perjantai 30. marraskuuta 2018

Blogissa aukeaa joulukalenterin luukkuja...



Huomenna lauantaina on joulukuun ensimmäinen päivä. Ja jouluahan juhlistetaan blogissani luonnonkosmetiikan tuote-esittelyjen muodossa, joiden ohessa on arvonta. Mukaan on päässyt kivasti kotimaista kosmetiikkaa, mutta mukana on myös muutama eurooppalainen merkki.

Ja 1.12. aloitetaan ihan huisilla tuotteilla! Postaukset ilmestyvät tuttuun tapaan lauantaiaamuisin klo 9.



Tänä vuonna kuulun myös Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteriin. Jokaisella osallistujalla on yksi luukku ja jouluaattona avaamme yhteisen luukun. Oma luukkuni aukeaa 5.12. keskiviikkona ja silloin luvassa on ekstra-arvonta.

Kosmetiikkabloggaajat ovat Facebook-ryhmä kauneusbloggaajien keskuudessa ja ryhmällä on sivu Kauneusblogit, jossa ryhmäläiset julkaisevat viimeisimpiä postauksiaan. Löydät sivulle tästä linkistä.

Joulukalenteri aukeaa joka aamu klo 6 ja loppuu aattona, jolloin kaikki julkaisemme yhdessä postauksen. Kun seuraat kalenteria tässä järjestyksessä, löydät aina seuraavan luukun. Lisäksi blogiteksteissä ohjataan eteenpäin. Jokaisen blogin nimi alla johtaa blogiin, jos klikkaat sen nimeä.

4. Henna V
15. Ria G.
19. Elina K.
22. Dioriina
24. Yhteinen luukku

Lauantaina 1.12. siis voi aloittaa kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin klikaamalla Purkkisirkuksen blogiin, jossa hypistellään jouluisia lahjapakkauksia ja omassa blogissani julkaistaan ensimmäinen tuote-esittely ja arvonta.

Ihanaa joulunodotosta ja muistakaa seurata mitä kaikkea onkaan tulossa 😃😉😍. Melkein jännittää itseäkin.

Blogin seurauskanavat:

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta.

Siirrän arvonnat blogialustalta Facebook-sivulleni, koska Blogger-alusta ei anna mahdollisuutta olla jättämättä sähköpostiosoitetta kommenttikenttään. Näin kenenkään ei sitten tarvitse pelätä roskapostia, jos robotti poimisi osoitteen tms.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3