torstai 7. joulukuuta 2017

Joulukalenterin luukku 7: Evolve



Joulukalenterin seitsämännestä luukusta paljastuu englantilaisen Evolven ihania kasvojenhoitotuotteita aloituspaketin muodossa.

Evolve on todella toimiva sarja. Olen testannut lähes kaikki tuotteet eikä yhdenkään osalta ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Merkin tuotteet tehdään käsityönä ja jokaisesta pakkauksesta löytyy tekijän nimi. Tuotteet saadaan Suomeen myös todella tuoreina. Valmistuspäivämäärän näkee aina purkista.

Aloituspaketti sisältää kolme matkakokoista tuotetta. Yksi sarjan vahvuus on juuri nämä matkakokoiset tuotteet, jotka on kätevä ottaa mukaan reissuun. Niillä voi myös aloittaa sarjan käyttämisen ja testata sopiiko sarja itselle. Kun ensimmäisen kerran käytin sarjan tuotteita, tilasin matkakokoisen puhdistuksen ja naamion. Ne riittivät kaksi, jollei kolmekin kuukautta eli ihan pienistä testereistä tai viikonloppureissukokoisista tuotteista ei ole kyse.

Kaikki tuotteet ovat vegaanisia.

Hyaluronihapposeerumi 



Matkakokoinen hyaluronihapposeerumi on 10 ml ja täysikokoinen 30 ml. Täysikokoisessa tuotteessa on 200 mg pienimolekyylistä hyaluronihappoa, joka pääsee imeytymään syvemmälle kasvojen ihoon tehokosteuttaen ihoa.

Hyaluronihappo sitoo kosteutta jopa tuhatkertaisesti ja se on todellinen tehokosteuttaja sekä kosteutustehonsa vuoksi myös tasoittaa juonteita ja ryppyjä. Samalla se lisää kollageenin tuotantoa ja seerumissa on hyaluronihapon lisäksi muitakin tehoaineita, kuten erittäin antioksidanttista granaattiomenauutetta ja aloe veraa.

Jotta kosteus jää ihoon, eikä haihdu iholta ilmankosteuden vaikutuksen vuoksi, on tärkeää lisätä seerumin päälle voide tai öljy.

Gentle Cleansing Melt



Cleansing melt on hellävarainen puhdistustuote. Koostumus on jännä hyytelömäinen öljygeeli, jossa on makea vaniljan tuoksu. Puhdistus levitetään kasvoille, hierotaan ja lopuksi emulgoidaan vedellä ennen huuhtelua. Ihosta jää puhdas ja kosteutettu. Öljyt ovat ravintorikkaita sekä antioksidanttisia. Puhdistusöljy sisältää mm. baobab- ja manteliöljyä. On todella tärkeää että kasvojen puhdistustuote on hellävarainen. Liian vahva puhdistus tuhoaa ihon suojavaippaa aiheuttaen ongelmia.

Radian Glow Mask



Tämä huumaava suklaantuoksu valloittaa sydämet! Tuotteessa yhdistyy naamio ja kuorinta. Naamio levitetään kasvoille ja annetaan vaikuttaa ohjeen mukaan viisi minuuttia mutta olen usein pitänyt 10-15 minuuttia, jotta öljyt, antoksidantiinen kaakao ja kukkaisvesi pääsevät kunnolla imeytymään ihoon. Eikä tätä suklaantuoksua ole muutenkaan kiire huuhtoa pois iholta. Sitten kasvot kuoritaan naamion sisältävillä kookoksenkuorirakeilla ja peilistä näkee kirkastuneen sekä rentoutuneen ihon.

Yksi onnekas voittaa tämän ihanan kasvojenhoitopaketin itselleen. Palkinnon lahjoittaa House of Organic, joka myös postittaa tuotteet voittajalle. Koko Evolven valikoiman löydät tästä linkistä ja mukaan on tullut viime aikoina myös muutaman tuotteen ihania lahjapakkauksia, jotka varmasti ovat mieluisia joululahjoja.


Arvontaan osallistut jättämällä kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi, josta sinut tavoittaa.

Joulukalenteripostaus julkaistaan 1.-24.12. aina aamulla kello 6. Maanantaista torstaihin julkaistuihin arvontoihin voi osallistua perjantaihin klo 24 asti. Perjantaista sunnuntaihin julkaistuihin postauksiin voi osallistua maanantaihin klo 24 saakka. Arvonnat suoritan random.org-arvontaohjelman avulla ja julkaisen voittajat Facebook-sivullani lauantaisin ja tiistaisin. Lisäksi pyrin julkaisemaan voittajan jokaisen postauksen perään arvonnan loputtua. Mikäli arvonnan voittaja ei vastaa kolmen päivän sisään arvontavoitosta, arvon tuotteet seuraavalle. Blogin seurantakeinoja on monia ja kerroin ne tämän postauksen lopussa (Facebook, sähköposti, Bloglovin´, Blogit.fi, Blogger, kuvake puhelimen näytölle)


Onnea arvontaan! Muista jättää sähköpostiosoitteesi! Arvontaan voi osallistua 8.12. klo 24 asti.



94 kommenttia

  1. Oi että täää ois ihana setti!!:) Suklaanaamiota oon kerran päässyt kokeilemaan ja oli kyllä niin herkullinen kokemus.<3

    Hulamaja ät gmail piste com

    VastaaPoista
  2. Tuota seerumia olen kokeillut ja se on ihan huippu, joten mukana ollaan :)
    haaruhainen@gmail.con

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa.

    piupau84@hotmail.fi

    VastaaPoista
  4. Mukana :)

    elkkuli@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Oi nämä olisi mahtavat! sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  6. Tää on kyllä niin ihana joulukalenteri! Joka aamun kohokohta. :)

    naerppae@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana
    Kivla@suomi24.fi

    VastaaPoista
  8. Pitää kokeilla
    Hkuula(ät)yahoo.com

    VastaaPoista
  9. Mukana :) roovel@netti.fi

    VastaaPoista
  10. Aivan huippupalkintoja joka ikisessä luukussa!❤
    outi.saariaho @ gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että on onnistuttu itseni ja maahantuojien/valmistajien kanssa <3

      Poista
  11. Ihana Evolve��

    nakki85@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Tämä ois ihana setti. Olen käyttänyt Evolven tuotteita ja ne ovat ihania.
    Katja.korkalo@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Evolvea on hehkutettu niin paljon joka paikassa, että takuulla mukana arvonnassa.
    -Kipsuli-
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Oon pitkään halunnut kokeilla näitä, mukana siis :)
    Emma.kuronen@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Oi ihana paketti, mukana! :) elli.tammela@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana taasen! ✨

    mariannekaarina.lindholm@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Ihana arvonta! Mukana siis ehdottomasti.
    salla.kivisto@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Oi, varsinkin toi suklaanaamio kiinnostaa paljon! Mukana vveraa1@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Evolve vaikuttais mun herkälle hipiälle passelilta. Tulossa on matkakoon tuhkimo...
    Outimarih@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukana! :)
    emmih96@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Ihania tuotteita taas! :) Mavnen@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Oi :) mukanA. annikettu@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Ihana, mukana ollaan!
    Rusana.vainio@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. elisa.puustinen@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Ihana Evolve <3
    mari_leena (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukaan arvontaan.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Tähän on pakko osallistua :)

    nipsu6000(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Ihania tuotteita, mukana arvonnassa! :)
    merenhelmet (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  29. Osallistun tähänkin!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  30. Suklaanaamioon olen jo ihastunut ja loppuihin olisi kiva tutustua!
    maikku89@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Mukana! Evolven tuotteet on aivan huippuja <3

    krista.terasniemi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  32. Mukana! Vanhoja tuotteita vielä jäljellä mut tarkoitus olisi seuraavaksi testata tätä! maija.s.84@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Oi ihanat tuotteet ❤️ minskuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Evolveen haluaisin tutustua ��
    raisawaselius ät gmail.com

    VastaaPoista
  35. Mukana jälleen.
    hiitti (at) kotikone.fi

    VastaaPoista
  36. Mukana!
    elina.dilveren@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Mukana!
    pinja.pylvas@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Suklaanaamiota olis ihana päästä kokeilemaan �� jonna.lotjonen@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Seerumia olen kuullut kehuttavan, mutta en ole vielä kokeillut.

    tpptuuli724(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Evolvet on vaan niin ihania.
    bambi.82@jippii.fi

    VastaaPoista
  41. ida.maria_ ät hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Ihana palkinto. Seerumi on ainakin ihan huippu :)
    rosa.lahtinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Seerumista oon kuullut niin paljon hyvää et tekis mieli kovasti kokeilla!!!Ja tekis tälle naamalle hyvää!!��sannakesis@gmail.com

    VastaaPoista
  44. S-posti on siis: sannakesis@gmail.com
    Ei noita kysymysmerkkejä alkuun!

    VastaaPoista
  45. Mukana aina vaan �� darm.ur@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. miia.virtanen @ hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Mukana!
    antfin8@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Ihana palkinto, suklaatuoksuinen paketti menisi pukinkonttiin Äidilleni
    pirjo_vehkanoro2hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Oi mitä ihania tuotteita! Seerumia olen testannut mutta muut ovat itselle uusia tuttavuuksia :)
    manninen.johanna5@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Seerumi on uusi suosikkini! Olisi mahtavaa päästä kokeilemaan muitakin sarjan tuotteita.
    miia.kerminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Mukana ihanassa arvonnassa :)

    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Tämä kyllä kiinnostaisi! :) rabbitglowblog at gmail.com

    VastaaPoista
  53. Mukana upeassa arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  54. Mukana ihanassa arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Mukaan! En olekkaan vielä päässyt testaamaan Evolvea.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  56. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  57. Kuullut pelkkää hyvää tästä sarjasta. Niin mukana ollaan 👍😁
    mari.pentti@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Ihana setti!

    nooramariapi (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  59. Mukana arvonnassa! riina.viiperi@gmail.com

    VastaaPoista
  60. pirjowestphal@gmail.com

    VastaaPoista
  61. johoo mukana!
    tiia.matilainen@netti.fi

    VastaaPoista
  62. Olisi uusi tuttavuus oinonensuvi@gmail.com@gmail.com

    VastaaPoista
  63. s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  64. Ihania tuotteita <3
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Ihanilta kuulostaa. eevikupari@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Evolven tuotteet ovat huikean hyviä! Olisi ihanaa voittaa itselleen eteenkin tuo suklaakuorinta, jota en ole vielä päässyt testaamaan. ��

    Jona
    johanna.suutari (at) gmail.com

    VastaaPoista
  67. Mukana <:)
    mervi.rauatmaa ät hotmail.com

    VastaaPoista
  68. ����
    milia@wippies.com

    VastaaPoista
  69. nita.mikkola@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Mukana �� marja.lempiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Mukana ❤�� marja.lempiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Tän kun voittais!
    sannaojansivu@hotmail.com

    VastaaPoista
  73. Mukana! markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Mukana! markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Mukaan.hienoja varmasti tuotteet.Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Mukana:)
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  77. Olispa siinä ihana setti. :)
    anna.ilvesoksa(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  78. Ihana setti <3
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Ihana kalenteri! :) turunen.sari@outlook.com

    VastaaPoista
  80. naerppae voitti Evolven aloituspaketin. Onnittelut voittajalle! Sähköposti on lähetetty ja random.org arpajaisgeneraattorin vastaukset ovat nähtävillä Facebook-sivullani.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3