lauantai 16. helmikuuta 2019

Miksi aurinkovoide auttaa talven runtelemaa ihoa toipumaan?

Nyt meillä ainakin täällä etelässä aurinko paistaa ja on hyvin keväinen ilma. Kuulin, että tätä jatkuisi jonkun aikaa ja sitten mennään taas kunnolla pakkasille. Sääennusteet eivät ole alaani, mutta sen tiedän, että mennyt talvi on ollut vaikea monen iholle, mukaanlukien omalleni. Iho on punoittanut, se on tuntunut "ryyhyiseltä" ja lisäksi silmänympärysiholle on tullut muutama pieni, kuiva läntti. Kotona on ollut ilmakostutin apuna ja toki olen hoitanut ihoani parhaan kykyni mukaan.

Ekopharma naturals aurinkosuojat


Päätin yksinkertaistaa ihon hoitorutiinin ja vaihtaa tuotteet kokonaan sellaisiin, joita en ole käyttänyt viime aikoina, jos vaikka olisin herkistynyt jollekin ainesosalle.

/Molemmat postauksen tuotteet saatu pr-näytteinä./

Kosteusvoiteeksi päätyi Ekopharman Herukka suojaava päivävoide SPF 15, koska ajattelin virkistää muistiani sen suhteen, aurinkoinen reissu kun on tuloillaan. Ja että se tuntui hyvälle! Kosteutti aivan ihanasti ja nyt on vain pakko toistaa itseään-se aivan ihana tunne iholla, kun tuntui, että "palaset loksahtivat paikoilleen" ja löysin laatikoistani juuri sen, mitä ihoni kaipasi kuntoutuakseen.

Mietin asiaa ja ymmärsin, että myös talven ehdottomasti paras huulirasvani sisältää aurinkosuojan eli kyseessä on Naturalsin kosteuttava huulivoide, jossa on myöskin suojakerroin SPF 15. Huulirasvoja on tullut kokeiltua muutamassa vuodessa todella monenlaista, mutta tämä on ehdottomasti huulivoiteiden kuningas. Se hoitaa huulet ennätysajassa kuntoon.

Eli; mikä siis näille ihoa voimakkaasti ja nopeasti kuntouttaville tuotteille on yhteistä on se, että niissä on aurinkosuoja. Fysikaalinen suoja perustuu sinkkioksidiin ja juuri se, on nyt raaka-aine, jota ihosi kaipaa!

Sinkkioksidi kuntouttaa ihoa sen ohella, että se titaanioksidin kanssa toimii fysikaalisena aurinkosuojana. Kaikki varmaankin ovat kuulleet vauvojen sinkkivoiteista ärtyneen ihon ja vaippaihottuman hoidossa.

Sinkki on hyvin tarpeellinen ainesosa muillekin kuin vauvoille iho-ongelmissa. Toki sisäisesti, mutta myös ulkoisesti. Sinkkioksidi ennen kaikkea rauhoittaa ihoa ja sitä voikin käyttää vaikka sheivauksen jälkeen. Muina ominaisuuksina voi mainita, että se esimerkiksi auttaa tulehduksiin myös ehkäisten niitä ja se voi olla hyvä apu akneiholle, rosaceaan tai ihottumaan. Se on myös mainittu anti age-ainesosana. Vaikka sinkkioksidi voi hoitaa ja tasoittaa ihon rasvoittumista, se ei ole ihoa kuivattava ainesosa, vaan sopii myös erittäin herkälle, atooppiselle iholle. Eli sinkkioksidi on ärtyneen ja punoittavan ihon paras ystävä vesikosteuden lisäksi!

Oman punoittavan ihoni meikkipohjan vaihdoin taas sinkkioksidia sisältäväksi mineraalipohjaksi minimoidakseni mahdollisen kosmetiikasta aiheutuneen ihoärsytyksen ja saadakseni iholleni taatusti ärsyttämättömän meikkipohjan, jossa on lisäksi sinkkioksidia.

Otetaan vielä pieni, lähempi katsaus näihin kahteen käyttämääni tuotteeseen.

Ekopharma Sensitive suojaava päivävoide SPF 15


Ekopharma suojaava päivävoide spf 15

Tästä voiteesta ei käyttöominaisuuksiltaan tietäisi, että kyseessä on luonnonkosmetiikan aurinkosuoja. Koostumus on melko löysää, nopeasti imeytyvää ja juuri sopivan kosteuttavaa. Iho tuntuu aivan ihanalta tämän jälkeen ja joskus onkin ihan pakko lisätä toinen kerros. Voide on lähestulkoon tuoksuton tai todella miedon tuoksuinen.

Ainesosista löytyy rauhoittavaa mustaherukkaa, seesamiöljyä, erittäin ravitsevaa porkkanaöljyä, hyaluronihappoa sitomaan kosteuden iholle ja tietenkin haluamaamme sinkkinoksidia. 

INCI: Aqua, Caprylic/Capric Triglyceride, Cetearyl Alcohol, Glycerin, Cetearyl Glucoside, Titanium Dioxide, Ribes Nigrum Seed Oil (Mustaherukka/Blackcurrant), Ribes Nigrum Leaf Extract (Mustaherukka/Blackcurrant), Sesamum Indicum Seed Oil (Seesami/Sesame), Daucus Carota Sativa Juice (Porkkana/Carrot), Zinc Oxide, Sodium Hyaluronate, Stearic Acid, Acacia Senegal Gum, Xanthan Gum, Phenethyl Alcohol, Caprylyl Glycol, Alumina, Trisodium Ethylenediamine Disuccinate, Citrus Sinensis Peel Oil Expressed (Appelsiini/Sweet Orange), Limonene, Linalool

Omani on SPF 15, mutta saatavilla on myös voide suojakertoimella 30. Tarvitsen tätä kyllä myös tulevaksi kesäksi, niin vaivattomasti se hulahtaa ihoon antaen reippaan annoksen kosteutta aurinkosuojan lisäksi. Sopii hyvin myös meikin alle.

Ekopharmalla on Fi-Natura luonnonkosmetiikan sertifiointi, merkki on lisäksi vegaaninen ja varustettu Leaping Bunny-sertifikaatilla.

Tuotteiden saatavuus on melko hyvä, oman jälleenmyyjäsi löydät täältä.

Naturals huulivoide SPF 15


Naturals huulivoide spf 15

Voide on ollut talven luottotuotteeni. Vastaavaan tehoon en ole koskaan ennen törmännyt. Huulirasva todella syväkosteuttaa runsaiden, rauhoittavien kasviainesosien ansiosta sinkkioksidin ohella ja huulille tulee raikas tunne piparminttuöljyn ansiosta. Omille huulilleni tämä on tehnyt taikoja jo yhdessä yössä, jos olen laistanut huulien rasvaamisesta ja ne ovat päässet jo hieman rohtumaan. Todella hyvä löytö, koska muuta ei enää tarvitse edes kokeilla. Täytyy jossain vaiheessa esitellä koko huulirasva-arsenaalini ja näyttää, kuinka monta kokeiltua voidetta tämä voitti. Kun sain tämän maahantuojalta, sanottiin, että "muuta et sitten enää tarvitse". Tyypilliseen tapaan mietin että sen kun näkisi, mutta kokeilu osoitti myyntipuheen olleen täysin oikeassa.

INCI: Active: Zinc Oxide 3.5% Other: Organic Calendula, Organic Comfrey, Organic Lavender, Organic Plantain and Organic Yarrow infused in Organic Extra Virgin Olive Oil with Organic Beeswax, Organic Essential Oils of Lemon, Orange, Lavender and Peppermint, Vitamin E

Huulivoidetta saa nyt tarjouksesta hintaan 5,93€ Rimitan verkkokaupasta ja muutkin merkin auringonsuojavoiteet ovat alessa.


Päinvastoin kuin monesti artikkeleissa tai blogeissa mainitaan, sertifioidussa luonnonkosmetiikassa on käytössä myös nanomuotoinen sinkkioksidi. Se on mielestäni todella erikoista, mutta kun olen nähnyt tätä esimerkiksi tiukan NaTrue-sertifikaatin piirissä, on todennäköistä, että partikkelikoko on liian suuri läpäisemään ihoa tai aiheuttamaan ympäristöongelmia. Kuitenkin sertifikaattien piirissä on todella tarkkaa, mitkä aineet hyväksytään. Itse en nyt ihan vielä ainakaan tarkoituksella ostaisi nanomuotoa, odotan lisää tietoa tästä sinkkioksidin muodosta.

Nyt onkin siis oiva hetki kaivaa kesän aurinkovoiteet esiin, mikäli päiväystä vielä riittää, tai ostaa ja avata ensi kesän voiteet. Tai kokeilla sinkkivoidetta ärtyneen ihon hoitoon. Ja kyllähän tässä kevätauringolta suojautuminenkin alkaa olla ajankohtaista. Etenkin, jos hiihtää tai laskettelee ja lumi heijastaa aurinkoa.

Tuleeko sinkkioksidivinkki kokeiluun?

Blogin seurauskanavat:

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi <3