lauantai 27. helmikuuta 2016

Holika Holika jalkakuorinta ja varpaankynnet lakattu eli jalat edustuskunnossa

Rakastamani geelikynnet on nyt poistettu. Vielä ekalla työviikolla oli ohuesti geeliä ja koska pienet kärjet olivat ohuet, ne myös katkeilivat. Työviikolla sairaalassa kävin mm. keskosten teho-osastolla muutaman kerran, vauvan infektioeristyshuoneessa, infektioherkän sytostaattilapsen luona ja olin tekemisissä erilaisten hyvin nuorten lasten kanssa, joilla on vakava perussairaus tai sairastavat vakavaa infektioa. Prioriteetti on kuitenkin se, etten omien kynsieni mukana tartuta jotain lasta tai siirrä mikrobeja paikasta toiseen. Vaikka kuinka rakastin kynsien tekemistä ja koristelua, on kuitenkin tärkeintä että lapsiparat eivät kärsi omien harrastuksieni vuoksi. Ensimmäinen työviikko oli kyllä positiivinen kokemus ja motivoituneena eteenpäin :)

Ehkä jatkossa lakkaan satunnaisesti nysäkynsiä jos on joku viikonloppumeno. Muuten lakat saavat vain ihastuttaa olemassa olollaan ja värimaailmallaan hyllyllä.

Näin ollen blogi keskittyy jatkossa tämän postauksen jälkeen luonnonmukaiseen ja/tai eläinkokeettomaan kosmetiikkaan ja vain satunnaisesti kynsiin. Jos aihealue kiinnostaa, voi tilata blogin päivitykset. Olen itse kallistunut luonnonmukaiselle puolelle (eläinkokeettomuus on aina ollut lähellä sydäntäni), koska monet kosmetiikan ainesosat ovat oikeasti todellakin kemikaaleja, enkä usko että haluan läträtä kemikaaleja naamaani tai muulle iholleni. Luonnosta löytyy paljon parantavia, aitoja ja jopa orgaanisia aineita, joten miksi ihmeessä käyttäisin synteettisiä tuotteita?

Eläinkokeettomuudessa en seuraa pelkästään virallisia listoja eläinkokeettomista valmistajista, koska moni yritys täyttää kaikki kriteerit, mutta syystä tai toisesta ei listaudu. Kunhan saan sen varmistettua valmistajalta itseltään, se riittää, koska en ole fanaatikko missään asiassa.

On surullista lukea kauneusblogeja, joissa käytetään jatkuvasti mm. Macin tuotteita tai ihan mitä brändiä vain ilma, että uhrataan ajatustakaan sille, mitä tuotteen takana on. Näitä on valitettavasti lähes kaikki. Eli lähden tästä nyt uuteen suuntaan ja toivottavasti myös joku muu heräisi tarkastelemaan mistä käyttämänsä tuotteet oikein tulevat ja onko niiden taustalla mm. kaneja, joiden silmiin aineita on tiputettu tai rottia, joille syötetään ainesosia niin paljon, jotta nähdään mikä määrä tappaa puolet niistä. Yksi eettisen kosmetiikan kriteeri on myös se, myykö valmistaja tuotteitaan Kiinaan. Nimittäin siellä kosmetiikan eläinkokeet ovat pakollisia, jolloin tuote on Euroopassa testaamaton mutta aiheuttaa kärsimystä muualla.

Eli asiaan ja tämän päiväiseen postaukseen:

Eräällä CesarsShopin visiitillä sain Sadulta Holika Holika jalkakuorinnan. Olin nähnyt kamalia kuoriutumiskuvia netissä ja hieman epäilytti koko idea. Jalkani olivat kuitenkin aika hyvässä kunnossa, mutta vauvan pyllyn tunne jalkapohjissa toki houkutti.


Pakkauksessa on kaksi muovitossua, joihin kaadetaan annospakkauksellinen ainetta. Tossut sitaistaan kiinni ja annetaan vaikuttaa puolitoista tuntia. Itse kuorinta ei tuntunut juuri miltään. Välillä hieroin jalkoja, jotta aine pääsi jakautumaan tasaisesti. Lopuksi jalkojen pesu.

Tässä kuorintanaamiossa on hienoa se, että aineet ovat suurelta osin kasvisperäisiä:



Sitten vain odottelemaan. Viikon päästä ihon kuoriutumisen tulisi alkaa.


Tässä kuva muutama päivä naamion laiton jälkeen. Ihan alkutilanne jäi kuvaamatta. Jalat ovat suhteellisen hyvässä kunnossa. Ainoastaan iho alkoi vetäytymään ryppyyn.

Laitoin aineen eräänä maanantaina ja kuoriutumisen odotus oli kova. Seuraavana sunnuntaina olin suihkussa ja läträsin kaikki kuorinnat muualla kroppaan sekä kasvoille. Ja SITTEN se vihdoinkin alkoi!

Kovin hurjaa touhua se ei ollut. Kun lähtötilanne oli hyvä, oli kiva kun jalkapohjien sivuista lähti vanhat nahat, joita muuten olisi tuskin saanut pois.



Näin meni melkein viikko. Iho oli ryppyinen ja sänky täynnä ihohilettä. Yritin nukkua sukat jalassa mutta se ei vaan tuntunut miellyttävältä ja siksi tyydyin pudistelemaan lakanaa ulkona silloin tällöin ja pesemään sen kun kuorituminen loppui.

Mutta kyllä kannatti! Jälkeenpäin iho oli ihanan pehmeä ja vaikutus tuntuu olevan pitkäkestoinen. Vielä n. 3 viikkoa kuorinasta on suorastaan vapauttava tunne jalkapohjissa ja ne vaan jotenkin tuntuvat hyvältä ilman että niitä edes koskee.


Tässä kuva heti kuoriutumisen loputtua pehmeästä ihosta.

Koska jaloissa oli ihana fiilis, olihan ne myös laitettava siihen kuntoon että varpaankynnetkin näyttävät hyvältä.

Varpailla PP:n Allure, hieman pitsileimaa ja yksi timantti. Hyvin ovat kestäneet kengissä. Nyt on pari viikkoa siitä kun lakkasin ja kuva on otettu tänään. PP:n lakat ovat cruelty free-lakkoja. Lakkoja ei ole testattu eläinkokein, eikä myöskään alihankkijoiden raaka-aineita. Toinen lempimerkkini eli A England toimii samalla periaatteella. Leimalakka Essence ei myöskään käytä eläinkokeita.

Ja tällä pidän jalat kunnossa:


Ostin tämän kesällä AetzNailzzin kynsipajalta eli Mosaicin myymälästä. Footlogix testaa tuotteensa dermatologisesti eli ihmisillä, ei eläimillä. Kyseessä on kosteuttava vaahto, joka lukitsee kosteuden sisälle ihoon. Tuotetta menee hyvin pieni määrä kerralla ja on siten erittäin riittoisa. Ja parasta kaikesta on ettei tätä tarvitse laittaa viimeisenä illalla, vaan voi lähteä melkein heti sipsuttelemaan. Tavoitteena olisi laittaa joka ilta mutta en kyllä ihan yllä siihen. Pullosta on vielä reilusti yli puolet jäljellä eli kuukausitasolla n. 30€:n hinta ei ole paha. Ehdottomasti ostan lisää kun se aika koittaa.

Jalkakuorinta oli siis miellyttävä kokemus ja siitä saa nauttia edelleenkin. Varmasti tulen tekemään uuden kuoritumishoidon kun alkaa tuntua siltä. 

Jalkanautintoa kaikille!



Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3