perjantai 23. joulukuuta 2016

Häikäisevää säihkettä- Fun laquer Black holo witch

Aioin jo kerran aiemmin ostaa tämän lakan mutta jostain syystä päädyin johonkin muuhun. Nyt kun se on kotiutettu, ei voi kuin ihmetellä ja ihastella-uskomattomat efektit.

Illalla on vaikea keskittyä kirjan lukemiseen, kun siinä valossa tulee juuri mukavasti esiin lakan punaiset, vihreät ja kultaiset hippuset, vaude vaan :)


Pakkauskaan ei ole mitenkään vaatimaton. Mitäs muuta voi odottaa, kun lakka kuuluu Simplynailogigal-kokoelmaan.

Kuvasin lopputuloksen erittäin epäammattimaisesti. Lakkauksen jälkeen nimittän leivoin ja tiskasin ihan urakalla, enkä välttynyt kärkikulumilta-anteeksi siis huonoista kuvista.

Ensimmäinen kerros oli ihan tuskaa. Kaljuja länttejä ja kuivui hitaasti. Toinen kerros oli helppo, mutta kannattaa varata pikakuivattajaa lähettyville. Ostin juri Sechen, enkä löytänyt sitä. Lakka kuivuu tekstuurimaiseksi ja kunnon päällyslakka on tarpeen. Laitoin illalla pikakuivattavia tippoja ja leimasin aamulla. Leimaaminen on niin helppoa nykyään, että se tuntuu ihan järjettömältä entiseen hampaidenkiristykseen verrattuna. Aliexpressin stampperini on niin loistava, ettei paremmasta väliä. Stampperista kerroin aiemmassa postauksessa.


Tällainen oli lopputulos. Leimojen hopeaa ei saanut kuvattua lakan säihkeen kanssa.  Valitsin Born Prettyn laatalta mahdollisimman vähän lakan väriä peittävät leimat.

Pikkurilliin laitoin kerroksen mustaa lakkaa ja Ciatén joulukalenterista tullutta mustaa glitteriä. Se vaikutti niin mielenkiintoiselta että oli kokeiltava.

Viimeksi kun poistin lakat, pikkurillin kynsi jäi pumpuliin. Kiitos vaan... Olen muutenkin käynyt kynsikriisiä läpi. Minkä mittaiset kynsien tulisi olla, jotta olisin tyytyväinen? Kun katsoo vaikka Instassa kynsivideoita, ei niillä tunnetuilla huipuillakaan kovin pitkät kynnet loppujen lopuksi ole. Kai se tasaisuus olisi tärkeintä. 

No, säihkettä on riittänyt ja tänään ihanuus on poistettava. 


On tullut hirveästi tehtyä joulujuttuja mutta tuntuu, ettei mikään riitä. Vielä on paketointia ja siivous. Huomenna vielä tortut paistettava. Olen jo unohtanut millaista joulustressi on, kun olin töissä Egyptissä, enkä aina päässyt jouluksi Suomeen. Kun pääsin, tulin vasta hieman ennen joulua ja en ehtinyt stressaamaan. Ja toki pitäisi huomiseksi tehdä kynnet.

Vielä ehtii osallistumaan blogiarvontaan. Nimimerkki m unohti laittaa sähköpostiosoitteensa. Jos näät tämän, käypä lisäämässä. Arvonta on täällä.

Ei muuta kuin jouluhommiin ja tsemppiä kaikille, joilla valmistelut on vielä kesken <3


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3