Näytetään tekstit, joissa on tunniste meikkivoide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meikkivoide. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. toukokuuta 2019

Meikkipohja muutamassa minuutissa Absolutionin peitevoiteella



Keväällä opinnäytetyön kirjoitus vei kaiken ajan ja ulos lähtiessä kehitin minimaalisen meikkausrutiinin. Haluan kasvoille tasaisen, kevyen meikkipohjan ja nopeasti. Aloin käyttämään Aboslutionin Le Multi Correcteur-peitevoidetta nopeaan kasvomeikkiin. Sillä silmänaluset peittoon ja samalla tuotteella tasoitin kasvojen väriä keskiosasta, jolle on tarkoitus tuoda valoa. Sipaisu leukaan ja otsaan, niin meikkipohja oli valmis. Sitten vain poskipunaa, jos oikein minimalistisesti haluaa mennä, muuten lisäksi aurinkopuuteria.

Talvella käytin enemmän Hyntin peitevoidetta silmien alle ja ongelmakohtiin. Se on hieman pigmenttisempi, mutta kostumukseltaan jäykempi. Absolution antaa juoksevamman koostumuksensa puolesta enemmän käyttömahdollisuuksia, kuten juuri tällaisen pikaisen meikkipohjan luomiseen. Vaikka Hyntissä on enemmän pigmenttiä, Absolution on kyllä tarpeeksi pigmenttinen peittääkseen tummia silmänalusia tai punoittavia kohtia ihossa.

Tein ensimmäisen videoarvostelun blogiini, jossa kerron periaatteet, mutta lopputuloksena on vain hieman peittoa ongelma-alueille, jotta pääsen nopeasti loman viettoon. Video kestää noin neljä minuuttia.


Swatch-kuva peitevoidesävyistä 02 (vasemmalla) ja 03 (oikealla).


Mitä mieltä? Toimivatko videot osana blogia?



keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin luukku 5; upeat Korento-sarjan meikit ja arvonta


Flow cosmetics korento meikit make up

Flow Cosmetics lanseerasi lokakuisilla I love Me-messuilla uuden Korento-sarjan, johon tällä hetkellä kuuluu kasvomeikkituotteita. Kirjoitin jo aiemmin seerumimeikkivoiteesta, niin innoissani siitä olin. Löydät kirjoituksen tästä linkistä.  Kaikki tuotteet on saatu Flow Cosmeticsilta, joka myös sponsoroi arvonnan.

Koska sarja todella sykäytti, päätin, että se on juuri se itselleni tärkeä asia, jonka ehdottomasti haluan esitellä myös muille Kauneusbloggaajien joulukalenterin viidennessä luukussani. Eilisen luukun julkaisi Henna V ja huomisen luukun takaa löytyy Miss Aria.

Korento-sarjan ilme on todella hienostuneen yksinkertainen ja mielestäni tuotelinjan koko visuaalinen ilme mainoksineen on todella onnistunut. Puhumattakaan tuotteista, jotka on hiottu viimeiseen asti, nimittäin koostumukset ovat mielestäni todella hyviä. Myös värivalinnat on tehty mahdollisimman helpoksi. Kaikki tuotteet on jaoteltu kylmiin ja lämpimiin väreihin. Ei turhaa selaamista, esimerkiksi itselleni oli helppo aloittaa värien miettiminen heti keltapohjaisista, tummemmista väreistä. Voidemaisten tuotteiden raaka-aineet ovat pitkälti pohjolan luonnosta ja ne on pakattu tummaan lasiin, joka suojelee tuotetta valolta. Lasin voi kierrättää, samoin puuterimaisten tuotteiden muoviosat.

Koostumukset ovat hoitavia ja perustuvat Berry Active Complex-yhdistelmään, joka koostuu  hoitavista, iholle hyödyllisistä aineista, kuten marjaöljy, E-vitamiini ja rasvahapot. Tuotteilla ei ole luonnonkosmetiikan sertifiointia, mutta ne täyttävät Cosmos-standardit. Tuotteet ovat eläinkokeettomia ja suurin osa on vegaanisia.

Olen tottunut käyttämään pelkästään luonnonkosmetiikan kasvomeikkituotteita viime vuodet ja voin verrata tuotteita ainoastaan luonnonkosmetiikan käyttäjän näkökulmasta. Oma ihoni on pintakuivuuteen taipuvainen, väri on suhteellisen tasainen mutta muuttunut tummemmaksi iän myötä, enkä kärsi epäpuhtauksista. Rakastan kuulasta meikkiä ja hoitavia koostumuksia.

korento kiinteä meikkipohja foundation

Voidemainen meikkipohja tuntuu olevan perinteisten meikkivoiteiden ystävien suosikki. Koostumus on kiinteä ja sulaa nopeasti iholle. Meikkipohja on peittävä ja lisätystä määrästä riippuen pinnasta saa täysin peittävän.  Voidemainen meikkivoide jää melko samettiseksi iholle ja pigmenttiä riittää. Olen käyttänyt myös peitevoiteena. Tähän pätee sama sääntö kuin kaikkiin Korennon meikkituotteisiin; vähempi on parempi. Käytetyt määrät ovat todella pieniä ja siksi tuotteet ovat riiittoisia. 

Itse en ole meikkivoiteiden harras ystävä, koska ihoni kaipaa vain kevyttä ihosävyn tasoitusta ja meikkivoide jotenkin tuntuu lätistävän ihon liian tasaväriseksi. Siksi kevyemmän peiton tuotteet, kuten seerumimeikkivoiteet tai BB-voiteet sopivat omaan käyttööni paremmin. Ohuella kerroksella voidemaista meikkipohja, saa jonkun verran kuulautta.

Suurin osa meikkipohjien käyttäjistä käyttää meikkivoidetta ja siksi tämä on ollut todella suosittu heidän keskuudessaan, eikä ihme. Meikkipohjalla saa järjettömän kauniin tuloksen. Se blurraa todella nätisti ja antaa siksi kauneimman tuloksen meikkivoiteista, joita olen käyttänyt. Käytössäni on sävy Warm 04.

Voiteen voi levittää käsin, siveltimellä tai meikkisienellä. Olen pitänyt eniten ovaalisiveltimellä eli hammasharjan näköisellä siveltimellä levittämisestä. Tulos on todella airbrush-tyyppinen.

Korento mineraali meikkipohja mineral make up foundation

Mineraalimeikkipohjat ovat pitkään olleet suosikkejani, koska ne ovat niin huolettomia. Värin saa nopeasti pyöriteltyä kasvoille kabukilla ja tulos kestää moitteettomasti koko päivän ilman korjailua. 

Flowlla on nyt kaksi hyvin eri tyyppistä mineraalimeikkipohjaa. Flown omaa nimeä kantava mineraalipohja on mattaisempi ja peittävämpi. Kirjoitin meikkipohjasta ja ehdottomaksi lempikabukikseni nousseesta Flow Cosmeticsin vegaanisesta kabukista aiemmin ja löydät ne tästä linkistä.

Tämä Korento-sarjan mineraalimeikkipohja on edeltäjäänsä kuulaampi. Hienojakoiset mineraalit on pinnoitettu lesitiinillä, joka tuo kuultoa ja hoitavuutta meikkipohjaan. Lesitiini on rasvaa, joten meikkipohja levittyy helposti ja on erittäin hyvä pintakuivalle iholle. 

Yhdellä kerroksella saa kasvoille ihanan, kuultavan meikkipohjan valoa heijastavien mineraalipigmenttien ansiosta. Mikäli kaipaa enemmän peittoa, tuotetta voi kerrostaa. Tämä sävy Warm 04 on sulautunut ihooni todella nätisti ja tuonut lämpöä sekä hehkua. Ei enää tee mieli käyttää muita mineraaleja.

Mineraalimeikkipohjien ydin on hyvä kabuki ja huolellinen iholle pyörittely. Lopputulokseen voi vaikuttaa kerrostamisen ohella myös muilla tavoin, kuten pohjustuksella. Lämpimämmillä ilmoilla käytän alla kosteusvoidetta, mutta talvella usein balmia. Vaikka balmi saattaa kuulostaa oudolta, se todella toimii. Iho on suojattu ja meikkipohja asettuu nätisti. Samoin jos ihossa on kuivempia alueita, balmi estää useimmiten mineraalimeikin kerääntymisen kuiviin alueihin röpelöksi. Mineraalit aina tekeytyvät jonkin aikaa iholla eli heti ei nää parasta tulosta. Balmin avulla pohja sulautuu ihoon hieman nopeammin. Jos haluaa, voi käyttää myös meikinkiinnitykseen vaikka kasvovesisuihketta, joka nopeuttaa mineraalien tekeytymistä ja ihoon sulautumista.

Korento-sarjan mineraalimeikki on loistava valinta mineraalimeikkien ystävälle tai niiden kanssa aloittelevalle, joka haluaa kuulasta meikkiä, mutta tarvittaessa myös peittävyyttä. Erityisen hyvä normaalille, pintakuivalle tai ikääntyvälle iholle. Mikäli haet peittävyyttä ja enemmän mattaisuutta, sekä ihosi on rasvoittuvuuteen taipuva, kannattaa valita Flown mineraalipohja.

Korento meikkivoide seerumi tinted serum foundation flow

Seerumimeikkivoide Age Defying Tinted Serum on jo ollut blogissa, mutta kehaisenpas uudestaan. 

Tuote on todella seerumi, tarkemmin sanottuna sävytetty öljyseerumi, joka antaa kevyttä peittoa, lähinnä tasoittaa ihon sävyä ja tuo hehkua. Tällä saa korelaiseen tyyliin tavoitellun lasi-ihon.

Ihotyypistä riippuen, voi aamulla kasvojen nestekosteutuksen jälkeen jättää voiteen tai kasvoöljyn väliin ja yksinkertaistaa rutiinia saaden tästä seerumista rasvakosteutuksen. Seerumi on ravisteltava ennen käyttöä. Iholle se jää aluksi öljymäiseen tapaan kiiltäväksi, mutta hoitavat öljyt imeytyvät jonkun ajan kuluessa ihoon. Öljy on hyvin imeytyvää, rasvaisuuden tuntua on taitettu hajotetulla kasviöljyllä. En ole käyttänyt puuteria, vaan antanut seerumin imeytyä omia aikojaan ihoon. Tulos on omaan kevyen ja kuulaan meikkipohjan ystävälle aivan täydellinen. Iho hehkuu ja on tasavärinen näyttämättä meikatulta, seerumi vain sävyttää ja blurraa. Suorastaan vuoden löytö!

Sopii kevyen meikkipohjan ystäville eli juuri vain kevyttä väriä ja tasoitusta kaipaaville. Loistava kuivalle tai pintakuivalle iholle tai ikääntyvälle iholle sekä moni pitää tästä varmasti kesäisin. Käytössäni on sävy Warm 02 ja sävyt sulautuvat ihoon todella hyvin, eli sävyn valinta kahdesta lämpimästä tai kylmästä sävystä on suhteellisen helppoa.

Meikkipohjista tämä on ainoa, jossa on eteeristen öljyjen tuoksuallergeeneja. Korento-tuotteiden öljyt ovat ei-komedogeenisia eli niillä on alhainen tukkimiskerroin, eikä niiden pitäisi aiheuttaa ihohuokosten tukkeutumista.

Korento lip & cheek poskipuna poppy swatch

Lip & Cheek Tint eli huuli- ja poskiväreistä valitsin lämpimän punaisen Poppy:n. Näissä ainoastaan sävyt Cloudberry ja Heather ovat vegaanisia, muissa on karmiinia. 

Huuli- ja poskiväreissä on todella runsaasti pigmenttiä. Poskiin saa vain kevyesti taputella muutaman täplän, jotka olen sitten työstänyt sormin. Huuliin olen ensin levittänyt sormin ja viimeistellyt rajat siveltimellä.

Käytän enimmäkseen voidemaisia poskipunia niiden paremman keston vuoksi ja olen tottunut niiden käyttöön. Tässä pigmenttisyys aluksi yllätti, mutta siihen tottui nopeasti ja sopeutti käyttötavan sen mukaiseksi. Mielestäni tämä ei ole vielä aivan "valmis", vaan uskon, että kun tuote aavistuksen kuivahtaa käytössä, se pääsee osoittamaan parhaat puolensa. En yleensä käytä puuteria, mutta poskipunan kestoa puuterointi paransi huomattavasti. Huulilla väri kesti kohtuullisen hyvin ja pidän huulituntumasta. Huulilla sävy oli kauniin murrettu.

Flow Cosmetics sponsoroi meille arvonnan ja voittaja saa valita mieleisensä meikkipohjan ja huuli-/poskivärin. Värit voi valita vaikka Korennon sivuilta tästä linkistä. Suuren kysynnän vuoksi tuotteita ei pystytä valmistamaan niin nopeasti kuin on menekkiä, joten saattaa olla, että voittaja voi joutua hieman odottamaan palkintoaan. Flown sivuilla kerrotaan toimitusaikojen olevan kuitenkin maksimissaan kaksi viikkoa. Sivuilta löydät myös sarjaan kuuluvat seerumiposkipunat ja värittömän irtopuuterin. Jälleenmyyjät löydät puolestaan tästä linkistä.

Voit voittaa nämä tuotteet, kun käyt kommentoimassa Facebook-sivullani kohtaa, jossa kerrotaan Korento-tuotteiden arvonnasta. Tänä vuonna arvonta on Facebookin puolella siksi, että Blogger-pohjalla kommentteihin pitäisi lisätä sähköpostiosoite julkiseksi ja viime jouluna moni ei pitänyt tästä vaihtoehdosta. Facebook antaa enemmän yksityisyydensuojaa. Löydät Facebook-sivuni tästä linkistä. 


Mikäli sinulla ei ole Facebook-tiliä, jätä kommentti blogin kommenttikenttään ja lisään nimesi arvontaan. Silloin jätä sähköpostiosoitteesi kommentteihin, tai lähetä se sähköpostitse  ihastukset ( a t ) gmail.com.

Arvontaan voi osallistua 12.12. klo 24 asti ja voittajan nimi julkaistaan Facebookissa 13.12. Mikäli en saa voittajaan yhteyttä kolmeen vuorokauteen yksityisviestillä, arvon palkinnon uudestaan. Palkinnon lähettää Flow Cosmetics. Blogin jouluarvonnat ilmestyvät aina lauantaisin klo 9 22.12. saakka, nyt 5.12. ilmestyi ylimääräinen luukku osallistuessani Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteriin. Huomenna Kosmetiikkabloggaajien kuudes luukku aukeaa Miss Arian blogissa ja pääset sinne tästä linkistä.

***edit. Julkaisu oli ajastettu Facebookiin samaan aikaan postausen ilmestymisen kanssa, mutta jonkun teknisen ongelman vuoksi se ei näkynyt. Nyt löytyy Facebookista***

Vielä on aikaa osallistua blogin 1.12. julkaistuun Senja Cosmeticsin arvontaan edellisestä postauksesta. ***arvonta päättynyt***


Arpaonnea!

Blogin seurauskanavat: (ovathan ne kunnossa, jotta et missaa arvontoja)

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä

Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta.


lauantai 17. marraskuuta 2018

Bohon syyssuosikkivärit

Boho Green Make-Up:in tuotteet ovat elämässäni ikäänkuin kuminauhalla kiinni. Joskus innostuu jostakin muusta merkistä, mutta Boho on edelleen siellä narun päässä ja aina käden ulottuvilla, koska jotkut tuotteet ovat aika lailla vakiokäytössä. Ja kun on kokeillut jotain muuta merkkiä, kuminauha kiristyy takaisin ja Boho on taas vallannut meikkipussin ja -korin aktiivikäytössä.

Se ei ole ollenkaan huono asia, koska Boho on ranskalainen merkki, eli tuotteita ei tuoda kaukaa, eikä kuljetusenergiaa kulu pitkiin matkoihin. Merkki myös pakataan pääosin kierrätettävään kartonkiin, mutta mukana on tuotteesta riippuen myös metallia, lasia, puuta ja kansissa voi olla muovia. Tuotteilla on Cosmebio-sertifiointi.

Viime aikoina Boho on ollut taas todella aktiivikäytössä. Merkin pr-tilaisuudesta sain tuotteita minulle mätsättynä ja tilaisuudessa oli todellinen match maker, koska mehän olemme Bohon kanssa olleet taas erottamaton pari. Ajattelin esitellä syksyn aikana paljon käyttämiäni värejä. Jos vaikkapa joku muu saa myös inspiraatiota näistä upeistä väreistä. Jokainen väriläikkä tähän harmaaseen vuodenaikaan on tervetullut!


IMG_9556

Boholta tuli aiemmin viime kesänä BB-voiteet. Itselleni värit ovat aavistuksen vaaleita, mutta paras omalle iholleni oli tämä numero 3. BB-voiteessa on mieto, ihana tuoksu. BB-voide myös hoitaa ihoa. Siinä on karpalouutetta, joka on erittäin antioksidanttista, sekä mm. karitevoita ja kaurauutetta.

Voiteen voi levittää ihan käsin, mutta siihen voi myös käyttää meikkivoidesivellintä. Omasta mielestäni käsin saa parhaan tuloksen.

Voide levittyy helposti ja se on mielestäni suhteellisen peittävä sekä BB-voiteeksi mattainen. Se myös tuntuu erittäin mukavalta iholla ja todellakin hoitavalta, tai ei vain hoitavalta, vaan juuri kosteuttavalta. Lieko salaisuus karpalouutteessa? Pysyvyyden suhteen ei ole ollut mitään moittimista, tulos on ollut hyvä koko päivän. Tämä BB-voide löytyykin tämän päivän kuvapläjäyksestä pääsääntöisesti kuvien meikkipohjana. Kuvia on paljon, ota siis mukava asento ja varaudu viettämään tovi kuvien kanssa. Tuote on vegaaninen.


IMG_9589

Bohon maapuuterit ovat aina käytössä, kun meikkaan. Paitsi tietysti joskus kiireessä on tuotava eloa kasvoille vain poskipunalla, mutta mieluiten sisällytän maapuuterin meikkiini. Osa sävyistä on kimaltavia ja osa mattaisempia. Itselläni on nämä kimaltavat (eli 1,3 ja 5) ja sain uuden värin itselleni talveksi eli numeron 3. Kaikki maapuuterit ovat vegaanisia.

Maapuuteria käytetään kuin aurinkopuuteria. Aurinkopuuteri on noussut tämän vuoden ehkä hehkutetuimmaksi meikkituotteeksi, josta ei ennen puhuttu kuin silloin tällöin. Kun kylmät varjostukset ovat jääneet ennemmin jo historiaan, nyt halutaan tuoda kasvoille lämpöä aurinkopuutereilla. 

Aurinkopuuteri lisätään sinne, mihin aurinko tarttuisi eli otsalle, nenään, poskipäille ja leukaan. Lisään myös poskipunan alle. Kun lisään muualle kuin poskipunan alle, käytän oikealla näkyvää sivellintä. Se ei ole välttämätön suinkaan, mutta olen kokenut tämän nopeaksi keinoksi saada maapuuterin kiilto kasvoille. Näiden shimmerisyys on aivan omaa luokkaansa. Kun yleensä korostusväristä tulee ikäänkuin irtonaisia hippusia, tästä tulee aivan upea, luonnollinen erittäin hienojakoinen kuultava kimallus kasvoille. Iho suorastaan hehkuu ja sen ovat muutkin huomanneet tätä käyttäessäni. Mitä enemmän maapuuteria näissä kolmessa sävyssä "kiillottaa" sudilla, sitä kauniimman kiillon saa. Se onnistuu vaikka luomivärisiveltimellä, mutta tämä hammasharjan näköinen sivellin on ollut todella oiva tarkoitukseensa.

Boho colour corrector

Viiko sitten julkaisin näistä korjausväreistä tutoriaalin. Näillä peittää tummat silmänaluset todella tehokkaasti ja saa kirkastettua katseen. Se on ollut todella luettu ja jos et ole vielä lukenut näiden neutraloivien värien käyttöä koskevaa juttua, lue se ihmeessä tästä linkistä. Korjausvärit ovat sinänsä mullistava keksintö.

IMG_9590

Alla on kesäsävyni numero 5. Näitä saa käyttää todella kauan, että pinnassa näkyy ollenkaan kulumisen merkkejä. Kiiltävät sävyt ovat tarkoitettu käytettäväksi tuomaan valoa kasvoille ja mattaiset sävyt ovat "niitä oikeita" aurinkopuutereita. Itse olen hyödyntänyt sivellintekniikkaa vaihtamalla näitä molemmissa tarkoituksissa. Värit eivät ole voimakkaita. Vaikka tuote saattaa näyttää tummalta pakkauksessa, ei se ole samanlainen iholla.

Bohon käyttämä mica ei ole kohua herttänyttä lapsityövoimalla tuotettua micaa, vaan Bohon eettisyyteen voi luottaa tässäkin suhteessa. 

IMG_9594

Sain poskipunan sävyssä No 1. Saatavilla olisi ollut uudempikin sävy, mutta itselleni se oli liian siniseen taittava, vaikka kuinka kaunis olikin sävynä. 

Poskipunat ovat ihan ensimmäinen keino tuoda eloa kasvoille ja ilman poskipunaa tunnen olevani hukassa. Se ei ole ollenkaan turha juttu, vaikka kasvoilla olisi punoitusta. Nimittäin täysin yksivärinen meikkipohja näyttää kalpealta ja poskipuna muuttaa oleellisesti ilmettä.

Bohon poskipunat ovat pigmenttisiä ja kestäviä. Aivan ikisuosikkini on sävy Corail, jota käytän myös luomivärinä. Osa huulipunista on vegaanisia.

IMG_9601

Meikkipohjasta hypätään näihin ihaniin väreihin. Voi että sentään. Kaikki nämä huulipunat ovat aivan upean värisiä. Kestävyys on hyvää luokkaa.

IMG_9603


100-sarja on mattavärisarja ja sävy Tulip 106 on todella kaunis ja pigmenttinen. Mattaväri ei kuitenkaan ole normaalikosmetiikan nestemäisen huulivärien todella matta, vaan omasta mielestäni kauniimpi. 300-sarja on kuultavien mattapunien sarja ja näistä pidän ehkä eniten. 312 Desire on todella ihana punainen, joka ei ole liian voimakas, jolloin kasvot huutavat katsomaan huulipunaa ja muualta kasvot jäävätkin havaitsematta. Kuulemma Bohon yksi myydyimmistä sävyistä ja ymmärrän hyvin miksi. Silkkaa rakkautta omalla kohdallani. 314 eli Freedom on mahtava syysväri. Aivan ihana viininpunainen, joka sopii loistavasti syksyyn, itse asiassa pidän viinipunaista aina syksyisin muodossa jos toisessakin.

IMG_20181109_142712


Tässä kuvassa BB-voide No3 ja Tulip-huulipuna.

IMG_9546

Jotta seuraavista kuvista saa kaikki irti, tähän väliin täytyy (tai saan esitellä) esitellä tumman viininpunaisen No14 Red Rosen ja No 56 Mysticin. Kaikki Bohon lakat ovat vegaanisia ja 7-10-free. Tässä Revolution on 7-free ja Mystic 8-free. Lakkasuti on omaan käteeni todella täydellinen, näillä on mielettömän hyvä lakata. Kuivuvat suhteellisen nopeasti, mutta ei liian, jotta väriä kuitenkin ehtii työstää. Kaksi kerrosta peittää loistavasti pidemmätkin kynnet. Muista alus- ja päällyslakka, jotta saat kaikki irti manikyyristäsi.

IMG_20181014_150258

Natural-ripsiväri, BB-voide, huulipuna 312 ja kynsilakka Revolution.

IMG_20181014_140646


Samat sävyt.

IMG_20181014_124839_Bokeh

En enää edes muistanut, miten ihana sävy kirkas punainen on kynsillä! Niin näyttävä ja naisellinen. Nämä yksiväriset kynnet herättivät huomiota muuallakin ja kyseltiin, mikä lakka on kyseessä.

IMG_20181014_135251

Olen kynsilakkafriikki, enkä edes kehtaa kertoa, montako kynsilakkaa minulla on. En koskaan lakkaa kahdesti peräkkäin samalla, mutta Revolutionilla kyllä! Lisäksi varpaat saivat tästä ihanan, punaisen sävyn. Ja tuo huulipuna on vaan niin kaunis huulilla.

IMG_20181109_142146

Huulipuna 314 ja kynsilakkana Mystic. Lakka on kyllä omaan makuuni niin täydellinen syksyinen vampy-sävy ja viininpunainen huulipuna sopii hyvin mukaan.

IMG_9635


Huultenrajauskynät ovat hyvä keino varmistaa, ettei puna leviä yli reunan ja se lisää pysyvyyttä. Tässä sävyt 2 ja 3.

IMG_9632


Ja samat swatch-kuvina. Sopivat hyvin huulipunien 312 ja 314 alle.

IMG_9580

Ja vielä riittää juttua, koska sain ihanan syyskattauksen luomivärejä. Ensinnäkin tuo sivellin on todella hyvä. Se on sopivan litteä ja sillä on helppo levittää luomivärit. Suosittelen!

Ylärivin oranssi Carotte 208 oli ihan ensimmäinen ostamani Bohon luomiväri. Se on täydellinen helmiäinen oranssi! Keltainen 106 on upean lämmin keltainen mattasävy, joka pysyy todella hyvin. Bohon luomiväreissä on yleensäkin hyvä pysyvyys, mutta keltaiset luomivärit saattavat mielestäni vaaleta luomella hyvinkin pian. Tämän kanssa ei ole ollut sitä ongelmaa. Ruskea 105 Cacao on helppo ruskea varjojen luomiseksi luomelle, koska se häivyttyy hyvin, eikä ole liian pigmenttinen. 221 Ardoise on sitten väri, jolla saa dramaattisuutta iltameikkiin tai syvyyttä arkimeikkiin.

IMG_20181019_140247

I love Me-messujen ensimmäisenä päivänä meikkipohja oli eri, mutta poskipuna oli Bohon Corail, aurinkopuuteria on käytetty no 3 ja 5 sekä luomivärit ovat näistä.


IMG_20181019_140302

Kuva ei ole paras mahdollinen, mutta messuhallin kylmissä valoissa tuli vasta mieleen ottaa kuva luomiväreistä. Sisänurkassa keltaista, ulkonurkka ruskeaa nostettuna hyvin ylös asti häivyttämään raskaita luomia ja suurentamaan silmiä. Keskiosa on oranssia. Tästäpä tuli mieleen, että voisi tehdä tutoriaalin raskaiden luomien meikkaamisesta.

Näillä luomiväreillä on tullut leikittyä enemmänkin, kuvia vaan ei ole kuin parilta kerralta.

IMG_20181116_121328

Tässä meikkipohjana vegaaninen Bohon Fluid Foundation No 04. Sen levitettävyydestä jotkut ovat esittäneet kysymyksiä. Levitin tämän Bohon meikkivoidesiveltimellä ja se leviää hyvin. Luonnonkosmetiikan meikkivoiteissa vaan ei ole paljoa työstöaikaa, eli kunhan voiteen levittää suht nopeasti, saa hyvin peittävän, mattamaisen tuloksen. 

Huulipuna on 307 ja kulmakynä 03 Blond. Maapuuteri 03 highlighterina ja Corail-poskipuna. Silmänaluset peitetty oranssilla ja keltaisella korjausvärillä.


IMG_20181116_121602


Tässä keltaista sisänurkassa, oranssia keskellä, Chocolate ulkonurkassa ja mustaa luomivaossa syventämässä katsetta. Liikkuvan luomen keskellä on Maapuuteria No1. Kulman alla 101 Vanille nostaa kulmia. Kyllä meikeillä vaan on niin mukava leikkiä!

Täytyy vielä mainita silmämeikeistä, että Bohon Natural-ripsiväri tekee täysin ennakko-odotusteni vastaisesti aivan mielettömän hyvä jälkeä! Hylsy on lyhyt ja siksi ripsiharjan varsi on hyvin lyhyt ja se hämää aluksi. Mutta kun siihen tottuu, ripsivärillä saa todella kivasti pituutta ripsiin! Olen ilmeisesti etsinyt vääränlaisia ripsivärejä eli lähinnä tuuheuttavia, kun pidentävä onkin minun juttuni.

IMG_20181109_142609

Natural oli nimenä itselleni hämäävä. Ripsari erottelee ja pidentää ripset kauniisti. Tavallaan luonnollinen, mutta paljon kauniimpi lopputulos. Massa on melko märkää sekä kuivaa hieman hitaasti. Lyhyen ripsiharjan kanssa levitys ja odottelu vaatii hieman enemmän aikaa, mutta se kyllä kannattaa.

IMG_20181019_135937

Ja nyt meitä hemmotellaan taas! Bohon uusi Rocks-kokoelma on jo saatavilla osalta jälleenmyyjiä sopivasti pikkujouluaikaan. Testailin värejä messuilla ja tämä on kyllä aivan mieletön kokoelma. Hankintoja tulee väkisinkin!

Onko sinulla suhde Bohoon? Jos etsit myyjiä, löydät ne tästä linkistä. Tuotteita tuo maahan 4Dream Oy, jolta olen saanut valtaosan esitellyistä tuotteista ja jos haluat lukea enemmän tuotteista, löydät maahantuojan kotisivut tästä.

Blogin seurauskanavat:

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta

lauantai 27. lokakuuta 2018

Flow Kosmetiikan Korento-sarjan seerumimeikkivoide uutuus


IMG_9646

Nyt vihdoin ja viimein! On odotettu jo pitkään, että saisimme oman kotimaisen luonnonkosmetiikan meikkisarjan kotimaiselta tuottajalta. Kun joskus tieto Flown tulevasta sarjasta tuli, toki odotin sitä, mutta ajattelin sen koostuvat pääasiassa jauhemaisista luomiväreistä ja muista ennen kehitetyn mineraalimeikkipohjan sekä poskipunan kaltaisista tuotteista. Silmät olivatkin siis tippua päästä nähdessäni sarjan ensiesittelyssä I love Me-messuilla. Aivan mieletöntä työtä ja niin vahvaa osaamista, että melkein tuli tippa linssiin ja katselin tuotteita rinta röyhyllä, koska tuntui niin hienolta olla suomalainen juuri sillä hetkellä!

Flow kehitti ensimmäisenä kasvomeikkipohjaan sopivat tuotteet, jotka ovat koko meikin perusta. Sarjan tuotteet sekä visuaalinen ilme on todella onnistunut ja näistä antaisin 10+. Sarjasta enemmän postauksen lopussa, palan nyt halusta esitellä tämän meikkivoideseerumin, jonka sain perjantaina messuilta pr-näytteenä ja on ollut lauantaista asti jokaisena päivänä käytössä ihasteltavana. Seerumi on vegaaninen.

IMG_9655

Seerumimeikkivoide on juuri nyt trendituote, joka oli helppo huomata messuilla tuoteryhmän tarjonnan kasvuna. KORENTO Age Defying Tinted Serum on yhdistelmä BB-voidetta ja ihonhoitoseerumia, jossa pohjana on Korento Berry Active Complex™ eli yhdistelmä hoitavia, iholle hyödyllisiä aineita, kuten marjaöljy, E-vitamiini ja rasvahapot.

INCI: CAPRYLIC/CAPRIC TRIGLYCERIDE**, SIMMONDSIA CHINENSIS SEED OIL*, SILYBUM MARIANUM ETHYL ESTER**, MICA**, HYDROGENATED LECITHIN**, CI 77974**, CI 77891**, VACCINIUM VITIS-IDAEA SEED OIL*, HIPPOPHAE RHAMNOIDES SEED OIL*, VACCINIUM MYRTILLUS SEED OIL*, RIBES NIGRUM SEED OIL*, TOCOPHEROL**, ROSA CANINA SEED EXTRACT*, HELIANTHUS ANNUUS SEED OIL*, ROSMARINUS OFFICINALIS LEAF EXTRACT*, CITRUS AURANTIUM FLOWER OIL**, CITRUS SINENSIS PEEL OIL EXPRESSED*, CI 77492**, CI 77491**, CI77499**, CITRAL***, LINALOOL***, LIMONENE***

Tuote koostuu hajotetusta kasviöljystä (vähentää rasvaisuuden tuntua), jojoobaöljystä, maarianohdakkeen etyyliesteristä, micasta, hydrogenoidusta lesitiinistä, puolukansiemenöljystä, tyrniöljystä, mustikansiemenöljystä, mustaherukansiemenöljystä, E-vitamiinista, ruusunmarjauutteesta. Eteerisiä öljyjä löytyy rosmariini, karvasappelsiini, appelsiini ja CL-koodit ovat rautaoksidivärejä. Lisäksi inciin on merkitty yleisimmät hajusteallergeenit.

Tuotteilla ei ole luonnonkosmetiikan sertifiointia, mutta tuotteet täyttävät Cosmos-standardit. Tuote on ravistettava ennen käyttöä.

IMG_9663

Koska ikä tekee tehtävänsä myös näön osalta ja en nähnyt inciä pienellä printattuna, hämmästyin nähdessäni incin. Olin varma että osa olisi ollut vettä, niin hyvin se imeytyi iholleni. Kokonaan öljypohjainen seerumi onkin aivan täydellinen meille kuivaihoisille ja lisäksi ikääntyvälle iholle.

Värejä löytyy neljä erilaista; kaksi viileää ja kaksi tummaa. Itselläni on sävy Warm 02. Sävyjen ei tarvitse olla juuri oman ihon kanssa täysin identtisiä, nimittäin seerumin väri on kevyt ja mukautuu käyttäjänsä ihoon.

IMG_9666

Koostumus on hyvin nestemäistä ja levittyy helposti ihoon käsin. Itselläni menee molemmille puolille kasvoja kolme tippaa ja otsalle kolme, eli yhdeksän tippaa yhteensä. Seerumimeikkivoide antaa koostumuksensa ja valoa heijastavien pigmenttien ansiosta kauniin, kuulaan sävyn iholle. Juuri kasteenraikkaan tai lasi-ihon, josta korealaisessa kosmetiikassa puhutaan.

IMG_9674

Juuri levitettynä iholle jää ihana kuulto. Kun öljyt imeytyvät ihoon, kuulto säilyy, mutta lievä öljymäinen kiilto poistu. Tulos on luonnollisen kaunis. Tuote antaa kevyen tai keskipeittävää jäljen. Itse voi säädellä puuterilla, miltä lopputulos näyttää. En ole käyttänyt puuteria ollenkaan, nauttinut vain kuulaan raikkaasta ilmeestä. Ja joka kerta, kun olen ollut peilin edessä viikon aikana, olen ihaillut tätä kaunista pohjaa kasvoillani.

Pohja on pysynyt moitteetta. Pitkä päivä ei sitä hetkauta, vaikka en ole käyttänytkään puuteria  kiinnittämiseen.

aamu
vs
ilta


















Kuvat ovat lauantain messupäivältä. Aamulla oli todella väsynyt ja uuvahtanut messuille lähtiessä. Illalla pitkän päivän jälkeen meikkipohjalle ei ole tapahtunut mitään.

Olen myös ehtinyt tämän meikkivoideseerumin kanssa kävelemään tihkusateessa, hikoillut ja nukkunut päikkäreitä, eikä pohja ole näistä kärsinyt.

Aluksi nautin, kun aamulla kasvoveden ja seerumin lisäksi tämä korvasi voiteen tai öljyn, jolloin se pienikin hetki aamusta oli säästetty, aamulla kun vaan on aina kiire. Nyt kuitenkin teen opiskelun lisäksi muutaman viikon keikkaa entisen ammattini parissa ja työpaikalla ilma on todella kuivaa laitetuuletuksen vuoksi. On tuntunut, että mikään kosteutus ei riitä ja olen käyttänyt kasvoveden ja seerumin lisäksi meikkipohjan alla kosteusvoidetta.

Flown meikkivoideseerumista voi vain sanoa, että täydellisesti onnistunut tuote, joka on mielestäni kehitetty viimeiseen pisaraan asti täydelliseksi. Erittäin hyvä kuivalle tai pintakuivalle iholle kosteuttamaan, eikä kuivista kohdista tule "röpelöä". Täsmätuote myös vanhenevalle iholle, koska ei kerry juonteisiin tai liiku päivän aikana ja ainesosat hoitavat sekä buustaavat ihoa. Normaali iho hyötyy tästä myös, samoin pintakuiva sekaiho. Rasvaisempiin kohtiin kannattaa silloin laittaa puuteria. Olen ollut vannoutunut mineraalipohjien käyttäjä toista vuotta pitkälti, niin kun johonkin nestemäiseen tuotteeseen haksahtaa näin pahasti, se on todella jotain erityistä. Mitkään muut kuin mineraalit eivät tuntuneet aimmin antavan yhtä kaunista, pakkelitonta pintaa. Nyt Korento näytti, että se on mahdollista.

Koko Korento-meikkilinja on yhden henkilön tuotekehitystä. Melkoinen perfektionisti tuotteiden takana. Sarjan visuaalinen ilme on kaikin puolin onnistunut ja odotan innolla muiden sarjan tuotteiden testaamista. Olen todella vaikuttunut.

Messukuvia:







Voidemainen meikkipohja levittyi kakkumaisesta ulkonäöstään huolimatta täydellisesti iholle. Se suli nopeasti, jonka jälkeen se on helppo levittää iholle.


Huuli- ja poskiväri


Seerumiposkipunat

Flow Kosmetiikan tuotteet löydät tämän linkin takaa. Myöhemmin tuotteet tulevat myös muihin verkkokauppoihin. Ainakin House of Organic ottaa ne valikoimiinsa heti, kun vaan mahdollista. Vielä messuviikolla tuotteita valmistettiin kiivasta tahtia tehtaalla, joten tuotteet ovat vielä niin tuoreita, etteivät ne ole ehtineet vielä muualle. Flown pisteellä vinkattiin, että seuraavaksi tulee puristeluomivärit. Jännää!

Innostiko joku Korento-linjan uutuus? Korento löytyy Facebookista nimellä KORENTO-natural makeup by Flow Cosmetics. Käy tykkäämässä.



Blogin seurauskanavat:

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta.


sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Boho-luonnon värikosmetiikkaa

Hitaasti mutta varmasti Boho on alkanut hiipiä meikkipussiini ja pysyvästi.




Boho on ranskalainen luonnonkosmetiikkasarja, jossa korostuu ympäristöystävällisyys ja monen väliportaan katteiden tinkimisen vuoksi myös edullisuus. Laatu on todella kohdillaan.

Jos vaikka aloitetaan vasemmalta oikealle. Minulla on vasta yksi Bohon kynsilakka, mutta se ei jää siihen. Lisää tulee varmasti, kuten tätä blogia lukeneet ovat huomanneet, että olen koukuttunut kynsien lakkaukseen ja koristeluihin.  Lakat ovat 7- tai 8-free väristä riippuen. Pullo on söpö saarnipuisen korkkinsa kanssa ja rakastan Bohon poltettua logoa korkin päällä.

Tässä on sävy Dream Catcher:


Kuvassa lakkaus on ilman päällyslakkaa. Päällyslakka on aina ehdoton kiillon parantamiseksi sekä kestävyyden lisäämiseksi, mutta olin jatkamassa tästä vielä koristeluja ja en voinut laittaa päällyslakkaa. Aluslakka on myös aina laitettava kynsiä lakatessa. Se lisää manikyyrin kestoa ja estää kynsiä värjääntymästä. No, joka tapauksessa tämä lakka näyttää todella kiiltävältä ilman päällyslakkaakin. 

Koostumus oli todella miellyttävä 7-free lakaksi. Ehkä jopa miellyttävin kokeilemistani. Bohon lakoissa on myös se hyvä puoli, että sävyvalikoimaa on runsaasti.



Meikkivoiteen ostin syksyllä heti Kreikan loman jälkeen, jolloin oli vielä rusketusta. Olen ostanut kaikki Bohoni Ruohonjuuresta, koska pidän siitä, että voin konkreettisesti nähdä tuotteet ja Kampissa sain meikkivoiteen ostoon apua kosmetologilta. Päädyimme molemmat värisävyyn numero 3. Ihoni ei ole niin posliininvaalea, kuin monilla suomalaisilla, ehkä hippasen se saattaa tällä hetkellä olla minulle tumma. Kuitenkin se on keltapohjainen ja sopii ihoni lämpimiin sävyihin oikein hyvin. Kuvan harjalla meikkivoide levittyy arkiaamuna alle muutamassa minuutissa ja pysyy moitteetta koko päivän. Tämä harja on ostettu joskus settinä ebaystä, ennen kuin niitä sai Suomesta. 

Joka tapauksessa meikkivoide sävyttyy hyvin ihoon, joten vaikka kasvojeni väri onkin vaalennut ostohetkestä, ohuena kerroksena se mukautuu ihon väriin erinomaisesti.


Kuka keksii missä kohdassa meikkivoide on :)

Joskus meikkivoidesuosituksia kysyttäessä on kysytty, onko tämä peittävä. Nyt osaan vastata siihen. Ihoni on pääsäntöisesti melkoisen hyvä mutta pintakuiva ja pahoja finnejä tulee harvoin. Nyt sain yhden leukaan ja meikkivoiteella sai kyllä punaisen jäljen häivytettyä ilman kummempaa yritystä todella hyvin.

Koska ihoni ei ole rasvoittuva, en käytä puuteria meikkivoiteen päällä. Tämä on yksi niitä harvoja meikkivoiteita, joissa ei ole linaloolia tai limonellaa ja me allergikotkin voimme huoletta käyttää hyvää meikkivoidetta ilman, että täytyy tyytyä vain johonkin toissijaiseen ihan vain sen takia, ettei siinä ole näitä kosmetiikan 24 yleisintä allergeenia.


Huulipunat on pakattu ekologisiin ja toimiviin kartonkihylsyihin.

Värin valinta oli vaikeaa, mutta lopuksi valikoin sävyn 202. Tämä huulipuna on ylittänyt kaikki odotukseni kestävyyden suhteen ja mm. I love Me-messuilla muutama myyjäkin kysyi mikä huulipuna minulla on, kun laitoin ensin tummempaa huulipunaa alle ja tämän kiiltelevän ihanuuden päälle. 


En saanut täysin sävyä vastaavaa kuvaa, mutta idea tästä löytyy. Hieno puna yksistään tai yhdistämällä muihin väreihin. Tumma pohja ja kiiltävä keskiosa korostaa huulten pulleutta. Yksistään tumma huulipuna pienentää huulia. Tässä on siis potentiaalia arkeen tai juhlaan.


Musta rajausväri on melko helppokäyttöinen. Itse olen tottunut käyttämään eye liner-tyyppisiä nestemäisiä rajausvärejä 15-vuotiaasta asti ja se on jo osa minua ja tyyliäni. Valitettavasti silmäni vuotavat etenkin näin talviaikaan todella helposti ja siksi joudun säästämään tämän kesäaikaan, jotta en löydä rajausväriä yläluomistani. Varsin potentialinen rajausväri ja pysyvyys on todella hyvä, mikäli ei omista tällaisia vuotavia silmiä kuin minä. Etenkin siipien rakentaminen käy tällä helposti.




Luomivärejä löytyy helmiäisenä ja mattana. Oranssinen helmiäissävy oli itsestään selvä valinta, kun tukka on tällä hetkellä porkkanan punainen. Sävy on 208 Carotte. Toiseksi sävyksi valitsin 202 Liege. Ylemmässä kuvassa on enemmän todellisuutta vastaava väri. Carotte menee yksistään pikaisessa arkimeikissä, yleensä kuitenkin käytän 3-4 luomiväriä meikissäni ja Liege on oiva "väliväri" eli ei liikaa ihon sävystä poikkeava ja sopii esim. silmän sisänurkan puolelle tai häivyttäessä tumminta rajausta ylöspäin lopulta ihonväriseksi. Kestävyyden suhteen ei voi kuin kiitellä. Toki pohjustan luomeni ennen meikkiä. Kakkosella alkavat värit viittaavat helmiäissävyyn ja ykkösellä alkavat mattasävyyn.




Kulmakarvakynän sain juuri itselleni sopivan värisenä eli 01 Brun. Kynä ei ole kova eikä pehmeä, vaan juuri sopiva, jolla saa tarkkaa jälkeä. Mikäli tulee piirrettyä hutiin, eipä hätää, kynän toisessa päässä on kulmakarvaharja, jolla jäljen korjaa näppärästi sekä myös tasoittelee lopputulosta.


Tämä kynä ei ole myöskään sitä ärsyttävää puuta, jota ei saa koskaan teroitettua nätisti puun lohkeamatta säleiksi. Voisin oikeastaan sanoa tämän olevan paras kulmakarvakynä, jota olen koskaan kokeillut.



Vielä löytyisi yksi Bohon melko uusi tuote, joka on ilahduttanut suuresti.




Hajuvesi, tosin tekisi mieli kutsua tätä tuoksuvedeksi :)  En ole mitenkään ammattilainen arvioimaan hajuvesien tuoksuja ja nuotteja, mutta itselleni tämä Iles Éoliennes-tuoksu on raikas, jossa on lämpimämpi, jopa puhtaalta tuoksuva pohjatuoksu. 

Itse olen kokenut luonnonkosmetiikan hajuvesimarkkinat hieman suppeiksi, joten tämä oli todella tervetullut uutuus tuoteperheeseen.



Boho on itselleni ollut todella mieltä piristävä ja toimiva värikosmetiikkasarja, jota uskallan suositella varauksetta. Olen jo katsellut uusia kynsilakkavärejä "sillä silmällä". Enkä varmaan koskaan pysty kävelemään Bohon hyllyn ohi ainakin vähän vilaisematta.

Onko teille Boho tuttu ja minkälaisia kokemuksia teillä on?

Muista tilata blogin päivitykset sähköpostitse tai ilmoittaudu Bloggerin lukijaksi. Bloglovinin kautta tilaamalla saat kaikki blogit kätevästi luettavaksi samaan paikkaan. Luvassa kynsiä, kynsiä ja luonnonkosmetiikkaa sekä joskus hieman muutakin.