sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Täydellisesti imeytyvä ja pehmittävä kasvoöljy: Patyka Huile Absolue

Patyka Huile Absolue Skin Booster Serum





Tammikuun Jolie boxissa tuli näyte Patykan öljyseerumista ja se olikin yllättäen ihan parasta antia koko boxissa. Ihastuin välittömästä koostumukseen, joka hulahtaa ihoon ja jättää sen poikkeuksellisen pehmeäksi. Toki tuoksukin viehätti, mutta samalla epäilytti, koska joskus eteeriset öljyt saattavat aiheuttaa minulle silmä-ärsytystä, vaikka olen päässyt jo melko lailla tästä herkkyydestä eroon. Taas kerran siedätys on auttanut, ihan itse toteutettuna, jota en tosin suosittele muille herkkyyksistä kärsiville.

Hain Jolien Stockmannin toimipisteestä toisen näytteen ihan sillä idealla, josko hieman pidempi käyttö osoittaisi, tuleeko ärsytystä vai ei. Sitten uskaltauduin tilaamaan tämän seerumin ja se tie on ollut rakkautta heti ensi pumppauksesta lähtien.




Patyka on pariisilainen, reilun kaupan periaatteita kunnioittava yritys ja tällä öljyseerumilla on cosmetique BIO-, Ecocert- ja Leaping Bunny-sertifikaatit.

Pullo tulee varsin mielikuvituksellisessa ja kauniissa pahvipakkauksessa. Kun sen avaa, pakkaus jakaantuu neljään "sarveen" paljastaen upeita kuviota ja paljon tietoa öljystä eri kielillä. Suunnitelmana oli kuvata myös tämä veikeä pakkaus, mutta kissataloudessa kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, kun kynnet ja hampaat ovat bloggaajan ajatuksia sekä käsiä vikkelämpiä.

Seerumi koostuu kahdestatoista eri öljylaadusta ja eteerisestä öljystä. Tuoksu on raikas, geraniumin ollessa mielestäni vallitsevin tuoksu. Imeytyvyys on aivan huippu luokkaa. Ehdottomasti nopeimmin ihoon hulahtava öljy, mihin olen tutustunut. Tämä antoi aivan uuden merkityksen "ihoon hulahtamiselle". Ensimmäisten käyttökertojen jälkeen oli vain hiveltävä ihoa, niin pehmeäksi ja ihanan tuntuiseksi se tuli. 



Kätevä pumppupullo takaa hygienisen annostelun. Öljy ei ole tarkoitettu vain kasvoille vaan monikäyttötuotteeksi. Sitä voi ja kannattaa käyttää kuiville kohdille missä tahansa iholla, hiuksiin ja kynsinauhoille. Koska öljy pehmittää niin voimakkaasti, kynsinauhoista tulee sileät ja joustavat sekä hiuslatvoihin olen levittänyt iltaisin imeytymään yöksi ja se on antanut todella pehmeyttä ja joustavuutta tukkaan. Pakkauksessa käyttötarkoituksiksi ehdotetaan myös sheivauksen jälkeiset ihoärsytykset, ennen shampoopesua, hiusten vaalennuksen jälkeen hiusten kunnon palauttamiseen ja korjaavana naamiona.

Mitä tämä ihmeöljy sitten sisältää?

INCI: SQUALANE, ROSA CANINA FRUIT OIL*, SESAMUM INDICUM*, SIMMONDSIA CHINENSIS SEED OIL*, PARFUM (FRAGRANCE)*, GERANIOL**, OLEA EUROPAEA FRUIT OIL*, HELIANTHUS ANNUUS SEED OIL*, TOCOPHEROL, LIMONENE**, TRITICUM VULGARE GERM OIL, CITRONELLOL**, HYPERICUM PERFORATUM EXTRACT*, LINALOOL**, HELIANTHUS ANNUUS SEED OIL, CITRUS RETICULATA PEEL OIL*.

Skvalaani, ruusunmarjaöljy, seesaminsiemenöljy, jojobaöljy, tuoksu eteerisitä öljyistä ja niiden allergeeni, oliiviöljy, auringonkukkaöljy, E-vitamiini, eteeristen öljyjen allergeeni, vehnänalkioöljy, eteeristen öljyjen allergeeni, mäkikuismaöljy, eteeristen öljyjen allergeeni, auringonkukkaöljy, mandariinin kuoriöljy.

Jännää, miksi auringonkukkaöljy on mainittu kahdesti incissä.

Mäkikuismaöljy antaa hehkua iholle
Ruusunmarjaöljy toimii antioksidanttina
Skvalaani suojaa
Venhnänalkioöljy ja seesaminsiemenöljy uudistavat
Mandariini virkistää
Granium, santelipuu ja neroli hivelevät aisteja




Joskus luin tämän öljyn olevan pariisilaisten naisten kauneuden salaisuus. Suhtauduin tapani mukaan hieman skeptisesti, että niinkö vaan sitä kaikki käyttäisivät, mutta kokeiltuani olen melko varma, että sana on kulkenut suusta toiseen ja näin mahtavan vaikuttavasta tuotteesta on vinkattu kaverillekin.

Mikäli ihosi kaipaa kosteutta, pehmeyttä, elastisuutta, buustia tai etsit sitä oikeaa kasvoöljyä, tässä on pullollinen kultaa 💝. Hinta n. 49€/50ml.

Tuotetta tuo maahan ja myy Jolie, lisäksi Patykaa on saatavina useista verkkokaupoista ja kivijalkaliikkeistä. 8.4. asti Patyka lahjoittaa omasta verkkokaupasta tehdyistä tilauksista 8% naisten oikeuksien ja tasa-arvoisuuden edistämistyöhön. Hienoa!


Tänään vuorossa oli yhden tuotteen postaus, koska en ole saanut kerrytettyä niitä varastoon, opettajiemme ollessa sitä mieltä että loppukevät meitä on ruoskittava niin monilla opiskelutehtävillä kuin mahdollista. Ensi viikolla on kevätpäivän tasaus ja sitten alkaakin jo olla aika siirtyä kesään valmistautumiseen ja toki pitää myös kertoa fiilikset ja ostokset Luonnonkaunis-messuilta. Maaliskuun Jolie boxista on myös kerrottava, löytyihän sieltä yksi aivan huippujuttu! Nyt on vielä messuväsymystä ilmassa, niin palataan pirteämmin fiiliksin ensi viikonloppuna aiheeseen.

Blogin seurauskanavat:
Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta

Hyvää viikonlopun jatkoa! Jos olet käyttänyt tätä ihmeöljyä, kerro toki fiiliksiäsi kommenttiboksiin. Tai onko toiveita millaisia aiheita kesään valmistautumisesta olisi mielenkiintoista lukea?







2 kommenttia:

  1. Patyka on ihana, mutta ah vähän liian kallis -siis ihan vähän- minulle.
    Ostin hölmönä jostain tarjouksesta näitä ja ihastuin, mutta mutta ei oikein pysty vaikka lähi Cittarille (8 km) oli tullut myymälä joka myy myös Patykaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, suurin osa tuotteista on aika hintavia. Tässä pullossa on onneksi aika reilu pakkauskoko ja kestää kauan että saa öljyn käytettyä.

      Poista

Kiitos kommentistasi <3