Näytetään tekstit, joissa on tunniste mineraalimeikkipohja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mineraalimeikkipohja. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin luukku 5; upeat Korento-sarjan meikit ja arvonta


Flow cosmetics korento meikit make up

Flow Cosmetics lanseerasi lokakuisilla I love Me-messuilla uuden Korento-sarjan, johon tällä hetkellä kuuluu kasvomeikkituotteita. Kirjoitin jo aiemmin seerumimeikkivoiteesta, niin innoissani siitä olin. Löydät kirjoituksen tästä linkistä.  Kaikki tuotteet on saatu Flow Cosmeticsilta, joka myös sponsoroi arvonnan.

Koska sarja todella sykäytti, päätin, että se on juuri se itselleni tärkeä asia, jonka ehdottomasti haluan esitellä myös muille Kauneusbloggaajien joulukalenterin viidennessä luukussani. Eilisen luukun julkaisi Henna V ja huomisen luukun takaa löytyy Miss Aria.

Korento-sarjan ilme on todella hienostuneen yksinkertainen ja mielestäni tuotelinjan koko visuaalinen ilme mainoksineen on todella onnistunut. Puhumattakaan tuotteista, jotka on hiottu viimeiseen asti, nimittäin koostumukset ovat mielestäni todella hyviä. Myös värivalinnat on tehty mahdollisimman helpoksi. Kaikki tuotteet on jaoteltu kylmiin ja lämpimiin väreihin. Ei turhaa selaamista, esimerkiksi itselleni oli helppo aloittaa värien miettiminen heti keltapohjaisista, tummemmista väreistä. Voidemaisten tuotteiden raaka-aineet ovat pitkälti pohjolan luonnosta ja ne on pakattu tummaan lasiin, joka suojelee tuotetta valolta. Lasin voi kierrättää, samoin puuterimaisten tuotteiden muoviosat.

Koostumukset ovat hoitavia ja perustuvat Berry Active Complex-yhdistelmään, joka koostuu  hoitavista, iholle hyödyllisistä aineista, kuten marjaöljy, E-vitamiini ja rasvahapot. Tuotteilla ei ole luonnonkosmetiikan sertifiointia, mutta ne täyttävät Cosmos-standardit. Tuotteet ovat eläinkokeettomia ja suurin osa on vegaanisia.

Olen tottunut käyttämään pelkästään luonnonkosmetiikan kasvomeikkituotteita viime vuodet ja voin verrata tuotteita ainoastaan luonnonkosmetiikan käyttäjän näkökulmasta. Oma ihoni on pintakuivuuteen taipuvainen, väri on suhteellisen tasainen mutta muuttunut tummemmaksi iän myötä, enkä kärsi epäpuhtauksista. Rakastan kuulasta meikkiä ja hoitavia koostumuksia.

korento kiinteä meikkipohja foundation

Voidemainen meikkipohja tuntuu olevan perinteisten meikkivoiteiden ystävien suosikki. Koostumus on kiinteä ja sulaa nopeasti iholle. Meikkipohja on peittävä ja lisätystä määrästä riippuen pinnasta saa täysin peittävän.  Voidemainen meikkivoide jää melko samettiseksi iholle ja pigmenttiä riittää. Olen käyttänyt myös peitevoiteena. Tähän pätee sama sääntö kuin kaikkiin Korennon meikkituotteisiin; vähempi on parempi. Käytetyt määrät ovat todella pieniä ja siksi tuotteet ovat riiittoisia. 

Itse en ole meikkivoiteiden harras ystävä, koska ihoni kaipaa vain kevyttä ihosävyn tasoitusta ja meikkivoide jotenkin tuntuu lätistävän ihon liian tasaväriseksi. Siksi kevyemmän peiton tuotteet, kuten seerumimeikkivoiteet tai BB-voiteet sopivat omaan käyttööni paremmin. Ohuella kerroksella voidemaista meikkipohja, saa jonkun verran kuulautta.

Suurin osa meikkipohjien käyttäjistä käyttää meikkivoidetta ja siksi tämä on ollut todella suosittu heidän keskuudessaan, eikä ihme. Meikkipohjalla saa järjettömän kauniin tuloksen. Se blurraa todella nätisti ja antaa siksi kauneimman tuloksen meikkivoiteista, joita olen käyttänyt. Käytössäni on sävy Warm 04.

Voiteen voi levittää käsin, siveltimellä tai meikkisienellä. Olen pitänyt eniten ovaalisiveltimellä eli hammasharjan näköisellä siveltimellä levittämisestä. Tulos on todella airbrush-tyyppinen.

Korento mineraali meikkipohja mineral make up foundation

Mineraalimeikkipohjat ovat pitkään olleet suosikkejani, koska ne ovat niin huolettomia. Värin saa nopeasti pyöriteltyä kasvoille kabukilla ja tulos kestää moitteettomasti koko päivän ilman korjailua. 

Flowlla on nyt kaksi hyvin eri tyyppistä mineraalimeikkipohjaa. Flown omaa nimeä kantava mineraalipohja on mattaisempi ja peittävämpi. Kirjoitin meikkipohjasta ja ehdottomaksi lempikabukikseni nousseesta Flow Cosmeticsin vegaanisesta kabukista aiemmin ja löydät ne tästä linkistä.

Tämä Korento-sarjan mineraalimeikkipohja on edeltäjäänsä kuulaampi. Hienojakoiset mineraalit on pinnoitettu lesitiinillä, joka tuo kuultoa ja hoitavuutta meikkipohjaan. Lesitiini on rasvaa, joten meikkipohja levittyy helposti ja on erittäin hyvä pintakuivalle iholle. 

Yhdellä kerroksella saa kasvoille ihanan, kuultavan meikkipohjan valoa heijastavien mineraalipigmenttien ansiosta. Mikäli kaipaa enemmän peittoa, tuotetta voi kerrostaa. Tämä sävy Warm 04 on sulautunut ihooni todella nätisti ja tuonut lämpöä sekä hehkua. Ei enää tee mieli käyttää muita mineraaleja.

Mineraalimeikkipohjien ydin on hyvä kabuki ja huolellinen iholle pyörittely. Lopputulokseen voi vaikuttaa kerrostamisen ohella myös muilla tavoin, kuten pohjustuksella. Lämpimämmillä ilmoilla käytän alla kosteusvoidetta, mutta talvella usein balmia. Vaikka balmi saattaa kuulostaa oudolta, se todella toimii. Iho on suojattu ja meikkipohja asettuu nätisti. Samoin jos ihossa on kuivempia alueita, balmi estää useimmiten mineraalimeikin kerääntymisen kuiviin alueihin röpelöksi. Mineraalit aina tekeytyvät jonkin aikaa iholla eli heti ei nää parasta tulosta. Balmin avulla pohja sulautuu ihoon hieman nopeammin. Jos haluaa, voi käyttää myös meikinkiinnitykseen vaikka kasvovesisuihketta, joka nopeuttaa mineraalien tekeytymistä ja ihoon sulautumista.

Korento-sarjan mineraalimeikki on loistava valinta mineraalimeikkien ystävälle tai niiden kanssa aloittelevalle, joka haluaa kuulasta meikkiä, mutta tarvittaessa myös peittävyyttä. Erityisen hyvä normaalille, pintakuivalle tai ikääntyvälle iholle. Mikäli haet peittävyyttä ja enemmän mattaisuutta, sekä ihosi on rasvoittuvuuteen taipuva, kannattaa valita Flown mineraalipohja.

Korento meikkivoide seerumi tinted serum foundation flow

Seerumimeikkivoide Age Defying Tinted Serum on jo ollut blogissa, mutta kehaisenpas uudestaan. 

Tuote on todella seerumi, tarkemmin sanottuna sävytetty öljyseerumi, joka antaa kevyttä peittoa, lähinnä tasoittaa ihon sävyä ja tuo hehkua. Tällä saa korelaiseen tyyliin tavoitellun lasi-ihon.

Ihotyypistä riippuen, voi aamulla kasvojen nestekosteutuksen jälkeen jättää voiteen tai kasvoöljyn väliin ja yksinkertaistaa rutiinia saaden tästä seerumista rasvakosteutuksen. Seerumi on ravisteltava ennen käyttöä. Iholle se jää aluksi öljymäiseen tapaan kiiltäväksi, mutta hoitavat öljyt imeytyvät jonkun ajan kuluessa ihoon. Öljy on hyvin imeytyvää, rasvaisuuden tuntua on taitettu hajotetulla kasviöljyllä. En ole käyttänyt puuteria, vaan antanut seerumin imeytyä omia aikojaan ihoon. Tulos on omaan kevyen ja kuulaan meikkipohjan ystävälle aivan täydellinen. Iho hehkuu ja on tasavärinen näyttämättä meikatulta, seerumi vain sävyttää ja blurraa. Suorastaan vuoden löytö!

Sopii kevyen meikkipohjan ystäville eli juuri vain kevyttä väriä ja tasoitusta kaipaaville. Loistava kuivalle tai pintakuivalle iholle tai ikääntyvälle iholle sekä moni pitää tästä varmasti kesäisin. Käytössäni on sävy Warm 02 ja sävyt sulautuvat ihoon todella hyvin, eli sävyn valinta kahdesta lämpimästä tai kylmästä sävystä on suhteellisen helppoa.

Meikkipohjista tämä on ainoa, jossa on eteeristen öljyjen tuoksuallergeeneja. Korento-tuotteiden öljyt ovat ei-komedogeenisia eli niillä on alhainen tukkimiskerroin, eikä niiden pitäisi aiheuttaa ihohuokosten tukkeutumista.

Korento lip & cheek poskipuna poppy swatch

Lip & Cheek Tint eli huuli- ja poskiväreistä valitsin lämpimän punaisen Poppy:n. Näissä ainoastaan sävyt Cloudberry ja Heather ovat vegaanisia, muissa on karmiinia. 

Huuli- ja poskiväreissä on todella runsaasti pigmenttiä. Poskiin saa vain kevyesti taputella muutaman täplän, jotka olen sitten työstänyt sormin. Huuliin olen ensin levittänyt sormin ja viimeistellyt rajat siveltimellä.

Käytän enimmäkseen voidemaisia poskipunia niiden paremman keston vuoksi ja olen tottunut niiden käyttöön. Tässä pigmenttisyys aluksi yllätti, mutta siihen tottui nopeasti ja sopeutti käyttötavan sen mukaiseksi. Mielestäni tämä ei ole vielä aivan "valmis", vaan uskon, että kun tuote aavistuksen kuivahtaa käytössä, se pääsee osoittamaan parhaat puolensa. En yleensä käytä puuteria, mutta poskipunan kestoa puuterointi paransi huomattavasti. Huulilla väri kesti kohtuullisen hyvin ja pidän huulituntumasta. Huulilla sävy oli kauniin murrettu.

Flow Cosmetics sponsoroi meille arvonnan ja voittaja saa valita mieleisensä meikkipohjan ja huuli-/poskivärin. Värit voi valita vaikka Korennon sivuilta tästä linkistä. Suuren kysynnän vuoksi tuotteita ei pystytä valmistamaan niin nopeasti kuin on menekkiä, joten saattaa olla, että voittaja voi joutua hieman odottamaan palkintoaan. Flown sivuilla kerrotaan toimitusaikojen olevan kuitenkin maksimissaan kaksi viikkoa. Sivuilta löydät myös sarjaan kuuluvat seerumiposkipunat ja värittömän irtopuuterin. Jälleenmyyjät löydät puolestaan tästä linkistä.

Voit voittaa nämä tuotteet, kun käyt kommentoimassa Facebook-sivullani kohtaa, jossa kerrotaan Korento-tuotteiden arvonnasta. Tänä vuonna arvonta on Facebookin puolella siksi, että Blogger-pohjalla kommentteihin pitäisi lisätä sähköpostiosoite julkiseksi ja viime jouluna moni ei pitänyt tästä vaihtoehdosta. Facebook antaa enemmän yksityisyydensuojaa. Löydät Facebook-sivuni tästä linkistä. 


Mikäli sinulla ei ole Facebook-tiliä, jätä kommentti blogin kommenttikenttään ja lisään nimesi arvontaan. Silloin jätä sähköpostiosoitteesi kommentteihin, tai lähetä se sähköpostitse  ihastukset ( a t ) gmail.com.

Arvontaan voi osallistua 12.12. klo 24 asti ja voittajan nimi julkaistaan Facebookissa 13.12. Mikäli en saa voittajaan yhteyttä kolmeen vuorokauteen yksityisviestillä, arvon palkinnon uudestaan. Palkinnon lähettää Flow Cosmetics. Blogin jouluarvonnat ilmestyvät aina lauantaisin klo 9 22.12. saakka, nyt 5.12. ilmestyi ylimääräinen luukku osallistuessani Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteriin. Huomenna Kosmetiikkabloggaajien kuudes luukku aukeaa Miss Arian blogissa ja pääset sinne tästä linkistä.

***edit. Julkaisu oli ajastettu Facebookiin samaan aikaan postausen ilmestymisen kanssa, mutta jonkun teknisen ongelman vuoksi se ei näkynyt. Nyt löytyy Facebookista***

Vielä on aikaa osallistua blogin 1.12. julkaistuun Senja Cosmeticsin arvontaan edellisestä postauksesta. ***arvonta päättynyt***


Arpaonnea!

Blogin seurauskanavat: (ovathan ne kunnossa, jotta et missaa arvontoja)

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä

Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta.


lauantai 7. huhtikuuta 2018

Flow kosmetiikan huippulaadukkaat uutuudet, sekä muutama vanhempi ihanuus


Nyt on ilo esitellä Flow kosmetiikan uutuuksia ja vanhempia erittäin hyviä tuotteita, joita sain testattavaksi blogiin. Kaikki tuotteet ovat vegaanisia.

Appelssinisuklaakuorinta


Orange & Raw Chocolate Facial Peeling Balm on aivan mahtava uutuuskuorinta!


Tässä kuorinnassa on onnistuttu täydellisesti. Tuoksu on täsmälleen appelsiinisuklaan tuoksu. Tiedättekö-juuri sellainen kun appelsiinisuklaakonvehdin puolittaisi ja tuoksuttelisi. Appelsiini on näistä kahdesta tuoksusta se voimakkaampi, mutta juuri semmoinen suklaan taittama.

Koostumus on todella miellyttävä. Tarpeeksi paksu, ettei se roisku ympääriinsä kun laittaa kasvoille, mutta sen verran ohut, että se tulee vaivatta ulos tuubista. Kasvoja kuoriessa kannattaa käyttää helliä otteita ja hieroa naamiopohjaa ihoon hyödyntääkseen kuorinnan tehoaineet. Koskaan ei saa hangata liikaa ja aiheuttaa ihoärsystä tai jopa rikkoa ihoa. Lopuksi veden kanssa emulgoidessa koostumus muuttuu maitomaiseksi. Iho kirkastuu silminnähden ja jää kosteututuksi.


Kuorivat riisirakeet ovat todella hienojakoisia ja tekevät kuorinnasta hellävaraisen. Myös ainesosat ovat todella laadukkaat. Kuorinta on ns. vedetön, eli se perustuu mm. öljyihin, kaakaovoihin ja appelsiininkukkaveteen. Todella täyttä tavaraa, eikä säilöntäaineita ole tarvittu tähän koostumukseen harkittujen raaka-aineiden ansiosta.  Huikeat 98,8% ainesosista on luomua tai villinä kasvaneita kasveja. Kuorinta on tarkoitettu kaikille ihotyypeille.

Argania Spinosa Kernel Oil*, Glycerin*, Theobroma Cacao Seed Butter*,  Oryza Sativa (Rice Starch) Powder*,  Prunus Amygdalus Dulcis Oil*, Theobroma Cacao*, Sucrose Laurate, Citrus Aurantium Dulcis Fruit Water*, Citrus Sinensis Peel Oil Expressed*, Rosmarinus Officinalis Leaf Extract*, Limonene**, Linalool**

Luomuarganöljy, glyseriini (luomuöljyistä), luomuraakakaakaovoi, luomuriisijauhe, luomumanteliöljy, sukroosilauraatti (luonnonmukainen sokeripohjainen pinta-aktiivinen aine), luomuappelsiinivesi, luomusitruunan eteerinen öljy, luomurosmariinin lehtiuute (luonnollinen antioksidantti), inciin merkittävät eteeristen öljyjen allergeenit

Pidän tästä todella paljon ja voisi sanoa että se on vienyt ykköspaikan kuorinnoistani.

Tyrni-puolukka öljyseerumi



Seabuckthorn & Lingonberry Facial Oil Serum on melkoista eliksiiriä. Seerumi on tarkoitettu kuivalle tai herkälle iholle. Tyrni on todella vahvasti vaikuttava anti age-öljy ja tuote koostuu todella laadukkaista sekä vaikuttavista hyvälaatuisista öljyistä. Ja näitä öljyjä löytää vain hyvin harvoista tuotteista jos ollenkaan, saatika että ne löytyvät yhdestä ja samasta tuotteesta! Flow Kosmetiikan sivuilla oli niin hyvin selitetty öljyjen vaikutukset, että kopioin ne suoraan tähän, koska ne on kuvailtu hyvin ja perusteellisesti.

Puolukka – Suojaa antioksidanttisesti eli hidastaa ihon ikääntymistä, kosteuttaa ihoa, kirkastaa ja vaalentaa ihon väriä.
Tyrni – Hidastaa ihon ikääntymistä ja suojaa ihoa UV-säteilyn aiheuttamilta haitoilta, kosteuttaa ja parantaa elastisuutta. Vahvistaa herkkää, ärtynyttä, kutisevaa ja rasittunutta ihoa.
Mustikka – Ihoa rauhoittava, antioksidanttisesti suojaava (ikääntymistä hidastava). Ihoa vaalentava.
Arktinen mustaherukan siemenöljy – Ehkäisee ja parantaa tulehdusta tehokkaasti, hyödyllisten omega 3 ja 6 rasvahappojen tasapainoinen koostumus tervehdyttää ihoa. Anti-age vaikutteinen.
Ruusunmarja – Antioksidanttinen, sisältää runsaasti trans-retinolihappoa, joka on A-vitamiinin luonnollinen muoto, sekä hyödyllisiä rasvahappoja, jotka tervehdyttävät ihoa. Uudistaa ihoa, edistää vaurioituneen ihokudoksen paranemista, hoitaa auringonpolttamia ja arpia.
Arganöljy – Sisältää luonnollisia rasvahappoja kuten linoleenihappoa mikä auttaa kehoa parantamaan tulehduksia tuottamalla prostaglandiineja. Hoitaa herkkää ja ryppyistä ihoa.
Ruusu otto öljy – vähentää ihon punoitusta, rauhoittaa, ennalta ehkäisee ryppyjen syntymistä, vahvistaa kapillaarisuonia. Mielialaa tasapainottava, kokonaisvaltaista hyvää oloa lisäävä.
Neroli öljy – parantaa ihon kimmoisuutta, rauhoittaa herkkää ja ärtynyttä ihoa, arpia parantava. Lievittää stressiä ja kohentaa mielialaa.
Frankinsensi öljy – vahvistaa ihoa, ennaltaehkäisee ryppyjen syntymistä, lievittää iho-ongelmia, rentouttaa kasvojen lihaksia, rentouttaa mieltä.


Öljystä vaistoaa sen vahvan, mutta lempeän vaikutuksen. Jotkut asiat vain tuntee. Tuoksu on melko mieto ja koostumus paksua. Levittyy iholle mukavasti paksuutensa vuoksi. Se ei imeydy ainakaan omaan ihooni ihan pian, mutta imeytyy kyllä. Olen käyttänyt aamuin ja illoin, kun pidän öljymäisistä tuotteista tai balmeista mineraalimeikin alla.

On todella hienoa, että lasipullo on musta, jolloin öljyt eivät ole kosketuksissa valon kanssa. Tuote tulee söpössä vaaleanpunavalkoisessa pahvipakkauksessa. Design on todella paikallaan. Kaikki öljyt ovat 100% luomua tai villeinä kerätyistä kasveista tai marjoista.

Jo toinen huipputuote!

Flow mineraalimeikkipohja




Flown mineraalimeikkipohjat ovat monen suosikkeja. Ei ihme. Värivalikoima on hyvä, ja itselläni on keltapohjaiselle iholleni käytössä sävy Peach. Mineraalimeikkipohjat ovat todella mukavia, kun antavat enemmän anteeksi jos sävy ei ole juuri oman ihon värin mukainen, kuin meikkivoide. Kun mineraalit ovat aikansa tekeytyneet iholla, vasta silloin lopputulos on varsinaisesti nähtävissä, miten väri ja pohja sulautuvat osaksi kasvoja. Flow Kosmetiikan sivuilta voi tilata testeripaketteja, joissa tulee useampi mineraalipohjasävy, poskipunanäytteitä ja aurinkopuuterinäytteitä. Se on kätevä keino selvittää viiden euron hintaan oma värisävynsä. Mukaan tulee lisäksi saman arvoinen alekoodi ostoksiin.

Flown meikkipohjat ovat suhteellisen peittäviä. Olen tottunut käyttämään Lily Lolon kuulaampaa pohjaa. Kuulaus ja ihon tasaisuus on ne asiat joita haen meikkipohjalta. Oma ihoni on hyvässä kunnossa ja ei sinänsä vaadi peittoa. Tämän kanssa työskennellessä sain mieleiseni tuloksen, kun pohjustin meikin ruusunmarja & puolukkaseerumilla (öljy-/balmipohja tuo lopputulokseen kuulautta) ja käytin mineraalipohjaa vain vähän kerrallaan. En kerrostanut, vaan ennemmin odotin mineraalien mukautumista ihoon, jotta näin lopputuloksen. Tässä pohjassa on kyllä etunsa, koska on mahdollisuus saada peittävää, mattaisempaa jälkeä, tai sitten kuulasta kevyempää. Meikinkiinnityssuihke on myös hyödyllinen, jotenkin en vain itse ole tottunut käyttämään sellaista.

Meikkipohjissa on SPF 15 ja pohja on kestänyt todella hyvin koko päivän. Inci: Mica, Zinc Oxide (CI77947), Titanium Dioxide (CI77891), Iron Oxides; CI77492, CI77491, CI77499 eli meikkipohja on puhdas mineraalipohja micasta, sinkkioksidista ja rautaoksideista.

Mineraalimeikkipohja tarjoaa monia etuja auringonsuojakertoimen lisäksi. Usein ne kestävät melko hyvin vettä ja yksikertaisten ainesosiensa vuoksi sopivat lähes kaikille. Iho saa hengittää ja herkkä iho kiittää. Mineraalit eivät myöskään tuki ihoa.

Flow kabuki



Tämä käsintehty uutuuskabuki on kyllä todella hyvä. Vegaaniset harjakset ovat pehmeät, tuuheat ja puukahvasta saa tukevan otteen. Edelliset kabukini ovat olleet varrettomia ja tykästyin kovasti tällaiseen kunnon puuvartiseen kabukiin. Siitä saa vankan otteen ja pystyy työstämään mineraalipohjaa tukevimpien otteiden kanssa ja pyörittelemään sekä työstämään mineraaleja laajemmin ihoon. Kun pyöritysliike on laajempaa, myös mineraalit levittyvät sekä kerrostuvat paremmin iholle.

Tämä on kyllä varsin tervetullut uutuustuote. Jos hyvä kabuki on etsinnässä, tässä on varteenotettava vaihtoehto.


Näitä tuotteita oli todella ihanaa testailla. Kotimainen kosmetiikka jatkaa nousukiitoaan ja kaikki nämä  Flown tuotteet ovat todella laadukkaita, niin koostumuksiltaan kuin ainesosiltaan, jotka suorastaan hämmästyttivät, kun incejä tutki tarkemmin. En voi kuin lämpimästi suositella. Itselläni nämä herättivät himon testata laajemmin Flown tuotteita. 

Tuotteet on saatu testattavaksi Flow Kosmetiikalta. Verkkokaupan löydät tästä linkistä ja jälleenmyyjiä löytyy runsaasti ympäri maan sekä verkkokaupoista. Kaikki jälleenmyyjät löydät tästä linkistä.

Blogin seurauskanavat:

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta