tiistai 20. kesäkuuta 2017

Leimausta holopulverilla


Täytyi tätäkin sitten kokeilla ja onneksi kokeilin. Holopulverilla leimaamisen tekniikassa on vielä hieman hiomisen varaa mutta pääsin hyvään alkuun!

Aluksi oli tarkoitus kirjoittaa tästä ihanasta Glisten & Glow:n lineaarisesta hololakasta. Olin himoiten tuijotellut pidempään Rasberry Margaritaa ja eihän se himo laantunut. Ei varsinkaan silloin, kun poistin yhtä kokeilua tehdessä yhdestä kynnestä lakkauksen ja lakkasin tilalle viime kesänä ostamaani saman valmistajan kultaista Tequila Sunrisea. Nämä holot ovat kyllä mahtavia ilmestyksiä. Viime kesänä ostin kaksi Glisten & Glown holoa ja pitäisikö tästä tehdä perinne? Nimittäin olisi toinenkin himotus...

Lakkasin mökillä kynnet ja kuvamateriaaliksi jäi ainoastaan pikalakkauksen kännykkäkuva. 

Rhodo kukki mökillä ensimmäistä kertaa juuri sopivasti sopien uuteen lakkaani.


Tällä hetkellä oli pilvinen päivä, joten ihanaa lineaarista heijastusta ei tästä tule ilmi. Kesänraikkaasta sävystä saa kyllä käsityksen.

Ja sitten se idea vain iski. Päätin leimata holopulverilla. Ensin tasoittelin stampperin pinnan holopulverilla:


Sitten normaalisti leimalakka laatalle ja kuva kynnelle. Ensin käytin Konadin mustaa, mutta tulos oli parempi kun vaihdoin Konadin vaaleansiniseen leimalakkaan. Tässä kohtaa myös vaihdoin nimettömän ja keskisormen lakan NCLA:n uuteen Lakodomin kanssa suunniteltuun Volgaan, joka on todella pigmenttinen ja kaikin puolin hyvin käyttäytyvä holo. Yksi kerros riitti. Halusin saada leiman paremmin esiin ja tumma pinta mahdollisti sen.


Laattana toimi BCN-012 ja koodin yläpuolella oleva kuva tuli Volgan päälle.


Muut sormet leimasin BP-109-laatalla. Juuri isot ja syvään uuretut kuviot toimivat tässä touhussa. Kokeilin hienommaksi kaiverrettua ei niin imartelevin tuloksin.

Vasemmassa kädessä annoin leimauslakan kuivua ja sen jälkeen pyyhin talouspaperilla ylimääräisiä holoja pois ja kiillottelin sormella. Oikean käden kohdalla huomasin että saa paremman tuloksen kun alkaa saman tien kiillottamaan ja poistamaan ylimääräistä pulveria.

Oikea nimetön:


Holopulverina käytin CesarsShopin myymää Super Hologram-pulveria.

Ihan mielenkiintoiset kynnet. Tätä täytyy kokeilla uudestaan. Kynsilakkoja käyttäessä pulvereiden kanssa on lisättävä päällyslakaksi vesipohjaista aluslakkaa Unt:ia peiliefektin säilyttämiseksi ja vasta sen jälkeen lisätään päällyslakka. Muut kokeilemani vesipohjaiset lakat eivät ole toimineet kovinkaan hyvin, joten Unt on ehdottomasti valintani.


Kokeilin myös leimata nin että levitin pulverin laatalle ja sitten lakan mutta itse sain näin stampperiin pulverin lisäämällä homman toimimaan paremmin. Tässä oli melko sama onko stampperi läpinäkyvä vai ei, koska pulverikerroksen vuoksi kynttä ei oikein nää ja välillä tuli yllätyksenä mihin kohtaan kynttä leima oikein tulikaan. Ensi kerralla täytyy suunnitella kunnolla mitä leimoja käyttää ja miten sommittelee, nyt lähinnä vain aloitin ja sitten täydentelin puhtaasta mielenkiinnosta millaista on leimata holopulverilla. Kenttä on myös rajaton; voi leimata kromipulverilla tai Magic shifting Powdereilla. Vautsi. Tulevaisuudessa riittää askartelua.

Kiinnostava tekniikka-kiinnostaako sinuakin?


 






4 kommenttia

  1. Siis tosi ihanat kynnet <3 onko nuo uudet NCLA:t hankinnan arvoisia? Kuvista ei oikein saa selvää, odottelen Lakodomin swatcheja...

    VastaaPoista
  2. Kiitos ❤️. Nyt kun aurinko ainakin hetkellisesti paistaa, hololeimat säkenöivät mahtavasti!
    Uusi Lakodomin kokoelma on hieno. Lakat ovat todella pigmenttisiä ja mielestäni paras holoefekti NCLA:n lakoista. Voimakas scatter, josta hyvässä valossa tulee myös lineaarista kuviota.Paitsi vaaleanharmaa Far North, jossa holohitulat vain hieman kimmeltävät. Se onkin jo melkein loppuunmyyty. Sinilila on nätti ja vihreä mukava keskivihreä vihreän ystäville. Kulta on tosi hieno ja ostaisin jos ei olisi Glisten &Glow:n kultaa. Se kamatc... liian vaikea nimi. Sen kuviytelisin itselleni kivaksi syysväriksi. Kaikenkaikkiaan todella onnistunut kokoelma mielestäni.

    VastaaPoista
  3. Pitääköhän mulla sittenkin ostaa holopulveria :D Oon katellu kaikenmaailman DIY videoita jne tutoja... Houkuttelee testailla kaikki :D

    VastaaPoista
  4. Itse olen ajatellut että pulverin osto on vähän kuin laadukkaan lakan osto. On alkusijoitus mutta se on kuin lakka, jolla saa uudenlaiset kynnet ja toimii leimauksessakin. Paitsi että käyttämässäni purkissa on tavaraa niin paljon että se kestää pienen (tai jopa suuren) ikuisuuden. Ja nyt kesä on parasta aikaa tuijotella holoefektejä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3