lauantai 30. kesäkuuta 2018

Picture Polishin Fresh, neon- ja folioleimausta

Picture Polish julkaisi ehkä parhaan kuuden lakan kokoelmansa. Olisin kerta kaikkiaan voinut ostaa kaikki. Aivan ihania värejä, joista on puhuttu paljon ja ansaitusti.

IMG_8102

Omia varojani säästi se, että olen koko kesän aina opiskelujen alkamiseen asti töissä. Ja ei missä tahansa työssä, vaan terveydenhuollossa, jolloin kynnet on oltava lyhyet. En totu nysäkynsiin ja jotenkin en saa niihin sellaista muotoa, joka näyttäisi kivalta. Näin siis kynsiä ei paljoa viitsi kesällä esitellä.

Fresh oli kuitenkin se lakka kokoelmasta, joka oli saatava. Ahersin kynteni jutustelun lomassa CesarsShopissa ja sain nämä lakat blogiin esiteltäväksi. Shoppailuhimoja vei nyt loppukuusta myös pois se, että tein kesäkuussa samassa paikassa töitä ensin keikkafirman kautta siirtyen sitten varsinaisen työnantajan leipiin. Keikkafirma ei kaikista viesteistäni huolimatta saanut aikaiseksi lähettää verokorttia seuraavalle työnantajalle ja jouduin antamaan uudelle työnantajalle lisärosenttisen sivutyökortin eli menetin suurimmasta osasta kuun palkkaa 39% veroja. Kun mukaan laskee työttömyysvakuutusmaksut ym. työntekijältä verotettavat maksut, käteen jäi hieman vähemmän kuin opiskelukuukausina 👀...

Hui, nyt on varmaan hetki kun on esiteltävä nysät...

IMG_8089

Freshin on suunnitellut @regina_arg. Itse en ole aiemmin kuullutkaan tällaisesta instakynsitilistä. Väri näyttää sopivan suunnittelijalleen, tilillä näkyy nimittäin runsaasti vihreitä, raikkaita sekä pastellisia sävyjä.

Limenvihreä Fresh on onnistunut tapaus. Peittää 2-3 kerroksella ja sisältää hentoa, nättiä holohitulaa.

IMG_8128

Samalla ihastuin CesarsShoppiin rytinällä rantautuneeseen Moyran neonleimauslakkaan, joka sopi limenvihreään kuin nenä päähän. Ja toki folioleimausta oli kokeiltava eli kaikki vaan samaan syssyyn yksille nysille.

moyra neon red leimauslakka

Tämä ihana neonoranssi leimauslakka löytyy Cesarsista nimellä Neonred. Oranssi on minun juttujani ja neon kuuluu kesään. Moyran leimauslakat ovat varsin laadukkaita. Ne ovat ohuita ja pigmenttisiä. Ohut koostumus mahdollistaa hienoimpien ja ohuimpienkin kuvioiden nousemisen leimalaatoista. Paksumpi koostumus ei pääse niihin hienoihin koukeroihin, joita Moyran laatoissa on. En löytänyt heti näihin kynsiin sopivia kesäkuvioita Moyran laatoista, joten käytin kesäistä Konadin SQ-18-laattaa.


Moyran leimauslakoissa on todella paljon värivaihtoehtoja ja todella nättejä metallisia lakkoja, eikä niitä ole hinnalla pilattu. Lakat maksavat vain 4,50€/kpl. Löydät vaihtoehdot tästä linkistä.

IMG_8143

Kun joskus tein geeleillä kynsiä, lempikoristeluni oli foliomaalaus. Näin ollen folioleimaus kuulosti ihan mielettömältä vaihtoehdolta ja sitä se onkin. Helppoa, näyttävää ja toimivaa.

Folioleimauslakalla tehdään kuva kynteen, jonka jälkeen leimaukseen tarkoitettu folionpala laitetaan väripuoli ylöspäin leimauksen päälle ja painellaan. Simppeliä.

Olen aina käyttänyt folioiden päälle paksuhkoa geelimäisen oloista päällyslakkaa ja näihin laitoin Konadin leimauspäällyslakan. Toimi hyvin, mutta ennen kuvausta kynnet kärsivät luvattoman paljon. Ja se oli ihan aloittelijan moka. Foliokuviot olivat moitteettomat, mutta kun yksi päällyslakkakerros oli kuivunut, lähdin kaupungille koko päiväksi hoitamaan asioita. Jossain vaiheessa huomasin, että foliot olivat kuluneet ja alta pilkotti musta leimauslakka. Se oli tietty ihan luonnollista, koska folioista tulee kohokuvio ja yksi päällyslakkakerros vain liukuu kohokuvion yltä. Päällyslakkaa kannattaa lisätä muutama kerros, jotta se oikeasti tarttuu kunnolla folioiden päälle. Toiste ei tarvitse tehdä samaa virhettä. Älkää tekään tehkö.

Folioleimauslakat löydät tästä linkistä ja foliot tästä.

IMG_8144

Nyt huvittaisi tehdä decalit noista vesimeloneista varpaisiin. Se on niin kiva ja kesäinen kuva.

IMG_8164

Nauttikaa kesästä ja folioleimauksesta, aiheeseen tullaan palaamaan vielä! Ja muistakaa käyttää nyt neonia, kun kesä on se "ihana tekosyy" kaivaa talven pölyttämät neonlakat esiin.

On jännä miten kynsistä (ts. pitkähköistä kynsistä) on tullut osa identiteettiä ja millainen kriisi tulee kun ne joutuu lyhentämään. Oletko kokenut itse moista identiteettikriisiä? Kommenttikenttä on vapaa.

Blogin seurauskanavat:

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta



4 kommenttia:

  1. Kynnet ovat ihanat ja Moyran folioleimaaminen mukavaa, itsekin eilen kokeilin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Folioleimaus on tosiaan kivaa. Vaihteeksi jotain uutta, joka ei jää vain villitykseksi tai ole vaikeaa, epäkäytännöllistä tmv. Lisäksi kunnon keltakultaista leimalakkaa ei ole löytynyt, niin tästä on kiva kun saa folioilla hyvin näkyvän kullan.

      Poista
  2. Ihanat kesäkynnet! Mun silmään sun kynsien pituus ei ole ollenkaan paha. Mun mittapuulla nuokin on pitkät. :) Omat kynnet on jotenkin niin ohuet ja hauraat, ettei niihin tahdo saada mittaa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^_^ Tämä on jokin omakuvan hahmotushäiriö. Kun on tottunut pitkiin, ei vaan osaa nähdä itsellään muuta niin että olisi tyytyväinen. Monesti katson muiden lyhyitä, lakattuja kynsiä että on kivan näköiset, mutta omat-höh.
      Oletko kokeillut CND:n Rescue Rxx:ää? Joskus aikoinaan kasvatin sillä kynnet geelien poiston jälkeen.

      Poista

Kiitos kommentistasi <3