lauantai 2. maaliskuuta 2019

Viikonlopun Joogafestivalin luonnonkosmetiikkaa ja messuterveisiä

Tulin juuri Joogafestivalilta Helsingin Kaapelitehtaalta. Olin siellä viime vuonnakin, vaikka joogaa en harrastakaan. Olihan siellä kaikenlaista katseltavaa kuitenkin, vaikka joitakin eroja oli viime vuoteen verrattuna.

Ajattelin kirjoitella blogiin, millaista luonnonkosmetiikkaa paikalta löytyi ja yleisesti mitä on odotettavissa, koska vielä sunnuntaina ehtii messuilla, jos tapahtuma kiinnostaa. Joogafestivalin sivut löydät tästä linkistä.


Meessuilla ei ollut liian täyttä, vaikka usein lauantai on tapahtumassa kuin tapahtumassa aktiivisempi päivä. Paikalta löytyy Jovely, jolla on myynnissä käsintehtyä virolaista luonnonkosmetiikkaa loistavalla hinta-laatusuhteella. Ei turhia täyteaineita, aitoja kasviöljyjä ja -voita huumaavin tuoksuin eteerisistä öljyistä edullisesti. Jovelystä olen kirjoitanut aiemmin, linkki tässä.


Farfallan ulkoasu on uudistunut jo jokunen aika sitten ja tuotteet olivat esillä kauniisti. Joitakin uutuuksiakin löytyi ja tarjouksia, kuten messuilla "kuuluukin" olla.



Okabo on kotimaista luonnonkosmetiikkaa, joka perustuu arganöljyyn. Sarjasta on tulossa juttua vielä tässä kuussa ja oli taas mukava vaihtaa pisteellä kuulumiset.


Ilokseni bongasin uuden indie-luonnonkosmetiikkasarjan, joka on itävaltalaista tuorekosmetiikkaa. Toivottavasti pääsen kertomaan vielä tästä Cosmos-sertifioidusta sarjasta myöhemmin, nimittäin unohdin yhden kassini joogafestivaaleille ja siellä on tietenkin esite tästä sarjasta.


Ayu Organics on uudehko kotimaista tuotekehitystä oleva sarja, jonka tuotteet perustuvat balilaisiin kasveihin.  Kasvonaamiot ja vartalovoit ovat aivan huumaavan tuoksuisia ja olen pitänyt kovasti kahdesta kasvonaamiostani. Bali on kyllä loistava paikka kasvattaa mitä erilaisimpia kasveja ja näillä sisaruksilla on maatila saarella. Toivottavasti pääsen tutustumaan sinne kevään reissullani!


Paikalta löytyi myös Gayan mineraalimeikkejä, jotka sopivat hyvin herkkäihoisillekin. Ne ovat täysin luonnollisia ja sarjan korostusväri on melkoinen ihanuus. Muista pisteen tuotteiden luonnollisuudesta en tiedä, eikä pikainen googlaus tuottanut tulosta.


Pääasiassa kauneushoitoloissa myytävä Ecominerals oli edustettuna ja pikaisesti kokeiltuna mineraalipohjat vaikuttivat lupaavilta.


Kotimainen Snow Anna esitteli tuotteitaan. Tästä uudehkosta merkistä ei ole vielä mitään kokemusta. Jos sinulla on, jätä ihmeessä kommentti alas kommenttikenttään ja kerro mitä pidit.


Choice tuntuu olevan kaikenlaisten messujen ja tapahtumien vakiovieras, niin myös tälläkin kertaa. Myös Valkoinen Lanka oli paikalla, joka myöskin kiertää ahkerasti messuilla.


Flow Cosmetics oli edustettuna ja tällä kertaa uutuutena oli kivoja rannekoruja, joista osa helmistä oli laavaa ja niihin voi lisätä eteerisiä öljyjä. Flow:lla on paljon hyviä kosmetiikkatuotteita ja Korento-sarja on ihan maaginen. Flow:n kabuki on minulle nykyään se ainoa oikea kabuki. Messuilla se maksoi vain 20€ ja on todella loistava, jos vaan on kabukia vailla.

Muuten festivaaleilla oli tietenkin paljon joogavarusteita (etenkin vaatteita) ja yläkerrassa oli joogatunteja. Eri joogasalit esittelivät tuntivalikoimiaan. Paikalla oli paljon näytehoitoja, esimerkiksi kalevalaista jäsenkorjausta ja muuta vastaavaa. Itse kävin meditaatio-opissa ja yritän päästä maanantaina ohjatulle yhteistunnille. 

Terveysruokia oli paljon, mm. Ruohonjuuri ja Foodin sekä useampi kahvila, joista sai raakakakkuja ym. Valitettavasti jotkut annokset oli myyty loppuun jo melkoisen aikaisin, eikä jätehuolto oikein toiminut. Muuten sai maistella eri myyjiltä kuusenkerkkälattea tai muita terveysjuomia. 

Oma välipalani oli chiavanukas ja kahvi kauramaidolla

Käsin tehtyjä koruja tällaisista tapahtumista löytyy aina, mutta tänä vuonna myyjiä oli huomattavasti vähemmän sillä saralla. Samoin yksikään myyjä ei myynyt nähdäkseni kiviä, mitä on yleensä tämän tyyppisissä tapahtumissa.

Kirjoja, pyykkietikoita ja vaikka mitä löytyi paikan päältä, joten joogan lisäksi tapahtumasta löytyi sopivasti muutakin mukavaa. Itse kun en voi joogaa harrastaa olkapään jännerepeämän vuoksi. Kättä ei voi nostaa kuin hyvin lyhyitä aikoja ja sille ei todella voi varata painoa. Harmillista, mutta aina voisi olla huonommin.

Kaikki messujen näytteilleasettajat löydät täältä ja tosiaan sunnuntaina on vielä festivaalipäivä, mikäli tapahtuma kiinnostaa.

Ensi lauantaina sitten blogissa on tuotekokemuksia-nähdään täällä!

Blogin seurauskanavat:

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta.






2 kommenttia

  1. Kiitos jälleen Hanna ihanasta ja houkuttelevasta messupläjäyksestä! Mukavaa aina päästä tapahtumiin sinun blogipostauksissa, aina ei ole itse mahdollista päästä niihin ja säästyy omat jalat. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että aihe miellytti. Moni ei luultavasti miellä luonnonkosmetiikkaa osaksi tapahtumaa, niin ajattelin kertoa tällaisestakin vaihtoehdosta. Ja olihan siellä tosiaan kaikkea muutakin koettavaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi <3