keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Joulukalenterin luukku 20: PuroBio



Joulukalenterin 20. luukku paljastaa PuroBion Desert Dream-meikkipaletin, joka sisältää neljä luomiväriä, siveltimen, silmänrajauskynän ja ripsivärin pakattuna kierrätettävään kartonkipakkaukseen.


Tässä on siis kaikki mitä silmämeikkiin tarvitsee, jopa peili. Mukana on ehdotus, miten kaikkia luomivärejä voi hyödyntää meikeissä, mutta luovuus on enemmän kuin sallittua ja esimerkiksi väri numero 2 on hyvä nopeaan yhden luomivärin pikameikkiin.


Purobion irtonaistet luomivärinapit ovat pigmenttisimpiä, mitä luonnonkosmetikan saralla on tullut vastaan, mutta nämä ovat ennemminkin arkimeikkaukseen helppoja luomivärejä, joiden levittämisessä ei tarvitse olla niin varovainen pigmentin lisäyksen suhteen. Väriä kuitenkin irtoaa ihan riittävästi ja toki näistä saa myös juhlameikin halutessaan.


Mukana on sekä kylmiä että lämpimiä sävjä.


Itselleni olisi luontaista käyttää kolmea luomiväriä ja jättää joko lila tai ruskea pois, mutta onneksi ohje inspiroi kokeilemaan uutta.


Ripsiväristä en ihan päässyt perille. Se on matkakoko ja lyhyt varsi antoi hyvin erilaisen levitystuloksen, kun on tottunut normaalimittaisiin ripsiväreihin. Harjoitelukysymys mitä luultavimmin.

Rajuskynä on myös matkakokoinen ja ihailtavan kova. Minusta tuntuu että kovat kynät leviävät harvemmin kuin pehmeät-olenko se vain minä vai onko tunteessa jotain perää?

Luomivärien levityssivellin on myöskin matkakokoinen ja toimi yllättävän hyvin näiden värien kanssa, vakka suurimman osan meikistä tein tottumissyistä vanhoilla siveltimilläni.

Meikki oli helppo tehdä kansikuvan ohjeiden mukaan ja pidin tuloksesta. Kasvoilla PuroBion BB-voide sävyssä 2. Alarajauksen tein kostutetulla luomivärillä.

Huulilla PuroBion huulipunakynän helmiäispersikka








Häivyttäminen oli helppoa ja vaikka aluksi tuntui että ruskean ja lilan yhdistäminen saattaisi tehdä meikin raskaaksi, ei luulossani onneksi ollut perää. Tulos oli kevyt ja raikas meikki, joka sopii ikäänkuin tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Iltameikkiin olisin käyttänyt nestemäistä eyelineria tuomaan syvyyttä ja näyttävyyttä sekä tehnyt ruskeasta osasta pigmenttisemmän.

Todella kiva paletti ja nyt joku onnekas voittaa sen. Palkinnon lahjoitaa Impulse Oy, joka myös postittaa paletin voittajalle.

PuroBio on juuri tullut myyntiin Oloshoppiin, löydät myytävät tuotteet tästä linkistä. Kauppaa mainostaa ensitilaajille -20% alennusta. Sarja on todella laaja ja toivotaan että tarjonta vielä lisääntyy. Onneksi nyt sitä kuitenkin on!

Toinen uusi tuleva myyntikanava on Keskon ja Oriolan perustama, vuodenvaihteessa avattava Hehku-kaupan ketju, jonka löytää verkosta sekä kivijalkaliikkeistä. Alustavat sivut löytyvät tästä.

Arvontaan osallistut jättämällä kommenttikenttään sähköpostiosoitteesi, josta sinut tavoittaa.

Joulukalenteripostaus julkaistaan 1.-24.12. aina aamulla kello 6. Maanantaista torstaihin julkaistuihin arvontoihin voi osallistua perjantaihin klo 24 asti. Perjantaista sunnuntaihin julkaistuihin postauksiin voi osallistua maanantaihin klo 24 saakka. Arvonnat suoritan random.org-arvontaohjelman avulla ja julkaisen voittajat Facebook-sivullani lauantaisin ja tiistaisin. Lisäksi pyrin julkaisemaan voittajan jokaisen postauksen perään arvonnan loputtua. Mikäli arvonnan voittaja ei vastaa kolmen päivän sisään arvontavoitosta, arvon tuotteet seuraavalle. Blogin seurantakeinoja on monia ja kerroin ne tämän postauksen lopussa (Facebook, sähköposti, Bloglovin´, Blogit.fi, Blogger, kuvake puhelimen näytölle)


Onnea arvontaan! Muista jättää sähköpostiosoitteesi! Arvontaan voi osallistua 22.12. klo 24 asti.
Luen mielelläni myös muita kommentteja sähköpostiosoitteiden kanssa 👍






55 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa.

    piupau84@hotmail.fi

    VastaaPoista
  2. Hulamaja @ gmail . com

    VastaaPoista
  3. Mukaan arvontaan. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukaan arvontaan :)
    anne.lie(at)outlook.com

    VastaaPoista
  5. Suppilovahvero@live.com

    VastaaPoista
  6. Mukana
    Eevikupari@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Purobio ihastus vaan jatkuu kun näkee mitä kaikkea niiltä vielä löytyy :) mavnen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin just! Käsittämättömän mahtava sarja täynnä loistoluokan tuotteita <3

      Poista
  8. Jälleen kiinnostava merkki jota en ole aikaisemmin kokeillut. meeril_1@outlook.com

    VastaaPoista
  9. Oo, mukana <3 sarunina@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana!
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  11. Onpa ihana meikkisetti!
    hevena92@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Ihana setti, mukana!
    juulia.myllykangas@outlook.com

    VastaaPoista
  13. Ai hitsi, kelpaisi kyllä.
    Hkuula(ät)yahoo.com

    VastaaPoista
  14. Mukana. jonnasa90@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  16. elisa.puustinen@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana :)

    tarjap196@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Olisipa kiva luomivärisetti! sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  19. pirjowestphal@gmail.com

    VastaaPoista
  20. mukana arvonnassa! ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  21. mariannekaarina.lindholm@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukana.
    nailswonderland2011@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana :)
    jenni_feri (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Mukana <:)
    mervi.rauatmaa (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  25. pirita.valtonen@gmail.com - olisipa ihana ylläri!! :)

    VastaaPoista
  26. Mielenkiintoisia tuotteita!

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  27. Mukana
    Jenelyne@windowslive.com

    VastaaPoista
  28. Näitä on niin kiva lukea! Mukana arvonnassa!
    maria.kaijankangas@tui.com

    VastaaPoista
  29. Mukana arvonnassa... Olis kiva päästä kokeilemaan😊👍
    sonyapink81@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Mukana arvonnassa. emmi.paulaniemi@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Tämä vaikuttaisi ihan unelmasetiltä! Tyttäreni vinkkasi mulle tämän joulukalenterin ja olen tämän kalenterin myötä tykästynyt blogiisi. Sairastuin muutama vuosi sitten MCS:ään ja nykyään kaikki vartalon- ja kasvojen hoitotuotteet on mulla luonnonkosmetiikkaa. Meikeissä osa on luonnonkosmetiikkaa ja osa vielä hajusteetonta mutta luonnonkosmetiikan suuntaan olen niissäkin menossa! turunen.sari@outlook.com

    VastaaPoista
  32. Mageen meikin olet tehnyt! Mukana arvonnassa
    tramp[@]netti.fi

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa! :)

    annikatariipa@gmail.com

    VastaaPoista
  34. PuroBio on mun suuri suosikkini Bohon lisäksi.
    Olen täydellisen ihastunut sarjan silmämeikkeihin ja tyttäreni puuteriin.

    Tässä on nyt just mun värit...toi violetti. <3

    malvina.oksala@gmail.com

    VastaaPoista
  35. �� marja.lempiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Mukana! mindemn@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Ihana paletti!
    outi.saariaho @ gmail.com

    VastaaPoista
  38. Mukana arvonnassa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Mukana 😊 heidi_maaria@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Mukana! Sannaojansivu@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Mukana! siirun@luukku.com

    VastaaPoista
  42. Mukana.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3