maanantai 30. huhtikuuta 2018

Vappumorsiamen hääkynnet ja layered plate-leimauslaattojen esittely



hääkynnet vapputeemalla

Entinen työkaverini meni naimisiin vappua edeltävänä viikonloppuna ja häiden teemana oli vappu. Minua pyydettiin tekemään tällä teemalla kynnet ja välillä kyllä tuntui että hiki nousee, vappu ja häät tuntuivat olevan niin erilaisia teemoja. No, onneksi löytyi hyvä ratkaisu.

decalmatto

Suunnittelussa oli apuna tämä CesarsShopista saamani decal-matto. Vanha Messy Mansionin matto on melkoisen kulunut. Mutta nämä kestävät vuosia ja käytän vanhaa lakkausalustana ja tätä uutta suunnitteluun.


IMG_7286

Tämä matto on mielestäni paljon kätevämpi kuin Messy Mansionin. Sormen kuvat vaan antavat jotenkin enemmän tuntua miltä lakka tai kuvio näyttää. Lisäksi on tarpeeksi tyhjää tilaa tehdä muuta. Tässä testailin lähinnä erilaisia päällyslakkoja eri väreille, kuten helmiäisiä, flakiesejä ym.

Arvasin että valinta päätyy viime kädessä Kiara Sky:n I pink you anytime-hologlitteriin. Marika on hyvin pinkki ihaminen ja no, kuka voisi vastustaa muutenkaan hologlitteriä 😍...

Kiara I pink you anytime

Jos ei ole tottunut poseeraamaan kynsikuvissa, niin vaikea on väännellä toisen sormia 😁. Nämä olivat luonnossa ehdottomasti paremman näköiset. Hologlitter ei anna parasta vaikutelmaa itsestään tavallisessa valossa.

Vapputeemaksi tuli sydänpallot ja pitsireunukset, koska puvusta löytyi pitsiä.

IMG_7283

Peukalon skumppalaseista tuli todella kivat ja tähdet sopivat ympärille täydellisesti. Muut paitsi pitsileimat on tehty Clear Jelly Stamp:erin layered plate-leimauslevyillä. Layered-tekniikka perustuu siihen, että kuva rakennetaan useammalla leimakerroksella, esimerkiksi skumppalaseissa on valkoinen pohjaväri, keltaiset skumpat ja tummanlilat ääriviivat. Näistä leimauslevyistä on toivottu esittelyä, niin tässäpä sitten vihdoin ja viimein.


IMG_7299

Skumppalasit löytää oikeasta yläkulmasta. Siinä on kolme kuvaa, joista ylimmäinen on valkoinen pohja, keltainen lasissa olevat skumpat ja kolmanneksi alimmat ovat ääriviivat. Kuvio oli sen verran pieni ja keltaiset pikkuruiset osat olivat sen verran vaikea kohdistaa, että oli fiksu veto harjoitella ensin paperille. Samasta levystä löytää keskeltä oikealta käytetyt vappupallot. Ensin leimataan sydämen väri ja sen jälkeen lisätään eri värillä ääriviivat.


IMG_7288

Tästä kuvasta on mielestäni helpoin hahmottaa toimintaperiaate. Välillä kuvat ovat sellaisia että niitä saa tutkailla aikansa, jotta keksii miten ja mitkä liittyvät yhteen. On yhden leimauksen kuvia, mutta yleensä leimaus koostuu 2-4 kerroksesta. Näin leimoja kerrostamalla päästään eroon väritettävistä decaleista, mikä itselleni on melkoinen helpotus. Väritys menee yli ääriviivojen, kuivumista pitäisi odottaa ikuisuus, joskus ne repeilevät jne.

Tässä laatassa ylhäältä valitaan pohjaväri halutessa ja rinkuloita voi kerrostaa sen päälle eri kehiin.


IMG_7291

Tällainen oli toinen ystävänpäivälaatta, jonka ostin hääkynsiä varten. Kokeilin omille kynsille suunnitteluvaiheessa tuota alavasemman riippuvaa sydänköynnöstä ja sydänten sisään tuli väri yläpuolen pikkusydämistä, jotka leimattiin ensin.


IMG_7297

Jotkut kuvat ovat vaikeita. Esim. tuo vasemman puolen iso kukkakuvio, kun pitää hahmottaa lehtien sekä terälehtien oikeat paikat.


IMG_7294

Tätä laattaa olen käyttänyt eniten. Kuvien sihtaaminen päällekkäin ei ole helppoa, mutta onneksi mahdollista nykypäivänä kun on läpinäkyviä leimasimia. Omille kynsille menee usein vähän sinne päin, mutta kun teki toiselle, oli huomattavasti helpompi tähdätä ja saada kuvat, kuten oli tarkoitus.

Jotkut kuvat ovat niin isoja, että ne on tarkoitettu hyvin pitkiin rakennekynsiin.


IMG_7301

Clear Jelly Stamp:perillä on myös pieniä laattoja. Ilmeisesti nämä olivat merkin aloitusmalleja ja ainakin yksi laattaa koukerokuvioineen toimii vain tavallisen kynsilakan kanssa. Kaiverrus on liian ohutta leimalakalle. Ostin näitä pieniä kun tilasin ekaa kertaa, silloin sai kolme kahden hinnalla, jos muistan oikein. Isot laatat ovat n. kolme kertaa tavallisen XL-laatan kokoisia.


IMG_7303

Kesäksi on teemalaatta valmiina.

Tämä on kyllä todella hieno tekniikka. Vaarana on se, että kun tekee värikkäitä kuvia, huomaa yhtäkkiä että kynnet ovat kirjavat kuin sirkus. Maltilla, hyvässä valaistuksella ja vakaalla kädellä näistä saa suunniteltua tosi hienoja kuvia! Oma leimalakkojen värivalikoimani on kasvanut laattaperhelisäyksen ohessa. Enimmäkseen käytän Konadin leimauslakkoja.

Laattoja saa oman tutkimukseni perusteella tilattua vain Kanadasta. Englannissa on jälleenmyyjä, mutta ei lähetä kuin omaan maahansa. Laatoilla on hintaa 14,50 CAD, joka on hieman päälle 9€, joka ei ole mielestäni paha hinta isosta laatasta. Postikulut ovat noin 8€, joka tuntuu suurelta summalta, mutta on loppupeleissä vain 1-2€ enemmän kuin kotimaassa. Kyllä se kirpaisi kun tilasin ensimmäiset laatat, mutta ajattelin että sijoitan, koska kuitenkin kynsikoristelut teen lähes poikkeuksetta leimaamalla. Henkisesti haluaisin aina käsinmaalata kaikkea kaunista mutta kun ei vaan onnistu, niin käytetään muita apuvälineitä.

Morsian oli erittäin tyytyväinen hääkynsiinsä ja niistä tuli jo kotimatkalla meiltä ensimmäiset kuvat Instagramiin. Sieltä olen seurannut hääkuvia ja oli kyllä kaunis morsian ja komea pari. Paljon onnea heidän taipalleelleen 💖💖💖. Kynsiin sopien sattumalta joku oli vienyt sydämen muotoisen vappupallon heidän ovelleen.

Mitä ajatuksia tämä leimaustekniikka herätti? Kiinnostaako? Clear Jelly Stamper:in kotisivuilta löydät vinkin kerrosleimaamisesta, linkki tässä. Decalmatot löydät puolestaan CesarsShopista ja linkki eri malleihin tässä. Sieltä löytyy myös ihana Kiara Sky:n hologlitterlakka (vegaaninen) ja paljon muuta ihanaa.

Hyvää vappua kaikille ✌!!!


Blogin seurauskanavat:


Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta

3 kommenttia

  1. Voisinpa melkein mennä naimisiin kynsien takia.<3

    VastaaPoista
  2. Ihanat prinsessamorsiankynnet!
    Nää on supermielenkiintoisia laattoja. :) En ole koskaan jaksanut vaivautua tekemään leimadecaleja. Päädyn koristeluissa melkeinpä aina leimaamiseen, joten nää on kyllä harkitsemisen arvoisia. Kiva kun esittelit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että oli mielenkiintoisia, sinähän toivoitkin esittelyä ;) Minäkin päädyn lähes poikkeuksetta leimaamiseen, niin näin tässä mahdollisuuden. Monissa on kivoja koukeroita jos ei halua kuvan esittävän mitään asiaa tai esinettä, niin ovat monipuolisia.

      Poista

Kiitos kommentistasi <3