lauantai 2. maaliskuuta 2019

NCLA:n Rose Sheer-herkullinen uusi ruusuun taittava nudeväri

Tänään oli luonnonkosmetiikan postausvuoro, mutta tänä lauantaina mennään kynsillä. Opinnäytetyö ja muutama jäljellä oleva kurssi vievät ajan, ajatukset ja energia, etenkin silloin kun näitä ei tee. Silloin suorastaan ahdistaa, koska eipä tässä enää ole paljoa aikaa...

Kynnet oli kuitenkin väännettävä ja vuorossa oli älyttömän upea NCLA:n lakka Rose Sheer, jonka juuri ostin.

Nude golden nails rhinestones ncla rose sheer

Nyt jellyt ja sheer-lakat (eli läpikuultavat) ovat suurinta huutoa ja ihastuin tähän CesarsShopissa. Lakkasin testeripullosta ja käytin tätä myös sitten näihin kynsiin. Lakka oli kivan läpikuultava kahdella kerroksella ja oli mahdollista leimata kerroksien väliinkin, mikä nähdään seuraavassa kynsipostauksessa. Näihin kynsiin tuli kolme kerrosta, koska halusin enemmän peittoa ja selvän nude-vaikutelman.

nude kulta kynnet timantit kynsikoristelu

Kultaiset puolikuut tyveen oliva selvä idea, harvoin nykyään enää tulee koristeluideoita, mutta nyt tuli. Ne on toteutettu RocknailStar French-vinyylien avulla ja vegaanisella Color Clubin Sul Try Diva-lakalla.

ncla rose sheer nude nailposlish golden nailart half moon

Pitkän tumman kauden jälkeen teki mieli blingiä ja ensimmäistä kertaa kokeilin ketjua nimettömään ja laitoin muutaman strassinkin.


ncla rose sheer nailpolish kynsilakka

Näistä pidän kyllä. Luonnossa näyttävät kivemmalle ja eläväisemmille kuin kuvissa. Kulta kiiltää ja ruusuun taittava nude on oikeuksissaan. Nyt sitten äkkiä kipaisu joogamessuille, jotta ehtii vielä syventyä opinnäytetyöhön illan suussa.

NCLA on 7-8-free merkki, joka on myös vegaaninen ja eläinkokeeton. Tätä väriä saa vain CesarsShopista, tietty värilajitelma löytyy myös Sokoksista ja Emotioneista.

Hyvää viikonloppua!

Blogin seurauskanavat:


Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3