lauantai 19. toukokuuta 2018

Rosalia-sarja, joka nousi heti suosikkeihini. Mukana alekoodi



Sain maaliskuisilla Joogamessuilla Rosalia-sarjan maahantuojalta ranskalaisen Rosalian hypoallergeenisen 24h voiteen testiin. Hullaannuin. Tuntuma oli todella viimeistelty ja voide oli kaikin puolin niin hyvä, että oli kerta kaikkiaan kokeiltava muitakin sarjan voiteita. Tilasin sitten alennuksella myös yövoiteen, jotta saan enemmän vertailupohjaa sarjasta. Kyseessä oli selvästi sarja, josta ihmisten on kuultava! 

Rosalian takana on sama valmistaja kuin Naturadolla, josta kirjoitin eilen. Sarjalla on Ecocert sekä Cosmetique Bio-sertifikaatit, ne ovat vegaanisia ja niillä on One Voice-sertifikaatti takaamaan eläinkokeettomuuden kaikissa vaiheissa.

Sarjan perustana on chileläinen myskiruusu, joka kylmäpuristetaan kukan siemenistä. Chileläinen ilmasto on ihanteellinen tuottamaan korkealaatuista ja ravinnerikasta myskiruusun öljyä. Ruusunmarjaöljyssä on beetakaroteenia, C-, E-, D- ja F-vitamiineja ja välttämättömiä rasvahappoja omega-3:a ja omega-6:ta. Sitä on käytetty ihon hoitoon jo muinaisessa Egyptissä ja Mayojen keskuudessa, joten historia yltää pitkälle. Itse olen myös ruusunmarjaöljyn fanittaja, sen verran mahtavia vaikutuksia sillä on. Se korjaa kuivaa, ikääntynyttä ihoa, tasoittaa ryppyjä ja juonteita sekä hoitaa arpia ja korjaa pigmenttivaurioita uuditamalla ihosoluja. Iho tulee kimmoisammaksi ja eloisammaksi.



Rosalia Hypoallergenic Cream 24h Kasvovoide


rosalia 24h voide 1

Hypoallergeeninen kasvovoide sopii herkälle iholle ja allergioihin taipuville. Voide ei sisällä hajusteita eikä ärsyttäviä säilöntäaineita. Ainesosat ovat todella lempeät ja tehokkaat.

Ingredients: aqua, Helianthus annuus seed oil*, Ribes nigrum leaf water*, Rosa Canina fruit oil*,  Glycerin, Alcohol**, Butyrospermum parkii (Shea butter)*, Cetearyl alcohol, Corylus avellana seed oil*, Ricinus communis seed oil*, Cetearyl glucoside, Olea europaea fruit oil*, Xanthan gum, Hypericum perforatum extract*, Tocopherol, Glucose. 

Vesi, auringonkukkaöljy, mustaherukanlehtiuute, myskiruusuöljy, glyseriini, alkoholi. karitevoi, cetearyylialkoholi (rasva-alkoholi) voiteen paksuntamiseen, hasselpähkinäöljy, risiiniöljy, emulgointiaine, oliiviöljy, ksantaanikumi, mäkikuismauute, E-vitamiini, sokeri

Omalla asteikollani kuivaihoisena tämä on keskirasvainen voide. Ei kevyt eikä rasvainen, vaan siltä väliltä. Tämä sopii lähes kaikille ihotyypeille ja on todella hienoa, että tällaisia hypoallergeenisia voiteita on mahdollista löytää, ne nimittäin ovat todella harvassa. Tiedän sen kokemuksesta, kun ennen eteeristen öljyjen allergeenit aiheuttivat silmäoireita. Tuntui että on todella vaikea löytää kasvotuotteita.

Tuntuma on ihana. Voide liukuu pehmeästi iholla ja imeytyy nopeasti. Iho jää kosteutetuksi ja samettiseksi. Tästä välittyy laadun hiominen huippuunsa niin koostumuksen kuin ainesosien suhteen. Mikäli on hyvin kuiva iho, voi päälle laittaa vielä öljyn, esimerkiksi eilen esitellyn porkkanaöljyn. Ei rullaa meikkivoiteiden tai BB-voiteiden kanssa. Lähes tuoksuton. Löydät voiteen tästä linkistä.

Rosalia Active Night Cream Yövoide


Rosalia yövoide

Yövoide on Rosalian uusi tulokas. Luonnollisesti se on paksumpaa ja jonkun verran tuhdimpaa kuin päivävoide. Tästä tuntee, miten se hellii ihoa.

Ingredients: Aqua, Rosa canina fruit oil*, Polyglyceryl-6 distearate, Copernicia cerifera cera, Butyrospermul parkii shea butter*, Simmondsia chinensis seed oil*, Betaïne,  Parfum, Glycerin, Sodium levulinate, Xanthan gum, Glyceryl Caprylate, Aloe barbadensis leaf juice powder* , Sodium anisate, Helianthys annuus seed oil*, Tocopherol, Benzyl salicylate, Citronellol, Linalool, Limonene.

Vesi, myskiruusuöljy, emulgointiaine, carnaubavaha, karitevoi, jojobaöljy, betaiini, luonnollinen tuoksu, glyseriini, säilöntäaine, ksantaanikumi, emulgointiaine, aloe veran mehupulveri, säilöntäaine, auringonkukkaöljy, E-vitamiini, säilöntäaine, eteeristen öljyjen ainesosaluetteloon merkittävät allergeenit

Voiteen koostumus on kermainen, ylellisen tuntuinen ja tuoksu miedohko, mutta äärettömän miellyttävä, tulee mieleen jopa sana taivaallinen. Kokeilin tätä ensimmäistä kertaa näytepussista ja kun levitin voiteen iholle, jäin vaan tuoksuttelemaan käsiäni, niin ihana tuoksu voiteessa oli. Todellinen vau-elämys. Iho jää hoidetuksi ja se pehmentää kasvojen ihoa. Näytepussin jälkeen se oli menoa, tämä voide oli kerta kaikkiaan saatava!

Paksumpi yövoide on ihanteellinen, koska juuri yöllä ihon toiminta on vilkkaimmillaan ja se pystyy hyödyntämään tehoaineet. Voiteen löydät tästä linkistä.


IMG_6897

Kuvassa näkyy voiteiden koostumusero. Vasemmalla 24h voide on juoksevampaa ja oikealla oleva yövoide on selvästi paksumpaa.


IMG_6888

Pumppupullot mahdollistavat hygienisen annostelun. Voiteet on pakattu kauniisiin, yksinkertaisiin lasipulloihin ja pakkauskoko on 50 ml. Iho voi Rosalia-kuurin jälkeen oikein hyvin. Se on kirkas ja tasainen. Toki jatkan käyttöä.

Rosalian valikoimista löytyy kasvovoiteiden ohella myös kasvoseerumi, silmien ja huulienympärysseerumi, puhdistusmaito, kuorinta, kasvonaamio ja käsivoide. Koko valikoiman löydät tästä linkistä.

Tämä sarja todella vakuutti! Rosalia nousi omassa kategoriassani toiseksi parhaaksi sarjaksi, jota olen koskaan käyttänyt, ja se on paljon se! Hinta-laatusuhde on aivan loistava. Tuotteiden hinnat ovat 12,90-38,90€ eli tästä sarjasta on mahdollista tehdä löytöjä kohtuuhintaan. Ja nyt vielä maahantuoja tarjoaa lukijoideni hankintoihin alekoodin -15%.


Koodia voi käyttää kerran asiakasta kohden. Vekkokauppaan pääset nopeasti suoraan tästä linkistä.

Yrityksellä on parhaillaan tekeillä showroom Helsingin Katajannokalle ja asiakkaiden ensimmäiset shoppailupäivät ovat to-pe 24.5.-25.5. klo 11-18. Voit käyttää vaihtoehtoisesti alennusta mainitessasi koodin showroomin kassalla. Upeaa, että tulee tällainenkin mahdollisuus shoppailla paikan päällä.

Eilen kirjoitin saman maahantuojan eli Butikin (thebutik.fi) Naturado-sarjasta. Myös ne tuotteet osoittivat vakaata laatua ja innostuin aurinkosuojaspraystä erityisesti, joka on paras koskaan käyttämäni. Käy kurkkaamassa postaus, jos et ole vielä lukenut sitä. Löydät sen tästä linkistä.

Blogin seurauskanavat:

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3