lauantai 6. tammikuuta 2018

NCLA:n uudet vanhat värit



Nyt riittää kynsihiljaisuus! Takaisin lakkojen pariin! Monta kivaa juttua odottaa kokeilua ja nämä kuvat ovat odottaneet julkaisua ihan liian kauan. Lupaan parantaa tapani, loppuvuosi tuppasi viemään hirmuisesti energiaa.

Asiaan: CesarsShoppiin on tullut NCLA:n värejä, jotka ovat olleet olemassa jo ajan x, mutta hiljattain ne saatiin Suomeen. Olen aiemminkin ihaillut tätä likaisen oliivinvihreää Dirty Martini-lakkaa NCLA:n sivuilla, joten olikin ihana yllätys kun kuulin sen saapuneen CesarsShoppiin. Kaikki lakat ovat 7-free, cruelty free ja vegaanisia.

Lakka oli yllättävän paksua ja se peitti jo kerroksella. En kuitenkaan koskaan osaa lakata yhtä kerrosta ja toisella kerroksella lakka tuppasi raidoittumaan, mutta tasaantui kuitenkin kynnellä. Parikseen Dirty Martini sai myös vanhan mutta uuden Model Behavior-lakan, joka on tosi jännä väri. En osaa oikein kuvailla sitä. Vähän rusehtavaa, lilaa ja savua. Ihan parasta, kun on niin jännä sävy, ettei edes tiedä miksi sitä kutsuisi. Näissä kynsissä kyllä riitti ihmeteltävää sävyjen osalta.


Koristeluiden suhteen oli hyvä suunnitelma. Teen koristelut Konadin SQ-21-laatasta decaleina. Ennen lakkausta väkersin decaleita aika kauan. Olin hyvin ylpeä itsestäni. Kerrankin teen leimadecalit ajoissa, niin ovat kuivia kun lakkaus on valmis, enkä revi niitä rikki märkinä, kun muka varovasti yritän irroittaa niitä ja käyttää. Nooh-siinähän kävi sitten niin että ei ollut mitään syytä olla ylpeä itsestään. En käyttänyt decaleita. Ne olisivat peittäneet ihan liikaa näitä viehättäviä värejä.


Halusin sitten koristeluista hennot ja päädyin leimaamaan samoilla lakoilla joilla lakkasinkin. Leimasin kierreneulekuvioita suoraan nimettömään ja vinoittain muihin sormiin paitsi pikkurilliin. Minusta tuon kuvion kuuluu olla suorassa kuten leimauslaatassa, mutta koin melkoisen ahaa-elämyksen, kun katsoin läpinäkyvän leimasimen läpi kuviota ja huomasin että siitä siitähän saa kulmittain kivoja kuvioita.

Pikkurilliin tuli neulekuviota laatan keskimmäisestä kuvasta.


Lopuksi mattasin kynnet HK-Girlin mattalakalla, jota taas saa.  Lisäsin vielä muutaman strassin. Aluksi niissä oli hieman pronssista väriä mutta laatu oli mitä oli ja kun kuvasin kynnet muutaman päivän kuluttua, niitit olivat enää mustat. Jostain syystä oikeassa kädessä ne pitivät värinsä.

Dirty Martinin löydät CesarsShopista tästä linkistä ja Model Behavior tästä.


Miltä vaikuttaa? Oletko tällaisten "likaisten" sävyjen ystävä vai vihaaja? Ne jakavat mielipiteet kahtia.

8 kommenttia

  1. Mitä erikoisempi sävy niin sitä jännempi se minusta on! :) Eli täällä ainakin yksi ystävä!
    Tosi kivat koristelut oot myös tehnyt näihin, hyvä ettet loppujen lopuksi lähtenyt peittämään liikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi <3 Just niin-epämääräinen on jännittävä ja viihdyttävä. Koristelut nyt eivät ole kovin kummoiset, pääasia että lakkojen mielenkiintoiset värit näkyvät.

      Poista
  2. Rakastan juuri tälläisiä värejä! Olisin varmasti Dirty Martinin hankkinut mutta mulla on vastaava Kure Bazaarilta. Ja Kuren isot pullot kestävät ikuisuuden ;) Tosi hienot koristelut, minäkin olisin näistä kynsistä tykännyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, lisää faneja :) Se on totta että montaa samansävyistä ei tarvitse. Mullakin on yksi tummemman vihreä likainen väri, tämä Dirty Martini kuitenkin erottautuu edukseen. Ja kiitos <3

      Poista
  3. Minä en sitten millää syty näille likaisille väreille. Ihan kivalta ne näyttää esimerkiks sulla tässä, mutta omille kynsille olis kauhistus..
    Koristelut on hienot, ja sun kynsien muoto on aivan ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tosiaan jakavat ihmiset niistä pitäviin tai sitten inhoaviin. Harva on siinä välissä.
      Kiitos <3

      Poista
  4. Aivan ihana lakkaus! <3 Ja nämä lakat vasta sievät onkin, itselläni on myös tuo Dirty Martini odottamassa kynsille pääsyä ja jahka keksin tarpeeksi kivan lakkausidean, tartun siihen oitis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 . Nämä lakat ovat kyllä edukseen erottuvia. Jännityksellä odotan toteutustasi, sulla kun on niin hienoja koristeluja :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3