lauantai 30. joulukuuta 2017

Luonnonkosmetiikkavuoteni 2017 parhaat tuotteet

Olen tänä vuonna testannut monia tuotteita ja täytyyhän niistä seuloa parhaat. Koska olen tutustunut ihan mielettömän hyviin tuotteisiin, voi joskus jäädä ehkä epäselväksi, mitkä ovat niitä, joita ostan uudestaan ja pidän parhaimpana. Joku saattaa myös miettiä, miksi kirjoitan kaikesta mistä pidän, missä ne huonot ovat? Asia on niin, että yleensä yhden postauksen kirjoitukseen minulta menee 4-6 tuntia ja kuviin oma aikansa. Miksi siis uhraisin näin paljon aikaa kirjoittamalla tuotteista, joista en pidä? Jos en löydä tuotteesta ominaisuuksia, mistä joko en pitäisi ollenkaan tai joku toinen ei arvostaisi, sitä ei löydy täältä.



Blogivuosi on ollut varsin kahtiajakautuva. Loppukesästä alkoi todellinen suunnan löytäminen ja oma tyyli, eli varsin tuoreella tiellä ollaan. Ja tämä ala on sellainen, joka vetää nöyräksi. Aina on vain uutta oppimista. Blogivuosi huipentui joulukalenteriin, josta lukijat ilmeisimmin pitivät kovasti. Ja tämä vuoden parhaat on sitten vuoden viimeinen postaus, saa nähdä mitä kaikkea jännää 2018 tuo tullessaan. On ollut jo niin huikeita juttuja, että odotan kyllä mielenkiinnolla uutta luonnonkosmetiikan vuotta. On myös mahtavaa kun eri tuotesarjojen testauksessa on joutunut tai saanut rikkoa omia ennakkoluulojaan. Täytyy kertoa että tälläkin hetkellä testissä on tuotesarjoja, joista näppäimistö tulee laulamaan 😘

Oma ihoni vaatii kosteutusta, niin kasvoilla kuin vartalon osalta. Kasvojen iho on myös jonkun verran herkkä ärsyyntymään. Eteerisistä öljyistä tai joskus raaka-aineista tulevista allergeeneista saan silmä-ärsytystä, joten tällaiset tuotteet pitkälti karsiutuvat pois kasvotuotteideni osalta. Vartalolla ja käsivoiteissa niitä voi olla.

Minun juttuni on keskihintainen kosmetiikka. Siitä löytyy usein parhaat hinta-laatusuhteet. Hyvin kalliit tuotteet sisältävät usein eteerisiä öljyjä ja en voisi edes käyttää niitä. Ne eivät myöskään sovi maailmankuvaani. Kun olen asunut vuosia keskituloisessa kehitysmaassa, en yksinkertaisesti voisi laittaa 200-400€ yhteen pulloon kosmetiikkaa. Se tuntuu todelliselta tuhlaukselta. Jos on niin paljon ylimääräistä rahaa että sen voi laittaa kosmetiikkaan, tulisi sitä mielestäni jakaa myös hyväntekeväisyyteen. Useissa maissa 200€ on kuukausitulo perheelle, josta voi vain haaveilla. Toki joskus ostan jotain kalliimpaa, jos ihoni todella tarvitsee ja sinänsä olen laatutietoinen, mutta arvioin sen lähinnä tuotteen sisällön perusteella, enkä maksa vain merkistä. Ja ihan halvassa kosmetiikassa on usein paljon täyteaineita aitojen, vaikuttavien aineiden puuttuessa. Toki on poikkeuksia, kuten vuoden purkkilistalta löytyy ja onneksi näin on!

Nyt on selitetty pitkät taustat valinnoilleni ja oma ihotyypini saattaa ohjata lukijaani siinä, sopiiko tuote itselle.

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Kasvotuotteet:


Paras kasvoputsari: Atopik Sensitive Puhdistusemulsio

Tuote on suunnattu herkälle iholle ja sopii uskoakseni lähes kaikille ihotyypeille. Puhdistaa lempeän tehokkaasti, jopa silmämeikit lähtevät helposti tällä tuotteella. Miellyttävän tuntuinen, mieto tuoksu eikä sisällä helposti allergisoivia ainesosia. Atopikista kirjoitin aiemmin tässä postauksessa. Kaiken muun hyvän lisäksi Atopik on kotimainen sarja, jossa perustava raaka-aine on kotimainen kaura. Atopik on myynnissä apteekeissa, jälleenmyyntitiedot seuraavan tuotteen kohdalla. Hinta n. 13-17€/200ml.

Toinen erittäin hyödyllinen puhdistusvoide oli Esse Sensitive Cleanser, josta olen kirjoittanut aiemmin näissä kahdessa postauksessa. Se sisältää probiootteja ja on hyvin hellävarainen sekä olennainen osa Esse-kuuria. Mikäli en olisi löytänyt Atopikia, tämä olisi edelleen valintani. Hinta hieman yli 50€/200ml. Tuotetta myy mm. Jolie ja The Natural Goods Comapany.

Paras kasvovesi: Atopik Sensitive Kasvovesi

Kotimainen luonnonkosmetiikka jatkaa voittokulkuaan. Tässä kasvovedessä on ihan käsittämätön hinta-laatusuhde. Mikäli iho on eloton, kuiva tai ei voi hyvin, tätä kasvovettä kerrostamalla korealaiseen tyyliin tilanne muuttuu hyvin nopeasti. Itse käytän lähes aina kolme kerrosta, joskus enemmän, toisinaan vähemmän, mutta aina kuitenkin vähintään kaksi kerrosta. Kasvovesi tasapainottaa ihon pH-arvon ja se sisältää ruusuvettä, kaurauutetta, C-vitamiinia ja kolmen ksylitolin kosteuttavaa yhdistelmää sekä sodium PCA:ta. Jo ensimmäisessä kirjoituksessani tästä kasvovedestä julistin sen vuoden 2017 kasvovedeksi.  Hinta on sama kuin sarjan puhdistusemulsiolla eli noin 13-17€/200ml. Kaikki tuntemani ihmiset, jotka ovat ostaneet Atopikin puhdistusemulsion tai kasvoveden, ovat olleet erittäin tyytyväisiä hankintoihinsa. Ja kyllä-uusi varakasvovesipulloni odottaa korkkaamista. Ostin jo uuden varuille, koska ilman ei voi olla-se ei vaan ole vaihtoehto. Jälleenmyyjäapteekit löydät tästä.

Alakategoria: paras suihkutettava kasvovesi:

Ilman Atopik-tuttavuutta, käyttäisin edelleenkin Essen Toner-kasvovettä sen sisältämien puhtaiden antioksidanttisten uutteiden vuoksi. Itse asiassa käytän tällä hetkellä edelleenkin ihonpuhdistuksen jälkeen kylppärissä ennen kuin siirryn Atopikin pariin makuuhuoneeseen. Teho perustuu rooibos-, oliivinlehti- ja ruusu-uutteeseen sekä salisyylihappoon. Hinta 26,90€/100ml. Tuotetta myy Jolie ja The Natural Goods Company.

Paras kasvokuorinta: Evolve Radiant Glow kasvonaamio

Evolve radiant Glow kasvonaamio on myös kuorinta. Naamiota suositellaan pidettäväksi viisi minuuttia kasvoilla, mutta olen pitänyt pidempään. Sen jälkeen kasvot kuoritaan naamion rakeilla. Mielestäni kuoriva kookoksenkuorijauhe on juuri sopivaa iholleni. Ei liian raakaa, mutta kuitenkin tarpeeksi rouheaa, jotta kuolleet ihosolut poistuvat. Eikä yhtään haittaa että kyseessä on monitoimituote. Kasvonaamio nimittäin on hyvä ja huumaavan suklaan tuoksuinen. Auringonkukkaöljy, glyseriini, kaakaojauhe, kaolinisavi, manteliöljy ja vanilja hoitavat sekä kirkastavat kasvoja ja tarjoavat mahtavan tuoksuelämyksen. Tuotetta on saatavana normaalikoko tästä hintaan 22,90€ tai matkakoko 12,90€ tästä, jolla voi aloittaa testaamisen tai oikeastaan ihastumisen.

Paras kasvojen kosteusvoide: Beauty Garden Porkkanavoide

Beauty Gardenin incit ovat hämmästyttävän lyhyitä ja tuotteet tehokkaita. Porkkanavoiteessa on violetin porkkanan mehua, josta iho saa beetakroteenia ja A-vitamiinia. A-vitamiini on erittäin hyödyllinen iholle. Se korjaa auringon aiheuttamia vaurioita, stimuloi kollageeni- ja elastiinituotantoa, normalisoi ihon toimintoja ja hoitaa pigmenttimuutoksia eli voide sopii hyvin monentyyppisiin ongelmiin sekä kuivalle ja herkälle iholle.

Porkkanavoiteessa ei ole hajusteita ja se ei ole liian ohut, mutta ei liian rasvainenkaan ihon hoitoon. Koostumus on itselleni ihan täydellinen. Puhdasta rakkautta 💓. Beauty Gardenilla on hyvin vahva ekologinen ideologia ja tuotteiden pääraaka-aineet ovat oman luomutilan tuotantoa. Suosittelen lukemaan ensimmäisen postaukseni aiheesta tästä linkistä. Beauty Gardenin jälleenmyyjät löydät tästä.

Paras seerumi: Esse Sensitive serum

Tämä oli vaikea, kun voi nimetä vain yhden ja todennäköisesti uusin suosikkini on tällä hetkellä kokeilussa. Vuoden parhaaksi valitsen kuitenkin Essen Sensitive-seerumin, nimittäin se on oikeasti pelastanut kasvojeni ihon jo kahdesti vuoden sisään ärtyneiltä, punaisilta läikiltä, eli ei ihan mikään pikku juttu, ne ärtyneet alueet kun häiritsivät aina peiliin katsoessa. Pidin alkukeväästä alkaen Esse-kuurin ja nyt talvella ärtyneet punaiset pisteet ovat palanneet kasvoille. Ei tarvinnut käyttää montaa päivää tätä seerumia, kun iho oli taas normaali. Tällä kertaa en käyttänyt muita Essen tuotteita, pelkkä seerumi riitti omalla kohdallani tasapainon palauttamiseen. 

Teho perustuu eläviin Lactobacillus-maitohappobakteereihin, joita seerumissa on yli miljardi millilitrassa. Omalla kohdallani teho on ollut huikea ja tulen palaamaan tähän tuotteeseen aina jos iho ärtyilee. Hintaa on n. 77€/15 ml ja seerumi riittää noin kaksi kuukautta. Kallishan se on, mutta apu on varma ja monen tuotteen virheostokset ovat kuitenkin niitä jotka rasittavat eniten hermoja ja kukkaroa.

Seerumi on vedetön, joten käytön yhteydessä saa huolehtia ihon hyvästä kosteuttamisesta seerumin käytön ohella. Seerumia myy Jolie ja The Natural Goods.

Paras kasvonaamio: Beauty Garden Kurkkunaamio

Beauty Gardenilla on kaksi all time favourite-tuotettani: kurkkunaamio ja porkkanavoide, joten toki parhaan kasvonaamion tittelin vie Kurkkunaamio. Tämä tuoksuu aivan kurkulle ja hoitaa, kosteuttaa sekä rauhoittaa kasvojen ihoa tehokkaasti. Erittäin riittoisa tuote, jota saa oikein opetella annostelemaan tarpeeksi vähän. Naamiota voi käyttää noin vartin verran puhdistetuille kasvoille ja antaa imeytyä sekä pyyhkiä loput pois tai sitten käyttää yönaamiona, kuten teen kahdesti viikossa. Tähän vain rakastuu ja naamion myötä rima on niin korkealla, että ylittääköhän mikään muu sen enää koskaan? Tuotteen luomupitoisuus on huikeat 99,98%!  Jälleenmyyjät löydät tästä.

Paras sheetmask-naamio: 100% Pure Green Tea Water Bomb

100% Puren tuleminen markkinoille oli ensiaskel luonnonkosmetiikan mullistaviin sheet-typpisiin naamioihin, vaikka tämä on tarkemmin hydrogeelinaamio. Naamioita on kolmea tyyppiä ja lisäksi aivan loistavat silmänalusnaamiot ja parhaan valinta on vaikeaa, koska kaikissa on loistavat raaka-aineet. Green Tea Water Bomb hydrogeelinaamio tehokosteuttaa ja rauhoittaa. Aloe, vihreä tee, kehäkukka, kamomilla, oolong tee, kurkku-uute ja hyaluronihappo takaavat tehon tähän kosteuspommiin. Pakkauksen seerumia valellaan puhtaille kasvoille ja hydrogeelinaamio asetetaan päälle. Naamio ohenee ja mukautuu paremmin kasvoille sen kuluessa ja nesteen imeytyessä ihoon. Lopuksi vielä lisätään seerumia kasvoille. Tuote on niin riittoisa, että olen käyttänyt 2-3 peräkkäisenä päivänä ja pitänyt naamion jääkaappisäilytyksessä. Ehkä eniten ihoa kirkasti kuitenkin ginsengiä sisältävä kollageeninaamio, jonka tuoksu ei ole parhaasta päästä, mutta teho kylläkin. Kaikki naamiot löydät tästä linkistä.

Paras silmänympärysvoide: Apeiron Kiinteyttävä silmänympärysvoide

Apeiron Kiinteyttävä silmänympärysvoide on vuoden suosikki. Se on hyvin riittoisaa, hoitaa, pehmentää ja todella kiinteyttää silmänympäryksiä. Tuntuma on erittäin miellyttävä ja voide on aikalailla tuoksuton. Koostumuksessa on todella pieni määrä eteeristä öljyä, jopa niin pieni, ettei allergeeneja ole tarvinnut merkitä inciin. Todistetusti se on mitätön, koska en ole saanut mitään silmä-ärsytystä, ainoastaan hoidetut silmänympärykset. Voiteen koostumus on täydellinen. Imeytyy nopeasti ja jättää ihon kosteutetun tuntuiseksi. Silmänympärysihoa on tärkeä hoitaa, koska iho on hyvin ohutta, eikä luonnostaan tuota rasvaa, kuten muu iho. Löydät tuotteen Twitbe:ltä tästä (on muuten alessa tällä hetkellä) ja aiemman postaukseni silmänympärysvoiteesta tästä.

Paras kasvoöljy: Ruusunmarja

Tämä oli vaikea valita, kun käytössä on kaksi hyvää joita vuorottelen. Valitsen kuitenkin ruusunmarjaöljyn sen sisältämän A-vitamiinin vuoksi, jonka hyviä vaikutuksia tuli jo kerrottua Porkkanavoiteen kohdalla. Toinen hyvä käyttämäni kasvoöljy on Atopikin rauhoittava kauraöljy. Tällä hetkellä uusi porkkanavoiteeni odottaa korkkaamista, kun käytän loppuun muita ihania Beauty Gardenin voiteita, jotka olen saanut blogin kautta, siksi arvostan öljyn kautta saatavaa A-vitamiinia.

Ruusunmarjaöljy tasoittaa kaikkien ihotyyppien toimintaa, lisää ihon kimmoisuutta ja hoitaa arpia. Oma ruusunmarjaöljyni ei ole minkään merkkinen, olen ostanut luomuruusunmarjaöljyä kotikosmetikkan raaka-ainekaupasta. Ruusunmarjaöljyssä on hieman tympeä tuoksu ja siksi niihin yleensä lisätään eteeristä öljyä, jolloin en voi käyttää sekoitusta kasvoilla allergeenien vuoksi. Tällaisia öljysekoituksia löytää Flow-kosmetiikalta tästä ja mukana on rusunmarjasta myös CO2-muotoinen vielä tehokkaampi uute kuin pelkkä ruusunmarjaöljy. Lisäksi mukana on superantioksidanttista mustaherukansiemenöljyä. Hinta n. 22€/30ml.

Toinen suosittu ruununmarjaöljy on Pailta ja sitä myydään Joliessa, linkki tässä. Hinta on 28€/30ml. Tällä hetkellä lahjapakkauskoko 15 ml on seasonal sale:ssa alennettuna hintaan 14,40€ ja linkki siihen tässä. Molemmissa näissä ruusunmarjaöljyissä on mukana rosmariinin eteerinen öljy. Ruusunmarjaöljy on myös ihan paras huulirasva!
Pai on muuten sarja, johon toivon tekeväni lähempää tuttavuutta ensi vuonna.

Kasvotuotteita tuli yhdeksää eri kategoriaa ja katsastetaan vielä vartalo- ja käsituotteita hygieniapuolta unohtamatta.

Vartalotuotteet:


Paras vartalovoide: Naturativ Hellivä vartalovoide

Naturativin Hellivä vartalovoide oli aivan uusi elämys luonnonkosmetiikan vartalovoiteiden parissa. Tuoteseloste lupaa vaikutuksen näkyvän jo ensimmäisestä käyttökerrasta ja niin todella on. Voide imeytyy hulahtaen, eikä sitä tarvitse työstää ihoon, kuten useimpia luonnonkosmetiikan vartalovoiteita. Todellinen syväkosteutustuote, jonka avulla voi heittää hyvästit kuivalle iholle. Onneksi tutustuin tähän tuotteeseen! Hellivä-sarjan tuoksu on makean vaniljainen ja karamellimainen, Karpalo-sarjasta sitrustuoksujen ystävät löytävät mieleisensä tuoksun tehokkaaseen vartalonhoitoon. Sarjan tuotteita löydät Naturativin omasta verkkokaupasta ja Biodellystä.

Paras vartaloöljy: Cime Beautifying dry oil

Cime Beutifying dry oil vie voiton itselleni mieluisimmilla ainesosillaan. Mukana on aprikoosinsiemen-, tyrni-, seesami-, ruusunmarja- ja porkkanaöljyä sekä mieto miellyttävä tuoksu eteerisistä öljyistä. Merkki käyttää Himalayan vuoristossa karastuneita kasveja tuotteissaan ja maksaa raaka-aineistaan reilun kaupan mukaisen korvauksen viljelijöille. Toki kyseessä on enemmän kuin monitoimiöljy. Sitä voi käyttää hiuksiin, sheivaukseen, päänahkaan ennen pesua, kynsinauhoille tai merkin ihanien aromaattisten suolakuorintarakeiden kanssa ihon kuorintaan. Merkistä kirjoitin aiemmin täällä. Öljy näyttää olevan nyt tarjouksessa hintaan 27,95€ Hyvinvoinnin.fi:ssä. Muuten tuotetta myy ainakin Pur hyvinvointikauppa ja Helsingin Sokos.

Ja mainintana että uusi Atopikin kuivaöljy on myös hyvä ja helpoin käyttää, etenkin perheen pienille ja tuoksuttomuutta arvostaville. Lisäksi kauraöljy on ihana ihoa rauhoittava ainesosa.

Paras vartalokuorinta: Organic Shopin kuorinnnat

Nyt kyllä täytyy sanoa että halvalla saa hyvää. Mielestäni Organic Shopin kuorinnat ovat mahtavan tuoksuisia ja kuorivat ihon jättäen sen kosteutetuksi, eikä incissä ole erityisen ärsyttäviä aineita. Mitä muuta periaatteessa odotan vartalokuorinnalta? Huumaavat tuoksut ja halpa hinta kannustavat hoitamaan vartalon ihoa. Näitä naurettavan halpoja kuorintoja voi ostaa sertifioituna luonnonkosmetiikkana House of Organicista ja sieltä on turvallista ostaa merkin tuotteita, koska myytävänä on vain BDIH/Cosmos-sertifioituja tuotteita. Osa merkin tuotteista ei ole sertifioituja ja sisältävät ainesosia, jotka eivät kuulu luonnonkosmetiikkaan.

Laadukkain kokeilemani ja kosteuttavin kuorinta oli Naturativin ja uskon pitäväni myös Optiatin kuorinnoista. Mutta Organic Shopit ovat halpaa kuin saippua, iloitaan siis edullisuudesta.

Paras suihkugeeli: Lavera

Näistä en ole vielä ehtinyt kirjoittamaan mutta loppuvuodesta olen ihastunut muuten hieman vieraaksi jääneen Laveran suihkugeeleihin. Koska minulla täytyy olla suihkussa aina kahta tuoksumaailmaa; makeaa ja raikasta, en voi valita vain yhtä suihkugeeliä, kun vaihtelen niitä fiilispohjalta. Parhaaksi merkiksi valikoitui Lavera, koska suihkugeelien tuoksut ovat intensiivisimmät, mitä olen luonnonkosmetiikassa tavannut. Molempia myy mm. House of Organic.

Lavera Exotic suihkugeeli kookos&vanilja on nimensä mukainen eksoottinen kookosvoittoinen makea tuoksupommi. Siitä tulee mieleen tropiikki ja ihanat eksoottiset lomarannat. Kerta kaikkisen ihana tuoksu, löydät sen tästä linkistä. Tuoksu viipyy iholla vielä suihkun jälkeenkin.

Lavera Refreshing Lime & Verbana on raikkaan sitruksinen tuoksu, joka herättää aistit. Todella piristävä tuoksu, josta tulee hyvälle tuulelle. Löydät tuotteen tästä linkistä. Hintaa tuotteilla on n. 9€.

Nämä ovat ainoat kosmetiikkatuotteeni, jotka jopa mies on noteerannut. Ensimmäistä kertaa kun käytin Exoticia ja tulin suihkusta, kommentti oli "Vau". Ja nyt kuulin että itse käyttää sitrustuoksua. Toki hänellä on joitakin omia luonnonkosmetiikkatuotteita muuten käytössä.

Paras käsivoide: Naturativ Hellivä käsivoide

Naturativin hellivä-sarjan käsivoide on täynnä ihoa hoitavia ainesosia ja voide imeytyy hyvin. Tämä käsivoide sisältää jopa erittäin tehokkaasti ihoa kosteuttavaa hyaluronihappoa. Ainesosiinsa nähden hinta on suorastaan huokea, 11€/100ml. Käsivoiteesta voit lukea enemmän aiemmasta postauksestani tästä linkistä. Käsivoidetta myy Naturativin oma verkkokauppa ja karpalositrustuoksuisena Biodelly  7€/50ml.


Sitten hiusosasto, jonka suhteen olen ollut äärimmäisen tylsä, enkä ole kokeillut juurikaan mitään uutta. Jämähdin kertaheitolla tuotteisiin, jotka totesin hyviksi, enkä ole sen kummemmin pyrkinyt vaihtamaan tai kokeilemaan uutta. Tähän on luvassa korjausta ensi vuoden aikana.

Hiustuotteet:

Lisää kuvateksti

Paras shampoo & hoitoaine

Itselleni shampoo ei ole ollut kynnyskysymys, kun kokeilemani ovat toimineet ja se joka lopullisesti ratkaisee miltä hiukseni tuntuvat pesun jälkeen, on hoitoaine. Käytössäni ovat toimineet Madaran Nourish & Repair shampoo ja hoitoaine. Sarja on tarkoitettu kuiville ja käsitellyille hiuksille ja sopii luonnonkiharalle tukalleni. Shampoosta löytyy mm. proteiineja korjaamaan hiuksia ja ikiaikaista hiustenhoitoyrttiä ei nokkosta. Hoitoaine puolestaan pehmentää voimakkaasti ja estää takkuuntumista. Hoitava vaikutus on todella voimakas ja kun kerta heitosta löysin näin kosteuttavan hoitoaineen, en ole nähnyt syytä vaihtaa. Tätä hoitoainetta ei ole sertifioitu ja syynä oli muistaakseni jokin suhteellisen vähäpätöinen asia, kuten liian pitkä rasvahappokoostumus jollakin ainesosalla tai muuta vastaavaa. Tuotteita myy mm. Jolie, Madaran oma verkkokauppa, House of Organic, Biodelly, The Natural Goods Company ja monet kivijalkaliikkeet. Hinta noin 16€.

Nousussa haastajaksi on Naturativin hiusnaamio, mutta käyttökokemusta on sen verran vähän että kerron kokemuksista kun käyttöä on enemmän takana.

Hiuslakka

Oikeastaan en voi valita parasta, koska olen käyttänyt vain Uniquen tuoksutonta hiuslakkaa, johon en ole täysin tyytyväinen, mutta vasta viime aikoina olen alkanut testaamaan muita. Muita muotoilutuotteita en ole tarvinnut.

Lämpösuoja: Logona

Tämäkin kategoria on vain yhden käyttökokemuksen varassa, joten ei voi varsinaisesti valita parasta, kerron vain että olen käyttänyt Logonan lämpösuojaa, johon olen ollut tyytyväinen ja jonka luvataan suojaavan 200°:ssa jopa 6 minuuttia. Tuotteessa on raikas tuoksu ja käytän suoristusrautaa sen verran harvoin, ettei lämpösuojaa juuri kulu, joten en ole kokenut tarvetta laajentaa kokeilua tämän yhden pienen ikuisuuden kestävän pullon ulkopuolelle. Kokemus on hyvä ja todennäköisemmin tuote vanhenee ennen kuin loppuu. Ostin omani Ruohonjuuresta, muita myyjiä on ainakin Hyvinvoinnin.fi, The Natural Goods Company ja House of Organic.


Hygieniatuotteet:


Paras deodorantti: Rimita Green

Rimita Green on ihan puun takaa tullut deodoranttilöytö. Voiko tehokkain soodaton deodorantti olla roll-on? En uskonut mutta näin kävi että tämä yllätti täysin ja aiheutti riippuvuussuhteen. Teho perustuu rosmariiniin ja vaikka sen perusteella kuvittelisi että tuoksu on yrttinen, näin ei ole. Tuoksu on raikas ja erittäin miellyttävä. Hiki ei ole haissut ja tuote on ollut omassa käytössäni ihan loistava! Ja kaiken päälle tuote on kotimainen ja hinnaltaan himpan alle kympin. Ei tietty tahraa. Melkoinen yhtälö vai mitä? Ai niin, sekin että tuote on vielä luomua! Deodoranttia myy Twistbe, jossa se on nyt tarjouksessa hintaan 8,42€, löydät sen tästä linkistä ja muut jälleenmyyjät löydät tästä. Aiemmin kirjoitin dödöstä ja Rimitan kasvotuotteista tässä postauksessa.

Paras soodallinen deodorantti: We Love the Planet

We Love the Planetin deodoranteissa tuoksuja on moneen makuun niin miehille kuin naisillekin ja deodorantti on tehokas. Tuotteet on valmistettu mahdollisimman ekologisesti ja peltirasiapakkaus on täysin kierrätettävä. Yrityksellä on mahtava ympäristöystävällinen ideologia ja toimivat tuotteet. We love the planetistä kirjoitin aiemmin tässä postauksessa. Verkossa deodorantteja myy BiodellyHyvinvoinnin.fi (täällä myös ihanat kookoksenkuoreen valetut soijakynttilät tarjouksessa!) ja muut jälleenmyyjät löydät täältä.

Paras hammastahna: Cattier Paris valkaiseva hammastahna

Montaa on kokeiltu mutta yhdestä tuli selvä suosikki. Käytän vain fluorillisia luonnonkosmetiikan tahnoja, koska ei ole siunattu parhaalla hammaslaadulla ja en uskalla olla ilman fluoria. Cattier Parisin valkaiseva hammastahna oikeasti valkaisee hampaita, tai varsinaisesti tietenkään ei valkaise hammasluuta mutta joka tapauksessa hampaat näyttävät valkoisemmilta. Persiljan ja piparmintun eteerisiä öljyjä on juuri oikeassa suhteessa minun makuuni tuoden raikkautta, mutta ei liikaa niin että suorastaan kirveltää. Saatavuus on hieman hankalampi, mutta ei mahdoton. Näyttää olevan monesta paikasta loppu tällä hetkellä, joten ilmeisesti monet muutkin ovat huomanneet tahnan tehon. Omani ostin Ruohonjuuresta, netistä löytyi jälleenmyyjiksi myös Ekovista, Ekolo ja House of Organic.

Paras palasaippua: Carita Cosmetiikka

Caritan suolasapuat vaan ovat ihan mahtavia. Niitä löytyy ihanilla tuoksuilla tai tuoksuttomina. Suolasaippuat ovat kovia ja kestävät todella pitkään. Kaikki saippuat tehdään alusta loppuun käsityönä. Palasaippua on hyvin ekologinen vaihtoehto, se kun kuluu loppuun asti ja pakkausmateriaali on vain kartonkia, joka on helppo kierrättää. Suihkusaippuana suolasaippua kuorii lievästi ja käsisaippuana pitää käsien ihon kunnossa käsintehdyn saippuan glyseriinin ja ylimääräisten saippuamattomattomien öljyjen vuoksi. Aiemmin kirjoitin saippuoista tässä postauksessa ja jälleenmyyjät löydät Caritan verkkokaupan lisäksi tästä.

Parhaat monitoimituotteet:

Cime Himalaya 29 n 81 e ensiapuvoide Universal Balm

Nimi voi olla hankala mutta tuote ei. Se on valmistettu monista eri Himalayan vuoriston karaistuneista kasveista ja on loistava ensiapu ihottumiin, auringon polttamiin, pintahaavoihin, ruhjeisiin, arpiin, nenän avaamiseen, päänsärkyyn ja lihaskipuihin. Kuuluu ehdottomasti luonnonkosmetiikan ensiapukaapiin. Voit lukea tuottesta enemmän aikaisemmasta kirjoituksestani tästä.


Beauty Garden: Kehäkukkaöljy

Tämä öljy auttaa ihan mihin vaan mihin öljyä voi vain laittaa. Kehäkukalla on voimakkaita parantavia ominaisuuksia ja se on uutettu nopeasti imeytyvään auringonkukkaöljyyn. Ihottumat, auringonpolttamat, hiuslatvat tai ärtynyt päänahka ennen pesua, kasvo- tai vartaloöljynä, vain mielikuvitus on rajana. Tämä on myös kynsinauhaöljyni ja kaadan sitä aina isosta pullosta pieneen tyhjään kynsilakkapulloon. Loistotuote!


Koko vuoden ihastuttavin sarja: Beauty Garden

Tämä sarja on mennyt ihon alle niin kielikuvana kuin realistisestikin voiteina. Rakastan yrityksen tikimätöntä ideologiaa, mieletöntä luomupitoisuutta, korkeaa laatua ja tuotteita. Pidin joka ikisestä tuotteesta ja aina kun kuulenkin sanat "Beauty Garden", tunnen lämpimän tuulahduksen sisälläni. Kuten aikaisemmissa kirjoituksissa totesin, sarja on luonnonkosmetiikkaa aidoimmillaan ja sen ytimessä. Täydet viisi sydäntä 💗💗💗💗💗


Vielä olisi meikit jäljellä, mutta jaksaako kukaan enää lukea tätä mieletöntä listaa 😄 ? Ehkäpä ne voi jättää toiseen postaukseen, voihan niitä kirjoitella vielä ensi vuoden puolellakin.


Nyt hyvä lukija, kaipaisin mielipidettäsi miten haluaisit lukea tästä aiheesta? Tilasin Jolie-boksin kolmeksi kuukaudeksi. Haluaisitko tuoreeltaan sisällön esittelyn vai vähän myöhemmin tuotteiden käyttökokemusten kanssa? Kumpi olisi mielekkäämpi tapa?

Löytyikö listalta kosmetiikkaa johon olet itse ihastunut? Mitkä ovat omat vuoden löytösi?

Lopuksi haluan kiittää joka ikistä lukijaani kuluneesta vuodesta sekä kaikkia mahtavia yhteistyökumppaneitani. Hyvää Uutta Vuotta ja kaikkea ihanaa vuodelle 2018 💝



Osa tuotteista saatu blogin kautta, osa ostettu itse.



sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Joulukalenterin luukku 24: PuroBio



Jouluaattona avautuu luonnonkosmetiikan joulukalententerin viimeinen luukku. Matkassa on ollut paljon hienoja palkintoja, mutta päätin säästää jouluaatoksi jotain spesiaalia. Meikkipaletti, jonka saa itse suunnitella mieleisekseen, on mielestäni melkoista luksusta 😍


PuroBiolta on saatavana magneettipohjaisia meikkipaletteja, joihin voi itse koota haluamansa väripaletin puutereista, aurinkopuutereista, varjostuspuutereista, highlightereista, poskipunista ja luomiväreistä. Huippukätevää!


Jouluaaton arvonnan voittaja saa valita tämän pohjaehdotuksen mukaan haluamansa paletin eli neljä luomiväriä, poskipunan, kivipuuterin ja joko korostus- tai varjostustuotteen.

Kivipuuteri on ainoa mitä en ole kokeillut. Omassa paletissani on varjostus-ja korostusvärit, poskipuna ja neljä luomiväriä.


Lämpimät sävyt sopivat keltapohjaiselle iholleni parhaiten ja valitsin kuvaan mieleisimpiä sävyjäni. Näiden kohdalla kannattaa pitää mielessä, että joka ikinen nappi on monikäyttötuote! Varjostusväri sopii erinomaisesti kulmapuuteriksi ja kestää hyvin, sitä voi lisäksi käyttää myös luomilla. Highlighteria olen käyttänyt luomivärinä, viereistä luomiväriä taas joskus highlighterina, poskipuna on niin pigmenttinen, että siitä saa näyttävän ja pysyvän luomivärin, marjapuuronpunaista luomiväriä olen puolestaan käyttänyt poskipunana.

Luomiväri kannattaa pohjustaa PuroBion omalla luomiväriprimerilla, joka on ohutta ja pikkaisen tahmeaa, eikä ollenkaan rasvaista. Siihen väri tarttuu hyvin ja nämä todella pysyvät koko päivän. Olen rakastunut ja lujaa näihin luomiväreihin, kerrankin kun on saatavilla näin pigmenttisiä ja kestäviä värejä hyvin kohtuulliseen hintaan.


Kotelo on niin jämäkkä, että luomivärit pysyvät sen sisällä hyvässä tallessa rikkoontumatta magneettikiinnityksen ollessa samalla tarpeeksi jämäkkä pitämään luomivärit paikallaan.


Peili on niin suuri, että sen ääressä on mahdollista tehdä koko meikki. Eikä haittaa vaikka pohja repsottaa alaspäin, värit kyllä pysyvät pohjassa kiinni.


Kuvassa on kaikki tämän hetkiset luomivärini ja lasken poskipunan myös luomiväriksi, se kun on suosikkini yhden värin pikameikissä. Näissä kyllä nälkä kasvaa syödessä ja kun kokee tämän pysyvän sekä pigmenttisen laadun, todennäköisimmin jää koukkuun, kuten allekirjoittanut.

Luomivärejä on saatavissa yksittäin muovipakkauksissa tai näissä refill-pakkauksissa, joita omani ovat, eli ne tulevat kartonkiin ja kevyeen muovipakkaukseen pakattuina.


Näiden hyvin kiltävien mica-värien kanssa olen huomannut itselleni toimivimmaksi ratkaisuksi käyttää levitykseen ihan sormea. Niin saa parhaan pigmentin ja pysyvimmän tuloksen, eikä väri pääse varisemaan, kuten siveltimen kanssa voi käydä. Toimivat hyvin myös kosteina.

Voisin huokailla teille sivutolkulla näiden tuotteiden ihanuutta ja parhautta, mutta kai se täytyy päästää teidät joulun viettoon.

Tässä vielä muutamia meikkejä, jota näillä luomiväreillä on tullut tehtyä.






Toivotan siis oikein ihanaa joulua kaikille lukijoilleni 💝. Itse vietän tänään myös syntymäpäivää. Ja ei-se ei ollut kauheata lapsena että joulu ja syntymäpäivä ovat samana päivänä. Yleisin kommentti kun joku kuulee syntymäpäiväni. Olen aina saanut joulu- ja syntymäpäivälahjat erikseen, en yhdessä, kuten yleensä luullaan. Kiitokset fiksulle suvulleni.

Nauttikaa joulun pyhistä ja ottakaa rennosti!

Tämän upean palkinnon lahjoittaa Impulse Oy, joka myös postittaa paletin voittajalle. Kaikki PuroBion tuotteet löydät uusilta kotivuilta tästä linkistä.

PuroBio on tullut myyntiin Oloshoppiin, löydät myytävät tuotteet tästä linkistä. Kauppaa mainostaa ensitilaajille -20% alennusta. Sarja on todella laaja ja toivotaan että tarjonta vielä lisääntyy. Onneksi nyt sitä kuitenkin on!

Toinen uusi tuleva myyntikanava on Keskon ja Oriolan perustama, vuodenvaihteessa avattava Hehku-kaupan ketju, jonka löytää verkosta sekä kivijalkaliikkeistä. Alustavat sivut löytyvät tästä.

Arvontaan osallistut jättämällä kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi, josta sinut tavoittaa.

Arvonnat suoritan random.org-arvontaohjelman avulla ja julkaisen voittajat Facebook-sivullani lauantaisin ja tiistaisin. Lisäksi pyrin julkaisemaan voittajan jokaisen postauksen perään arvonnan loputtua. Mikäli arvonnan voittaja ei vastaa kolmen päivän sisään arvontavoitosta, arvon tuotteet seuraavalle. Blogin seurantakeinoja on monia ja kerroin ne tämän postauksen lopussa (Facebook, sähköposti, Bloglovin´, Blogit.fi, Blogger, kuvake puhelimen näytölle)

Kannattaa muistaa laittaa seurantakanavat kuntoon, nimittäin olen suunnitellut kaikenlaista kivaa joulukalenterin jälkeenkin. Ehkä haluat lukea vuoden 2017 parhaista luonnonkosmetiikkatuotteista?? Joulukalenteripuristuksenaa blogilomaa, mutta näyttää siltä, ettei se ole mahdollista, koska aiheita vain riittää ja riittää! Tavallisesti viikkopostaus ilmestyy lauantaisin.


Onnea arvontaan! Muista jättää sähköpostiosoitteesi! Arvontaan voi osallistua 26.12. klo 24 asti.
Luen mielelläni myös muita kommentteja sähköpostiosoitteiden kanssa 👍






lauantai 23. joulukuuta 2017

Joulukalenterin luukku 23: Evolve



Evolve on englantilaista käsintehtyä kosmetiikkaa ja jokaisesta tuotteesta löytyy aina tekijän nimi, sekä päivämäärä jolloin tuote on tehty. Yleensä kosmetiikka on hyvin tuoretta, joskus se on tehty vain muutamaa viikkoa aiemmin kuin olen saanut tuotteen.

Daily Defence kasvosuike on aivan loistava kasvovesi, joka saisi olla ihan kulttimimaineessa. Siinä on kerrassaan loistavat ainesosat. Tuote sisältää hyaluronihappoa, joka sitoo kosteutta iholle jopa tuhatkertaisesti. Kasvovesi sopii kaikille ihotyypeille.

Hyaluronihapon lisäksi tuotteen ainesosista löytyy vettä, ruusuvettä, appelsiininkukkavettä, glyseriiniä, afrikan moringapeptidejä ja kaktusviikunauutetta.


Suihketta kannattaa käyttää aina ihonpuhdistuksen jälkeen muutamia kerroksia tai sitä voi suihkuttaa meikin päälle tai iholle pitkin päivää.

Ainesosat ovat todella harkittuja ja poikkeuksellisen hoitavia. Hyaluronihappo tuli jo mainittua ja sitä saisikin olla melkein kaikissa kasvovesissä sen kosteutustehon vuoksi. Kaktusviikunauute rauhoittaa, kosteuttaa, uudistaa, kiinteyttää ja suojaa eli se on todellinen tehouute! Afrikan moringapuun siemenistä saatu uute suojaa ihoa ympäristön vaikutuksilta. Se vähentää näkymättömien mikropartikkeleiden aiheuttamia vaurioita. Ruusu-uute välittää raaka-aineita syvemmälle ihoon, kosteuttaa, pehmentää ja rauhoittaa. Appelsiinikukkavesi puolestaan rauhoittaa ja kirkastaa. Glyseriini on puolestaan humektantti ja hyödyllinen kasvovesissä sekä ihonhoidossa yleensäkin.


Suihkupullossa on todella hienojakoinen suihke ja siksi jokainen suihkaus on miellyttävä elämys, joka kannustaa käyttämään aina uudestaan ja uudestaan. Kosteus kannattaa lukita ihoon kasvovoiteella ja tai öljyllä.

Kasvoveden rauhoittavat ominaisuudet soveltuvat myös ihon rauhoittamiseen vaikka sheivauksen jälkeen tai muihin ihon ärsytystiloihin.

House of Organic lahjoittaa ja postittaa tämän laadukkaan kasvoveden jollekulle onnettaren suosikille. Löydät tuotteen tästä linkistä.

Arvontaan osallistut jättämällä kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi, josta sinut tavoittaa.

Joulukalenteripostaus julkaistaan 1.-24.12. aina aamulla kello 6. Maanantaista torstaihin julkaistuihin arvontoihin voi osallistua perjantaihin klo 24 asti. Perjantaista sunnuntaihin julkaistuihin postauksiin voi osallistua maanantaihin klo 24 saakka. Arvonnat suoritan random.org-arvontaohjelman avulla ja julkaisen voittajat Facebook-sivullani lauantaisin ja tiistaisin. Lisäksi pyrin julkaisemaan voittajan jokaisen postauksen perään arvonnan loputtua. Mikäli arvonnan voittaja ei vastaa kolmen päivän sisään arvontavoitosta, arvon tuotteet seuraavalle. Blogin seurantakeinoja on monia ja kerroin ne tämän postauksen lopussa (Facebook, sähköposti, Bloglovin´, Blogit.fi, Blogger, kuvake puhelimen näytölle)


Onnea arvontaan! Muista jättää sähköpostiosoitteesi! Arvontaan voi osallistua 26.12. klo 24 saakka. Pidensin hieman osallistumisaikaa, kaikilla kun on varmasti joulukiireitä.
Luen myös erittäin mielelläni muita kommenttejanne 👍





perjantai 22. joulukuuta 2017

Joulukalenterin luukku 22: Atopik



Joulukalenterin 22. luukku paljastaa kotimaisia Naviterin valmistamia Atopikin vartalotuotteita, eivätkä nämä ihan mitä tahansa vartalotuoteita olekaan! Vartaloöljy on päässyt markkinoille vasta viime viikolla, joten tarjoilla on varsin uuden tuotteen esittely ja arvonta. Molemmat tuotteet ovat Sensitive-linjaa herkälle ja atooppiselle iholle suojaamaan sekä kosteuttamaan. Näiden lisäksi on saatavilla vartalonpesuneste. Tuotteita myydään apteekeissa.


Vartalovoide on suhteellisen paksu voide ja huomaa että se on todella tehty tehokosteuttamaan. Itse asiassa mielestäni vaikutus tuntuu jopa yhden pesun jälkeenkin, joten tuntuu että kosteutus ulottuu todella syvälle ihoon.

Voiteessa on raikas piparmintun tuoksu, joka tuntuu oikein mukavan raikkaalta. Voidetta saa jonkun verran työstää ihoon, mutta se kannattaa, koska kuten mainitsin, tulos on syväkosteuttava ja kestävä.



Ainesosista löytyy kaurauutetta ja -öljyä sekä ravitsevaa ja pehmittävää mangovoita. Voide on tarkoitettu koko perheelle.

Vartaloöljyuutuus on todella tervetullut lisä sarjaan. Todella kätevä ja nopea tuote vartalon kosteutukseen. Sitä voi käyttää ennen tai vartalovoiteen jälkeen tai toki yksistään. Mielestäni omassa käytössäni tämä on ollut parhaimmillaan, kun suihkun jälkeen kuivaa ihon ja sen jälkeen heti suihkii iholle. Suihkun kosteus jää ihoon öljyn ansiosta sen lukitessa kosteuden ihoon. Mikäli on hyvin kuiva ja huonokuntoinen iho, voi öljyä suihkia jo ennen suihkua, jolloin iho ei pääse kuivamaan suihkussa. Öljy on suhteellisen tuoksuton ja soveltuu koko perheen käyttöön vauvasta vaariin. Helpon ja nopean käytön vuoksi öljy ei jää kaappiin seisomaan. Omaani pidän lavuaarin reunalla, jotta siihen tulee tartuttua nopeasti ja varmasti. Erittäin hyvä myös lasten ihonhoitoon, jotka eivät perusta pidemmän kaavan ihonhoidosta.


Dikapryylikarbonaatti yhdessä skvalaanin kanssa tuo tuotteeseen kuivaöljyn tuntua, jolloin öljy on erittäin helposti levittyvä ja imeytyvä. Sen muodostama öljykerros antaa iholle pinnan, jonka alla rikkinäisen tai huonokuntoisen ihon on mahdollista parantua. Lisäksi tuotteesta löytyy kaura- ja mustaherukansiemenöljyä sekä E-vitamiinia.


Tässä siis todellinen tehokaksikko vartalonhoitoon. Talven ilman raakuuteen on onneksi pelastus ja kuivaöljy on vielä niin helppokäyttöinen, että siihen tulee tartuttua todella helposti ja iho pysyy kosteutettuna. Varsin onnistunut ja tervetullut lisä tuoteperheeseen. Luulen että koukutuin tähän heti.


Naviter lahjoittaa Atopikin vartalonhoitosetin yhdelle onnekkaalle ja myös postittaa tuotteet voittajalle.

Arvontaan osallistut jättämällä kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi, josta sinut tavoittaa.

Joulukalenteripostaus julkaistaan 1.-24.12. aina aamulla kello 6. Maanantaista torstaihin julkaistuihin arvontoihin voi osallistua perjantaihin klo 24 asti. Perjantaista sunnuntaihin julkaistuihin postauksiin voi osallistua maanantaihin klo 24 saakka. Arvonnat suoritan random.org-arvontaohjelman avulla ja julkaisen voittajat Facebook-sivullani lauantaisin ja tiistaisin. Lisäksi pyrin julkaisemaan voittajan jokaisen postauksen perään arvonnan loputtua. Mikäli arvonnan voittaja ei vastaa kolmen päivän sisään arvontavoitosta, arvon tuotteet seuraavalle. Blogin seurantakeinoja on monia ja kerroin ne tämän postauksen lopussa (Facebook, sähköposti, Bloglovin´, Blogit.fi, Blogger, kuvake puhelimen näytölle)


Onnea arvontaan! Muista jättää sähköpostiosoitteesi! Arvontaan voi osallistua 26.12. klo 24 saakka. Pidensin hieman osallistumisaikaa, kaikilla kun on varmasti joulukiireitä.
Luen myös erittäin mielelläni muita kommenttejanne 👍




torstai 21. joulukuuta 2017

Joulukalenterin luukku 21: 100%Pure



Joulukalenterin 21. luukku paljastaa 100% Pure:n poski- ja huulipunapuikon. Näitä Lip & cheek-voidemaisia punia löytyy House of Organicilta neljää eri väriä ja omani on värissä Pink Greipfruit. Lisäksi löytyy kuusi erilaista merkin purkkiin pakattua voideposkipunaa.

Olen ihastunut yleensäkin voidemaisiin puniin, koska ne kestävät todella paljon pidempään kuin puuterimaiset. Meikissä arvostan aina kestävyyttä jokaisen tuotteen osalta. Mielestäni tuotteiden valinta on onnistunut jos joudun lisäämään vain huulipunaa syömisen jälkeen ja muuten kaikki kestävät koko päivän. Toki rasvoittuva iho voi tarvita myös lisää puuteria päivän mittaan.

Voidemaiset poskipunat sopivat kaikenlaisten meikkipohjien päälle. Käytin ennen meikkivoiteen päällä ja nykyään mineraalimeikin päällä.


Voidemaiset poskipunat on helppo häivyttää. Vaikka pigmenttiä riittää, häivyttäminen on helppoa. Itse tarvitsen kaksi sävyä eli tällaisen raikkaan, kuten Pink Grapefruit ja toisen lämpimämmän sävyn.

On minulla puuterimaisiakin poskipunia, mutta kerran kun voidemaisiin tottuu ja huomaa miten helppoja ne on käyttää sekä kestävyys on niin paljon parempi, tulee enää hyvin harvoin tartuttua puuterimaisiin.


Huulilla tämä sävy on ihanan raikas. Kannattaa luoda ääriviivat tai koko huulimeikki huultenrajaussiveltimellä.

Jostain syystä näitä voidemaisia punia vähän vierastetaan, mutta ihan syyttä. Jos tuntuu tarvitsevan, poskipunan päälle voi myös lisätä puuteria. Voidepohjat ovat koostumukseltaan hoitavia 100% Pure käyttää kaikissa meikeissään väreinä kasvipigmenttejä. Sarja on todella mielenkiintoinen ja joukossa on monia meikkejä, joita kokeilisin mielelläni, kuten 2nd Skin-meikkivoide. Nyt luultavasti tunnetuimmat 100% Puren tuotteet ovat ihanat hydrogeelinaamiot, joita arvottiin alkukuusta.

Nyt joku voittaa poskipunapuikon itselleen ja saa valita värinsä House of Organicin sen hetkisen varastotilanteen mukaan. Palkinnon lahjoittaa ja lähettää House of Organic. 100% Puren laajaan meikkivalikoimaan pääset tutustumaan tästä linkistä.

Arvontaan osallistut jättämällä kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi, josta sinut tavoittaa.

Joulukalenteripostaus julkaistaan 1.-24.12. aina aamulla kello 6. Maanantaista torstaihin julkaistuihin arvontoihin voi osallistua perjantaihin klo 24 asti. Perjantaista sunnuntaihin julkaistuihin postauksiin voi osallistua maanantaihin klo 24 saakka. Arvonnat suoritan random.org-arvontaohjelman avulla ja julkaisen voittajat Facebook-sivullani lauantaisin ja tiistaisin. Lisäksi pyrin julkaisemaan voittajan jokaisen postauksen perään arvonnan loputtua. Mikäli arvonnan voittaja ei vastaa kolmen päivän sisään arvontavoitosta, arvon tuotteet seuraavalle. Blogin seurantakeinoja on monia ja kerroin ne tämän postauksen lopussa (Facebook, sähköposti, Bloglovin´, Blogit.fi, Blogger, kuvake puhelimen näytölle)


Onnea arvontaan! Muista jättää sähköpostiosoitteesi! Arvontaan voi osallistua 22.12. klo 24 asti.
Luen mielelläni myös muita kommentteja sähköpostiosoitteiden kanssa 👍




keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Fun Lacquer Red Velvet-ei mikä tahansa lakka



Uudesta Fun Laqcuerin joulukokoelmasta vain yksi varsinaisesti viehätti minua. Red Velvet erottui muista omalla viehättävyydellän ja se oli saatava. Ajattelin että se on oikein hyvä synttärilahja itselleni. Noh, nyt on mittarissa aattona jo niin isoja lukemia ettei se yksi lakka sitten loppujen lopuksi riittänytkään lohduttamaan tarpeeksi...

Mutta tämä on aivan mahtava tapaus ja suurin piirtein jokaisessa paikassa missä olen ollut, lakkaa on kehuttu vuolaasti. Vuoden ehdottomasti huomatuin lakka. Toinen joka tänä vuonna on ollut hyvin huomattu, on Color Clubin Mood Change Shine Theory, joka onkin ihan täydellinen kesälakka.


Valaistuksesta riippuen lakka on joulun punainen, vihreä, kuparinen tai mitä tahansa siltä väliltä. Upea efekti, joka pitää tylsemmänkin elämän mielenkiintoisena, kun tarkkailee värien vaihtumista 😂.. Kuvaaminen ei ollut helppoa, koska mm. saadakseen vihreän esiin, on kynnen oltava juuri tietynlaisessa varjossa, jotta värin saisi esiin. Lakka on siis paljon elävämpi, kauniimpi ja mielenkiintoisempi luonnossa kuin kuvissa.


Itse lakkaamiskokemus ei ollut mitenkään miellyttävä. Glitterit möykkyyntyivät ja niitä joutui asettelemaan, kun lakkaus oli puolikova. Koko illan sai varoa kynsiään pikakuivattavasta huolimatta, koska mikään pikakuivattaja ei pääse kuivattamaan glittereiden muodostamia möykkyjä. Mietin että seuraavalla kerralla kerros mustaa alle ja vähemmän lakkaa olisi parempi, mutta nyt kun vilaisin Funin sivuja, promokuvat oli tehty tuputtamalla lakka meikkisienellä kynsille. *facepalm*


Lakka on kaunis kuin koru ja mietin pitkään koristeluja. Mikään ei tuntunut tekevän oikeutta tälle kaunokaiselle, joten päätin vain laittaa paksun kerroksen liimaa ja kynsikorun.


Värien vaihtumista oli todella vaikea kuvata mutta jotain sinne päin tuli napsaistua.

Lakka on kyllä aivan mieletön tapaus ja ehdottomasti ansainnut paikkansa kokoelmassani. Kerta kaikkisen ihana, ei tästä voi muuta sanoa 💕 Maailmalla on saatavana myös holoversio, mutta omasta mielestäni se ei ole tähän verrattavissa ollenkaan, vaan näyttää sekavalta värisekamelskalta.

Fun Lacquer on 5-free, cruelty free, vegaaninen Singaporessa käsin tehty merkki, jota Suomessa myy CesarsShop.


Joulukalenterin luukku 20: PuroBio



Joulukalenterin 20. luukku paljastaa PuroBion Desert Dream-meikkipaletin, joka sisältää neljä luomiväriä, siveltimen, silmänrajauskynän ja ripsivärin pakattuna kierrätettävään kartonkipakkaukseen.


Tässä on siis kaikki mitä silmämeikkiin tarvitsee, jopa peili. Mukana on ehdotus, miten kaikkia luomivärejä voi hyödyntää meikeissä, mutta luovuus on enemmän kuin sallittua ja esimerkiksi väri numero 2 on hyvä nopeaan yhden luomivärin pikameikkiin.


Purobion irtonaistet luomivärinapit ovat pigmenttisimpiä, mitä luonnonkosmetikan saralla on tullut vastaan, mutta nämä ovat ennemminkin arkimeikkaukseen helppoja luomivärejä, joiden levittämisessä ei tarvitse olla niin varovainen pigmentin lisäyksen suhteen. Väriä kuitenkin irtoaa ihan riittävästi ja toki näistä saa myös juhlameikin halutessaan.


Mukana on sekä kylmiä että lämpimiä sävjä.


Itselleni olisi luontaista käyttää kolmea luomiväriä ja jättää joko lila tai ruskea pois, mutta onneksi ohje inspiroi kokeilemaan uutta.


Ripsiväristä en ihan päässyt perille. Se on matkakoko ja lyhyt varsi antoi hyvin erilaisen levitystuloksen, kun on tottunut normaalimittaisiin ripsiväreihin. Harjoitelukysymys mitä luultavimmin.

Rajuskynä on myös matkakokoinen ja ihailtavan kova. Minusta tuntuu että kovat kynät leviävät harvemmin kuin pehmeät-olenko se vain minä vai onko tunteessa jotain perää?

Luomivärien levityssivellin on myöskin matkakokoinen ja toimi yllättävän hyvin näiden värien kanssa, vakka suurimman osan meikistä tein tottumissyistä vanhoilla siveltimilläni.

Meikki oli helppo tehdä kansikuvan ohjeiden mukaan ja pidin tuloksesta. Kasvoilla PuroBion BB-voide sävyssä 2. Alarajauksen tein kostutetulla luomivärillä.

Huulilla PuroBion huulipunakynän helmiäispersikka








Häivyttäminen oli helppoa ja vaikka aluksi tuntui että ruskean ja lilan yhdistäminen saattaisi tehdä meikin raskaaksi, ei luulossani onneksi ollut perää. Tulos oli kevyt ja raikas meikki, joka sopii ikäänkuin tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Iltameikkiin olisin käyttänyt nestemäistä eyelineria tuomaan syvyyttä ja näyttävyyttä sekä tehnyt ruskeasta osasta pigmenttisemmän.

Todella kiva paletti ja nyt joku onnekas voittaa sen. Palkinnon lahjoitaa Impulse Oy, joka myös postittaa paletin voittajalle.

PuroBio on juuri tullut myyntiin Oloshoppiin, löydät myytävät tuotteet tästä linkistä. Kauppaa mainostaa ensitilaajille -20% alennusta. Sarja on todella laaja ja toivotaan että tarjonta vielä lisääntyy. Onneksi nyt sitä kuitenkin on!

Toinen uusi tuleva myyntikanava on Keskon ja Oriolan perustama, vuodenvaihteessa avattava Hehku-kaupan ketju, jonka löytää verkosta sekä kivijalkaliikkeistä. Alustavat sivut löytyvät tästä.

Arvontaan osallistut jättämällä kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi, josta sinut tavoittaa.

Joulukalenteripostaus julkaistaan 1.-24.12. aina aamulla kello 6. Maanantaista torstaihin julkaistuihin arvontoihin voi osallistua perjantaihin klo 24 asti. Perjantaista sunnuntaihin julkaistuihin postauksiin voi osallistua maanantaihin klo 24 saakka. Arvonnat suoritan random.org-arvontaohjelman avulla ja julkaisen voittajat Facebook-sivullani lauantaisin ja tiistaisin. Lisäksi pyrin julkaisemaan voittajan jokaisen postauksen perään arvonnan loputtua. Mikäli arvonnan voittaja ei vastaa kolmen päivän sisään arvontavoitosta, arvon tuotteet seuraavalle. Blogin seurantakeinoja on monia ja kerroin ne tämän postauksen lopussa (Facebook, sähköposti, Bloglovin´, Blogit.fi, Blogger, kuvake puhelimen näytölle)


Onnea arvontaan! Muista jättää sähköpostiosoitteesi! Arvontaan voi osallistua 22.12. klo 24 asti.
Luen mielelläni myös muita kommentteja sähköpostiosoitteiden kanssa 👍






tiistai 19. joulukuuta 2017

Joulukalenterin luukku 19: Rimita Green



Rimita Green on pietarsaarelainen perheyritys, joka valmistaa laadukasta luonnonkosmetiikka. Enimmäisen kerran kirjoitin puhdistusvaahdosta ja kasvovedestä tässä postauksessa, josta kannattaa katsoa aineosista ja tuotteista syväluotaavampi esittely. Erityisen mielenkiintoista edellisessä kirjoituksessa oli tutkia piharatamouutetta ja siankärsämöuutetta ihonhoidossa. Kaikki nämä tuotteet ovat vegaanisia.

Puhdistusvaahto ja kasvovesi tulivat markkinoille vasta lokakuussa ja ne perustuvat kotimaisiin kasveihin sekä yrtteihin eli aivan ihana ideologia!

Kuvan deodorantti on ollut markkinoilla pidempään, samoin kasvovoide ja luomusaippuat. Yritys myös tuottaa todella laadukasta argan-öljyä, jota on saatavilla tämän laatuisena vain harvoilta jakelijoilta. Uudempana tuotteena valikoimissa on Elixir-parfyymit, joihin olen todella ihastunut ja näistä tulee lisää juttua luultavasti ensi kuussa.

Rimita triple puhdistusvaahto



Tämä silkkisen koostumuksen omaava puhdistusvaahto on aivan ihana elämys. Kun sen levittää kasvoille ja hieroo kevyesti, se tuntuu oikein ylelliseltä. Tuotteesta löytyy tyrnimarjauutetta, ruusuvettä, siankärsämöuutetta ja piharatamouutetta. Puhdistava ainesosa on kookoksesta eristetty cocomidopropyl betaine, joka on hellävarainen surfektantti, jota suositellaan myös lapsille ja sitä löytyy iholle jätettävistä misellivesistä. Koostumus on siis mieto ja se on tarkoitettu kuivalle ja sekaiholle.

Puhdistusvaahdot ovat kuivattavien tuotteiden maineessa, mutta Rimita osoittaa, ettei asian tarvitse olla niin. En ole kokenut tuotteen kuivattavan ihoa ollenkaan, päinvastoin. Kasvoille jää miellyttävä tunne. Puhdistusvaahto sopii myös öljypuhdistuksen jälkeen käytettäväksi.

Rimita Triple kasvovesi



Myös kasvovesi on tarkoitettu kuivalle ja sekaiholle. Tuoksu on mieto ja raikas, ainesosista löytyy tyrnimarjauutetta, ruusuvettä, siankärsämöuutetta ja piharatamouutetta. Olen suihkutellut 2-3 kerrosta puhdistuksen jälkeen kasvoille ja kun päälle laittaa voiteen ja tai öljyn, kosteus lukittuu ihoon taaten maksimaalisen kosteutuksen. Olen pitänyt tästä todella paljon, se jättää niin mukavan tunteen iholle.

Rimita Geen deodorantti



Nyt te jotka ette ole vielä kuulleet tästä, pääsettekin tutustumaan aivan ihme tuotteeseen! En olisi ikipäivänä uskonut että löydän sen parhaan ja toimivimman luonnonkosmetiikan deodorantin roll on-mallisista tuotteista! Mutta näin on. Tämä on minulle napakymppi! Deodorantti on 100% luomuainesosista. Teho perustuu antibakteeriseen rosmariiniin, jonka tuoksua ei tuotteessa havaitse. Tuoksu on vain todella miellyttävän raikas unisex-tuoksu. Muita aineosia ovat muunmuassa aloe- ja oliivinlehtiuute, sitruuna-, kamomilla-, ja kehäkukkauute.

Roll on ei tahraa vaatteita ja on nopea käyttää. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, koska deodorantii on todella tehokas ja mikäli rankkaan menoon tarvitsisi soodallista deodoranttia, tämä on hyvä deodorantti kainaloiden lepuutukseen soodan mahdollisesta ärsyttävästä vaikutuksesta.

Ja parasta on että tuotteissa hinta-laausuhde kohtaa. Erinomaisista ainesosistaan huolimatta tuotteet maksavat vain noin 10-12€/kol.

Rimita Green lahjoittaa joulukalenteriarvontaan kaikki nämä kolme hienoa tuotetta ja myös postittaa tuotteet voittajalle. Yrityksen kotisivut löydät tästä linkistä ja jälleenmyyjät voi kurkata tästä linkistä.

Arvontaan osallistut jättämällä kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi, josta sinut tavoittaa.

Joulukalenteripostaus julkaistaan 1.-24.12. aina aamulla kello 6. Maanantaista torstaihin julkaistuihin arvontoihin voi osallistua perjantaihin klo 24 asti. Perjantaista sunnuntaihin julkaistuihin postauksiin voi osallistua maanantaihin klo 24 saakka. Arvonnat suoritan random.org-arvontaohjelman avulla ja julkaisen voittajat Facebook-sivullani lauantaisin ja tiistaisin. Lisäksi pyrin julkaisemaan voittajan jokaisen postauksen perään arvonnan loputtua. Mikäli arvonnan voittaja ei vastaa kolmen päivän sisään arvontavoitosta, arvon tuotteet seuraavalle. Blogin seurantakeinoja on monia ja kerroin ne tämän postauksen lopussa (Facebook, sähköposti, Bloglovin´, Blogit.fi, Blogger, kuvake puhelimen näytölle)


Onnea arvontaan! Muista jättää sähköpostiosoitteesi! Arvontaan voi osallistua 22.12. klo 24 asti.