torstai 9. marraskuuta 2017

Fun Laquer Believe ja 10 syytä vaihtaa kynsien mallia

Tiedän että kun magneettilakkoja on vuosien tauon jälkeen valunut markkinoille, monet ovat njääh-fiiliksellä. Itse olen taas ollut innoissani-niitä on vain ollut vaikea saada. Magneetilla on helppo tehdä vaikka keskiosa kynnestä eri väriseksi ja kun leimaa päälle, kuvio on paljon elävämpi.

Toki kun Fun Lacquer tekee magneettilakkoja, ollaan ihan uusissa ulottuvuuksissa.


Believe on mieletön multichrome. Pullossa väri näyttää siniseltä, joka swiftaa fuchsiaan. Siinä ei ole puolikaan totuutta. Näiden kahden värin lisäksi kynnet jäävät tällä tavoin magneettia käyttäneenä kärjistä ja tyvestä mustiksi. Välillä himmeämmässä valaistuksessa kynnet ovat loistavan smaragdin vihreät, joskus fuchsia muuttuu jopa ruosteen sävyiseksi.




Kun käytin magneetista tätä pitkää päätä ja pyöreä jäi näistä kynsistä. Kokeilin ensin lakata vain Believellä, mutta se oli lakan haaskausta, koska kerroksia tuli useita ja tämä käsintehty lakka ei suinkaan ole halvimmasta päästä. Myös paras tulos tuli lakkaamalla alle mustaa, jotenkin syvempi. Kun päällimmäinen lakkakerros oli märkä, heti magneetti päälle. Käytin sitä poikittaissuuntaan kynsien suhteen. Pidin sitä paikallaan noin 20 sekuntia. Tulos oli ihan kuin promokuvissa, suorat ja kapeat magneettiviivat, jotka sormia valossa liikuttelemalla saa kaksivärisiksi viivoiksi. Kuvasin kynnet vasta seuraavana päivänä ja viivat olivat levinneet! Nämä ovat aika erilaiset kuin ensimmäisenä päivänä. Jännä juttu. No, onpahan enemmän pinta-alaa, jolla väri vaihtuu.


Näin ne värit vaihtuvat. Tässäkin on näkyvissä musta, sininen, smaragdi ja fuchsia.

Lupasin kirjoittaa tarinaa kynsien muodonmuutoksesta ja tässä se nyt tulee.

Olin pitkään katsellut neliön mallisia kynsiäni enkä oikein pitänyt siitä mitä näin. Sitten minulle tuli mieleen, että joskus ehkä noin vuonna 2000 kaverini sanoi, että nyt on muotia viilata kynnet neliön mallisiksi. Sitten kauhisteltiin, että onpas kummallinen muotivillitys 👀.  Meille ei kummallekaan tullut neliökynsiä, mutta jossain vaiheessa minulle sitten tuli. Tämä malli liittyi kynsiharrastukseen.

Mietin tätä historiallista keskustelua ja kiinnitin huomiota kynsikuvia katsoessa, että miksi kynsilakkaharrastajat ovat jämähtäneet tähän neliöön? Muuten kynsienmalli salongeissa on usein coffin, manteli, ovaali tai joku muu, mutta neliötä ei enää monikaan halua. Tuli fiilis, etten halua jämähtää ikuisesti samaan.

Olen 180 cm pitkä, raajat ovat pitkät, samoin sormet. Hansikaskoko on 8,5, jota on joskus haastava löytää. Näin siis kynteni pitkinä olivat isot, eivätkä vain pitkät. Lakkapullot katosivat käteen pullokuvissa ja kynnet näyttivät suhteettoman suurilta. Kerran jopa näin unta että joku sanoi minulle, että enkö nyt vaan kerta kaikkiaan tajua, ettei Picture Polishin pullo sovi mun käteen 😂.

Kynsien muodonmuutos oli prosessi jota mietin pitkään, mutta en uskaltanut toteuttaa. Voiko kynsilakkaharrastajalla olla muun muotoiset kynnet kuin neliöt? Ihan kuin neliö olisi joku salainen merkki, jonka perusteella bongataan toisiamme kaupungilla ja meillä on oma salakerhomme-juu, ei se niin mene.

Jostain sitten tuli se inspis mantelista, joka tyypilliseen tapaani oli toteutettava heti, mitä sitä turhia jahkailemaan.


Ensin viilasin aika pyöreät mantelit, sitten viime kynsipostauksessa kerroin että Saura viilasi niistä terävät. Ei terävät hänen mittapuullaan, mutta omallani kyllä. Viilasin kynnet pyöreämmiksi, mutta kun aikani katselin niitä, heräsi taas himo terävämpään ja nyt ollaan hyvin lähellä sitä, mihin olen tyytyväinen. Muutama pieni hionta sieltä täältä ja näillä mennään.

Kun latasin tämän postauksen ensimmäisen kuvan, itse asiassa ajattelin että vitsit, onpa hienot kynnet! Kuva olisi voinut olla jonkun ihan muun kädestä, en olisi uskonut että manteli voi näyttää näin hyvältä, vaikka nyt itse sanonkin. Olihan tässä totuttelemista ja kriiseilyä kyllä taustalla ja käskettiin jo jossain vaiheessa ottamaan "chill pill".

Vihreä lookki eri valaistuksessa

Kun nyt näitä on katsellut ja hionut muutaman viikon, olen todella tyytyväinen. Elämä on paljon helpompaa. Tehdäänpäs lista:

10 syytä vaihtaa pois neliön mallisista kynsistä

1. Suurin helpotus: kirjoitan tietokoneella sormenpäillä, enkä enää kynsillä. Tämä on nopeampaakin ja tulee vähemmän virheitä.

2. Meikkaaminen on helpompaa. Peiteväriä saa lasiastiasta helposti sormenpäällä ja se on helppo levittää silmän alle ilman että kynsi osuu silmään. Käytän mieluiten voidemaisia poskipunia ja nekin saa purkista siistimmin ulos.

3. Maksaessa pankkikortin tunnusluvun näppäily koneeseen on helppoa.

4. Talvella nenän limakalvot kuivuvat ja joudun käyttämän päivittäin A-vitamiinitippoja. Ne pitää lisätä sormella. Sormi menee kivasti nenään ja litkun pystyy levittämään just sinne minne pitääkin. Muutenhan sormi ei koskaan eksyisi nenään 😉

5. Tälle linjalle kun lähdettiin niin kynsi mahtuu myös paremmin korvakäytävään

6. Kynnet käyvät suuripiikkisestä kammasta ja ei aina tarvitse kaivaa harjaa esiin pieneen siistimiseen

7. Tämän malliset kynnet ovat kestävämmät kestäessään paremmin iskuja

8. Kissat tykkäävät enemmän rapsutuksista tällaisilla terävämmillä kynsillä. Samoin itsensä raapiminen on miellyttävämmän tuntuista.

9. Kädet näyttävät sirommilta ja jopa nuoremmilta

10. Nämä näyttävät mielestäni paremmilta ja ennen kaikkea viihdyn näissä!


Oli kyllä jännä miten paljon kriiseilyä pelkkä kynsien mallin vaihtaminen voi aiheuttaa.

Nämä on nyt mun nakit ja näillä mennään. Vaikka muodonmuutos ei ollut helppo, olen tyytyväinen. Hieman lisää pituutta ja sitten voi nauttia kun kriisit on jo käyty läpi. Niin ja tuo Believe on todella hieno lakka. Piti tehdä koristelut mutta en raaskinut peittää jo valmiiksi koristeellista, swiftaavaa pintaa.

Fun Lacquer on 5-free, cruelty free ja vegaani käsintehty merkki Singaporesta.


Voiko kynsilakkaharrastajalla mielestäsi olla muun muotoiset kynnet kuin neliö? Miksi neliö on ihanne?



12 kommenttia:

  1. Ehdottomasti voi olla muun muotoisia kynsiä. Mä rakastan stiletto- ja mantelimalleja muiden kynsillä. (Nämä sunkin ♥) Jos mulla olisi rakenteet niin haluaisin ehdottomasti kyseisen mallin.
    Mutta luonnonkynnelle se tuntuu itselläni vähän hankalalta, kun mallia pitäisi olla koko ajan viilaamassa. Kasvurajan pitäisi antaa kasvaa myös aika pitkäksi, että pystyisi edes viilaamaan fiksun näköisen muodon, enkä kyllä itse osaisi sitä tehdä... Siksi olen pitäytynyt neliössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä muotoilu on hankalin osa, mutta kerran kun sen saa kohdilleen, se tulee sisäistettyä ja uskon että jatkossa se ei ole niin hankalaa.
      Itselläni keskisormi on aina ollut tosi hankala viilattava neliössäkin, kun sormen kärkinivel on vino, niin ei koskaan tuntunut löytyvän sopivaa kulmaa että se näyttäisi hyvältä. Nyt kun keskikohta on kerran löytynyt, täytyy pitää siinä ja helpottaa jatkossa muotoilua. En usko että näitä nyt jatkuvasti kuitenkaan tarvitsee viilata :)

      Poista
  2. Mä en jaksa viilata juurikasn, niiin semi-neliöt siksikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neliössä viilaus on helppo, mutta sitten ne kulmat tuppaavat katkeamaan. Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa ;)

      Poista
  3. Manteli sopii sulle. :) Lakkauskin on hieno. On vain piristävää nähdä muitakin malleja kuin neliöitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun niin monet tuntuvat olevan avoimia muille kuin neliöille. Se oli niin juurtunut omaan tajuntaani että oli aluksi outo ajatus edes miettiä muuhun malliin vaihtamista.

      Poista
  4. Ihanan malliset kynnet, sopivat sulle paremmin kuin neliöt :) ja sait Believestä tosi hyviä kuvia. Olisi vaan minunkin pitänyt lakata mustan päälle sillä...

    Mä pidän neliöitä koska mun kynnet kasvaa siihen malliin luonnollisesti. Pidin manteleita mutta niissä oli niin iso työmaa viilata etten sitten jaksanut sitä. Jos se malli oli myös liian lyhyt niin ei näyttänyt hyvältä. Mutta mantelit oli helpommat ja turvallisemmat, teräväreunaiset neliöt rapsahtelevat aina jonnekin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Minunkin mielestäni sopii itselleni paremmin kuin neliö.
      Ihan totta että mantelit ovat turvallisemmat kun kulmat ei napsu. Neliössä kulmien katkeilu on harmillista.
      Sun käsien muotoon sopii neliö. Mulla on vähän eri tilanne kun kädet eivät enää ole sirot pitkien neliöiden kanssa. Sulla ei näytä ollenkaan sellaiselta.
      Mantelin pitää tosiaan olla pitkä näyttääkseen hyvältä, mutta neliö voi näyttää hyvältä melko lyhyenäkin.

      Poista
    2. Niin Believe-ihmettelin kun myit sen heti pois. Ehkä itse löysin tästä eri puolia kun on ollut nyt jo noin viikon, kuvia varten lakkasin uudestaan toisen käden. Ja kokeilin jo aiemminkin tätä, joten ihastuin näin monipuoliseen multichromeen. Kokemusta lakasta siis on jo karttunut.

      Poista
    3. Mulla on tapana että jos en lakasta tykkää, luovun siitä heti. Ahdistaa tuo lakkojen holtiton määrä ja yritän nykykään minimoida virheostot .)

      Poista
  5. Believe on kyllä nätti tapaus! <3
    Minusta neliömalli kynsillä ei välttämättä ole "ihanne" mutta suosituin se saattaa olla ja minusta malli on ennen kaikkea kätevä. Tuollainen mantelimalli on yhtä lailla sievä, mutta kun itse kokeilin pari joulua takaperin hieman vastaavaa niin mulla ei vain ollut kotoisa olo niissä. Nätithän ne on silti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiutuminen kyllä kestää joskus. Se saattaa päättyä hyvin tai sitten ei. Coffiniin en tottunut, oli pakko palata neliöön. Nyt nämä antelit ovat kasvaneet niin että täytyisi ottaa lyhennysoperaatio.

      Poista

Kiitos kommentistasi <3