lauantai 5. toukokuuta 2018

Jovely-edullista ja laadukasta käsintehtyä luonnonkosmetiikkaa Virosta



Jovely luonnonkosmetiikka  12.11.2012 klo 10.14

Jovely on uudehko aluevaltaus Suomessa. Merkin tuotteet ovat Virossa käsintehtyä luonnonkosmetikkaa. Luonnonkosmetiikan periaatteiden mukaisesti tuotteet ovat vähintään 95% luonnollisia. Suurin osa on kuitenkin 100% luonnollisia ja tuotesisällöistä vähintään 10% on luomua. Pakkaukset ovat kierrätyslasia ja -muovia. Tähän asti Jovelyä on löytänyt vain messuilta, mutta vihdoin merkki on avannut oman verkkokaupan, josta pääsee ostamaan näitä aitoja, herkullisen tuoksuisia tuotteita, jotka perustuvat laadukkaisiin raaka-aineisiin.

Ja ne parhaat uutiset: merkin tuotteissa ei ole minkäänlaisia turhia, hintaa alentavia ainesosia, vaan kosmetiikassa käytetään harvinaisen runsaasti kasviöljyjä, -vahoja, kuivattuja yrttejä sekä eteerisiä öljyjä. Silti tuotteet myydään ällistyttävän edulliseen hintaan, joka johtuu välikäsien välttämisestä sekä markkinointikulujen minimoimisesta. Esitellyt tuotteet ovat vegaanisia käsivoidepalaa lukuunottamatta.

jovely kasvotuotteet 14.10.2011 klo 9.43

Tuotteet on saatu maahantuojalta ja eteerisen öljyn sekä käsivoiteen olen ostanut itse.

Aloitetaan kasvotuotteista.

Jovely laventteli kasvovesi kukkaisvesi 19.5.2011 klo 0.48

Jovelyn kukkaisvesistä löytyy laventeli- ja ruusuvedet. Olen käyttänyt ruusuvettä niin monelta valmistajalta, että valikoin testiin vaihteeksi laventeliveden. 

Laventelivesi rauhoittaa, puhdistaa, kosteuttaa ja tasapainottaa. Sitä suositellaan etenkin seka- ja rasvoittuvalle iholle. Koska laventelivesi rauhoittaa sekä auttaa myös auttaa tulehduksiin rauhoittavien ominaisuuksiensa kautta, se on hyödyllinen vaikkapa parranajon tai sheivauksen jälkeen. Samoin laventelivettä voi käyttää ärtyneeseen päänahkaan, hyönteisten pistoihin tai rauhoittamaan auringonpolttamia. Itse käytin tätä talvella myös vartalon ihon vesikosteutukseen ennen kosteusvoidetta, kun iho kiristi pakkasten vuoksi.

100ml:n pumppupullosta kukkaisvettä on kätevä suihkuttaa kasvoille tai muulle halutulle alueelle ja lisätä pitkin päivää, mikäli tuntuu tarpeelliselta.

Ainesosat: laventelin kukkaisvesi, sodium benzoate (säilöntäaine), potassium sorbate (säilöntäaine), sitruunahappo pH:n alentamiseen.

JOVELY KASVOÖLJY KUIVALLE IHOLLE 21.3.2018 klo 17.22

Kasvoöljyjä valikoimista löytyy kolmea eri laatua. Kuivalle-, normaalille ja sekaiholle sekä rasvaiselle iholle. Omani on tarkoitettu kuivalle iholle. 

Öljy lukitsee iholle tuodun vesikosteuden sisäänsä ja valikoidut öljyt hoitavat kuivaa ihoa. Avocadoöljy on ravitsevaa. Se sisältää lesitiiniä, A-, D-, E-, ja K-vitamiineja sekä on ihanteellinen tasapainottamaan ihon toimintoja sekä toimii anti age-vaikutteisena öljynä. Erityisen hyvä kuivalle ja couperoottiselle iholle.

Manteliöljy on herkän ja kuivan ihon öljy. Sisältää A- ja E-vitamiineja. Ravitsee, pehmentää, lievittää kutinaa.

Jojobaöljy on itse asiassa vaha, vaikka sitä öljyksi kutsutaan. Siinä on hyvin samankaltaisia rasvahappoja kuin ihossa. Sopii myös psoriasikseen, koska luo iholle ohuen kalvon, joka ehkäisee kosteuden haihtumista. Tasapainottaa, hoitaa tulehduksia ja ehkäisee ennenaikaisia vanhenemisen merkkejä antioksidanttipitoisuutensa vuoksi.

Lisäksi öljyssä on ylang ylangin-eteeristä öljyä, joka kohottaa mielialaa ja on varsin sensuelli tuoksu. Itse öljysekoituksen tuoksu on mielestäni keskivahva ja koostumus on miellyttävän samettinen. Imeytyy nopeasti. Kannattaa kokeilla myös hiusten latvoille! Pakattu 30 ml:n pumppupulloon.

Jovely safflori vartalo- ja kasvoöljy 19.5.2011 klo 0.47

Jovelyn verkkokaupasta löytyy 10 erilaista öljyä ihonhoitoon. Sivuilta löytyy hyvä muistutus, että öljyjä kannattaa vaihdella välillä, koska myös ihon tarpeet muuttuvat eri vuodenaikoina. Itse valikoin ohdakeöljyn eli saffloriöljyn, koska siitä minulla ei ollut aiempaa kokemusta. Se on tuoksuton, kevyt, pehmittävä öljy, joka ei tuki ihohuokosia. Sen komedogeeninen luokitus on 0, eli alin mahdollinen tukkimiskerroin, jolloin se sopii myös akneen tai muihin epäpuhtauksiin taipuvalle iholle. 100ml:n pumppupulloon pakattu öljy on todella kätevä. Sitä on helppo suihkuttaa vartalon iholle suihkun jälkeen, se on käynyt hierontaöljyksi, kun niska on aina jumissa, kasvoöljyksi, käsille ja kynsinauhoille. Vain mielikuvitus rajoittaa käyttömahdollisuuksia. Tällä hetkellä ajankohtainen öljy olisi porkkanaöljy, joka sisältää beetakaroteenia, joka on erittäin hyödyllinen kevät- tai kesäiholle korjaamaan auringon vaurioita. Muista kuitenkin suojata itsesi myös aurinkovoiteella. Pääset katsomaan kaikki öljyt katsomaan tästä linkistä.

Jovely vartalotuotteet 23.12.2012 klo 20.07

Jovelyn vartalotuotteet ovat melkoisen kermaisia tuoksuherkkuja!

jovely may chang ylang ylang vartalokuorinta 4.10.2012 klo 18.35

Vartalokuorintoihin kuuluu kaksi sokeri- ja kaksi suolakuorintaa. Tuoksut ovat vahvoja ja huumaavia. Tuoksu myös jää onneksi iholle suihkun jälkeenkin.

Omani on May chang & Ylang ylang sokerikuorinta, koska May chang eli litsea on yksi ehdottomia suosikkejani eteerisissä öljyissä. Se on kestävämpi tuoksu kuin muut sitrustuoksut. 

Tällä saa luotua suihkuhetkestä spa-elämyksen. Kuorinta koostuu sokerista, manteliöljystä, karitevoista ja E-vitamiinista. Se on siis todella ihoa ravitsevaa ja suihkun jälkeen iho ei enää kaipaa kosteusvoidetta, koska tämä jättää ihon täysin kosteutetuksi. Kuorinta onkin erittäin ajankohtainen kesää kohden mentäessä. On hyvä poistaa kuollut ihosolukko, jos aikoo saada päivetystä, jolloin väri on tasaisempi. Lisäksi kuorinta aktivoi verenkiertoa. Olen pitänyt purkkia lavuaarin vieressä, jotta välillä muistaisi kuoria myös kädet. Siihen tämä sopii aivan loistavasti, koska kuollut ihosolukko poistuu ja käsistä tulee öljyjen ansiosta ihanan pehmeät.

Minun makuuni tässä on juuri tarpeeksi sokeria, jotta saa rouhean kuorintatuntemuksen. Helppo ottaa purkista, kunhan varoo ettei purkkiin mene vettä. Myös käytö on helppoa, koska kuorinta ei murustele runsaan manteliöljy- ja karitevoipitoisuuden vuoksi. Ja se tuoksu on vaan niin vastustamaton! Tästä nousi suosikkituotteeni ja suosittelen vaikka äitienpäivälahjaksi. Todellista mannaa vartalon iholle pitkän talven jälkeen.

Muut ainesosat ovat bentsyylialkoholi säilöntäaineeksi, salisyylihappo tehostamaan kuorivaa vaikutusta, glyseriini humektantiksi, sorbiinihappo säilöntäaineeksi, litsean ja ylan ylangin eteeriset öljyt.

250 g:n purkin avulla kuorii ihon moneen kertaan.

Jovely body butter 4.10.2012 klo 21.25

Vartalovoita Jovelyltä löytyy viittä erilaista ja yksi vartalovoide. Koostumus on todella valloittava. Vaikka olomuoto on purkissa huoneenlämmössä kiinteä, heti kun sen levittää iholle, vartalovoi sulaa välittömästi öljyksi. Vartalovoi on siis äärettömän helppo levittää iholle, ehkä helpoin kuin missään aiemmin kokeilemissani vartalovoissa, ja se myös imeytyy melko nopeasti.

Omani on mandariinin tuoksuinen ja tuoksu ei ole erityisen vahva, kuten kuorinnassa on. Melko mieto suorastaan. 

Karitevoi tunnetaan ihoa hellivistä ja suojaavista ominaisuuksistaan, hajotettu kasviöljy, kookosöljy, jojobaöljy, arganöljy ja E-vitamiini kosteuttavat ja suojaavat ihoa, samalla kuin hajotettu kasviöljy caprylic/capric glyseridi keventää ravaisuuden tuntua. Mandariinin ja sitruunan eteeriset öljyt liftaavat fiilistä. Todella kiva tuote!

Jovely saippua käsivoide 25.11.2011 klo 15.19

Vielä on muutama tuote jäljellä.

Jovely käsivoide 19.5.2011 klo 1.10

Käsivoiteita löytyy hunajan, sitruksen ja minttu-suklaan tuoksuisena (minttu-suklaapalassa on parfyymiöljyä, kuten myös minttu-suklaasaippuassa ja nämä ovat ainoat Jovelyn tuottet, jotka täten eivät ole luonnonkosmetiikkaa). Ihastuin palavasti sitrukseen, mutta valitsin itselleni kuitenkin hunajan tuoksuisen. Palaa lämmitetään kädessä, jolloin siitä sulaa öljyjä käsiin. Tämä on todella hauska systeemi ja myös helppo pitää mukana peltirasiassa. 

Voide koostuu karitevoista, mehiläisvahasta ja manteliöljystä. Käsiin jää suojaava tunne, eikä kosteus pääse haihtumaan iholta. Hunajan tuoksu on ihastuttava, makea tuoksu.

Kokeilin, että toimii myös huulivoiteena ja palaa voi käyttää lisäksi kuiville kantapäille. Näillä on hintaa vain 4,50€. Mukava lelu, jolla myös samalla hoitaa ihoa. Paljon mielenkiintoisempi, kuin tavallinen käsivoide.

Jovely kehäkukkasaippua 19.5.2011 klo 1.24

Jolvelyltä löytyy hyvä valkoima käsintehtyjä saippuoita. Käsintehty saippua on aina lempeä vaihtoehto ihon pesuun. Kirjoitin laajemmin miksi näin on ja pääset lukemaan perusteet tästä linkistä.

Kehäkukka-kamomillasaippua tuntuu hyvin hellävaraiselta, eikä se sisällä hajusteita. Käteni eivät ole kuivaneet ollenkaan, kun olen käyttänyt tätä saippuaa käsienpesuun. Käy toki koko keholle. Vaahtoaa hyvin ja pesuominaisuudet ovat kaikin puolin kohdallaan. Kannattaa katsoa valikoima. Mukana on todella kauniisti kuvioituja saippuoita, sekä myös suolasaippuaa.

jovely eteerinen öljy sitruunaruoho 19.5.2011 klo 1.10

Eteerisiä öljyjä ei ole vielä verkkokaupassa, mutta kannattaa olla kuulolla. Nämä ovat nimittäin todella edullisia. Ostin itselleni sitruunaruohon ja tuoksu on aivan ihana. Lattian pesu tuntuu suorastaan mukavalta puuhalta, kun pesuveden joukkoon lisää tätä. Samoin sitä voi lisätä öljysuihkeen sekaan muutaman tipan jos haluaa tuoksuvan vartaloöljyn. Seuraavaksi ajattelin tehdä pyykkietikkaa sitruunaruohon tuoksuisena.

Tässä olivat siis omat tuotteeni ja kuten huomasitte niiden sisällöistä, ne ovat täynnä aitoja, vaikuttavia aineita. Kannattaa ihmeessä tutustua näihin, koska hinta on harvinaisen kuluttajaystävällinen etenkin laatuun nähden. Uuteen verkkokauppaan pääset tästä linkistä (Jovely.fi). Jovelyn Facebook-sivun löydät tästä linkistä.

Innoistuitko tästä uudesta käsintehdystä, tuoksuvasta tuotesarjasta?

Blogin seurauskanavat:


Facebook tästä
Instagram tästä 
Blogit.fi tästä
Bloglovin´tästä
Sähköpostipäivitykset ja Blogger-lukijaksi ilmoittautumisen löydät blogin tietokoneversiosta


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3