lauantai 30. kesäkuuta 2018

Picture Polishin Fresh, neon- ja folioleimausta

Picture Polish julkaisi ehkä parhaan kuuden lakan kokoelmansa. Olisin kerta kaikkiaan voinut ostaa kaikki. Aivan ihania värejä, joista on puhuttu paljon ja ansaitusti.

IMG_8102

Omia varojani säästi se, että olen koko kesän aina opiskelujen alkamiseen asti töissä. Ja ei missä tahansa työssä, vaan terveydenhuollossa, jolloin kynnet on oltava lyhyet. En totu nysäkynsiin ja jotenkin en saa niihin sellaista muotoa, joka näyttäisi kivalta. Näin siis kynsiä ei paljoa viitsi kesällä esitellä.

Fresh oli kuitenkin se lakka kokoelmasta, joka oli saatava. Ahersin kynteni jutustelun lomassa CesarsShopissa ja sain nämä lakat blogiin esiteltäväksi. Shoppailuhimoja vei nyt loppukuusta myös pois se, että tein kesäkuussa samassa paikassa töitä ensin keikkafirman kautta siirtyen sitten varsinaisen työnantajan leipiin. Keikkafirma ei kaikista viesteistäni huolimatta saanut aikaiseksi lähettää verokorttia seuraavalle työnantajalle ja jouduin antamaan uudelle työnantajalle lisärosenttisen sivutyökortin eli menetin suurimmasta osasta kuun palkkaa 39% veroja. Kun mukaan laskee työttömyysvakuutusmaksut ym. työntekijältä verotettavat maksut, käteen jäi hieman vähemmän kuin opiskelukuukausina 👀...

Hui, nyt on varmaan hetki kun on esiteltävä nysät...

IMG_8089

Freshin on suunnitellut @regina_arg. Itse en ole aiemmin kuullutkaan tällaisesta instakynsitilistä. Väri näyttää sopivan suunnittelijalleen, tilillä näkyy nimittäin runsaasti vihreitä, raikkaita sekä pastellisia sävyjä.

Limenvihreä Fresh on onnistunut tapaus. Peittää 2-3 kerroksella ja sisältää hentoa, nättiä holohitulaa.

IMG_8128

Samalla ihastuin CesarsShoppiin rytinällä rantautuneeseen Moyran neonleimauslakkaan, joka sopi limenvihreään kuin nenä päähän. Ja toki folioleimausta oli kokeiltava eli kaikki vaan samaan syssyyn yksille nysille.

moyra neon red leimauslakka

Tämä ihana neonoranssi leimauslakka löytyy Cesarsista nimellä Neonred. Oranssi on minun juttujani ja neon kuuluu kesään. Moyran leimauslakat ovat varsin laadukkaita. Ne ovat ohuita ja pigmenttisiä. Ohut koostumus mahdollistaa hienoimpien ja ohuimpienkin kuvioiden nousemisen leimalaatoista. Paksumpi koostumus ei pääse niihin hienoihin koukeroihin, joita Moyran laatoissa on. En löytänyt heti näihin kynsiin sopivia kesäkuvioita Moyran laatoista, joten käytin kesäistä Konadin SQ-18-laattaa.


Moyran leimauslakoissa on todella paljon värivaihtoehtoja ja todella nättejä metallisia lakkoja, eikä niitä ole hinnalla pilattu. Lakat maksavat vain 4,50€/kpl. Löydät vaihtoehdot tästä linkistä.

IMG_8143

Kun joskus tein geeleillä kynsiä, lempikoristeluni oli foliomaalaus. Näin ollen folioleimaus kuulosti ihan mielettömältä vaihtoehdolta ja sitä se onkin. Helppoa, näyttävää ja toimivaa.

Folioleimauslakalla tehdään kuva kynteen, jonka jälkeen leimaukseen tarkoitettu folionpala laitetaan väripuoli ylöspäin leimauksen päälle ja painellaan. Simppeliä.

Olen aina käyttänyt folioiden päälle paksuhkoa geelimäisen oloista päällyslakkaa ja näihin laitoin Konadin leimauspäällyslakan. Toimi hyvin, mutta ennen kuvausta kynnet kärsivät luvattoman paljon. Ja se oli ihan aloittelijan moka. Foliokuviot olivat moitteettomat, mutta kun yksi päällyslakkakerros oli kuivunut, lähdin kaupungille koko päiväksi hoitamaan asioita. Jossain vaiheessa huomasin, että foliot olivat kuluneet ja alta pilkotti musta leimauslakka. Se oli tietty ihan luonnollista, koska folioista tulee kohokuvio ja yksi päällyslakkakerros vain liukuu kohokuvion yltä. Päällyslakkaa kannattaa lisätä muutama kerros, jotta se oikeasti tarttuu kunnolla folioiden päälle. Toiste ei tarvitse tehdä samaa virhettä. Älkää tekään tehkö.

Folioleimauslakat löydät tästä linkistä ja foliot tästä.

IMG_8144

Nyt huvittaisi tehdä decalit noista vesimeloneista varpaisiin. Se on niin kiva ja kesäinen kuva.

IMG_8164

Nauttikaa kesästä ja folioleimauksesta, aiheeseen tullaan palaamaan vielä! Ja muistakaa käyttää nyt neonia, kun kesä on se "ihana tekosyy" kaivaa talven pölyttämät neonlakat esiin.

On jännä miten kynsistä (ts. pitkähköistä kynsistä) on tullut osa identiteettiä ja millainen kriisi tulee kun ne joutuu lyhentämään. Oletko kokenut itse moista identiteettikriisiä? Kommenttikenttä on vapaa.

Blogin seurauskanavat:

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta



Kesäkuun Jolie Box käyttökokemuksineen


Jolie box 6.18

Kesäkuun Jolie box antoi hyvät eväät kesänviettoon. Alkusilmäyksellä boxi ei niin innostanut, mutta kun tuotteita käytti, huomasi kattauksen olevan ihan loistava kesäkäyttöön.

Blogissa on vallinnut syvä hiljaisuus. Ei ollut tarkoitus pitää blogitaukoa, näin vaan yksinkertaisesti sattui käymään. Toukokuussa opiskelutehtävien palautukset ja töiden esitykset ajoittuivat samaan ajankohtaan ja sen ponnistuksen sekä hyvien ansaittujen arvosanojen ansiosta olisi ollut kakkukahvit ja skumpat paikallaan. Kevät oli todella antoisa, vaikka varsin työntäyteinen. Skumppaa ja kahvia ei suinkaan ehtinyt nauttia, vaan palasin vanhan ammatin pariin kesätöihin. Parin viikon keikka pidentyi opintojen syyslukukauden alkuun ulottuvaksi työsuhteeksi ja aloitus oli melkoisen rankkaa. Vuorokausirytmin vaihtaminen ja jatkuva uuden oppiminen vei veronsa. Energiaa ei riittänyt enää kuin arjesta selviytymiseen pitkähköjen työmatkojen tehdessä oman kuluttavan osansa. Nyt sitten yritän palata lauantaipostausten pariin, kun alkaa taas tottua työntekoon. Kesällä lukijakunta vähenee ja ehkä postausrytmi ei ole yhtä säännöllinen kuin muulloin, mutta täysi hiljaisuus ei enää jatku. Ainakin joka toinen viikko on jatkossa tulossa luonnonkosmetiikan postaus kunnes päästään syksyllä alkavaan säännölliseen postausrytmiin. 

Näin ollen arjessa tällaiset Jolie boxin kaltaiset pienet kosmetiikkanautinnot tuovat hieman luksusta muuten työntäyteiseen elämään ja siksi tällaiset laadukkaat yllätysboxit ovat erittäin kivoja. Kesäkuinen boxi on tällä kertaa pr-näyte.

Aloitetaan tuotteesta, joka vei huomioni heti ensihetkestä alkaen.

Pranarôm Porkkanaöljyuute


pranarom porkkanaöljy

Porkkanaöljy on ihan huisi antioksidanttinen tuote. Porkkanassa on runsaasti beetakaroteiinia, joka on erittäin hyödyllinen iholle. A-vitamiini uudistaa ihoa ja hidastaa ikääntymistä sekä korjaa auringon aiheuttamia vaurioita, joten rrrakastan porkkanaa ihonhoidossa. Näin kesällä porkkanaöljy myös edistää ruskettumista ja auttaa ihoa sietämään paremmin aurinkoa, joten öljy on todellinen kesätuote! Tosin porkkanaa ei kannata unohtaa minään vuodenaikana, se on kuitenkin niin hyödyllinen ihonhoidossa.

IMG_8561

Boxin saatekirjeessä varoitettiin, että tämä auringonkukkaöljystä ja porkkanauutteesta koostuva öljy voi sotkea vaatteita, joten se innostutti heti, koska kyseessä on öljy, jossa porkkanaa on runsaasti. Tuotteen väri vahvisti että pitoisuus on korkea. 

Olen kesällä hoitanut ihoa vain kasvovesien ja seerumeiden avulla ja jos tarvitsen lisää tehoa kosteuden lukitsemiseen ihoon, olen käyttänyt tätä öljyä. Kun sen hieroo käsiin ja taputtelee iholle, tuote hulahtaa ihoon hyvin nopeasti ja jättää ihon todella pehmeäksi. Värikäs öljy myös antaa hieman sävyä kasvoille.

Pranarôm-merkkiä en löydä suomalaisilta nettisivuilta, mutta toivottavasti tuotteen mukana oleminen Jolie boxissa merkitsisi että tuotemerkki on valloittamassa Suomen, koska merkillä näyttää olevan paljon mielenkiintoisia tuotteita hyvin edulliseen hintaan. Tämä öljy maksoi ulkomaisissa kaupoissa n. 5,50€ eli melkoinen hinta-laatusuhde.

Frantsila Elvyttävä Yrttisavinaamio


Frantsila yrttisavinaamio

Aluksi en yhtään innostunut savinaamiosta, koska yleensä savet kuivattavat kasvojen ihoani. Joskus vielä todella rankastikin. Kokeilin tuotetta siis epäillen, mutta yllätys olikin todella iloinen. Naamio levittyy todella helposti iholle ja kuivuu hitaasti. Savinaamio ei saa kuivahtaa iholle, koska silloin se ei toimi, joten naamiota on kostutettava ajoittain vesi- tai kasvovesisuihkeella. 

Naamio tuntui samettiselta iholla ja ei kuivattanut ihoa ollenkaan. Jihuu! Se oli jo ensimmäinen loistava saavutus. Koostumuksesta todella huomasi, että se sisältää riittävästi öljyjä ollakseen hellävarainen myös kuivammalle iholle. Syväpuhdistava, elvyttävä, kirkastava, ihon vastustuskykyä lisäävä naamio olikin todella nimensä veroinen. Ihon väristä tuli tasaisempi ja kasvojen iho oli pehmoinen. 

Tämä oli ensikosketukseni Frantsilaan ja tuote kyllä vakuutti, että Frantsila osaa yrtit ja tuotteiden formuloinnin. Erilaisia yrttejä ja eteerisiä öljyjä löytyy tästä naamiosta aivan järjetön määrä. Pelkkiä luomuraaka-aineita on 23 erilaista. Todellinen yllättäjä puun takaa. Voisin ostaa uudelleen, mikäli kaapissa ei olisi entuudestaan jo joitakin savinaamioita, joista tämä vie kyllä voiton kaikista. Lisäksi tuote on kotimainen, joka on ehdottomasti todella suuri plussa. Ja onhan se todettu aiemminkin, että Suomessa kyllä osataan kosmetiikan valmistus!

Hintahaitaria naamiolle löytyy 11,80-n.18€.

Isla Apotecary Blood Orange & Vanilla Moisturising Sugar Body Scrub 


isla kuorinta sugar scrub

Kaunis purkki ja tuoksuna veriappelsiini vaniljalla höystettynä eli jo lähtökohtaisesti tämä ei voi mennä pieleen. Kuvaelma lupailee ylellisyyttä ja sitä ei ole yhtään liioiteltu. Tämä todella tuntuu, näyttää ja tuoksuu ylelliselle. Tuotteen kerrotaan myös olevan omiaan kuivalle ja janoiselle iholle vaikka sopii kaikille ihotyypeille. Karitevoi, persikankivi ja kookosöljy sekä eteeriset öljyt tasoittavat, hoitavat ja lukitsevat kosteuden ihoon luomusokerin kuoriessa ihoa.

isla vanilja appelsiini kuorinta

Katsokaa nyt miten herkulliselta tämä näyttää ja tuoksu on aivan mieletön!

Ihosta tulee todella samettinen ja kosteutettu. Sokeri on sopivan rouheaa tehokkaaseen vartalon kuorintaan vaikkapa ennen karvanpoistoa tai itseruskettavia. Kosteuttaa tehokkaasti, vartalovoidetta ei tarvitse lisätä erikseen. Jos etsit elämyksellistä kuorintaa, tässä se on!

Hinta Joliessa 31€/200g mutta tämä on 120g:n purkki. Englannissa tämä pakkauskoko näytti kustantavan n. 10-12 Englanninpuntaa.

Hurraw Huulivoide Graprefruit Lip Balm


Hurraw huulirasva greipfruit

Hurraw! greipin tuoksuinen huulivoide ei varsinaisesti aiheuttanut hurraa-huutoja, kun huulivoiteita pyörii siellä täällä muutenkin ja käytän niitä aika vähän. Huulivoiteet ovat sellaisia, ettei niitä kokeiltuna viitsi antaa kenellekään eteenpäin.

En ole ennen pitänyt hirmuisesti merkin huulivoiteista niiden ollessa hieman kuivakan sorttisia kosteuttaakseen niin hyvin kuin haluaisin, mutta tämä oli kyllä ihan hyvä. Greipin tuoksu on todella kiva. Boxit sisälsivät hieman erilaisia huulivoiteita.

Joliessa huulivoiteet maksavat 6,30-6,50€.

 Sóley Hrein Lotion Cleanser -puhdistusmaito


soley puhdistusemulsio

Pieni puhdistusmaito ei boxin avaamishetkellä tuntunut kovin innostavalta, mutta kun tätä kokeili, kyseessä oli helmi! En käyttäisi tästä puhdistusmaito-sanaa vaan puhdistusvoide. Purkin etiketissä nimi on lotion cleanser eli ennemmin voidemainen kuin maito, jonka miellän ohuemmaksi.

Tuoksu on mieto, aavistuksen yrttinen, joka lupailee luonnollisia tehoja. Voidemainen puhdistus on sopivan hellävarainen ja poistaa hyvin myös silmämeikin. Juuri sellainen, joka on makuuni. Tämä on tuote, jonka muistan ja ostan kun tarvitsen puhdistustuotetta. Pidin todella paljon! Lupaukset pehmeästä, raikkaasta, heleästä ja suojaavuudesta toteutuivat.

Lisäksi pakkauskoko osoittautui todella loistavaksi. Kesällä on viikonloppumenoja ja huomasin jo viime kuussa, ettei ole tällaista kätevän kokoista putsaria muutaman yön poissaoloa varten. Tuli siis todella tarpeeseen ja on ollut mukana mökillä.

Sóley BirkiR Hair & Body Cleanser -shampoo & suihkugeeli


soley shampoo

On kiva, kun Jolie boxissa tulee Sóleyn näytteitä, koska niihin itselläni tulisi muuten hyvin vähän kosketusta, vaikka ne kiinnostavatkin.

Shampoo/suihkugeeli sopii kaikille hiuslaaduille ja on unisex-tuoksu. Koivu, islantilaiset yrtit ja minttu pesevät, hoitavat ja raikastavat. Käytin itse näytteeen suihkugeelinä ja elämys oli oikein virkistävä. Sopii hyvin kesään, koska tunne jää erittäin raikkaaksi ja varmasti olisi aivan ihana kesäshampoo. Itselläni on vain toisen tuotteen kokeilu kesken, joten pystyin vain kuvittelemaan, miten kivan raikastava tämä olisi päänahalle.

Kesäkuun boxi oli luonteeltaan hieman erilainen kuin useimmat muut boxit. Mukana oli enemmän suuria tuotteita mutta tavallista edullisempia. Vaikka ensinäkemältä boxi ei aiheuttanut riemunkiljahduksia, antoi se hyvän muistutuksen, miten vähemmän kiinnostavan oloiset tuotteet osoittautuvat käytössä hyvin toimiviksi, suorastaan ihastuttaviksi tuotteiksi. Löytyi käytännöllisyyttä, uusia tuoteihastuksia ja joitakin tuotteita lisättäväksi ostoslistalle. Kaiken kaikkiaan kokonaisuus oli onnistunut. Jolien sivujen mukaan boxin arvo oli n. 57,28€. Yleensä arvo on ollut noin 70-90€.

Joliella on nyt menossa Summer Sale ja Jolie box-tarjous. Vielä sunnuntaihin 1.7. asti jos tilaa Jolie boxin, saa yhden kuukauden boxin kaupan päälle. Oma tilausjaksoni päättyi toukokuuhun, mutta koin tuon kuukauden kaupanpäällisboxin niin vastustamattomaksi tarjoukseksi, että klik ja boxi oli tilattu puoleksi vuodeksi eteenpäin eli seuraavat 7 kk tulen nauttimaan kuukausiylläreistä. Se oli nopea klik, koska missasin Jolie boxin Lux-version ja piti tilata nopeasti ilmaisen boxin sisältäv tilaus, jotta nekin eivät ehtisi loppumaan. Heinäkuuksi luvattiin täysikokoista meikkituotetta ja jotain viime kesän bestseller-tuotetta. Olen siis perustellut tilauksen melkoisen hyvin-hih!


Hemmottele itseäsi luonnonkosmetiikan yllätysboxista

Luonnonkosmetiikkapostauksissa on usein esiintynyt kissojani. Tällä kertaa yritin saada mukaan vanhempieni koiran, mutta häntä ei Jolie box kiinnostanut yhtään niin paljoa kuin itseäni, joten paras kuva oli tätä tasoa 😅

IMG_8589

Hyvää alkavaa heinäkuuta kaikille! Mitäs piditte Jolie boxin kesäkuisesta sisällöstä?

Blogin seurauskanavat:

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta