sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Unohtunut postaus: toukokuun Jolie box

Löysin koneeltani kuvat toukokuun Jolie boxista ja koko aihe on jäänyt julkaisematta ihan huomaamatta. Jolie boxin sisällöt ovat melko luettuja ja vanhojakin postauksia selataan säännöllisesti, joten laitanpa lyhyen kuvailun sisällöstä.

toukokuun jolie box 2018


Itselleni toukokuun boxi edusti luokkaa "ihan kiva". Oli kivaa kokeiltavaa, mutta omalla kohdallani tuotteet eivät menneet ihan nappiin, mikä ylläriboxissa on aina se jännitys. Joskus kolahtaa täysillä, kuten nyt heinäkuun boxi, joskus on "ihan kiva", toisinaan "menettelee" ja joskus voi pettyä. Laadukasta kosmetiikkaa kyllä oli jaossa, se oli selvä. Ihan omasta ihostani riippuen kaikki ei kolahtanut.

Absolution la Solution + ECLAIT-seerumi


Absolution solution eclat

Absolutionin kirkastava seerumi. Kuulosti todella kivalta. Absolutionissa kiehtoo mielikuvitukselliset pakkaukset sekä tuoksut, jotka ovat varsin arvaamattomia, eikä niitä ole edes yritetty (mielestäni) tehdä miellyttäviksi, vaan tuntuu, että tuoksu on mitä nyt sattuu tulemaan.

Kirkastava seerumi on aina tervetullut. Se sisältää runsaasti erilaisia kukkaisuutteita ja kasviöljyjä. Mutta kääntöpuolena omaan nenääni tämä tuoksuu oljille, jälkeenpäin on aistittavissa hieman laventelin tuoksua. En ehtinyt käyttää tätä kovin kauaa, kun sain silmä-ärsytystä eteeristen öljyjen tai muiden kasviraaka-aineiden allergeeneistä. Ennen en pystynyt käyttämään kasvoilla ollenkaan näitä sisältäviä tuotteita, mutta nyt yleensä pystyn, mikäli tuote ei ole liian lähellä silmiä, esim. meikissä tai silmänympärysvoiteessa. Vanha herkkyys palasi harmillisesti. Koostumus oli mukava ja kosteuttava mutta vaikutuksista en oikein voi kertoa, koska en ehtinyt käyttää tuotetta tarpeeksi kauan.

Seerumin hinta on 57€, mikä on mielestäni melko kallis 15 ml:n pakkauskokoon nähden. Yleensä seerumit ovat tuplakokoisia.

L'atelier des Délices Exfoliant Lèvres et Zones Sensibles -Kuorintavoide Huulille


Látelier huulikuorinta

Toinen täysikokoinen tuote oli huulikuorinta. Varsin söpö pakkaus ja sisältö.

Kuorivat rakeet on rouhittu riisistä ja ne ovat todella hienovaraisia. Muuten sisältö koostuu erilaisista öljyistä ja mehiläisvahasta.

huulikuorinta

Tuoksu on aivan ihana metsämansikkainen. Omaan makuuni huulikuorinta saisi olla hieman rouheampi, mutta kyllä tämä tekee hyvää huulille. Kuorinta on myös ikäänkuin huulinaamio. Öljyt pehmentävät kivasti ja mehiläisvaha jättää hyvin suojaavan pinnan, joten en ole edes laittanut huulirasvaa jälkeenpäin, vaikka niin suositellaan. Pakkauskoko on vain 15 ml, mutta ei kannata antaa sen hämätä. Tuote on todella riittoisa ja tulee kestämään kauan.

Hinta 17,90€.

Whamisa Toner Original


IMG_7574


Whamisa on kovasti hehkutettu merkki ja hyvin pidetty. Ensin kokeilin Deep Rich-kuivan ihon kasvovettä ja ihoni ei kerta kaikkiaan tottunut siihen. Herkkä ja ehkä couperoosaan jonkin verran taipuva ihoni sai vielä kuukauden käytönkin jälkeen ärsytysnäppylöitä ja tuote ei vaan sopinut iholleni, vaikka kuinka olisin sen halunnut sopivan.

Tämän Toner Originalin koin paremmaksi kuin Deep Richin. Kuivan ihon kasvovesi on koostumukseltaan glyseriinimäistä seerumia eli todella paksua. En edes pystynyt paksun koostumuksen vuoksi kerrostamaan sitä kuten olisi tarve. Toner Original on puolestaan miedompi ja kosteuttavampi, koska koostumus on ohuempi. Se imeytyy ihoon huomattavasti paremmin ja on kerrostettavissa.

Tätä käytän silloin tällöin ja jossain vaiheessa täytyy kokeilla aktiivisemmin, josko ihoni hyväksyisi tuotteen kun käyttää kuuriluontoisesti.

7,50€/20ml.

Whamisa Organic Flowers Peeling Finger Mitt -Kosteuttava Kuorintalappu


whamisa finger mitt peelig organic flowers kuorintalappu


Kuorintalappua oli kiva kokeilla. Kuivalle iholle suunnattu kuorintalappu kuorii ihoa betaiinisalisylaatin avulla. Olisipa pussissa ollut ainakin 2-3 lappua, mutta nyt oli tyydyttävä yhteen-sen verran innosti. Lapun pyörittely kasvoilla tuntui miellyttävältä ja melko samalta kuin olisi pyöritellyt lapulla sarjan kuivan ihon kasvovettä.

Whamisassa on todella kiinnostavaa loistavat raaka-aineet ja fermentoinnin myötä syntyneet peptidit sekä lactobacillukset. Meni listalle, että voisin joskus ostaa.

4,90€/1 lappu.

ekopharma vadelma kasvovoide

Mukana tuli kaksi näytettä. Tämä Ekopharman vadelmakasvovoide oli oikein miellyttävä. Koostumus oli ikäänkuin hieman geelimäinen voide ja varmasti sopii hyvin kesäksi hieman kevyemmän koostumuksensa ansiosta. Voisin testata enemmänkin tai pikemminkin käyttää ihan purkillisen. 

madara cc

Luultavasti kukaan ei ole voinut olla kuulematta Madaran uusista City CC-aurinkosuojan sisältävistä CC-voiteista, joten ei siitä sen enempää. Valitettavasti tuli itselleni liian vaaleana. Sain Ruohonjuuresta tummemman version testerin, mutta sekin oli liian vaalea minulle. Onneksi kuitenkin mukautui melko kivasti ihon sävyyn päivän aikana. Hyvä oli muuten. Käytössäni on kuitenkin Ekopharman saman suojakertoimen sisältävä päivävoide, niin en tarvitse kahta avattua purkkia täksi kesäksi. Ja muutenkin olen vain niin mieltynyt mineraaleihin, että käytän niitä mielummin kuin värivoiteita.

Tällainen boxi tällä kertaa. Arvoksi tuli 87,30€, joka on melkoisen kiitettävä summa tilaushintaan nähden. Harmillista, ettei seerumi osunut kohdilleen, mutta ei se mitään. Olihan muuta testattavaa ja kuorintalaput päätyivät ostoslistalle, tosin kiirettömälle sellaiselle.

Joliessa on 29.7. asti ilmaiset postikulut, jos joku Jolien tuote sattuu olemaan omalla ostoslistallasi.

Blogin seurauskanavat:

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta


Kynnet aurinkoiseen keliin

IMG_7858

Nämä kynnet on tehty toukokuun aurinkoisiin päiviin. Aurinko tietenkin vaatii holoa! Kuvat jäivät koneelle hautumaan ja laitetaan ne nyt jakoon.

Pääasiassa halusin testata Picture Polishin Jewels-lakkaa. Järkyttävää, että se on melkoisen uusi ja valmistus on jo lopettettu. Nätti väri eli peukalon ja pikkusormen väri. Halusin myös testata Essenscen holoja, jotka ovat hautuneet kaapissa käyttämttömänä, Loppujen lopuksi myös Heaven sopi värimaailmaan täydellisesti.

IMG_7890

Essencen Holo Rainbow-pulloja on lähes mahdoton pitää "nätisti" näpeissä- Holokimallusta oli niin hulluna, että kamera sekoili ja oli todella vaikea saada kuvia.

IMG_7877

Jos kamera suostui laukaisemaan, tulos oli tätä luokkaa. 

IMG_7882

Näistä kynsistä ei oikein ole mitään sanottavaa. Keskisormen ja nimettömän leimat ovat MouYou Londonin frenchy-laatasta. Kuvion ideana olisi että vapaana roikkuvien "narujen" päähän saisi leimata jonkun laatasta löytyvän kuvan, mutta mielestäni kuvio olisi tullut liian täyteen ja näin oli parempi. Etusormen ja nimettömän leimauksen tein Clear Jelly Stampperin leimalaatalla kahdella värillä tuplaleimauksena.

IMG_7920

Pidin kynsistä kovasti ja ne olivat tuijottelumateriaalia. Koulun pihallakin seisoin fiksun näköisenä tuijottamassa sormiani 😂. Ja kyllä muutkin huomasivat kimaltavat ihanuudet.

Mukavaa helleviikkoa kaikille!


Blogin seurauskanavat:

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Ravitse ihoa ja löydä hehku Ekopharman Tyrni-tuotteilla


Ekopharma tyrni

Olin kesäkuun alussa Luonnonkosmetiikan markkinoilla Korjaamolla ja onneksi Ekopharmalla oli pieni myyntipiste siellä. Tartuin tarjoukseen, jossa sai matkakokoisen kasvoveden ja puhdistuksen kivaan kimppahintaan. Matkakoot ovat 75 ml, joten ihan pienistä tuotteista ei ole kyse. Kiinnosti testata myös sarjan seerumia, tuotteissa kun oli rutkasti hyviä tehoaineita. Seerumin pakkauskoko on 30ml.

Kotona sitten huomasin, että minulla olikin kaksi kasvovettä, eikä puhdistus ja kasvovesi. No, se ei ollut ollenkaan hullumpi juttu, suorastaan onni onnettomuudessa.

Tyrni on anti-age linjaa tyrnin ollessa vahva antioksidanttinen marja. Tuotteet kirkastavat, kiinteyttävät ja antavat hehkua iholle. Tyrnin rasvahappokoostumus on monipuolinen ja tehoaineet pääsevät imeytymään syvälle ihoon. Verenkierron vilkastuttava marja tuo hehkua ja tyrnissä on runsaasti karotenoideja, mikä on erinomainen asia ympäri vuoden, mutta korostuu etenkin näin kesällä. Karotenoidit muuttuvat A-vitamiiniksi, joka mm. korjaa auringon haitallisia vaikutuksia ja toimii anti-age ominaisuudessa. Koostumuksista löytyy myös peptideitä, jotka tehostavat kollageenin muodostumista yhdessä C-vitamiinin kanssa. Lisäksi ihon oman hyvän mikrobikannan muodostumista ja ylläpitoa tukee prebiootit, eikä tehokkaasti kosteutta sitovaa hyaluronihappoa ole unohdettu. Melkoisia tehoja siis.

Ekopharmalla on Fi-Natura luonnonkosmetiikan sertifikaatti, eläinkokeettomuudean takaava Leaping Bunny sekä avainlippu kotimaisen työn takeena. Tuotteet ovat myös vegaaneja.

Tyrni Anti-age kasvovesi


Ekopharma tyrni anti-age kasvovesi

Tehokkaan tyrnin lisäksi kasvovedessä on mukana yhtä tehosuosikkiani eli ruusunmarjauutetta. Tuoksu on ihanan appelsiininen ja se tulee appelsiinin eteerisestä öljystä.

Inci:Hippophae Rhamnoides Fruit Extract (Tyrni/Sea Buckthorn), Propanediol, Glycerin, Aqua, Rosa Rubiginosa Fruit Extract (Ruusunmarja/Rosehip), Ascorbic Acid (Vitamin C), Allantoin, Xanthan Gum, Acacia Senegal Gum, Phenethyl Alcohol, Sodium Levulinate, Sodium Anisate, Parfum (Natural), Citrus Sinensis Peel Oil Expressed (Appelsiini/Sweet Orange)*

Ihokeskuksen sivuilla on kerrottu jokaisen aineen tarkoitus, joten en tällä kertaa "käännä" inciä, ne voi helposti kurkata yrityksen sivuilta tästä linkistä.

Tässä on äärimmäisen miellyttävä koostumus. Kasvovesi on hieman geelimäistä, joten sitä on helppo annostella tarkasti. Kun tuotetta pumppaa kädelle, se menee juuri sinne minne pitääkin eli kasvoille, eikä roisku ympäriinsä, kuten vesimäisien tuotteiden kanssa välillä käy. Todella helppo kerrostaa iholle.

IMG_8504

Ihosta tulee kosteutettu, pehmeä ja hyvinvoiva. Nyt pidemmän käytön jälkeen kasvojen iho on selvästi tasaantunut ja kirkastunut. Tämä tuote oli löytö! Ostan ehdottomasti tulevaisuudessakin. Ekopharman pisteellä jutellessa eräs nuori kosmetologi kehui tuotteen myös todella loistavaksi ja käyttää itse kuivuuteen taipuvalle iholleen. Ja voin vain mukailla, että tosiaan kyseessä on kasvovesi, jota ei kannata käyttää vain anti-age tarkoituksessa. Hyödylliset ainesosat sopivat hyvin monelle ihotyypille.

Tyrni Anti-age hoitoseerumi


IMG_8493

Tässä on toinen varsin tehokas ja riittoisa tuote. Tuttuun tyyliini pumppasin tuotetta innolla kämmenelle ja imeytin kasvoille. Sitten luin, että muutama tippa riittää ja aloin muuttamaan tottumustani. Annostelin kämmensyrjälle pienen määrän ja levitin siitä asteittain ja toden totta-hyvin pieni määrä riitti. Saankin nauttia tuotteesta pidempään.

Inci: Cucumis Sativus (Kurkku/Cucumber) Fruit Extract, Propanediol, Glycerin, Betaine, Magnesium Ascorbyl Phosphate (Vitamin C / C-vitamiini), Petroselinum Crispum Extract, Hippophae Rhamnoides Seed Oil (Tyrni/Sea Buckthorn), Inulin (Prebiotic), Alpha-Glucan Oligosaccharide (Prebiotic), Sodium Hyaluronate, Palmitoyl Tripeptide-5, Glycine Soja Protein, Hydrolyzed Rice Bran Extract, Xylitol, Anhydroxylitol, Xylitylglucoside, Phenethyl Alcohol, Xanthan Gum, Acacia Senegal Gum, Oxido Reductases, Parfum (Natural)

Kurkku-uute rauhoittaa, glyseriini on humektantti, persiljauute mm. stimuloi kollageenin tuotantoa edellä kuvailtujen raaka-aineiden lisäksi. Mukana on myös petidejä, proteiineja ja xylitoliyhdisteitä ihon tehokosteutukseen. Tässä on hyvin mieto tuoksu, jossa ei ole tunnettuja tuoksuallergeeneja.

Geelimäisestä koostumuksesta jää aavistuksen kalvotuntumaa iholle, mutta seerumi on tarkoitettu laitettavaksi ennen voidetta ja voiteen lisäyksen jälkeen tunne häipyy. 

Yksi huomattavan loistava puoli tässä on se, että tämä sopii silmänympäryksille! Niin ylä-kuin alaluomille. Ja koska tuote on merkittävästi auttanut silmänympärysten ihoa kiinteyttävästi, olen keksinyt muutaman tuotteen yhdistelmän silmänympärysiholle, joka on niin tehokas, että se pitäisi suorastaan patentoida 😉. Tällä on oma merkittävä osansa siinä hoitorituaalissa ja kirjoittelen aiheesta syksyllä.

Ekopharma tyrni kasvovesi seerumi

Olen ollut todella tyytyväinen näihin ja mikäli etsit kosteuttavia, kiinteyttäviä tai hehkua antavia kasvojenhoitotuotteita, tästä sarjasta niitä löytyy. Taas kerran Naviterin tuotteet pääsivät näyttämään tehonsa iholleni ja en voinut kuin ihastella. Kyllä Suomen luonnosta löytyy mielettömiä raaka-aineita ihonhoitoon ja tietoa sekä taitoa tuottaa ne toimivan kosmetiikan muotoon. Upeaa!

Nauttikaa kesästä ja Suomen luonnosta! 

IMG_8067

Blogin seurauskanavat:

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Heinäkuun Jolie box avattu




Heinäkuun Jolie box oli paras boxi tähän mennessä! Hain sen heti postissa ja avasin sen saman tien Instagramissa. Melkoisen vauhdikkaasti boxi tuli siis ilmoille ja itsekin olen kuvissa juuri sen näköinen, että on juostu edes takaisin ja suoraan avaamaan boxia ☺. Boxin avaus livenä on sekin melkoisen stressaavaa puuhaa, kun videon maksimipituus on minuutin ja aika juoksee todella nopeasti.

Tähän mennessä olen kirjoitellut käyttökokemuksia Jolie boxin tuotteista, mutta koska minulle on tulossa vielä kuusi boxia ja muutenkin kosmetiikkaa kertyy, alan kirjoittamaan aika nopeastikin boxin sisällöstä käyttökokemuksien sijaan, koska en halua että liian monta tuotetta on auki samaan aikaan ja on melkein stressi käyttää niitä.

Näitä tulee kyllä testattua hyvinkin nopeasti, leijun jo Acorellen tuoksupilvessä tätä kirjoittaessa. Muut meikkikokemukset löytyvät myöhemmin tässä kuussa blogista.

Boxin avaus oli viihdyttävää myös kissoille ja sain pusuja:



Voi näitä murusiani 💓💓💓. Luonnonkosmetiikka ja kissat on mahtava yhdistelmä itselleni!

Suuntaa siis Instagramiin katsomaan boxin sisältö. Suora linkki tässä @halisevah

Blogin seurauskanavat:

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta

Hemmottele itseäsi luonnonkosmetiikan yllätysboxista

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Luonnonkosmetiikan yllätyshiusboxi


eco beauty wellness hiusboxi

Eco Beauty Wellness mainosti kertaluontoista yllätyshiusboxia ja toki tällainen uusi konsepti kiinnosti. Boxin suosion perusteella yritys päättää tekeekö meikkiboxin ja veikkailisin sellaisen tulevan, koska kuulemma hiusboxi oli herättänyt runsaasti kiinnostusta.

Boxin hinta oli 35€ ja päälle tuli postikuluja 4,50€. Varsin kohtuuhintainen, kun Eco Beauty Wellness on keskittynyt selektiiviseen luonnonkosmetiikkaan. Boxin sisällöstä oli sen verran tiedossa, että mukana on uusi tuotemerkki ja toki oli melkoisen selvää, että mukana on yrityksen maahantuomaa John Masters Organics-tuotteita.

IMG_8191

Hiusboxi tuli kivan näköisessä laatikossa ja oli pakattu nätisti.

antonin b

Ensimmäisenä oli tutustuttava uuteen tuotemerkkiin eli Antonin B:hen, ranskalaiseen palkintoja niittäneeseen Ecocert ja Cosmetique Bio sertifioituihin, cruealty free ja 100% luonnollisiin hiustenhoitotuotteisiin.

antonin b serum du desrt aux ceramides hiusöljy seerumi

Pussista paljastui kaksi tuotetta. Sérum du Désert aux céramides-hiusseerumi on kullanruskeaa keramideja sisältävää öljyä pipettipullossa. Tuotteen kerrotaan olevan ihanteellinen kuiville, värjätyille tai kemiallisesti käsitellyille hiuksille.

Kieltämättä ihan ensimmäinen fiilis oli hieman pettynyt, mutta tämä kyllä on ehdottomasti tutustumisen arvoinen tuote. Sisältö on tarkkaan harkittu ja erilainen, kuin muut aiemmat hiusöljyni. Koostumus on jännä. Öljy on suhteellisen kevyttä, mutta rikkaan sekä ravinnepitoisen oloista olematta raskas ja rasvoittava. Usein hiusöljyjen incien kärkipäässä on hajotettu kasviöljy, se kun on kevyt öljy ja imeytyy helposti, mutta tässä sitä löytyy incin loppupäästä vain hieman ennen eteerisiä öljyjä, joita ei tuottessa kuitenkaan voi olla kuin muutama prosentti yhteensä.

INCI: Balanites aegyptiaca (Desert date) oil*, Brassica abyssinica (Abyssinian) oil*, Bertholletia excelsa (Brazil nut) oil*, Carthamus tinctorius (safflower) oil*, Corylus avellana (Hazelnut) oil*, Aleurites moluccana (Kukui) oil*, Caprylic/Capric Triglycerides, Simmondsia chinensis (Jojoba) oil*, Borago officinalis (Borage) oil*, Coco-Caprylate/Caprate, Coconut Alkanes (and) Coco-Caprylate/Caprate, Cocos nucifera (Coconut) oil*, Triticum vulgare (Wheat) flour lipids, Tocopherol, Cananga odorata (Ylang-ylang) oil*, Brassica oleracea (Broccoli) seed oil*, Citrus limonum (Lemon) oil*, Citrus aurantifolia (Lime) oil*, Cymbopogon martinii (Palmarosa) oil*, Pelargonium rosae (Geranium) oil*, Benzyl benzoate°, Benzyl salicylate°, Citral (geranial and neral)°, Citronnellol°, Eugenol°, Farnesol°, Geraniol°, Limonene°, Linalool°.

79,4% tuotteesta on luomua ja sisältö on vegaaninen.

Taateli-, kuikui- ja hasselpähkinäöljy syväkosteuttavat ja niiden vitamiinit sekä rasvahapot ravitsevat hiusta. Brasilialaisesta pähkinäöljystä hius saa hivenaineita, kuten seleeniä, joka estää hiuksen katkeilua. Ohdakeöljystä hius saa keramideja ja parsakaaliöljy luo liukuvan pinnan ja kiiltoa. Sopii erittäin hyvin föönaukseen ja hiusten kuumakäsittelyyn.

Hiuksista tulee pehmeät, siloitetut ja erittäin hoidetun tuntuiset. Tekee selvästi hyvää hiuksille ja tähän on helppo koukuttua sen kevyen mutta todella hoitavan sekä pehmentävän vaikutuksen vuoksi. Voi käyttää hiusten latvoihin, ennen kuumakäsittelyä ja sen jälkeen luomaan kiiltoa tai tehohoitona annostellen hieman runsaammin ja pesten pois jokusen tunnin kuluttua tai sen voi antaa vaikuttaa yön yli.

Tuoksu on kuulemma käsitys nykyaikaisesta vihreästä; aistillinen, raikas ja kevyt. Omasta mielestäni tuoksu on melkoisen voimakas ja se on tuotteen ainoa huono puoli. Henkilökohtaisesti en pidä tämän tyyppisistä tuoksuista, Ylan ylang on pitkäkestoinen tuoksu ja hieman raskas makuuni. Pelargonian eteerisestä öljystä pidän kukkaistuoksuna ja tähän on lisätty myös sitrustuoksuja keventämään tuoksumaailmaa. Pelargonia on myös pitkäkestoinen tuoksu ja sitrukset haihtuvat nopeasti. Jäljelle jää makuuni liian raskas ja voimakas tuoksu, joka ei muistuta nykyaikaista. Sellaiseksi miellän hieman miedommat ja omaperäisemmät, ehkä voisi jopa sanoa hienostuneemmat tai omaleimaisemmat tuoksut. Joskus erittäin onnistuneissa tuoksusekoituksissa miettii, miten ihmeessä se on saatu aikaiseksi, mutta tässä osaa erottaa komponentit toisistaan. Kun öljyä lisää maltillisesti, tuoksu ei ole liian voimakas ja häiritse. Joka tapauksessa sisältö on loistava ja tuoksuasiat ovat täysin makuasioita.

Tuotteen normaalihinta on 39€.

IMG_8213

Baume Intense au miel monitoimivoide aluksi ihmetytti, kun ajattelin että mukana on toinen hiustenhoitoöljy mutta balmimuodossa. Miksi tarvitsee myös balmin öljyn lisäksi? Kaksi hurjan riittoisaa öljytuotetta samassa boxissa tarkoitti että ne eivät lopu suunnilleen ikinä...  Kuitenkin kun olin kokeillut tätä, olin erittäin tyytyväinen, että tämä oli mukana boxissa.

Käytin tätä ihan hiusten hoitamiseen, mutta jälkeenpäin huomasin että tämän tulisi toimia myös vahana. 

INCI: Theobroma cacao (cocoa) butter*, Ricinus communis (castor) seed oil*, Cocos nucifera (coconut) oil*, Triticum vulgare (wheat) germ oil*, Euphorbia cerifera (candelilla) wax, Mel (honey)*, Vegetable glycerin*, Coconut Alkanes (and) Coco caprylate/caprate, Cera alba, Tocopherol, Cananga odorata (Ylang-ylang) oil*, Citrus limonum (Lemon) oil*, Citrus aurantifolia (Lime) oil*, Cymbopogon martinii (Palmarosa) oil*, Pelargonium rosae (Geranium) oil*, Benzyl benzoate°, Benzyl salicylate°, Citral (geranial and neral)°, Citronnellol°, Eugenol°, Farnesol°, Geraniol°, Limonene°, Linalool°

Tuotteesta 82,2% on luomua.

Hunaja ja glyseriini tehokosteuttavat ja ilmeisesti hunaja on tässä myös muotoiluominaisuudessa. Muut öljyt kosteuttavat, sitovat keratiinia, tuuheuttavat, siloittavat pörröisyyttä ja hiuksen pintaa. 

antonin b balmi hiuksille

Koostumus on melko kova ja tuotetta saa notkistaa aikansa sormien välissä. Olemus on vielä hoitavampi kuin hiusöljyseerumissa ja erittäin pehmentävä. Suorastaan ällistyttävän pehmentävä. Kädetkin jäävät pehmeäksi levityksen jälkeen ja siitä syystä olen käyttänyt tätä myös yöksi käsien tehohoitona. On kyllä todella pehmoiset tassut aamulla. Luulen, että tulen käyttämään tätä balmin tavoin ihan mihin tahansa hiusten lisäksi, mikä paikka kaipaakaan tehohoitoa.

Muotoilusta en osaa sanoa mitään, koska olen käyttänyt tehohoitona pituuksiin ja muutaman kerran latvoihin. En kyllä huomannut edes että tässä olisi potentiaalisesti muotoilutehoa. Mutta kuten jo aiemmin totesin, balmi on todella hoitava, hoitavampi kuin öljy. Samoin myös aavistuksen raskaampi, olematta kuitenkaan varsinaisesti raskas.

Näitä kahta tuotetta voi myös sekoittaa keskenään ja laittaa myöhemmin poispestäväksi tehohoidoksi hiuksiin.

Tuoksu on sama kuin öljyseerumissa. Hinta 36€. Molemmat hiustenhoitoöljyt ovat äärettömän riittoisia ja tehty laadukkaista raaka-aineista, joten siihen nähden hinnat ovat melkoisen edulliset myös luomuprosenttien ollessa korkeat.

johan masters suolasuihke sea mist

Vähän pelkäsin että boxissa tulee John Mastersin Sea mist-suolasuihke ja näin kävi. Suolasuihke on tarkoitettu muotoiluun ja hiusten tuuhentamiseen ja ne ovat varsin suosittuja. Itselläni on yksi käytössä ja tämä lähtee kiertoon, koska en juuri käytä suolasuihkeita. Suola ei tee hyvää hiuksille. Olen kokenut sen myös työn kautta, kun likosin päivittäin tunteja sukelluskouluttajana Punaisessa meressä, jossa on maailman korkein meren suolapitoisuus eli yli 4%. Kyllä ne todella tuuheutuvat, mutta myös vahingoittuvat.

Pullosta löytyy vettä, suolaa ja laventeliöljy.  Normaalihinta 60 ml:n pullolla on 12€. Vegaaninen.

john master rosmery lavender shampoo

Boxista löytyi myös kaksi matkakokoista John Mastersin tuotetta eli shampoo ja hoitoaine.  Tuotteiden pakkauskoko on 60 ml eli ei se pienin 30 ml pullo. Sopiva koko hieman pidemmälle reissulle. Jätänkin shampoon kokeilun sellaiseen ajankohtaan, syyskuussa kun haluan päästä reissuun koko kesän työskentelyn jälkeen ja koulun lähipäivien väliin jää sopiva rako.

Lavender & Rosemary shampoo sopii kaikille hiuslaaduille ja vaahtoaa runsaasti. Laventeli normalisoi hiuspohjan toimintaa ja hidastaa hiusten lähtöä. Rosmariini puolestaan stimuloi hiusten kasvua. Shampoon kuvaillaan jättävän hiukset kiiltäviksi ja helpommin käsiteltäviksi. Shampoossa on myös soijaproteiinia ja tällä hetkellä minulla on pidempi kokeilu, miten rakennepaikkaamattomat tuotteet vaikuttavat hiusten katkeavuuteen eli pyrin välttämään proteiineja. Tällaisia tuotteita on todella vaikea löytää, mutta olen löytänyt muutaman merkin luonnonkosmetiikan parista.

Inci: Aloe Barbadensis (Aloe Vera) Leaf Juice*, Aqua (Water), Cocamidopropyl Hydroxysultaine, Glycerin, Sodium Chloride, Caprylyl/Capryl Glucoside, Hydroxypropyl Guar, Cocamidopropyl Betaine, Hydrolyzed Rice Protein, Lavandula Angustifolia (Lavender) Oil, Citric Acid, Rosmarinus Officinalis (Rosemary) Leaf Oil*, Caramel, Camellia Sinensis (White Tea) Extract, Symphytum Officinale (Comfrey) Leaf Extract, Salix Alba (Willow) Bark Extract, Panthenol (Vitamin B5), Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil*, Equisetum Arvense (Horsetail) Extract*, Urtica Dioica (Nettle) Root Extract*, Linum Usitatissimum (Linseed) Seed Oil, Borago Officinalis Seed Oil, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil*, Lavandula Hybrida (Lavender) Oil*, Chamomilla Recutita (Matricaria) Flower Extract, Achillea Millefolium (Yarrow) Extract*, Lavandula Angustifolia (Lavender) Flower/Leaf/Stem Extract*, Camellia Sinensis (Green Tea) Extract*, Tocopherol (Vitamin E), Sodium Benzoate, Potassium Sorbate, Linalool

Normaalihinta 12€. Vegaaninen.

john masters citrus neroli conditioner

John Masters Citrus & Neroli detangler hoitoaineesta kerrotaan että se kosteuttaa ja selvittää tehokkaasti takkuja.  Hiukset jäävät kiiltäviksi ja helpoiksi käsitellä ja tässä auttaa mm. vehnän aminohapot ja soijaproteiini. Sopii kaikille hiuslaaduille, ihanteellinen ohuille ja hennoille hiuksille, ilmeisesti tuotteen suolan ansiosta. Voi käyttää myös pesun jälkeen latvoihin. Koostumus on vegaaninen.

Tämän kohdalla säikähdin, koska EBW:n sivuilla oli eri inci kuin John Mastersin omilla sivuilla.

Kun tuotetta katsoo kotimaisilta sivuilta, incistä löytyy:

INCI: Aloe barbadensis (aloe vera) leaf juice*, aqua (water), behentrimonium methosulfate, cetearyl alcohol, panthenol (vitamin B5), sorbitol, simmondsia chinensis (jojoba) seed oil*, cocos nucifera (coconut) oil*, hydrolyzed soy protein, wheat amino acids, helianthus annuus (sunflower) seed oil*, lecithin, tocopherol, glycerin, citric acid, citrus grandis (grapefruit) peel oil*, citrus lemonum (lemon) peel oil*, citrus aurantium dulcis (neroli) flower oil*, canarium luzonicum (elemi) gum nonvolatiles*, cymbopogon shoenanthus (lemongrass) oil*, sodium benzoate, potassium sorbate, arnica montana (arnica) flower extract*, camellia sinensis (white tea) leaf extract*, chamomilla recutica (chamomile) flower extract*, calendula officinalis (calendula) flower extract*, equisetum hiemale (horsetail) leaf/stem extract*, foeniculum vulgare (fennel) seed extract*, lonicera caprifolium (honeysuckle) flower extract, linum usitatissimum (flax) seed oil*, borago officinalis (borage) seed oil*, sodium hyaluronate (hyaluronic acid), sulfur, limonene**, citral**, linalool**

Jenkkiläisillä John Masters Organicsin omilta sivuilta löytyy hoitoaineesta myös dimeticone-silikonia, joka on hiuksista vaikeasti pois pestävää sekä myös toista takertuvaa silikonimuotoa. Onneksi tätä ei ole Suomessa myytävissä tuotteissa, vain Jenkeissä ja Briteissä. Syy on jossakin toimittajan vaihdoksessa ja inciongelmissa, mutta onneksi silikoneja ei ole tässä. Ehdin jo säikähtää John Mastersin omien sivujen perusteella.

Normaalihinta 12€.

IMG_8222

Mukana tuli kolme erilaista shampoonäytettä. John Mastersin tuotteissa on hieno, holografinen pakkaus.

IMG_8229

Ja lisää shampoo sekä hoitoainenäytteitä.

John Mastersin tuotesarjassa on ilmestynyt värilliset hoitoaineet ja olen harkinnut punaisen ostamista. Kannattaa vaan tilata pian, nimittäin John Masters on jenkkiläinen sarja ja poliittiset tullipakotteet tulevat nostamaan USA:sta tuotujen kosmetiikkatuotteiden tulleja 25%, mikä tietysti tulee näkymään tuotteiden hinnassa.

Lopputunnelmat:

Boxin tuotteet antoivat todella vastinetta maksetulle 39,50€:lle postikuluineen. Tuotteita oli 111€ arvosta ja lisäksi näytteitä tuli melkoinen läjä.

Antonin B:n tuotteet ovat kerta kaikkiaan hyviä ja niitä voi vain ylistää. Olisin toivonut hieman enemmän muotoilutuotteita. Toki suolasuihke on myös muotoiluun ja hunajabalmin pitäisi myös muotoilla jonkun verran, vaikka en näiden muutamien kokeilujen ansiosta varsinaisesti usko sen muotoilutehoon. Mutta testaan lisää.

En hypi riemusta, mutta en kadu myöskään tilausta. Aika neutraalit tunnelmat. Uskoisin boxin kolahtaneen monen muun kohdalla enemmän kuin omallani. Yllätysboxit ovat aina sellaisia, että tulee tuotteita, jotka eivät välttämättä ole itselle niin mieluisia ja koko boxin idea on se, että saa uusia tuotteita ja ne eivät voi miellyttää kaikkia. Itselläni fiilikset ovat ok ja olen onnellinen Antonin B:n tuotteista. Ne kolahtivat ja jo hiusbalmin hinnalla sai koko boxillisen tuotteita.

Tilaisin meikkiboxin, jos se tulee markkinoille ja toivon että tulee.

Blogin seurauskanavat:

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta

Tilasitko hiusboxia tai tilaisitko meikkiboxin tällä konseptilla?


perjantai 6. heinäkuuta 2018

Sinistä shiftausta: Color Clubin Shine Shifter Throwing Shade


Color club shine shifter

Color Clubin Shine Shifter-kokoelma saapui Cesarsiin keväällä ja sain valita yhden esiteltäväksi. Postaus sitten jäi kokelman loppuessa hyvinkin nopeasti. Nyt näitä on taas varastossa ja on vihdoinkin aika julkaista kuvat tästä todella upeasta ja mielenkiintoisesta lakasta.

Shine shifterit on tarkoitus lakata mustan tai jonkin muun värin päälle, mutta toki niitä voi käyttää yksistäänkin, jolloin tulos on hyvin vaalea. Itseäni kiinnosti miten lakka vaihtaa väriä eri väristen pohjalakkojen tai eri koostumusten kanssa ja alla oli tämän näköisiä lakkoja:

IMG_7331

Ja käytetyt tuotteet olivat:

IMG_7325


Päälle lakkasin kerroksen tätä sinistä Shine Shifteriä. Juuri mitään eroa ei ollut, eli pohjan väri ei juuri vaikuttanut (Picture Polishin turkoosinsininen Surf antoi decal-matolle kokeiltuna erilaisen tuloksen ja kokeiluja täytyy vielä jatkaa). Katselin YouTubesta että sanottiin, että lakataan vain yksi Shifter-kerros. Aikani katseltuani lakkasin vielä toisen kerroksen ja se kannatti. Ensimmäisen kerroksen jälkeen ei ollut mitään vikaa, mutta vaikutelma shifter-kerroksesta oli rakeisempi kuin kahden kerroksen jälkeen. Toinen kerros antoi pienen lisäsäväyksen enemmän chromemaiseen pintaan ainakin tämän värin suhteen, joten kannattaa kokeilla kummasta pitää enemmän: yhdestä vai kahdesta kerroksesta.

Color club shine shifter

Ja tämä oli aivan sairaan hieno tuijottelulakka 💓. Oli viihdyttävää seurata värien vaihtumista sähkönsinisestä tummansiniseen ja lilaan. 

IMG_7401


Ihan parhautta!

IMG_7364

Kuvia tuli todella paljon, koska oli yritettävä saada vangittua shiftausta ja muutenkin sai ihailla kynsiään linssin läpi. En vaan osannut lopettaa.

IMG_7390

Näissä viihtyi!

IMG_7372


Loppujen lopuksi peukalossa oleva lila Imperial antoi parhaimman pohjan. Lila toistui shiftauksessa helpommin. Ero oli kuitenkin melko pieni.

IMG_7424

Ihailin yksivärisiä kynsiä muutaman päivän ja sitten leimasin Konadin SQ-35-laatasta aaltojen päällä hyppivät delfiinit. Halusin pitää koristelut minimaalisina, koska halusin ihailla myös lakkaa.

IMG_7430

Että tällaiset kynnet tällä kertaa. Color Clubit ovat cruelty free ja vegaanisia lakkoja. Löydät Shine Shifter-kokoelman tästä linkistä. Todella mahtava kesälakka, ei voi muuta sanoa!