perjantai 15. syyskuuta 2017

Beauty Garden-luonnonkosmetiikkaa aidoimmillaan ja sen ytimessä, osa 2/2


Beauaty Garden on ranskalainen luomu- ja luonnonkosmetiikkasarja, jolla on hyvin omalaatuinen ja vahva kestävän kehityksen filosofia. Tuotteiden pääraaka-aineet viljellään Ranskan Auriacissa ja vihannekset sekä kukat päätyvät raaka-aineeksi kun sato on valmis. Mikäli kosmetiikan kysyntä ylittää oman tuotannon, tuotetta ei ole enempää saatavilla, koska näitä tärkeitä luomuraaka-aineita ei hankita alihankkijoilta. Säilöntäaineena käytetään ihoa kirkastavaa retiisiuutetta ja E-vitamiinia. Tuotteessa vaikuttavaa ainetta on aina vähintään 20%.

Kaikilla tuotteilla on NaTrue-sertifikaatti luonnollisten ainesosien, luomupitoisuuden ja ekologisuuden todentajana.


Pakkaukset ovat kauniita ja ekologisia. Pakkausmateriaaleja ovat puu ja lasi, saippua on pakattu minimalistisesti. Purnukoiden päälle on poltettu ihastuttavasti Beauty Gardenin logo. Lisää ideologiasta voit lukea ensimmäisestä Beauty Gardenin postaussarjan kasvotutteita käsittelevästä ensimmäisestä osasta, johon linkki tässä. Postauksen lopussa kerron hieman lisää luomutilasta.

Kehäkukkaöljy, vegaani


Kehäkukkaa on käytetty jo ikiajat ihonhoitoon.  Se on ollut kansanlääkinnän tärkeä perusrohto jo muinaisessa Kreikassa, Roomassa, Intiassa ja Arabiassa. Kehäkukalla on ollut tärkeä asema myös yrttilääkinnässä sisäisesti. Hoidollinen teho perustuu kukan sisältämiin karotenoideihin, flavonoideihin, salisyylihappoon ja eteerisiin öljyihin. Karotenoidit ehkäisevät tulehduksia ja edistävät pinnallisten vaurioiden paranemista. Kehäkukalla on perinteisesti hoidettu haavoja, känsiä, kutinaa, palovammoja, rohtumia, hyönteisten pistoja ja jopa peräpukamia. Kukalla on ihoa voimakkaasti palauttavia ja suojaavia ominaisuuksia ja se myös puolustaa ihoa vahvistavilla ominaisuuksillaan. Kehäkukka rauhoittaa ja virkistää, korjaten ihon epätasapainoa oli sen syy sitten vaikka ihon kuivuudessa, tulehduksessa tai stressitilassa.

Beauty Gardenin kehäkukat poimitaan käsin.

Inci: Hélianthus anuus (Sunflower seed oil)*, Calendula officinalis flower*, Parfum, Linalool, Tocopherol, Limonene, Eugenol, Citronellol 

Auringonkukkaöljy, kehäkukka, hajuste eteerisistä öljy(i)stä,  lain mukaan merkittävät eteeristen öljyjen allergeenit

Auringonkukkaöljy ei tuki ihohuokosia ja imeytyy nopeasti. Yhdistettynä kehäkukan parantaviin ominaisuuksiin voi sanoa, että tässä on varsinainen monitoimituote!

Kehäkukkaöljy on miellyttävä suihkukaveri. Sen voi suihkupullosta kätevästi suihkuttaa jo ennen pesua iholle, jolloin iho ei kuivu suihkussa ja on pesun jälkeen jo valmiiksi kosteutettu. Tai sen voi suihkuttaa ja levittää iholle suihkun jälkeen. Parhaan tehon saa jos sen suihkuttaa heti pyyhekuivauksen jälkeen eikä iho ehdi kuivua ollenkaan. Se sopii hyvin kasvoöljyksi, kynsi- tai kynsinauhaöljyksi, käsivoiteen jälkeiseksi tehosteöljyksi, jalkapohjien kovettumien hoitoon, pienten ihorikkojen hoitoon, kuivalle hiuspohjalle ennen pesua, tehohoidoksi hiuslatvoille...vain mielikuvitus on rajana! Kehäkukkaa on käytetty jopa kanarianlintujen höyhenpeitteen kaunistamiseksi niin todellakin hoitotarkoituksiin oma luovuus on sallittu :)

Tuoksu on puhtaanraikas. Todella miellyttävä. Tätä siis käyttää erittäin mielellään hyvin moninaisiin tarkoituksiin. Parasta tässä on se, miten voimakkaasti öljy pehmittää ihoa. En mielestäni ole millään tuotteella saanut aiemmin näin pehmeää tuntumaa. Olen siirtänyt osan öljystä tyhjään kynsilakkapulloon ja käytän sitä siitä kynsinauhaöljynä joka ilta, koska pehmentävä vaikutus on niin voimakas ja kehäkukan antibakteeriset ominaisuudet tekevät tästä niin loistavan myös tähän tarkoitukseen.

Keäkukkakäsivoide, vegaaninen


Kun kehäkukan arvokkaat ominaisuudet ovat tulleet esille, on helppo jatkaa kehäkukkakäsivoiteella. 

Kehäkukkakäsivoide on rikas, ravitseva ja erittäin hoitava käsivoide. Meillä suomalaisilla on kuivattava ja rankka talvi ihon kannalta, näin siis tällaiset käsivoiteet ovat monelle todellinen pelastus. Koostumus on paksu ja ensituntumalla ajattelin että sopii yötä vasten. Olin täysin väärässä. Vaikka iholle jää hoitava kerros, se on hoitava "vaippa", ei rasvakerros. Itse öljy imeytyy nopeasti. Vaikka olen lukenut kirjaa ja välissä lisännyt käsivoidetta, sen jälkeen kun sen on hieronut ihoon, voi jatkaa lukemista ilman että kirjan sivuihin tulee rasvaisia sormenjälkiä. Tätä siis voi käyttää ihan silloin kun tuntuu olevan tarve, edes paperityöt eivät häiriinny.


Inci: Aqua (water), Helianthus annuus (Sunflower) seed oil*, Butyrospermum parkii (Shea) butter extract*, Glyceryl stearate, Cetearyl olivate, Sorbitan olivate, Leuconostoc/radish root ferment filtrate, Calendula officinalis flower*, Parfum (Fragrance), Gluconolactone, Tocopherol, Xanthan gum

Vesi, auringonkukkaöljy , karitevoi, kasviperäinen emulgoija, setyylialkoholi (rasva-alkoholi) voiteen paksuntamiseen oliivista, retiisiuute, kehäkukka, hajuste eteerisistä öljyistä, ihoa kosteuttava ja suorastaan kosteutta ihoon puskeva ainesosa, E-vitamiini, ksantaanikumi

Tuoksu on puhtaanraikas ja samantapainen kuin kehäkukkaöljyssä. Olen ollut erittäin vakuuttunut tämän käsivoiteen tehosta. Se todellakin kosteuttaa ja hoitaa. Kannattaa muistaa hieroa käsivoide kunnolla myös kynsinauhoihin, koska niiden hyvä kunto on tärkeää. Varmaan jokainen tietää miten inhottavia tikut ovat kynsinauhoissa. Entisessä työssäni hoitoalalla tämä olisi ollut aivan ehdoton tuote pitämään kädet kunnossa. Hoitotyössä ja ihmiskontakteissa on tärkeää pitää käsien iho kunnossa ja kehäkukka vielä edistää pienten haavojen paranemista. Huonokuntoinen käsien iho altistaa bakteerien tarttumiseen omalle tai potilaan iholle. Olen käyttänyt tätä myös kyynärpäiden kuivahtaneen ihon hoitoon. Taas kerran voi todeta että loistotuote!

Kamomillasaippua, vegaaninen


Kamomillasaippua on valmistettu perinteisellä kylmäprosessilla. Tällä menetelmällä olen itsekin valmistanut saippuaa ja se on erittäin mielenkiintoista touhua. On myös erittäin mukava tutustua muiden tekemiin saippuoihin, koska jokainen valittu öljy vaikuttaa omalla tavallaan lopputulokseen eli saippuan vaahtoavuuteen, vaahdon kokoon, kovuuteen, kestävyyteen jne.


Jo saippuan ulkonäössä on käsityö läsnä, siitä kertovat mm. leikkauspinnat. Käsintehty saippua on aina erinomainen vaihtoehto. Usein teollisista saippuoista poistetaan ihoa kosteuttava glyseriini kosmetiikkateollisuuden muuhun käyttöön.  

Kamomillalla on hyvin samantapaisia ominaisuuksia ihon hoidossa kuin kehäkukalla ollen antibakteerinen, rauhoittava ja se hoitaa monenlaisia ihoärsytyksiä.


Inci: Zea mays (Corn) germ oil, Hydrogenated coconut oil, Aqua (Water), Butyrospermum parkii (Shea) butter*, Sodium hydroxide, Helianthus annuus (Sunflower) seed oil*, Anthemis nobilis flower powder*, Tocopherol.

Maissiöljy,  kookosrasva, vesi, karitevoi, lipeä, auringonkukkaöljy, kamomillankukkajauhe, E-vitamiini

Vaikka ainesosalista sisältää lipeää, ei valmis saippua sisällä sitä. Lipeä saippuoi öljyt, jonka jälkeen se häviää omasta olomuodostaan kypsyttämisprosessin aikana. Saippuan incimerkintöjä on kahdenlaisia: toinen ilmoittaa valmistusaineet kuten tässä ja toisissa ilmoitetaan lopputuote, joka tässä tapauksessa olisi sodium zeya mays germ oil eli saippuoitunut maissiöljy jne, eikä lipeää silloin näkyisi incissä.

Itse saippua ei tuoksu miltään. Se muodostaa isoja ja pieniä kuplia, on pitkäkestoinen ja on miellyttävä käyttää. Olen käyttänyt tätä enimmäkseen suihkusaippuana mutta myös käsien pesuun. Kuivatut kamomillan lehdet kuorivat ihoa lempeästi. Tätä voi käyttää myös shampoopalasaippuana ja parhaimmillaan se on käsittelemättömien hiuksien saippuana. Itse en tätä kokeillut, koska luonnonkihara menee helposti takkuun hierovista liikkeistä mutta uskon tämän olevan hyvä vaihtoehto shampoopalojen käyttäjille.

Tässä saippuassa ovat kaikki ominaisuudet kohdallaan, kuten muissakin Beauty Gardenin tuotteissa.

Tiedättekö-Beauty Garden on uusin suuri rakkauteni <3 Tämä sarja vaan vie mennessään. Kunnioitan suuresti yrityksen ideologiaa käyttää vain oman luomutilan parhaimmillaan olevia antimia, tinkimätöntä ekologiaa ja tuotantoa luonnon ehdoilla. Kuitenkin tuotteiden takana on vahva tuotetietous, todellinen ammattiosaaminen niin kosmetiikan valmistuksessa kuin luomuviljelyssä. Tuotteiden laatu varmistetaan myös käytössä eli voiteiden teho testataan ihon kosteusmittauksina.

Beauty Garden myös pitää incit lyhyinä ja halpoja täyteaineita ei käytetä. Todellista, aitoa luonnonkosmetiikkaa. Sarjan tuotteet kyseenalaistavat ihonhoitorutiinit joissa käytetään sulfaatteja ihon puhdistukseen, säilöntäaineita jotka saattavat ärsyttää herkkää ihoa ja alkoholin tarpeen. Yksinkertainen, lempeä ja tehokas ihonhoito on näillä tuotteilla helposti saavutettavissa, josta ihosi sekä ympäristö kiittää. Aivan mahtava juttu. Tällä sarjalla on myös suuri sydän ja persoona, joka leimaa jokaista purkkia ja välittyy käyttäjille. Suosittelen <3 <3 <3 


Vielä hyviä uutisia: sarjan ensimmäinen osa on herättänyt niin paljon kiinnostusta, että kaksiosainen postaussarja laajentuu ainakin kolmeksi osaksi. Lisää Beauty Gardenin ihastuttavia purnukoita matkaa luokseni ja pääsen testaamaan niitä sekä kertomaan lisää teille näistä mahtituotteista. En malta odottaa! Uutuutena Suomeen on tulossa orvokkivoide sekaiholle. Jännää :) Orvokit kerättiin heinäkuussa ja voide on tehty tästä sadosta.

Pysy siis kuulolla. Kanavat:

Sähköpostipäivitykset-(linkki blogissa) 
Bloggerin kautta- (ilmoittaudu lukijaksi blogissa)
Bloglovin´- (nappi blogissa)
Facebook-sivut-linkki tässä
Instagram-@halisevah

Jälleenmyyjät löydät tästä.

Beauty Gardenia tuo maahan 4Dream Ky, jolta tuotteet saatu. Mielipiteet 100% omia.


Ahkerimmille ja kiinnostuneimmille lukijoille vielä muutamia kuvia Beauty Gardenin Auriacin luomutilalta.


Kehäkukat kuivumassa uuttotarkoitukseen.



Kehäkukat erotetaan uuton jälkeen öljystä.



Kamomillaa

Leppäkerttuhotelli. Hyvät olot leppäkertuilla mahdollistavat että ne viihtyvät luomutilalla ja tuhoavat luontaisesti kirvoja pölyttäen samalla viljelykasveja.

Pian korjataan kurpitsasato ja kurpitsanaamioita saadaan taas markkinoille.


Kasveja tutkimalla on voinut havaita miten valittujen kasvien viljely tukee toisiaan luontaisesti. Samoin kasvit hyödyttävät meitä ihon ja myös mielen hoidossa. Ihanteellinen symbioosi <3













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3