lauantai 7. heinäkuuta 2018

Luonnonkosmetiikan yllätyshiusboxi


eco beauty wellness hiusboxi

Eco Beauty Wellness mainosti kertaluontoista yllätyshiusboxia ja toki tällainen uusi konsepti kiinnosti. Boxin suosion perusteella yritys päättää tekeekö meikkiboxin ja veikkailisin sellaisen tulevan, koska kuulemma hiusboxi oli herättänyt runsaasti kiinnostusta.

Boxin hinta oli 35€ ja päälle tuli postikuluja 4,50€. Varsin kohtuuhintainen, kun Eco Beauty Wellness on keskittynyt selektiiviseen luonnonkosmetiikkaan. Boxin sisällöstä oli sen verran tiedossa, että mukana on uusi tuotemerkki ja toki oli melkoisen selvää, että mukana on yrityksen maahantuomaa John Masters Organics-tuotteita.

IMG_8191

Hiusboxi tuli kivan näköisessä laatikossa ja oli pakattu nätisti.

antonin b

Ensimmäisenä oli tutustuttava uuteen tuotemerkkiin eli Antonin B:hen, ranskalaiseen palkintoja niittäneeseen Ecocert ja Cosmetique Bio sertifioituihin, cruealty free ja 100% luonnollisiin hiustenhoitotuotteisiin.

antonin b serum du desrt aux ceramides hiusöljy seerumi

Pussista paljastui kaksi tuotetta. Sérum du Désert aux céramides-hiusseerumi on kullanruskeaa keramideja sisältävää öljyä pipettipullossa. Tuotteen kerrotaan olevan ihanteellinen kuiville, värjätyille tai kemiallisesti käsitellyille hiuksille.

Kieltämättä ihan ensimmäinen fiilis oli hieman pettynyt, mutta tämä kyllä on ehdottomasti tutustumisen arvoinen tuote. Sisältö on tarkkaan harkittu ja erilainen, kuin muut aiemmat hiusöljyni. Koostumus on jännä. Öljy on suhteellisen kevyttä, mutta rikkaan sekä ravinnepitoisen oloista olematta raskas ja rasvoittava. Usein hiusöljyjen incien kärkipäässä on hajotettu kasviöljy, se kun on kevyt öljy ja imeytyy helposti, mutta tässä sitä löytyy incin loppupäästä vain hieman ennen eteerisiä öljyjä, joita ei tuottessa kuitenkaan voi olla kuin muutama prosentti yhteensä.

INCI: Balanites aegyptiaca (Desert date) oil*, Brassica abyssinica (Abyssinian) oil*, Bertholletia excelsa (Brazil nut) oil*, Carthamus tinctorius (safflower) oil*, Corylus avellana (Hazelnut) oil*, Aleurites moluccana (Kukui) oil*, Caprylic/Capric Triglycerides, Simmondsia chinensis (Jojoba) oil*, Borago officinalis (Borage) oil*, Coco-Caprylate/Caprate, Coconut Alkanes (and) Coco-Caprylate/Caprate, Cocos nucifera (Coconut) oil*, Triticum vulgare (Wheat) flour lipids, Tocopherol, Cananga odorata (Ylang-ylang) oil*, Brassica oleracea (Broccoli) seed oil*, Citrus limonum (Lemon) oil*, Citrus aurantifolia (Lime) oil*, Cymbopogon martinii (Palmarosa) oil*, Pelargonium rosae (Geranium) oil*, Benzyl benzoate°, Benzyl salicylate°, Citral (geranial and neral)°, Citronnellol°, Eugenol°, Farnesol°, Geraniol°, Limonene°, Linalool°.

79,4% tuotteesta on luomua ja sisältö on vegaaninen.

Taateli-, kuikui- ja hasselpähkinäöljy syväkosteuttavat ja niiden vitamiinit sekä rasvahapot ravitsevat hiusta. Brasilialaisesta pähkinäöljystä hius saa hivenaineita, kuten seleeniä, joka estää hiuksen katkeilua. Ohdakeöljystä hius saa keramideja ja parsakaaliöljy luo liukuvan pinnan ja kiiltoa. Sopii erittäin hyvin föönaukseen ja hiusten kuumakäsittelyyn.

Hiuksista tulee pehmeät, siloitetut ja erittäin hoidetun tuntuiset. Tekee selvästi hyvää hiuksille ja tähän on helppo koukuttua sen kevyen mutta todella hoitavan sekä pehmentävän vaikutuksen vuoksi. Voi käyttää hiusten latvoihin, ennen kuumakäsittelyä ja sen jälkeen luomaan kiiltoa tai tehohoitona annostellen hieman runsaammin ja pesten pois jokusen tunnin kuluttua tai sen voi antaa vaikuttaa yön yli.

Tuoksu on kuulemma käsitys nykyaikaisesta vihreästä; aistillinen, raikas ja kevyt. Omasta mielestäni tuoksu on melkoisen voimakas ja se on tuotteen ainoa huono puoli. Henkilökohtaisesti en pidä tämän tyyppisistä tuoksuista, Ylan ylang on pitkäkestoinen tuoksu ja hieman raskas makuuni. Pelargonian eteerisestä öljystä pidän kukkaistuoksuna ja tähän on lisätty myös sitrustuoksuja keventämään tuoksumaailmaa. Pelargonia on myös pitkäkestoinen tuoksu ja sitrukset haihtuvat nopeasti. Jäljelle jää makuuni liian raskas ja voimakas tuoksu, joka ei muistuta nykyaikaista. Sellaiseksi miellän hieman miedommat ja omaperäisemmät, ehkä voisi jopa sanoa hienostuneemmat tai omaleimaisemmat tuoksut. Joskus erittäin onnistuneissa tuoksusekoituksissa miettii, miten ihmeessä se on saatu aikaiseksi, mutta tässä osaa erottaa komponentit toisistaan. Kun öljyä lisää maltillisesti, tuoksu ei ole liian voimakas ja häiritse. Joka tapauksessa sisältö on loistava ja tuoksuasiat ovat täysin makuasioita.

Tuotteen normaalihinta on 39€.

IMG_8213

Baume Intense au miel monitoimivoide aluksi ihmetytti, kun ajattelin että mukana on toinen hiustenhoitoöljy mutta balmimuodossa. Miksi tarvitsee myös balmin öljyn lisäksi? Kaksi hurjan riittoisaa öljytuotetta samassa boxissa tarkoitti että ne eivät lopu suunnilleen ikinä...  Kuitenkin kun olin kokeillut tätä, olin erittäin tyytyväinen, että tämä oli mukana boxissa.

Käytin tätä ihan hiusten hoitamiseen, mutta jälkeenpäin huomasin että tämän tulisi toimia myös vahana. 

INCI: Theobroma cacao (cocoa) butter*, Ricinus communis (castor) seed oil*, Cocos nucifera (coconut) oil*, Triticum vulgare (wheat) germ oil*, Euphorbia cerifera (candelilla) wax, Mel (honey)*, Vegetable glycerin*, Coconut Alkanes (and) Coco caprylate/caprate, Cera alba, Tocopherol, Cananga odorata (Ylang-ylang) oil*, Citrus limonum (Lemon) oil*, Citrus aurantifolia (Lime) oil*, Cymbopogon martinii (Palmarosa) oil*, Pelargonium rosae (Geranium) oil*, Benzyl benzoate°, Benzyl salicylate°, Citral (geranial and neral)°, Citronnellol°, Eugenol°, Farnesol°, Geraniol°, Limonene°, Linalool°

Tuotteesta 82,2% on luomua.

Hunaja ja glyseriini tehokosteuttavat ja ilmeisesti hunaja on tässä myös muotoiluominaisuudessa. Muut öljyt kosteuttavat, sitovat keratiinia, tuuheuttavat, siloittavat pörröisyyttä ja hiuksen pintaa. 

antonin b balmi hiuksille

Koostumus on melko kova ja tuotetta saa notkistaa aikansa sormien välissä. Olemus on vielä hoitavampi kuin hiusöljyseerumissa ja erittäin pehmentävä. Suorastaan ällistyttävän pehmentävä. Kädetkin jäävät pehmeäksi levityksen jälkeen ja siitä syystä olen käyttänyt tätä myös yöksi käsien tehohoitona. On kyllä todella pehmoiset tassut aamulla. Luulen, että tulen käyttämään tätä balmin tavoin ihan mihin tahansa hiusten lisäksi, mikä paikka kaipaakaan tehohoitoa.

Muotoilusta en osaa sanoa mitään, koska olen käyttänyt tehohoitona pituuksiin ja muutaman kerran latvoihin. En kyllä huomannut edes että tässä olisi potentiaalisesti muotoilutehoa. Mutta kuten jo aiemmin totesin, balmi on todella hoitava, hoitavampi kuin öljy. Samoin myös aavistuksen raskaampi, olematta kuitenkaan varsinaisesti raskas.

Näitä kahta tuotetta voi myös sekoittaa keskenään ja laittaa myöhemmin poispestäväksi tehohoidoksi hiuksiin.

Tuoksu on sama kuin öljyseerumissa. Hinta 36€. Molemmat hiustenhoitoöljyt ovat äärettömän riittoisia ja tehty laadukkaista raaka-aineista, joten siihen nähden hinnat ovat melkoisen edulliset myös luomuprosenttien ollessa korkeat.

johan masters suolasuihke sea mist

Vähän pelkäsin että boxissa tulee John Mastersin Sea mist-suolasuihke ja näin kävi. Suolasuihke on tarkoitettu muotoiluun ja hiusten tuuhentamiseen ja ne ovat varsin suosittuja. Itselläni on yksi käytössä ja tämä lähtee kiertoon, koska en juuri käytä suolasuihkeita. Suola ei tee hyvää hiuksille. Olen kokenut sen myös työn kautta, kun likosin päivittäin tunteja sukelluskouluttajana Punaisessa meressä, jossa on maailman korkein meren suolapitoisuus eli yli 4%. Kyllä ne todella tuuheutuvat, mutta myös vahingoittuvat.

Pullosta löytyy vettä, suolaa ja laventeliöljy.  Normaalihinta 60 ml:n pullolla on 12€. Vegaaninen.

john master rosmery lavender shampoo

Boxista löytyi myös kaksi matkakokoista John Mastersin tuotetta eli shampoo ja hoitoaine.  Tuotteiden pakkauskoko on 60 ml eli ei se pienin 30 ml pullo. Sopiva koko hieman pidemmälle reissulle. Jätänkin shampoon kokeilun sellaiseen ajankohtaan, syyskuussa kun haluan päästä reissuun koko kesän työskentelyn jälkeen ja koulun lähipäivien väliin jää sopiva rako.

Lavender & Rosemary shampoo sopii kaikille hiuslaaduille ja vaahtoaa runsaasti. Laventeli normalisoi hiuspohjan toimintaa ja hidastaa hiusten lähtöä. Rosmariini puolestaan stimuloi hiusten kasvua. Shampoon kuvaillaan jättävän hiukset kiiltäviksi ja helpommin käsiteltäviksi. Shampoossa on myös soijaproteiinia ja tällä hetkellä minulla on pidempi kokeilu, miten rakennepaikkaamattomat tuotteet vaikuttavat hiusten katkeavuuteen eli pyrin välttämään proteiineja. Tällaisia tuotteita on todella vaikea löytää, mutta olen löytänyt muutaman merkin luonnonkosmetiikan parista.

Inci: Aloe Barbadensis (Aloe Vera) Leaf Juice*, Aqua (Water), Cocamidopropyl Hydroxysultaine, Glycerin, Sodium Chloride, Caprylyl/Capryl Glucoside, Hydroxypropyl Guar, Cocamidopropyl Betaine, Hydrolyzed Rice Protein, Lavandula Angustifolia (Lavender) Oil, Citric Acid, Rosmarinus Officinalis (Rosemary) Leaf Oil*, Caramel, Camellia Sinensis (White Tea) Extract, Symphytum Officinale (Comfrey) Leaf Extract, Salix Alba (Willow) Bark Extract, Panthenol (Vitamin B5), Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil*, Equisetum Arvense (Horsetail) Extract*, Urtica Dioica (Nettle) Root Extract*, Linum Usitatissimum (Linseed) Seed Oil, Borago Officinalis Seed Oil, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil*, Lavandula Hybrida (Lavender) Oil*, Chamomilla Recutita (Matricaria) Flower Extract, Achillea Millefolium (Yarrow) Extract*, Lavandula Angustifolia (Lavender) Flower/Leaf/Stem Extract*, Camellia Sinensis (Green Tea) Extract*, Tocopherol (Vitamin E), Sodium Benzoate, Potassium Sorbate, Linalool

Normaalihinta 12€. Vegaaninen.

john masters citrus neroli conditioner

John Masters Citrus & Neroli detangler hoitoaineesta kerrotaan että se kosteuttaa ja selvittää tehokkaasti takkuja.  Hiukset jäävät kiiltäviksi ja helpoiksi käsitellä ja tässä auttaa mm. vehnän aminohapot ja soijaproteiini. Sopii kaikille hiuslaaduille, ihanteellinen ohuille ja hennoille hiuksille, ilmeisesti tuotteen suolan ansiosta. Voi käyttää myös pesun jälkeen latvoihin. Koostumus on vegaaninen.

Tämän kohdalla säikähdin, koska EBW:n sivuilla oli eri inci kuin John Mastersin omilla sivuilla.

Kun tuotetta katsoo kotimaisilta sivuilta, incistä löytyy:

INCI: Aloe barbadensis (aloe vera) leaf juice*, aqua (water), behentrimonium methosulfate, cetearyl alcohol, panthenol (vitamin B5), sorbitol, simmondsia chinensis (jojoba) seed oil*, cocos nucifera (coconut) oil*, hydrolyzed soy protein, wheat amino acids, helianthus annuus (sunflower) seed oil*, lecithin, tocopherol, glycerin, citric acid, citrus grandis (grapefruit) peel oil*, citrus lemonum (lemon) peel oil*, citrus aurantium dulcis (neroli) flower oil*, canarium luzonicum (elemi) gum nonvolatiles*, cymbopogon shoenanthus (lemongrass) oil*, sodium benzoate, potassium sorbate, arnica montana (arnica) flower extract*, camellia sinensis (white tea) leaf extract*, chamomilla recutica (chamomile) flower extract*, calendula officinalis (calendula) flower extract*, equisetum hiemale (horsetail) leaf/stem extract*, foeniculum vulgare (fennel) seed extract*, lonicera caprifolium (honeysuckle) flower extract, linum usitatissimum (flax) seed oil*, borago officinalis (borage) seed oil*, sodium hyaluronate (hyaluronic acid), sulfur, limonene**, citral**, linalool**

Jenkkiläisillä John Masters Organicsin omilta sivuilta löytyy hoitoaineesta myös dimeticone-silikonia, joka on hiuksista vaikeasti pois pestävää sekä myös toista takertuvaa silikonimuotoa. Onneksi tätä ei ole Suomessa myytävissä tuotteissa, vain Jenkeissä ja Briteissä. Syy on jossakin toimittajan vaihdoksessa ja inciongelmissa, mutta onneksi silikoneja ei ole tässä. Ehdin jo säikähtää John Mastersin omien sivujen perusteella.

Normaalihinta 12€.

IMG_8222

Mukana tuli kolme erilaista shampoonäytettä. John Mastersin tuotteissa on hieno, holografinen pakkaus.

IMG_8229

Ja lisää shampoo sekä hoitoainenäytteitä.

John Mastersin tuotesarjassa on ilmestynyt värilliset hoitoaineet ja olen harkinnut punaisen ostamista. Kannattaa vaan tilata pian, nimittäin John Masters on jenkkiläinen sarja ja poliittiset tullipakotteet tulevat nostamaan USA:sta tuotujen kosmetiikkatuotteiden tulleja 25%, mikä tietysti tulee näkymään tuotteiden hinnassa.

Lopputunnelmat:

Boxin tuotteet antoivat todella vastinetta maksetulle 39,50€:lle postikuluineen. Tuotteita oli 111€ arvosta ja lisäksi näytteitä tuli melkoinen läjä.

Antonin B:n tuotteet ovat kerta kaikkiaan hyviä ja niitä voi vain ylistää. Olisin toivonut hieman enemmän muotoilutuotteita. Toki suolasuihke on myös muotoiluun ja hunajabalmin pitäisi myös muotoilla jonkun verran, vaikka en näiden muutamien kokeilujen ansiosta varsinaisesti usko sen muotoilutehoon. Mutta testaan lisää.

En hypi riemusta, mutta en kadu myöskään tilausta. Aika neutraalit tunnelmat. Uskoisin boxin kolahtaneen monen muun kohdalla enemmän kuin omallani. Yllätysboxit ovat aina sellaisia, että tulee tuotteita, jotka eivät välttämättä ole itselle niin mieluisia ja koko boxin idea on se, että saa uusia tuotteita ja ne eivät voi miellyttää kaikkia. Itselläni fiilikset ovat ok ja olen onnellinen Antonin B:n tuotteista. Ne kolahtivat ja jo hiusbalmin hinnalla sai koko boxillisen tuotteita.

Tilaisin meikkiboxin, jos se tulee markkinoille ja toivon että tulee.

Blogin seurauskanavat:

Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta

Tilasitko hiusboxia tai tilaisitko meikkiboxin tällä konseptilla?


3 kommenttia:

  1. Mä mietin pitkään että tilaisinko tämän boxin, ja onneksi en tilannut. Ainut kiinnostava tuote on tuo balmi, JMO:n shampoon, hoitoaineen ja suolasuihkeen olen todennut omille hiuksilleni sopimattomiksi tuotteiksi. Ja sen verran vähän tulee käytettyä meikkejä että en ehkä tilais sellaistakaan boxia, Jolie Box piisaa mulle kun siinä tulee vähän kaikkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tiesin että riskillä mennään, kun kyse oli hiusboxista, mutta kun olen vasta tänä vuonna laajentanut ihan älyttömän paljon enemmän luonnonkosmetiikan hiuskokeiluja, oli tämäkin koettava. vannoin nimittäin vuoden parhaiden tuotteiden postauksessa laajentaa kokemuksiani tällä saralla. Olen kyllä löytänytkin yhden merkin piiristä paljon hyviä muotoilutuotteita ja toisen puolesta kalliita, mutta todella hyviä hoitotuotteita.
      Itse tykkään meikeistä ja kokeilen innolla kaikkea uutta, vaikka lopputulos olisikin että palaisi vanhaan :) Meikit on arkiaamujen ilo, kun voi vaihdella meikin sävyjä ja väriyhdistelmiä.

      Poista
  2. Valmistaja tuskin tekee erilaisia tuotteita eri maiden markkinoille. Eli jos John Masters Organicsin omilla sivuilla kerrotaan hoitoaineessa olevan silikonia, sitä varmasti on myös Suomessa myytävissä tuotteissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3