perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukalenterin luukku 1: PuroBio-paketti




Se on täällä! Luonnonkosmetiikan joulukalenteri! Kaikkea ihanaa ja mahtavaa 24 päivänä ilahduttamaan teitä ja jokaisesta postauksesta joku voittaa esiteltävät tuotteet. Vaikka ei voittaisikaan, voi kalenterista poimia joululahjavinkkejä ja tutustua uusiin tuotteisiin. Ja hei-osallistuminen ei maksa mitään ja on paljon paremmat mahdollisuudet voittaa kuin lotossa 👍

Mukaan on valikoitunut vain tuotteita, joita olen käyttänyt ja todennut hyviksi. Olen yrittänyt sijoitella tuotteet luukkuihin niin, että tulee mahdollisimman erilaisia juttuja. Luvassa on paljon ihanuuksia, ei kannata missata.

Mitä näin ihanasta paketista paljastuukaan?




PuroBio on hyvin uusi tuotemerkki Suomessa. Maailmalla se ei ole uusi, mutta sarja oli ensiesittelyssä meillä I love Me-messuilla ja se oli saapunut vain viikkoa aiemmin Suomeen. Messujen suurimmat ostokset tulivatkin tältä myyntipisteeltä, vaikka hinnat ovat kyllä hyvin edulliset. Tätä italialaisvalmisteista sarjaa olen aiemmin tilannut ulkomailta ja on ihan mahtavaa että sitä on nyt meilläkin. Nimittäin tuotteet ovat todella laadukkaita. Pigmenttiä ja kestävyyttä riittää, sekä joidenkin tuotteiden kohdalla on aivan uudenlaisia ratkaisuja, kuin mihin tällä hetkellä Suomessa saatavilla olevassa luonnonkosmetiikan meikeissä on totuttu.

Osalla tuotteista on NaTrue-sertifikaatti ja ne joilla ei ole, se tulee piakkoin olemaan. Sarja on todella kattava sisältäen erilaisia huulituotteita, kaiken mahdollisen silmämeikeistä aina pohjustuksesta ripsiväriin sekä huippulaatuisiin luomiväreihin, kasvomeikit ja siveltimet. Kaikille varmasti löytyy ratkaisuja meikin tekoon. Suurin osa meikeistä on vegaanisia, kuten nämä huulilakat, vain tavalliset huulipunat ja huultenrajauskynät eivät ole vegaanisia.




Paketista löytyy huulilakka numero 4 ja huulikiilto. Huulilakka on todella kestävä. Se pysyy paikallaan ja ainoastaan jos syö jotain rasvapitoista, joutuu huulimeikkiä korjaamaan. Pinnasta tulee matta, kun se kuivuu huulille. Tämä sävy on kestänyt kevyen koululounaan ja punaa on vielä ollut huulilla kotiin palatessa noin yhdeksän tunnin jälkeen kertaakaan punaa korjaamatta. Toki sävy ei enää ollut alluperäinen mutta edelleen nätti ja kulunut vain nätisti pois. Tarkoitan siis että hieman haalistunut, mutta ei ole kulunut rumasti huulilta että olisi tullut huulipunaton kohta. Melkoinen  suoritus!




Huulilakan kanssa ei tarvitse käyttää rajauskynää erikseen. Aplikaattori mahdollistaa tarkan rajauksen. Itse annosteluosa on jännän joustava ja vaati hieman totuttelua mutta kun siihen oppi, ei asiaan enää kiinnitä huomiota.







Päivänvalossa sävy näyttää tältä huulillani. Edellisenä päivänä laitoin lakkaa ohuemmalti ja väri ei ollut niin intensiivinen. Oikein kaunis roosan sävy, joka sopii mielestäni lähes kaikille.




Väritön huulikiilto antaa pidempikestoisen kiillon huulille kuin tavalliset huulikiillot. Huulilakkaa ja kiiltoa voi myös käyttää päällekkäin, jos huulipunasta haluaa matan sijasta kiiltävän.




Huulilakka ja huulikiilto päällekkäin. Todella mieletön kiilto!



En malta olla näyttämättä sävyjä, jotka minulla on näistä huulilakoista




Näitä tuotteita on ehdottomasti kaivattu markkinoille. Pysyvä, kestävä huulipuna joka ei ole hinnalla pilattu, on aivan huippu juttu! Ihan lähiaikoina tuoteet tulevat Oloshop.fi-verkkokauppaan ja liikkeessä on mahdollista käydä Ilmajoella. Tammikuussa tuotteet tulevat muuallekin, mutta kun tieto on julkista, kerron kyllä heti. Tästä merkistä kuullaan vielä tässä blogissa. Olen ihan innoissani merkin monenlaisista tuotteista.

PuroBion maahantuoja on Impulse Oy, joka lahjoittaa palkinnon sekä myös postittaa sen voittajalle.

Arvontaan osallistut jättämällä kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi, josta sinut tavoittaa.

Joulukalenteripostaus julkaistaan 1.-24.12. aina aamulla kello 6. Maanantaista torstaihin julkaistuihin arvontoihin voi osallistua perjantaihin klo 24 asti. Perjantaista sunnuntaihin julkaistuihin postauksiin voi osallistua maanantaihin klo 24 saakka. Arvonnat suoritan random.org-arvontaohjelman avulla ja julkaisen voittajat Facebook-sivullani lauantaisin ja tiistaisin. Lisäksi pyrin julkaisemaan voittajan jokaisen postauksen perään arvonnan loputtua. Mikäli arvonnan voittaja ei vastaa kolmen päivän sisään arvontavoitosta, arvon tuotteet seuraavalle. Blogin seurantakeinoja on monia ja kerroin ne tämän postauksen lopussa (Facebook, sähköposti, Bloglovin´, Blogit.fi, Blogger, kuvake puhelimen näytölle)


Onnea arvontaan! Muista jättää sähköpostiosoitteesi! Arvontaan voi osallistua 4.12. klo 24 asti.


48 kommenttia

  1. Kylläpäs näyttää kivalta. Olen aika huono käyttämään huulivärejä, mutta ehkä olisi aika opetella. ☺

    naerppae@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kiva puna!
    mussuha@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Oo! Huulilakka! Ja vielä luonnonkosmetiikan! Osallistun!

    laurajohannakuurne@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Näitä olisi kiva päästä testailemaan kyllä :)
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  5. helena.nokkala@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Oi kun pääsisikin näitä testailemaan :)

    suppilovahvero@live.com

    VastaaPoista
  7. Huulilakka kuulostaa mielenkiintoiselta! :)
    mari_leena (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  8. veera.soranta@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Tahdon kokeilla!

    nailswonderland2011@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Vou että, luonnonkosmetiikalta olenkin odotellut tämmöistä tuotetta jo kauan!

    outi.saariaho @ gmail.com

    VastaaPoista
  11. Messissä :) charmingnails@suomi24.fi

    VastaaPoista
  12. Mukana ollaan! mari.pentti@gmqil.com

    VastaaPoista
  13. Oispa kiva päästä testaamaan! elli.tammela@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana!

    mariannekaarina.lindholm@gmail.com

    VastaaPoista
  15. darm.ur ( at ) hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana ihanassa arvonnassa! :)
    emmih96@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana arvonnassa!
    sannaojansivu@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Onpa mielenkiintoisen oloinen (minulle) uusi merkki! Todellakin pitää päästä testaamaan :) hartikainentiina@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Näyttää aivan loistavalle, joten mukana ollaan! Luonnonkosmetiikka on itselleni vielä vähän tuntematonta, joten kiva kuulla uusista ja hyväksi todetuista tuotteista.
    cupido.maxi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Olisi ihana päästä testaamaan :)
    maiqquu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mahtavaa, mukana ollaan. ria (at) saunalahti.fi

    VastaaPoista
  22. piupau84@hotmail.fi

    VastaaPoista
  23. Ihana kiilto lakoissa.
    piamarja1@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. ������
    milia@wippies.com

    VastaaPoista
  25. mukana arvonnassa! :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  26. tiikeri___93@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Ah oon ihastunut purobioon! Oonkin kaipaillut sitä kotimaasta :) mavnen@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Kuulostaa kätevältä! satu.eiranto@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Todella superihanalta vaikuttava tuote!
    PuroBio on tuttu merkki silmänmeikkikynistä, mulla on luonnonvalkoinen kajal, tytölle hamkin mustan.
    Ovat muuten mahtavia nekin.

    Rakastan just tällaista joulukalenteria. ❤

    Tuli pojan laulututkintomatinean jälkeen ihan joulunodotusfiilis kun tiesin, että tänään alkaa joulukalemteri.
    malvina.oksala@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Kokeiluun! marja.lempiainen@ gmail.com

    VastaaPoista
  31. Ihana arvonta! Mukana :)

    elkkuli@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Mukana! <3

    emma.kuronen@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Mukana
    Kivla@suomi24.fi

    VastaaPoista
  34. Mukana :) ebelidae(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Mielelläni testaisin! sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  36. Olishan tää huippu testaa �� ikuliiih@gmail.com

    VastaaPoista
  37. nita.mikkola@gmail.com

    VastaaPoista
  38. mukana :) elinaae(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Mukana! :) turunen.sari@outlook.com

    VastaaPoista
  40. Ensimmäinen arpajaisvoitto osui haaruhainen-sähköpostiosoitteelle. Voittajalle on lähetetty sähköpostia ja blogin Facebook-sivuilta voi katsoa miltä näyttää arpajaisohjelman arvonta. viimeinen kommentti valitettavasti myöhästyi määräajasta ja ei osallistunut arvontaan. Onnea voittajalle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3