maanantai 9. lokakuuta 2017

TOP10 aletuotteeni House of Organicin synttärialesta

9.-15.10. House of Organic juhlii 1-vuotissynttäreitään ja tarjoaa koko valikoimastaan -20%. Valikoima on todella monipuolinen ja ajattelin listata tuotteita, jotka ovat itselläni vakiokäytössä ja ostan tai tulen ostamaan lisää House of Organicin vinkkaamana aiheena, ja tällaisesta onkin mukava kirjoittaa. Tällaisia jatkuvan käytön vakituotteita ei ole kovin montaa, mutta suuri osa niistä löytyy juuri samaisesta paikasta.

Ale koodilla 1BDAY

Kärkisijan pitäjä on TOP10-listalla aivan selvä.

No 1: Evolve Organic Beauty Hyaluronihapposeerumi (vegaani)



Pullo sisältää 200 mg pienimolekyylistä hyaluronihappoa, joka sitoo kosteutta iholle jopa tuhatkertaisesti painonsa verran. Sisältää myös vahvan antioksidanttista granaattiomenauutetta, aloeta ja ruusuvettä. Käytän iltaisin, talvella käytin aaamuin ja illoin. Sopii meikin alle. Päälle aina voide, jotta hyaluronihappo ei pääse luovuttamaan kosteutta pois iholta ilmankosteuden vuoksi. 

Kaikki Evolven kosmetiikka tehdän käsityönä Englannissa ja pakkauksista löytyy valmistuspäivämäärä, joka on aina ollut muutaman kuukauden sisään, usein jopa samassa tai edellisessä kuussa, sekä tekijän nimi.

Käytössä tällä hetkellä kolmas pullo. Ensimmäistä kertaa kirjoitin hyaluronihapposeerumista enemmän ja postauksen löydät tästä.

No 2 : Avril Volume ripsiväri



Suosittu ja edullinen ripsiväri, joka tuo huomattavaa tuuheutta ripsiin. Tavallinen Avrilin ripsiväri tuo enemmän pituutta mutta tuuheus on itselleni tärkeämpää, kun ripset ovat hennot. Luottotuote ja toinen putkilo menossa. Joskus teen niin että laitan ensin Volumea ja hyödynnän yhdellä kerroksella tuuheuden ja toisella kerroksella laitan Avrilin tavallista ripsaria, jolloin saan vielä enemmän pituutta. Hyvä systeemi kun on molemmat ripsariversiot avattuina.

Poistan ripsivärin vanulapulla ja risiiniöljyllä. Olen todennut omaan käyttööni juuri risiiniöljyn parhaaksi, koska se on sopivan paksua ja poistaa ripsarinjäänteet menemättä kuitenkaan silmiin. Ohuemmat öljyt aiheuttavat rasvakalvon silmiini. Myös Evolven Gentle Cleansing Melt toimii hyvin ripsarin jäänteiden poistamisessa kasvoilta ja muutenkin tämä kasvojen puhdistus on aivan mahtava.

Näiden kahden ripsivärin vertailusta kirjoitin aiemmin, tekstiin linkki tässä.


No 3 : 100%Pure Kasvo-ja silmänympärysnaamiot (vegaani)



Näille uutuusnaamioille on todella paikkansa markkinoillamme. Face Sheet Maskit painavat jopa 60g ja tähän mahtuu vain laadukkaita kasviperäisiä uutteita, hyaluronihappoa ja selluloosaa. En tiedä onko mahdollista saada koko naamion painoa uutteita imeytettyä kerralla iholle, mutta puhtaasti käsittelemällä ja jääkaapisäilytyksellä voi naamiota mielestäni käyttää muutaman kerran.

Myyntiin on tullut myös viiden kappaleen pakkauksia ja ostan jatkossa näitä. Aion hamstrata lisää naamoita, nyt kun niistä saa -20%. Talven tullen ovat varmasti pelastukseni!

Silmänalusnaamiot ovat äärimmäisen hyvä juttu! Muutenkin nämä ovat ihan täyden kympin tuotteita-enemmän kuin ikinä uskalsin toivoakaan. Naamioista kirjoitin aiemmin tässä postauksessa.

No 4 : Lily Lolo mineraalmeikkipohja (vegaani)



Tilaukseni yhteydessä laitoin viestikenttään että haluaisin näytteitä muutamasta Lily Lolon meikkipohjasta. Ne olivat ilmaisia. Tällä hetkellä keltapohjaiseen ihooni sopii kesän jäljiltä väri Warm Honey ja näytteitä käytettyäni tilasin täysikokoisen tuotten. 

Pidän tästä pohjasta, koska se jättää kuulaan jäljen valoa heijastavan mican ansiosta, ei sameaa mattaa, josta en pidä. Pohjaa voi kuitenkin kerrostaa lisäpeittävyyttä haluttaessa. Tämä asettuu kauniisti eikä keräänny alkaviin ilmeryppyihin ja on myös vedenkestävä. Tästä alkoi suhteellisen tuore rakkauteni mineraalimeikkipohjiin. En ole vielä ehtinyt kirjoittaa tästä, täysikokoinen tuote kun on vielä suhtellisen uusi tapaus ja tämä syksy on lähtenyt vauhdikkaasti blogin puolella käyntiin. Postausaiheita on suorastaan jonossa.

Sopivan simppeli inci, vain mica, sinkkioksidi ja rautaoksidit.

No 5 : Dabban kukkaisvedet - kanerva (vegaani)


Kuva:House of Organic:in sivu
Dabban kukkaisvesissä on säilöntäaineena vain ihoa kirkastava retiisiuute. Kukkaisvedet ovat aivan ihania suihkutettavia kasvoveden tapaan käytettäviä antioksidanttipitoisia eliksiirejä ja tuotteen kannattaa antaa imeytyä ihoon kunnolla. Suihkepullot ovat hyvälaatuisia. Laatuja on useampia. Itse olen käyttänyt tätä kanervaa, joka on suunnattu normaalille iholle. Kanerva supistaa ihohuokosia, tasapainottaa, rauhoittaa ja kosteuttaa. Voi käyttää myös freesaamaan meikkipohjaa.

No 6 : Evolve Radiant Glow kasvonaamio & kuorinta (vegaani)



Kuvassa matkakokoinen tuote, joiden avulla tutustuin Evolven tuoteperheeseen. Sen jälkeen on kotiutunut myös kaksi täysikokoista naamiota. Tuoksu on huumaava vahvan suklainen tarjoten kunnon spa-elämyksen. 

Puhdistuksen jälkeen levitän kuiville kasvoille, annan vaikuttaa noin 15-20 minuuttia, jonka jälkeen kuorin kasvot tuotteen sisältämillä hienoilla kookoksenkuorirakeilla.


Iho saa kuulautta ja kosteutusta naamion öljyistä ja sielu saa oman nautintonsa ihanasta tuoksusta. Loistavaa vastinetta rahalle tuotteen ollessa riittoisa ja se yhdistää kaksi tuotetta eli naamion ja kuorinnan. Tuotteesta kirjoitin aiemmin tässä postauksessa.

No 6 : Madara - Hemp Hemp huulivoide



Tämä huulivoide kosteuttaa todella hyvin. Koostumus on juuri sopiva. Juoksevampi kuin kiinteä stick mutta helposti annosteltava. Tähän tuotteeseen on onnistuttu keräämään huulia tehokkaasti hoitava koostumus ja jo kertakäytöllä huomaa selvän eron huulten parantuneena kosteustasapainona. Tämän talven huulten kostuttajani!

No 7 : Organic Shop - Sicilian Orange siloittava vartalonkuorinta (vegaani)



Erittäin huokea, ihanan vahva appelsiinin tuoksu. Vartalon ihosta tulee kuorinnan öljyjen ja kuolleiden ihosolujen poistamisen vuoksi mukavan kosteutettu ja kosteusvoide pystyy imeytymään paremmin ihoon.

Kolmesta Organic Shopin kuorinnasta kirjoitin viime postauksessa, johon linkki tässä.

No 8 : Organic Shop Spa Pedicure jalkavoide (vegaani)



Jalkavoide tuntuu ihonhoidossa kaikista hankalimmalta käyttää ja ottaa osaksi iltarutiineja. Se on tuote jonka käyttö jää vähimmälle, vaikka jalkojen hyvinvoinnista on syytä huolehtia.

Tämä imeytyy nopeasti, joten jos vielä illalla tarvitsee kävellä, se onnistuu melko nopeasti ilman rasvalänttejä lattiassa. Kosteuttaa selvästi ja teepuuöljy on hyvä ainesosa jalkavoiteessa tappaen bakteereja. Hinta on todella halpa ja vielä alen kanssa varsin opiskelijabudjettiin sopiva. Jalkavoide on asia, johon en itse ole valmis satsaamaan rahallisesti kovin paljoa, jollei siinä ole jotain aivan supervaikutusta.

No 9 : Ecotools herkän ihon konjac-sieni (vegaani)


Kuva: House of Organic-verkkosivut

Konjac-sieni ei ole ennen päässyt päivittäiseen käyttöön, koska ne aiheuttivat ihoni ärtymistä. Tämä on tarpeeksi hellävarainen, eikä hankaus ärsytä ihoa. Ennen tämän sienen löytymistä olin jo ajatellut ettei mikään konjac sovi minulle ja ostin hyvin epäillen. Onneksi ostin, koska tämä on ainoa tarpeeksi pehmeä. Kestänyt jo pitkään, eikä ole juurikaan näyttänyt kulumisen merkkejä.


No 10 : Vegvit monivitamiini (Vegaani)





Nyt ei kyseessä olekaan kosmetiikkatuote vaan monivitamiini. Tämä on todella laadukas valmiste, jossa on superfood-uutteita (goji-, mustikka-, vihreä tee-, ginseng- ja kurpitsansiemenuute). Sisältää 26 vitamiinia ja mineraalia, myös Q10:tä.


Pidän erityisesti siitä, että vitamiineja on luonnollisista lähteistä, joista imeytyminen on mahdollisimman helppoa. Omaan ruokavaliooni kuuluu melko vähän eläinkunnan tuotteita, joten erityisesti rauta ja jodi ovat hyödyllisiä lisiä monen muun vitamiinin ohella.


Purkissa on kolmen kuukauden tarve eli 90 tablettia ja mielestäni 6,30€ kustannus kuukautta kohti on varsin kohtuullinen. Nyt tästä saa vielä -20%.


Sitten vinkkaan muutamia tuotteita joita en ole kokeillut mutta ne kiinnostavat ja uskon että ne ovat hyviä:

En ollut edes huomannut että House of Organiciin oli tullut Nubian Heritage-tuotteita. Niistä löytyi soodaton Patcouli & Burriti-deodorantti ja soodattomissa stickeissä ei ole paljoa tuoksuvaihtoehtoja markkinoilla, joten tämä kinnostaa.

100%Pure 2nd Skin-meikkivoiteet ovat suhteellisen arvokkaita, joten alennus on tervetullut. Ainesosat hoitavat ihoa ja koostumusta kuvaillaan seerumimaiseksi. Meikkivoiteessa on skvalaania, jonka kerrotaan toimivan myös primerina. Tuote vaikuttaa myös riittoisalta, kun tarpeen kerrotaan olevan 3-4 tippaa. Merkin meikit ovat todella kiinnostavia koska pigmentit tulevat luonnosta eikä rautaoksideista, kuten yleisimmin luonnonkosmetiikassa.

100%Pure Coffe Bean Caffeine-silmänympärysvoide on mielenkiintoinen sen sisältämien arvokkaiden antioksidanttien ja kofeiinin vuoksi, joka vilkastuttaa verenkiertoa laskien turvotusta ja kirkastaen ihoa. Itselläni hyvän luonnonkosmetiikan silmänympärysvoiteen etsintä jatkuu edelleenkin ja tämä vaikuttaa potentiaaliselta tarpeen täyttäjältä.

Jos et ole kokeillut vielä Evolvea, kätevä tapa tutustua siihen on matkakokosetti, joka sisältää hyaluronihapposeerumin, Radiant Glow-naamiokuorinnan ja uudistavan voiteen kivassa pussissa. Itse aloitin matkakoon voiteesta, naamiosta ja puhdistuksesta, vain seerumin ostin heti täysikokoisena. Matkakoot kestivät kuitenkin lähes kolme kuukautta, joten niillä pääsee jo hyvin kiinni sarjaan. Ostaessani ei ollut vielä tätä settiä myynnissä ja olen säästänyt purkit ja matkoilla täyttänyt niihin tarvitsemani määrän täysikokoisesta purkista.

House of Organicista on aina mukava tilata kun tuotteet tulevat ennätysnopeasti ja mukana on aina tervehdys ja jotain pientä kivaa. Asiakaspalvelu on ihan loistavaa <3. Koko valikoiman löydät tästä. 
Kannattaa myös tilata uutiskirje, koska kantiskesiviikkoissa joku tuote on aina ihan hurjan edullinen. Olen alkanut oikein odottamaan kaskiviikon kirjeitä.

Seuraava luonnonkosmetiikan postaus tuleekin poikkeuksellisesti jo keksiviikkoaamuna. Mukana on lisää Evolvea, joten se sopii teemaltaan synttäriviikkoon ja mukana on I love me-messulippujen arvonta. Vasta messujen jälkeen palataan normaaliin lauantaipostausrytmiin luonnonkosmetiikan osalta eli myös ensi viikon postausrytmi on tavallisesta poikkeava.

En hyödy linkkien klikkailusta, ne vain helpottavat tuotteiden löytämistä verkkokaupasta.

Mitkä ovat teidän suosikkituotteitanne House of Organicilla ja aiotko tehdä ostoksia? Löytyykö samoja tuotteita kuin listaamani?











8 kommenttia:

  1. Kuinka sen alennuksen saa? Kaikki tuoteet normihinnalla, ei mitä -20%.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain just koodin jonka lisäsin postaukseen eli kaikista normihintaisista tuotteista -20% koodilla 1BDAY. Harmi että koodi tuli vähän myöhässä mutta nyt on sekin :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ole hyvä ja mukavia shoppaushetkiä. Oma tilaukseni jo lähti ajoissa, jotta ei harmita että joku haluamani tuote on jo loppuun myyty.

      Poista
  3. Olipa kiva postaus. Mua kyllä houkuttaa tutustua tuohon Evolveen, mut ku just nyt kaikkea tuntuu olevan,ja oon yrittänyt päästä eroon siitä hamstraus kierteestä, mikä ei ole hyvästä kaiken kaikiiaan eikä varsinkaan näiden luonnonkosmetiikka tuotteiden kohdalla :D Mun luottotuote Haus of organicilta on Everyday Mineralsin Jojoba mineraalimeikkipohja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva että viihdyit postauksen parissa ja mukava kuulla oma suosikkisi. Evolve on tosiaan tutustumisen arvoinen mutta hamstrauskierre on kyllä paha ja se iskee niin helposti. Itseään on välillä laitettava kuriin ja ostettava tarpeiden mukaan, vaikka houkutuksia tulee-tiedän kyllä ;)

      Poista
  4. Kiitos postauksesta. Tein nyt ensimmäisin luonnonkosmetiikkatilaukseni. :) Luonnonkosmetiikka on kiinnostanut jo jonkin aikaa, mutta nyt vasta otin härkää sarvista. Tilasin muunmuassa tuon kanerva-veden. :) Nyt en malta odottaa, että paketti tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau-mahtavaa! Toivottavasti tuotteet sopivat sinulle hyvin. Hienoa että on yksi luonnonkosmetiikasta kiinnostunut lisää <3
      Paketit tulevat yleensä tosi äkkiä. Joskus olen saanut alle kahdessa tunnissa jo seurantakoodin kun tuotteet on pakattu niin pian. Nyt ilmeisesti on synttärialeruuhkaa, kun ei ole vielä tullut lähetyskoodia.

      Poista

Kiitos kommentistasi <3