lauantai 18. maaliskuuta 2017

Keväinen seilori-look Bohon tuotteilla


Boho on minulle inspiroiva sarja, johon liitän myös ilon ja leikkisyyden. Tämä ranskalainen sarja on edullinen monen väliportaan katteiden tinkimisen ansiosta, värivalikoima on laaja, lakat ovat vegaanisia ja suuri osa meikeistäkin, ympäristöystävällinen ja lahjoittaa prosentin tuotostaan ympäristönsuojelujärjestölle. Tuotanto on siis eettistä ja luonnonmukaisilla meikeillä onkin mukava inspiroitua.




Tähän lookkiin käytetty kynsilakka on uutuussävy 8-free Ombre Noire no 60. Sävy on erittäin tumman sininen ja siinä on mukana niin hillitysti kiiltohippusia, etten saanut vangittua niitä kameralla. Kynsillä sävy on lähes musta väläytellen sinistä reflektiota.


Suuni suurinpiirtein lokshti auki, kun aloitin tällä lakkaamisen. Sävy oli niin pigmenttinen, että jo yhdellä kerroksella peitto oli täydellinen. Lakka levittyi täydellisesti ja helposti ja  lakan nopea kuivaminen suorastaan ennätysajassa sai taas suuni loksahtaman auki. Taisi jo kuola valua ihmetyksen aiheista :) Lakkasin kaksi kerrosta kuitenkin kestävyyssyistä. En ole vastaavaan laatuun mielestäni törmännyt lakkamailmassa. Minulla on on reilusti yli 200 lakkaa. Kaikilla en ole lakannut mutta vastavuoroisesti olen lakannut myös muiden omistamilla lakoilla. 8-free lakka tekee kaiken tämän mihin 3- tai 2-free-lakat eivät pysty!

Sininen on kynsilakkamaailmassa aina väri, johon on suhtauduttava tietyllä kunnioituksella. Se nimittäin tarraa kiinni kynsinauhoihin ja kynsiin, joten mikäli ei käytä aluslakkaa, todennäköisesti kulkee smurffikynsillä lakanpoiston jälkeen. Lakkauksessa on myös syytä olla huolellinen, ettei lakkaa mene kynsinauhoille. Näin on tietenkin jokaisen lakan kohdalla, koska kynsinauhoilla oleva lakkaus ei ole kaunis. Muista päällyslakka vaikka lakka itsessään on jo superkiiltävä.

Joka tapauksessa tämä kynsilakka on helmi. Muuta ei voi sanoa.



Paritin lakan Figue 309-huulipunan kanssa. 



Huulipuna on kiiltävä ja varsin hoitavan oloinen sisältämiensä risiini-, ruusu- ja greippiöljyjen vuoksi. Pakkauksessa väri näyttää varsin erilaiselta kuin huulilla. 



Jotta sävy kestäisi huulilla ja tulos on tarkempi, on hyvä käyttää huultenrajauskynää. Tässä vaiheessa lisäsin huultenrajauskynää Framboise 02.


Se sopikin erittäin hyvin huulipunan sävyyn. 




Näillä väreillä saa kyllä oikein pusuhuulet!



Nämä kolme tuotetta ilahduttivat suuresti. Viimeistein seilori-teeman leimaamalla kynsiin ankkureita, ankkuriketjuja ja kompassin.


Ihanaa kevään odotusta kaikille <3 Omaa kevättäni piristi tämä ihana huulipunakombo. Tykästyin väreihin todella paljon.


Hanna



Bohoa tuo maahan 4Dream, jolta tuoteet on saatu.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3