sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Tammikuun Jolie box käyttökokemuksineen



Tammikuun Jolie box olikin varsin mukava ja ensimmäisen boksin saatuani olin järkyttynyt miten meninkään tilaamaan tällaisen, mutta totuin ajatukseen ja odotin tätä innolla. Eikä boksi todellakaan ollut pettymys, vaan todella kiva.

Postaus tulee myöhässä, kaikki kuvat kun ovat vanhalla tietokoneella, jonka kovalevy näyttää olevan rikki. Tämä vuosi ei ole lähtenyt liikkeelle mitenkään parhaalla tavalla ja viimeiset muutamat päivät olen ollut järkyttävän hammassäryn kourissa. Eilen sain ensiavun ja vaikka hammas särkee silti, sain otettua uudet kuvat ja nyt sitten miellyttävimpiin aiheisiin eli luonnonkosmetiikkaan <3

Tammikuun teema oli "How to make a great weekday" eli arkeen keskittyvää ilonpisaroita ja kestäviä valintoja.


Tällä kertaa ei varmasti kukaan osaa arvata mikä oli suosikkini, sen verran yllättävä se on.

Boksissa oli kattava valikoima arkea ilahduttavia helmiä. Kiva kokoelma.

Ecodenta suolahammastahna (vegaaninen) 9,90€/100ml



Luin pitkäaikaistilaajan tekstistä että kyseessä oli boksin ensimmäinen hammastahna. Ilmeisesti liikkeella oli useampia hammastahnoja ja itse sain tämän fluorittoman suolatahnan. 

Tämä on hyvin hajuton, mauton ja sinänsä varsin tunteita herättämätön tahna. Käytän vain fluorillisia, kuten jo yllä kävi ilmi että minulla on taipumusta reikiintymiseen, vaikka kuinka hoitaa hampaita. Olen tämän jälkeen käyttänyt fluorillista suuvettä. Tahna on suunniteltu herkille ikenille ja vihloville hampaille. 

Sopii fluoria vältteleville, jotka eivät kestä mitään makuja, esim. lapsille. Itse haluan että hammastahna raikastaa hengityksen ja tämän jälkeen jäin tunkkainen maku suuhun, vaikka hammasvälitkin oli puhdistettu. Päädyin käyttämään tätä toisen mintun makuisen tahnan kanssa, koska ei viitsi poiskaan heittää. Aiemmin minulla on ollut merkin papaija valkaiseva tahna ja se oli ihan ok, mutta myöskin liian miedon makuinen saadakseen raikkaan hengityksen. Enkä ole tyyppiä, joka haluaa minttua niin että suussa polttaa. Ihan normaalisti ja kivasti vaan niin, että jää raikas tunne. En tule ostamaan tätä uudestaan.

Estelle & Thildt Sparkling Citrus Bloom käsisaippua (vegaaninen) 16,50€/250ml



Oikein raikas kukkaistuoksu, sekoitus sitruunaa, limeä minttua ja appelsiininkukkaa. Minulla on saman sarjan body butter, joka on todella hyvä. Ja tämä tuli oikein sopivasti, kun katselin näitä alkuvuodesta Sokoksen alennusmyynneissä himokkaasti, mutta onneksi jäi ostamatta.

Nestesaippua on yksi hellävaraisimpia kokeilemiani ja todella tuoksu on iso elämys niin arkista tuotetta kuin käsisaippuaa käyttäessä. Kuitenkin kun käytin tätä aktiivisesti, huomasin että käsien kosteustasapaino kärsi hieman ja oli alettava, käyttämään käsivoidetta. Siirryin siis takaisin palasaippuaan, se kun ei kuivata käsiä. Mies käyttää tätä ja itse voi välillä tuoksuelämyksenä silloin tällöin käyttää, pääpaino tulee kuitenkin olevan edelleen palasaippuassa. Suosittelen kokeilemaan, jos etsii ihanan tuoksuista, hellävaraista nestesaippuaa ja on valmis satsaamaan hieman enemmän.

Evolve Fresh Facial Wash (vegaaninen) 7,90€/30ml



Evolven matkakokoiset tuotteet ovat siitä kivoja että ne ovat reilun kokoisia ja niiden avulla pääsee hyvin tuotteeseen kiinni, koska jotkut, esim. kasvovoide, kesti minulla muutaman kuukauden.

Fresh Facial wash on Evolven tapaan täynnä laadukkaita raaka-aineita, mm. goiji-marjaa ja ihoa kuorivaa papaijaentsyymiä. Sokerit puhdistavat ihoa. Puhdistusgeeli on tarkoitettu normaalille, seka- ja rasvoittuvalle iholle. Näin ollen kuivuuteen taipuvainen ihotyyppini ei ole ihan kohderyhmää tälle, mutta olen käyttänyt kaksoispuhdistuksessa. Ensin suurin osa meikeistä lähtee manteliöljyllä ja tämä vie loputkin meikinrippeet. En ole kokeillut yksistään, koska talvella ihon hoidon on kohdallani oltava hyvin hellävaraista. Toimii kyllä hyvin kaksoispuhdistuksessa ja tähän voin ainakin suositella tätä puhdistusgeeliä.

Patyka Hydra-Defence Anti Pollution Mist kasvosuihke (vegaaninen) 19,90€/40 ml



Arvasin että tämä on etukäteen mainostettu täysikokoinen tuote. Suihkeen kerrotaan olevan "urbaanin elämän haasteisiin. Muodostaa suojahunnun kasvoille ilmansaasteita ja sinistä valoa vastaan"

Olen viime aikoina jostain kumman syystä haksahtanut kaikkeen mikä suojaa ilmansaasteilta. Lähdin siis innolla testaamaan, lisäksi kun tuotteen kerrotaan myös suojaavan ennenaikaisilta ikääntymisen merkeiltä. Suihke on hyvin hienojakoinen ja se täytyy suihkuttaa muutamalla pitkällä suihkauksella. Mikäli tekee pieniä pumppausliikkeitä, sumu ei pääse oikeuksiinsa.

En huomannut iholleni tapahtuvan mitään muutosta, mutta iho on tällä hetkellä niin hyvässä kunnossa, että en usko yhden lisätuotteen tuovan näkyvää muutosta kun kaikki elementit ovat paikallaan. Kirjoittelen joskus siitä, miksi iho itse asiassa on nyt pakkasilla niin hyvä kuin onkin.

Meikin kiinnitykseen toimi hyvin. Kokeiluaikana testasin itselleni uutta mineraalipohjaa ja tällä sai raikastettua pohjan ulkonäön. Ihan mukava tuote etenkin matkakäyttöön, koska loppujen lopuksi tuotetta on vain 40 ml. Ja mieluiten ostaisin kasvoveteni yli 200 ml:n pulloissa, koska sitä tosiaan kuluu.



Näytteitä tuli Dr. Hauschalta Kvittenvoide normaalille iholle. Tätä en testannut, koska olen aiemmin kokeillut linjan tuotteita ja saanut niistä eteeristen öljyjen vuoksi silmä-ärsytysta, joten tämä varmasti löytää kodin muualta ja ilahduttaa jotakuta toista.

Ja se boksin mieleisin tuote oli itse asiassa toinen testeri, josta ei ole nyt kuvaa sen ollessa jemmassa hajonneessa koneessa.

Kuva: Jolie.fi

Näyte Patykan Huile Absolue-öljyseerumista oli huikea elämys. Tuote sopii kasvoille, vartalolle ja hiuksille, kuten öljyt yleensäkin ovat todella monikäyttöisiä. Tässä oli koostumus todella paikallaan. Öljy oli ihanan pehmeyttävää ja kasvot jäivät mahtavan pehmeiksi ja oli vaan siveltävä kasvojaan kokeillen sitä tunnetta mikä öljystä voi tulla. Aivan mieletön! 

Koska tuotteessa on eteerisiä öljyjä, kävin hakemassa toisen testerin Jolien Stockmannin pisteestä, jotta saisin selville aiheuttavatko eteeriset öljyt minulle silmä-ärsytystä. No sille testerille kävi huonosti ja onnistuin valuttamaan sen käsilaukkuuni, vaikka kuinka varoiteltiin että se pitää pitää pystyssä. Joka tapauksessa tässä on tuote, jonka mitä luultavimmin tulen ostamaan lähitulevaisuudessa, sen verran ihana se oli.


Tammikuun boksille tuli arvoa 54,20€ ja oli onnistunut suunnittelu arjen luksukseen (paitsi hammastahna ei ollut ollenkaan makuuni mutta on toki olennainen osa luonnonkosmetiikan käyttöä). 

Helmikuun Jolie Box tulikin jo eilen eli hyvissä ajoin. Ja oikein kiva boxi tulikin. Avasin sen tuttuun tyyliin Instagramissa ja se näkyy maanantaihin n. klo 15 asti profiilissani live-videona @halisevah. Käy kurkkaamassa ja seuraa.

Tässä pieni teaseri jos et enää nää instastoryä:


Oletko tilannut Jolie boxia tai kiinnostaako? Tämä näyttää mielestäni olevan kiva tapa tutustua tuotteisiin, joita ei muuten osaisi edes ostaa.

Vaihdoin Facebook-nimen blogilleni nimelle Ihastukset Blogi (väliviivaa ei saanut lisätä) ja Facebook-sivun nimenmuutos kestää kolmisen päivää. Ihastukset tulee olemaan uusi blogin nimi. Banneri on valmis ja toivottavasti ulkoasukin muuttuu pian. Facebook sivun löydät tästä linkistä.


6 kommenttia

  1. Kiitos jälleen lempparibloggarilleni! :) Toivottavasti vuosi jatkuu paremmissa merkeissä vastoinkäymisten jälkeen. <3

    VastaaPoista
  2. Ihan kiva sisältö mutta edelleenkään ei niin innosta tilata. Kiva näistä on kuitenkin lueskella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin luen Bette Boxista ja bloggaajien mielipiteistä vaikka en ikinä tilaisi :) Se on jo niin legendaarinen että hammastahnaa tulee aina :D

      Poista
  3. Omasta mielestäni tämä vuosi on alkanut boxien osalta todella onnistuneesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siltä tosiaan näyttäisi :D Hemikuun boksissa on kyllä mielenkiintoista kokeiltavaa. Sinä taidatkin olla Kosmekakkuja-blogista ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3