lauantai 30. syyskuuta 2017

Essen kuuri-kolmen kuukauden muutokset ja harvinainen tilaisuus ostaa merkkiä -20%


Raportoin aikaisemmin tilanteesta, kun olin käyttänyt Essen Sensitive-linjan tuotteita kuukauden. Linkki kuukauden välikatsaukseen on tässä. Oli tarkoitus raportoida kolmen kuukauden kohdalla tilanteesta ja muutoksista, mutta jotenkin postaus jäi luonnosvaiheeseen. Nyt on korkea aika korjata tilanne, varsinkin kun tuotteet ovat vielä hetken alessa, josta kannattaa vinkata!

Kuurin aikana jo viikossa alkoi huomata tuloksia ja kuukaudessa ei ollut kuin  positiivista kerrottavaa ihon muutoksista. Voidaan siis puhua todella tehokkaista (mutta lempeällä tavalla) tuotteista.

Essen Sensitive-linja on minun valintani, koska tuotteet eivät sisällä eteerisiä öljyjä, jotka kasvotuotteissa aiheuttavat minulle silmä-ärsytystä. Muutenkin Sensitive-tuotteet ovat hyvä ratkaisu aloittaa ihonhoito vahvistaen ensin ihoa ennen siirtymistä perheen muihin tuotteisiin. Sensitive-linjan idea on madaltaa herkän ihon reaktiotasoa, jonka jälkeen voi siirtyä tavallisiin Essen tuotteisiin. Sensitive-linjan tuotteita on käytettävä yhdessä kahden-kolmen kuukauden ajan. Muiden tuotteiden käyttö voi haitata hoitokuuria.

Edellisessä postauksessa kirjoitin enemmän Essen ideologiasta, mutta kiteytettynä sarja perustuu pre-ja probiootteihin. Terve iho perustuu terveeseen mikrobikantaan, jolloin ihon on mahdollista suojautua taudinaiheuttajilta. Terve ihon mikrobikanta tukee aineenvaihduntaa ja sen pH-tasapainoa. Kun ihon immuunijärjestelmä on kunnossa, se pystyy tuhoamaan toksiineja pinnastaan. Öljyt mukailevat ihon omia öljyjä ja pH:ta.

Ainesosat ovat reilun kaupan tuotteita, vegaanisia ja niillä on Ecocert. Esse on hoitolasarja ja kuluttajatuotteita voi ostaa mm. Joliesta tai The Natural Goods-verkkokaupasta sekä hoitoloista.

Tämä eläviin maitohappobakteereihin perustuva sarja todella vakuutti tehollaan. Uskon että Esse on vastaus pahoihinkin iho-ongelmiin ja sarjalla on saatu todella hyviä tuloksia mm. aknen ja ruusufinnin hoidossa. Tai eihän tämä ole vain uskomusasia vaan asia on tutkittu ja sarjan tuotteet todistetusti auttavat iho-ongelmissa.

Jouduin oikein lukemaan entisen postaukseni, koska en edes enää muistanut millainen ihoni ennen oli. Olen saanut nauttia jo kuukausia hyväkuntoisesta ihosta, joten oli vaikea muistaa lähtötilanne.

Lähtötilanne oli, että siitä asti kun muutin takaisin Suomeen lämpimästä maasta meren ääreltä, iho on regoinut pienillä punaisilla länteillä. Enemmän tai vähemmän, mutta aina läsnä. Mustapäät eivät koskaan ennen ollut ongelmani, mutta niitä alkoi kertyä ja lopuksi leuassa lähellä huulia oli oikein rykelmä. Hiusrajassa oi finniryyhyä. Kuukaudessa mustapäät muuttivat muotoaan sellaisiksi, että ne sai helposti ja hellävaraisesti puristettua ulos. Iho tuntui vahvemmalta ja näytti huomattavasti paremmalta kun punaiset läikätkin katosivat.

Käytin kuuria hieman vajaa kolme kuukautta, itse asiassa aika tarkallen kaksi ja puoli, kunnes sain toisen ihanan ihonhoitosarjan testattavaksi.

Käyn läpi tuotteet uudelleen niihin perusteellisemmin tutustuttuani ja katsotaan lopuksi ihoni nykytilanne.


Esse Sensitive Cleanset: (vegaaninen

Ph-tasapainotettu, hellävarainen puhdistusemulsio, joka sisältää Lactobacillus-uutetta. Poisti hyvin kaikki meikit, käytin sitten apuna konjac-sientä tai vain kasvoille hierottuna. Jos käytin vain käsiäni, lisäsin tuotteen kuivalle iholle, pyörittelin, lisäsin vettä ja hieroin. Konjac-sienen kanssa otin sen käyttöön  märkänä siinä vaiheessa kun muuten olisin lisännyt vettä kasvoille. Usein myös silmämeikki lähti tällä. Tuoksu on miedon makea vaniljainen. Kertaakaan ei misellivesilappuun jäänyt meikkiä, vaikka testasin joskus ollakseni täysin varma ihon meikittömyydestä. Tuntuma on hellävarainen, eikä tarvitse pelätä että iho kuivuu. Ihan mieletön putsari, joka kuuluu jokaiseen kylppäriin! Tätä voisi ylistää vaikka kuinka. Kesällä en käyttänyt päivittäin, koska ihon kunto oli palannut normaaliksi ja käytin vain harvoin kasvomeikkiä. Kasvovedellä tai misellivedellä puhdistaminen riitti.

Pullokoko on 200 ml eli tuplasti taviksia suurempi. Kuurin aikana pullosta kului hieman vajaa puolet. Ostan kyllä uudestaan kun pullon pohja alkaa häämöttämään. Tuote on niin tehokas mutta hellävarainen meikinpoistaja, että ennen tällainen yhtälö tuntui ihan mahdottomalta.

Incit olen kirjoittanut edelliseen postaukseen ja ne voi suomennoksineen katsoa sieltä, enkä siis tapani mukaan kirjoita niitä postaukseen, jolloin se tulisi toistoksi. Tässä on puhdistavana surfektanttina decyl glucosidea, joka on miedoimman luokan puhdistaja eli asteikolla 1-5, aine on luokassa 1.


Esse Toner: (vegaaninen)

Tästä kasvovedestä tuli suosikkini! Tuote sisältää mm. rooibosuutetta, ruusuvettä, oliivinlehtiuutetta ja salisyylihappoa. Mahtavat antioksidantit suojaavat saasteilta, auttavat tulehduksiin ja ehkäisevät ikääntymistä kosteuttaen tehokkaasti. Tuotteen pH on 4,5, joten se palauttaa iholle sopivan happamuuden ja valmistelee ihoa hoitovoiteita varten.

Pumppupullo on loistava. Suihku on tasainen ja tuoksu on miellyttävä. Suihkuttelin kasvoille ja annoin imeytyä. Nyt aion ostaa jo kolmannen pullon tätä, koska mikään muu ei enää tunnu yhtä hyvältä. Varsinkin kun tämän tuotteen pH:n tietää olevan matala, on se todella tärkeä osa ihon puhdistus- ja hoitoprosessia palauttaen ihon pH-tasapainon nopeasti tasolle, jossa ihon hydrolipidikalvo ei ehdi kärsiä. Tälle voi antaa arvosanaksi kympin!


Sensitive Hydro moituriser: (vegaaninen)

Voiteen pre- ja probiootit vahvistavat ihon normaalin bakteerikannan muodostumista ja hyaluronihappo kosteuttaa ihoa. Voide on tarkoitettu normaalille- ja sekaiholle sopien myös akne- ja rosacea-iholle. Itselläni on kuiva iho ja ostin tämän miedomman voiteen, kun kesä oli tulossa. Kuiva, talven rasittama iho saattaa tarvita hieman rasvaisemman voiteen eli Sensitive Nourish Moisturiser-voiteen.

Voide tuoksuu miedosti makealle ja vaikka itselläni on kuivuuteen taipuvainen iho, tämä riitti. Talvella öljypitoisempi voide olisi varmasti paikallaan. Tuotteen mukana tullut spaateli oli kätevä annostelemaan voidetta hygienisesti. Elämyksenä ei mitenkään hypetettävä, mutta ei mitään moitittavaakaan. Voide kosteuttaa ja Lactobacillus-bakteerit vahvistavat ihon normaalia toimintaa.


Sensitive Serum: (vegaaninen)

Tuote sisältää yli miljardi elävää Lactobacillus-mikrobia millilitrassa. Tieto vakuutti minut niin että päättelin seerumin olevan tärkeä osa kuuria ja ihonhoitoa. Seerumi vahvistaa ihon suojamekanismeja ihon lämmöstä aktivoituneiden mikrobien avulla. Suositellaan herkälle tai stressaantuneelle iholle, akneen sekä rosacea-iholle

Tuoksu on mieto ja makea, koostumus öljymäinen, mutta ei jää kuitenkaan öljymäiseksi pitkäksi aikaa iholle. Itselläni tämä ei kasvoveden ohella riittänyt kosteutukseen, vaan tarvitsin alle Hydro Moisturiser-voiteen. Itse asiassa sain muutaman kuivan läntin ihooni kun kokeilin käyttää seerumia niin että en laittanut alle voidetta silloin kun ihon kosteustasapaino jo tuntui hyvältä.

Pakkauskoko on vain 15 ml ja seerumia saa laittaa hieman nihilistisesti, onhan se kuitenkin hyvin täynnä aktiiviaineita. Kuurin aikana minulla meni hieman toista pakkausta ja loppuosaa olen käyttänyt noin kerran viikossa tulosten ylläpitämiseen.

Kuurin aikana seerumi muuttui pumppupulloon.

Nyt on hyviä uutisia: Essen tuotteet eivät juuri koskaan ole alennuksessa mutta nyt Jolie tarjoaa 1.10. asti -20% Essen tuotteista ja tätä voi tosiaan sanoa hyväksi aleksi. Mm. seerumin hinnasta on nyt mahdollista säästää yli 15€ ja tämä on tietenkin tervetullutta! Samaan aikaan on tarjous että postikulut ovat ilmaiset 8.10. asti, joten yksittäisen tuotteen täydennys tai muu pienempi ostos tulee postikuluitta. Tuotteet eivät ole halpoja, mutta eivät myöskään kalleimmaista päästä. Tuotteissa ei ole kuin laadukkaita raaka-aineita ilman täyteaineita ja pro- ja prebioottikoostumus on uniikki. Itse ajattelen hintaluokasta että ylempää keskihintaa mutta sinänsä myös säästöä, koska ei tule harhaostoksia. Väärät ostokset jos mikä kiukuttaa. On siis mahdollisuus löytää kerrasta taatusti toimivat tuotteet ongelmaiholle, jolloin myös säästyy aikaa ja ihoa pääsee hoitamaan nopeasti sekä tehokkaasti. Paras olisi ongelmatapauksissa yhdistää Essen kosmetologikäynnit ja sarjan kotihoito. Itse en raaskinut mennä kosmetologille ja tuotteet tehosivat niin hyvin, ettei enää ole varsinaisesti tarvetta. Toki sellainen käynti on haaveissa.

Tässä oma tuloskuvani ilman kasvomeikkiä vajaa kaksi kuukautta Essen hoitokuurin lopettamisesta. Kesä toi yllättäen joitakin pigmenttimuutoksia iholle (ennen ei ole näin käynyt), mutta finnit tai mustapäät eivät häiritse. Ilme on hyvin epäilevän säikähtänyt mutta ei näyttänyt olevan parempaakaan kuvaa tarjoilla :)

 
Harmi ettei tullut otettua ennen-kuvaa.

Mikäli et ole tyytyväinen ihosi nykytilaan, Esse tarjoaa hyvät eväät tilanteen ratkaisemiseksi. Teho on todistettu ja nyt koin sen itsekin. Oli mahtavaa palautttaa iho normaalitilaan ja jos vielä joskus tulee ongelmia, tiedän miten niihin löytyy nopeasti apu. Ja nyt tilaan tarjouksesta uuden kasvoveden. Hyvää viikonloppua <3

Kaikki Essen tuotteet löydät tästä linkistä.


Postauksen linkit affiliate-linkkejä.






Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3