisat ja kestävät. Kuvasinkin vasta muistaakseni kolmantena päivänä tekemisen jälkeen, kun välissä oli se Tallinnan reissu. Poistinkin ihan sen takia kun halusin kokeilla Picture Polishin Violet Femmeä. Käytän aluslakkana Color Clubin Stuck on You:ta ja se on hyvin hoitava ja samalla selvästi pidentää lakkauksien kestoa. Yleensä lakkaus kerran viikkoon karkeasti ottaen riittäisi.


Lyhyestä virsi kaunis, tällaiset kynnet tällä kertaa. 

Varasin juuri reissun elokuulle kun suunniteltu heinäkuun reissu peruuntui. Antakaapa vinkkejä kivoihin lomalakkoihin ja helppoihin koristeluihin reissussa

Listallani on Color Clubin Study Buddy varpaisiin (koska pysyy kuin tauti) ja ainakin Funin Holo Queen on yksi lomalakka.



 


keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Tallinnan luonnonkosmetiikka nopeasti ja tehokkaasti

Kävimme viime viikolla Tallinnassa ja vaikka minulla on luonnonkosmetiikkaa tällä hetkellä mielestäni ihan tarpeeksi, eikä mitään varsinaisesti puutu, oli kuitenkin ikäänkuin "pakollista" kartoittaa naapurimaan tarjontaa ilman että siitä muodostuu koko reissun pääoperaatio. On kuitenkin aina mielenkiintoista tutustua edes pintapuolisesti itselle uusiin merkkeihin ja mahdollisesti tehdä löytöjä, vaikka ei nyt välttämättä tarvitsisikaan mitään erityistä.


Lähtöä edeltävänä yönä oli hirmuinen tuuli, mutta onneksi se oli laantunut aamuun mennessä. Ilma oli kuitenkin varsin usvainen mutta luotin sääennusteeseen, joka ennusti puolipilvistä ja noin kahtakymmentä astetta. Sateen mahdollisuuskin oli hyvin pieni.


Tallinkin Megastar oli niin iso laiva, ettei sitä ihan pikku tuulet hetkauttaisi. Meillä on pariskuntana aina hieman eri aspekteja muihin nähden laivareissuilla, koska itse olin sukelluskouluttajana Punaisella merellä laivoilla yli kolme vuotta ja loppuajan vedin sukelluskeskusta ja maksoin firman kassasta mitä kummallisimpia laivojen osia, jotka minun myös täytyi nähdä ja tietää mitä ne ovat tai niillä tehdään. Samoin jouduin myös osalliseksi vuosittaisiin telakkareissuihin ja kaikkiin mahdollisiin ongelmiin laivojen kanssa. Miehelläni on taas ollut kaksi laivaa ja vieläkin on yksi laiva, jonka on ostanut pohjana ja rakentanut+rakennuttanut loppuun itse. Meillä siis vertaillaan kaiken maailman asioita ja tutkitaan miten hommat toimivat suurilla laivoilla. Rakkaus mereen on säilynyt ja vaikka kyseessä oli tällä reissulla kylmä ja samea meri, on jotenkin aina hyvä fiilis kun on merellä.

Lyhyesti laivareissua kuvaillen oli aika hirveää olla matkalla pahimpaan tai parhaimpaan loma-aikaan, jolloin mm. kahvilaan sai jonottaa lähes puoli tuntia saadakseen aamupalaa.

Tallinnaan saapuessa oli maa märkä mutta ei onneksi satanut. Ilma oli viileä ja mietin että jos kävisi ensimmäistä kertaa Ulemiste-kauppakesuksessa. Bussi numero kaksi menee sinne ja näin ikkunasta että se pysähtyi sataman edessä. Pysäkillä sitten näytti reittiä katsoessa että se menee väärään suuntaan ja toisen suunnan pysäkkiä ei näkynyt. Asia ei ollut niin tärkeä, että siitä olisi tullut otettua selvää. Lähdimme sitten kävelemään keskustaan päin.


Keskustassa Foorumin pienessä kauppakeskuksessa oli Bio4You-luontaistuotekauppa. Melko pienessä kaupassa oli kyllä luonnonkosmetiikkaa, mm. Bohoa. Sen rinnalla oli toinen meikkisarja, josta ei ollut mitään esitettä tai mainintaa, joten jätin sen sikseen. Kaupassa oli joitakin meille tuttuja sarjoja, esim. Nurme ja hinnat olivat halvemmat kuin Suomessa. Tässä kaupassa incien tuntemus oli kaiken A ja O. Sertifioituja sarjoja ei juurikaan löytynyt ja oli paljon kosmetiikkaa, joka ei saisi sertifikaattia. Koska niin mieletön määrä incien lukemista ei tuntunut kovin järjelliseltä touhulta, niin kaikkeen ei mitenkään voinut keskittyä. Jotkut sarjat myös sisälsivät sanan parfum ja kun ei ollut sertifikaattia, ei voinut tietää onko hajuste luonnollista vai ei. Ostin miehelle vihreää savea sisältävän hilseshampoon (on kuulemma hyvä) ja itselleni Nurmen magnesiumöljyn, joka maksoi hieman yli 5€, kun Suomessa samasta saa pulittaa lähes 10€ lisää. Lisäksi kiinnitin huomiota Nurmen suolasaippuaan. En hinnan vuoksi, joka oli n. 5€ eli hieman edullisempi kuin Suomessa. On pitänyt tehdä itse suolasaippuaa mutta risiiniöljy puuttuu ja kuitenkin sitten kun sen saa tehtyä, saippuan tulee kypsyä vielä neljä viikkoa. Ajattelin tähän väliin kokeilla siis valmista suolasaippuaa, koska Nurmen suolasaippuan inci oli niin kummallinen, etten ymmärtänyt miten niistä aineista saa vaahtoavaa suolasaippuaa.

Inci on oliiviöljy, kookosöljy, vesi, merisuola, citronellan eteerinen öljy, vaaleanpunainen savi. Yleensä suolasaippuasta (tietenkin tekijästä riippuen) usein ainakin n. 80% öljyistä on kookosta ja 5-10% risiniöljyä. Muuten saippua ei vaahtoa, koska suola estää vaahdon muodostumista. Tässä Nurmen saippuassa oli eniten oliiviöljyä ja siksi oli ihan pakko kokeilla mitä tämä on. Kookosöljy on saippuassa hyvin pesevää ja siksi kuivattavaa ja saippuaan lisätään reilumpi ylirasvoittuvuusprosentti eli 10-20% öljyjä, jotka eivät saippuoidu. Saippuan suolapitoisuus paljastui alhaiseksi. Itse tekemäni ovat ihan eri näköisiä ja mureamman näköisiä korkeamman suolapitoisuuden vuoksi. Nurmen saippuan vaahtoamisessa onkin toivomisen varaa vaahtoa muodostavien öljyjen riittämättömän määrän vuoksi. Samoin ylirasvoittuneiden öljyjen pitoisuus on liian pieni ainakin omaan käyttööni, koska se pesi vartalon ihon lähes narskuvaksi ja mielestäni kuivattaa käsiä.  Ehkä hyvä niille, joilla on paksumpi ja rasvoittuvampi iho. Tosin tässä vaiheessa on liian aikaista arvostella saippuaa, koska sen ominaisuudet tulevat esiin vasta hieman pidemmän käytön jälkeen, joten tällä hetkellä ei voi varmuudella sanoa mitään. On hyvä ja kehittävää kokeilla muitakin saippuoita kuin itse tekemiä, mutta parasta on kokea että oma tekemä on parempaa :D Saippua on hajustettu citronellalla ja minulle tulee siitä mieleen aina hyttysten karkoite. Ajattelin että vaan käyttämällä opin eroon mielleyhtymästä (ennen inhosin laventelia mutta kun olen alkanut käyttämään, pidän siitä nykyään kovasti) mutta ei se näytä onnistuvan. Katsotaan kuitenkin jos tämäkin onnistuisi ja palataan saippuaan käyttökokemuksen karttuessa. Saa nähdä mitä siitä vielä kuoriutuu ajan kanssa.

Lisäksi mukaan lähti aloe vera-geeli. Ne ovat Suomessa aivan ylihinnoiteltuja omasta mielestäni. Se on toki helppo tehdä myös itse mutta minulla ei ole säilöntäainetta ja en juuri nyt halua tehdä raaka-ainetilausta, koska en koskaan tyydy niihin muutamaan puuttuvaan vaan sitten tulee tilattua yhtä sun toista. Lisäksi lempikauppani on nyt lomalla. Kun tietää mitä raaka-aineet maksavat normaalille kuluttajille, niin kosmetiikan valmistajille ne ovat todella paljon edullisempia ja en ymmärrä miten kosmetiikanvalmistajat hinnoittelevat tuotteen, josta suurin osa on vettä, yli 100€:n litrahintaan. Usein myös mukana on eteeristä öljyä, jolloin en voi allergian vuoksi käyttää tuotetta kasvoille. Tämä purkki maksoi noin 6€. Jos tekee itse aloegeelin, litra aloeta ja vettä maksaa 2,80€. Säilöntäainekulu on n. 0,07€ ja ksantaanikumi on niin halpaa ettei sille osaa edes laskea hintaa. Tässä siis syy hintamutinaani.

Bio4You:n ostokset tekivät yhteensä 19,85€. Näitä luontaistuotekauppoja on useampi Tallinnassa. Kaupasta kyllä saattaa löytää vaikka mitä kivaa kunhan osaa lukea incejä ja on aikaa runsaasti lukea niitä ja mahdollisesti googlata jos ei jotain tiedä.

Tässä vaiheessa ajateltiin käydä kahvilla mutta osoittautui erittäin haastavaksi löytää miehelle mitään syömistä laktoosittomana. Loppujen lopuksi muutaman kahvilan kiertämisen jälkeen sämpylä, josta juusto kaivettiin pois, sai kelvata. Oltiin jo Kaubamajan kulmilla ja siellä oli Nyxin shop in shop avajaistapahtuma ja melkoinen meno.


 Meikkikoulussa oli todella nuoria, suorastaan lapsia.


Ehkäpä vielä joskus aikojen päästä joku luonnonkosmetiikkamerkki pääsee moiseen hypetykseen nuorten keskuudessa.  Sitä odotellessa ei kannata pidättää hengitystä...

Tuon edestä kaarsin Kaubamajaan ja tiukka kurvi oikealle ja eteeni avautui suurempi luonnonkosmetiikan maailma kun ikinä osasin kuvitellakaan. Edustettuna oli meille tunnettuja ja tuntemattomia merkkejä. Ecocert löytyi kiitettävän monesta brändistä, joten Kaubamaja on ehdottomasti helpoin paikka ostaa luonnonkosmetiikkaa ilman että ostaa tuotteita, jotka sisältävätkin ainesosia jotka eivät kuulu sertifioimiskelpoisen luonnonkosmetiikkaan. Ja shoppailu on helppoa, ei tarvitse lukeja incejä loputtomasti.

 Dr. Hauscha


Natura Siberica kuuluu näihin, joista jokaisen tuotteen inci on luettava. Osalla tuotteista on Ecocert.

 Mossasta en osaa tehdä hintavertailuja, koska en käytä sarjaa jokaisen tuotteen sisältäessä linaloolia.

Novexpertiin on jäänyt tutustumatta Suomessakin.


Seasta löytyi sertifioimatonta ja ei sertifiointikelpoista kosmetiikkaa.


Lumi on suomalaisten suosima tuliaismerkki.

Organic Shopin hinnat ovat muutenkin niin halvat että pienen alen vuoksi en viitsisi kantaa tätä kotiin asti.


Melvitaa oli aika kattavasti ja myös alessa. 


Tätä virolaista sarjaa oli myös Bio4You:ssä mutta en ollut täysin varma kannattaako tätä ostaa vai ei.

John Mastersia oli runsaasti.



Floramea oli myös hyvä valikoima. 


Signe Seebild on virolainen sertifioimaton luonnonkosmetiikkasarja. Tuotteet ovat hyvin perus tee-se-itse-kosmetiikkaa, joten en ole ollut kovin innostunut valmikoimasta, vaikka varmasti vartalovoit, kuorinnat ym. ovat monelle mielusia, jotka eivät tee itse kosmetiikkaa. Itse ostin yhden eteerisen öljyn eli yhden suosikkituoksuistani jonka on bergamotti.


Oli hauska yhteensattuma että juuri ratikassa matkalla satamaan luin blogikirjoituksen, jossa yksi löysi Signen dödöistä ensimmäisen toimivan luonnonkosmetiikan dödön. Ostin tästä ruusudödön testiin. Hinta oli 8,90€, kun suomalaisessa verkkokaupassa hinta on 15,90€. Dödö vaikuttaa perushyvältä, ei kuitenkaan parhaimmistolta, mutta tämä on vielä testivaiheessa.


Nurmesta oli hyvä valikoima. Ostin yhden eteerisen öljyn eli mandariinin, jota minulla ei vielä ole. Hinnat olivat noin 2-3€ halvempia kuin Suomessa. Ei suuri säästö mutta kun sopivasti sattui eteen. Nurmen sarjassa ainakin mandariini oli paremman laatuista kuin Signellä.

Urtekram oli mukana tarjonnassa ja kun limen tuoksuinen dödö ei ole sattunut Suomessa eteeni, ostin sen. Voiko dödössä olla ihanampaa tuoksua?

Tämä oli sertifioimaton sarja ja näin laajan tarjonnan keskellä ei jokaiseen inciin jaksa tutustua. Dr. Organic on raflaava nimi mutta ei kerro oikeasti sarjan olevan luonnollinen. Muistan ettei kaikki olleet sertifiointikelpoista. Löysin kuitenkin ensimmäistä kertaa sertifiointikelpoiset meikinpoistoliinat matkalle ilman linaloolia ja limonenea-tuuletus!!! Niiden aineista 70% oli luomua.

 Dr Bonnersia oli ilahduttavan runsas valikoima mutta en tarvinnut mitään. Joskus luultavasti kokeilen vartalovoidetta. Joitakin saippuatuotteita on jo.

Turblissin turvenaamiot ovat suosittuja. Itselläni oli kerran turvenaamio ja homma oli niin sotkuista että tuotteet eivät houkuttaneet.


Weledaa
 Cattierilta oli hyvä valikoima ja ostin valkaisevan hammastahnan. Olen viime aikoina käyttänyt Santen B12-hammastahnaa ja siinä on kiva idea että vitamiini imeytyy limakalvoilta mutta se on mielestäni kellastuttanut hampaita. Ostamani tahna on hyvin miedon makuista. Kaipaisin itse raikastavampaa mutta toiset ovat tyytyväisiä mietoihin makuihin.


Tutun näköinen öljytarjonta.

Suomalainenkin tuotemerkki Egoboost oli edustettuna.

Harvoinpa Eco Cosmeticsia näkee näin paljon. Biosoliksen aurinkovoiteet löytyivät samasta hyllystä. 

Kuvasin merkkejä aika katttavasti mutta en ihan kaikkea. Myyjät varmasti ihmettelivät miksi yksi hullu räpsii kuvia ympäri osastoa. Merkkejä oli niin paljon että mm. seuraaviin kahden kuvan tarjousmerkkeihin en ehtinyt tutustua kunnolla ja enää en oikein edes muista niistä paljoa.


Katsoin netistä tätä sarjaa oman muistini hataruuden vuoksi. Mainostettiin olevan edistyksellinen ja 100% luonnollinen mutta tuotteista löytyi pikavilkaisulla ainakin phenoxyethanol.

 Tällä sarjalla oli Ecocert.


Joik löytyikin sitten meikkien keskeltä.



Joik on sarja jossa on osattava incien lukutaito. Näistä minulla on edelliseltä reissulta värillinen huulivoide ja se on ollut ihan kiva.

Tuli napsittua mukaan muutama muukin tuote, esim. pumpulia ja vanutikkuja. Ei siksi että sinä säästäisi vaan koska todella tarvitsin ne ja olisi jo pitänyt ostaa aiemmin. Mukaan lähti myös 60 snt:n spaateli, niitä kun ei aina löydä. Kynsituotteista tuli hieman lisää euroja ostoksiin ja luontaispuolen ostoksiin Kaubamajassa meni alle 50€.


Sorruin suihkugeeliin, muuten kaikki oli ihan tarpeellisia ja hyviä hankintoja. 

Yhteenvetona voi todeta että mikäli ei ole useampaa päivää Tallinnassa ja vaikkapa matkaseuran vuoksi ei voi tai halua käyttää tunteja ja liikkua kosmetiikan perässä ympäri kaupunkia, kannattaa suoraan suunnata Kaubamajaan. Tarjonta on erittäin hyvä ja monia sarjoja on laajemmin kuin Suomessa. Kaubamaja on myös helpoin ostospaikka, koska siellä on sertifioituja sarjoja runsaasti ja ei jää incilukutaidon varaan. Viherpestyä kosmetiikkaa on niin hirveästi.

Lopuksi kävimme Kaubamajan alakerrassa olevassa ruokakaupassa. Siellä olikin mukavasti luontaistuotteita ja ekopesuaineita.


Mikään ei varsinaisesti osunut silmään edullisuuden vuoksi. Tosin näin kun ei ole ottanut asiakseen perehtyä ekopesuaineiden inceihin (ja eihän niissä edes kaikkea kerrota kuten kosmetiikassa), on laatua vaikea arvioida. Ostin hedelmienpesuaineen, joka oli eri merkkistä kuin Suomessa myytävät ja luultavasti myös muutaman euron kalliimpaa, mutta se sattui sopivasti olemaan käsillä ja sitä tarvitsee.

 Ai että! Koska saataisiin ihailla tällaista pakkausdesignia Suomessa?

Virossa on ihanaa kun kukkia on runsaasti myynnissä. Myös hyvälaatuisia ihan ruokakaupassa. 


Ja jotain oli jäänyt yli tai sitten on ostettu hyvissä ajoin ennen sesonkia :D

Kaubamajan yhteydessä Viru-keskuksessa oli myös Natura Siberican hoitola, jonka yhteydessä oli luultavasti kaikki merkin tuotteet eli suorastaan hirmuisesti.

Loppupäivästä oli ihan aurinkoista ja vaeltelimme kaupungilla.


Takaisintulomatkalla iltalaivalla meno oli odotetusti kiivaampaa ja laiva täysi, joten suuntasimme suoraan Economy Lounge:en. Kysyin voiko liput ostaa paikan päältä kun ei tullut etukäteen varattua. Ja hyvä etten varannut, 15€:n etukäteisvarauksen sijasta hinta Siljan kortin omistajalle hinta oli 10€/hlö. Ja tällä rahalla sai pientä purtavaa, kuten vihanneksia, dippiä ja suolapaloja sekä erikoiskahveja ja alkoholittomia virvokkeita. Ympäristö oli mukavan rauhallinen ja matka meni kivasti loungessa.  

Laivalla oli jonkun verran luonnonkosmetiikkaa ja osa Madarasta -20%. Ostin vain Madaran uudehkon Hemp-huulirasvan, joka on ihan loistava. Ja yhden tumman vadelmasuklaalevyn.

Tälläinen reissu tällä kertaa. Ei ollut tarkoitus ostaa juuri mitään ja pysyin melko hyvin tavoitteessa. Ilman suihkugeeliä ja eteerisiä öljyjä olisin voinut elää mutta olivat ne kuitenkin ihan kivoja. Kai sitä joskus saa ostaa jotain turhaketta, mitä ei välttämättä tarvitse? Varsinkin kun ne ovat käyttötavaraa joka tapauksessa. Olen alkanut kiinnittämään paljon huomiota ostoksiini, koska minulla on jo kattava tarjonta luonnonkosmetiikkaa eikä ole mitään järkeä hamstrata sitä. Purkit eivät säily kauaa avoinaisina ja ei ole ekologistakaan ostaa liikaa taloudellisuudesta puhumattakaan.

Itse olisin kaivannut värikosmetiikkaa mutta sitä ei juurikaan ollut tarjolla. Luin että Kaubamajassa olisi ainakin joskus ollut Lily Loloa mutta en ainakaan huomannut. Stockmannilta sitä kuulemma löytyy. Pillekaarista kaupakeskus Solariksesta kuulemma löytyy joitakin meikkejä, mutta tällaisella päiväreissulla en viitsinyt harhailla ympäri kaupunkia ja olisi ollut riski että ne ovat taas sertifiointikelvottomia meikkejä. Suomesta kuitenkin pystyy ajan kanssa etsimään itselle oikeasti tarpeellisia ja sopivia tuotteita.

Toivottavasti postauksesta on jotain apua niille, jotka suunnittelevat reissua Tallinnaan ja haluavat katsastaa luonnonkosmetiikkatarjontaa nopeasti ja tehokkaasti. Täsmäisku Kaubamajaan on ehdottomasti nopein ja todennäköisesti kattavin valikoiman kartoitus.