perjantai 24. helmikuuta 2017

Une Volyme Liner ripsiväri ja DIY ripsiseerumi

Une Volyme Liner-ripsiväri on kovasti kehuttu Ecocert-ripsiväri. Täytyihän sitä testata, kun vielä ei ole löytynyt sopivaa ripsiväriä luonnonkosmetiikasta.



Ripsivärissä on todella loistava harja, joka on muotoilultaan omalaatuinen ja toimiva.



Ensin lyhyillä harjaksilla harjataan ripsiväriä aivan ripsien tyveen eye liner-vaikutelman aikaansaamiseksi. Sen jälkeen pitkäharjaksisella osalla luodaan volyymi ja pituus ripsiin.

Jo yhdellä kerroksella saa hyvää jälkeä. Omat ripseni ovat todella hennot ja mitättömät. Kahdella kerroksella kasvoilta loistaa jo ripset.




Hentojen ripsien ohella olen perinyt sukuni raskaat yläluomet ja siksi silmien meikkaus on haastavaa. Silmätkin voisivat olla hieman kookkaammat, mutta näillä mennään mitä on saatu. 

Ensi käyttämällä ihastuin tähän ripsiväriin. Sen luvataan kestävän jopa 16 tuntia ja peseytyy pelkällä vedellä pois. 



Aloin kuitenkin huomaamaan ärsytystä silmissä. Ne vuosivat ja tuntuivat epämiellyttäviltä. Kuvaussessioni päättyikin näin:


Noin vartin kuluttua ripsivärin laittamisesta oikea silmä alkoi heti vuotaa ja maskara päätyi aluksi alaluomen eye lineriksi ja siitä kyyneleinä poskille. En saanut kaikkia kuvia otettua loppuun, kun kirvely yltyi niin kovaksi, että oli huuhdeltava silmät. 

Lopputuloksena voi sanoa että todella kiva ja näytävyyttä antava ripsari, jos sinulla on silmät, jotka eivät pienestä ärsyynny. Koska sain itse tästä silmä-ärsytystä ja ripsiväri ei ole vedenkestävä, oli aika epävarma olo jatkuvasti, kun oli tunne ripsivärin leviämisestä. Tutkiskelin ripsiväriä netissä ja joku muukin oli saanut silmä-ärsytystä, joten en sentään ole ainutlaatuinen tapaus. Tietoa oli melko vähän, lähinnä ranskaksi ja ruotsiksi.

Aiemmin olen käyttänyt 38°-tyyppisiä ripsivärejä ja aion jatkaa Idun Minerals Vatn-ripsivärin käyttämistä. Minulle on tärkeää, että voin luottaa siihen ettei ripsiväri juokse pitkin poskia tai ärsytä silmiä. Vaikka Idun Minerals ei ole luonnonkosmetiikkaa, sitä ei ole ainakaan testattu eläimillä, kuten kilpailevia merkkejä. Kaiken lisäksi ripsiväri on muutenkin hyvä ja erottelee ripset tarkasti, vaikka ei yhtä hyvin kuin Volyme liner. Tosin tulos ei ole suoraan verrannollinen, koska ne ovat aika erilaisia.

Jotta saisi hieman vahvemmat ripset, tein ripsiseerumin. Minulla ei vaan iltarutiineissa toimi pumpulitikulla risiiniöljyn levittäminen ripsien tyveen. Se vaan jää ja tämmöinen harjamainen tuote pysyy helpommin rutiineissa. Se on sopivasti kylppärin kaapissa hammasharjan vieressä. Kulmia olen saanut kasvamaan öljyillä, joita on aina yöpöydän laatikossa, eikä tarvitse peiliä, kuten ripsiin. Siksi onkin ollut helppo kasvoöljyä lisätessä levittää öljy myös kulmille.



Törmäsin kahteen reseptiin, jotka olivat:

1 tl risiiniöljyä
2 E-vitamiinikapselia
1 tl kookosöljyä

toinen:

1 tl avocadoöljyä
1 tl arganiaöljyä
1 tl manteliöljyä

Omani tein hieman muunnellen. Risiiniöljy on ikuisuuksia tunnettu ripsien kasvattaja, mutta saattaa pitkässä käytössä aiheuttaa silmä-ärsytystä. Siksi katselinkin ohjetta ripsiseerumiin, koska halusin laimentaa risiiniöljyn. Koostumukseltaan risiiniöljy on mukavan kankea ja ei valu silmin, kuten täysin juoksevat öljyt.

Oma seerumini valmistui niin, että liotin vanhan ripsaripullon puhtaaksi. Siihen menikin pari päivää. Huuhtelin kuumalla vedellä, ravistelin ja toistin useaan kertaan, mutta öljyllä liottaminen näytti olevan tehokkain keino.

Tein sekoituksen aluksi pieneen lasipurkkiin.


Hieman vajaa telusikallinen risiiniöljyä, samoin arganiaöljyä, E-vitamiiniöljyä ja noin puoli tl kookosöljyä. Sitten vain sekoitus ja lavuaarin päällä kaato tyhjään ripsarihylsyyn.



Kaikki tarpeet löytyivät kotoa. Koska teen lähes kaikenlaista kosmetiikkaa, minulla oli myös valmista E-vitamiiniöljyä. Reseptin voi muokata niin, että laittaa mitä kotoa löytyy, periaatteessa kolmea eri öljyä 1 tl jokaista.

Nyt vain odotellaan että ripset kasvavat. Syön päivittäin kynsien kasvattamiseen biotiinia ja teelusikallisen MSM:ää, jonka annosta voisi nostaakin. Mielestäni on auttanut kynsien kannalta, kulmista en tiedä onko vaikutanut öljy vai lisäravinteet tai molemmat. Ripsiin ei ole ollut vaikutusta, mutta eräs ystäväni kertoi että MSM:n syöminen kasvatti selvästi hänen ripsiään.

Mikä on teidän mielestänne paras luonnonkosmetiikan ripsiväri tai ripsien kasvatuskeino?

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3