lauantai 25. maaliskuuta 2017

Fnugin fashion statement: jännä vaaleanpunainen holo

Fnug on monelle kynsiharrastajalle jäänyt vähän vieraammaksi merkiksi. Sitä on myyty Suomessa syksystä 2015. Fnug on "fashion statement" ja monet jälleenmyyjät ovat muoti- ja lifestyle-liikkeet toimivat jälleenmyyjinä. Usein lakat sijoitetaan asustekokonaisuudesta tehtyyn moodboardiin. Fnug saa vaikutteita muodista ja lakkojen nimet liittyvät usein muotiin.

Fnug on tanskalainen 3-free lakkamerkki, jonka takana on kynsilakkafriikki Charlotte Fnug Munksgaard. Lakat sisältävät hoitavaa kaviaaria sen sisältämien aminohappojen ja mineraalien vuoksi. Fnugin kotisivujen mukaan monet bloggarit ovat ylistäneet hololakkoja parhaiksi ikinä. Eli millainen tapaus siis onkaan kyseessä...




Tadaa- vaaleanpunainen holo Fnuglista. Ja ei mikään ihan tavallinen tapaus.

Merkillä on neljä hololakkaa ja lakkaus aloitetaan ihan holoja varten tehdyllä Aqua Fix Basecoat:illa. 


Loistavaa että aluslakan väri on valkoinen. Koostumus on nimensä mukainen eli hieman vesimäinen ja siitä sanottiin että kuivuu hieman tavanomaista hitaammin. Hitaaksi kuivumista ei voi kuitenkaan sanoa. On tullut huomattavasti hitaammin kuivuviakin vastaan. Aluslakka antaa jännän liukuvan pinnan. Kokeilin yhdelle kynnelle ihan mielenkiinnosta lakkaa tavallisen aluslakan kanssa ja tosiaan tällä aluslakalla on tehtävänsä. Väri kaljuuntui tavallisen aluslakan kanssa jonkin verran.



Tässä lakassa riittää hippusia ihailtavaksi.


Ensin näytti että kyseessä on scattered holo, mutta kotona olohuoneessa sohvalla erilaisen valon osuessa lakkaukselle, alkoi myös muodostua lineaarista heikohkoa efektiä. Otin jopa videopätkän tästä erikoisuudesta ja se löytyy täältä.

Eri efektejä oli hauska ihailla eri valoissa ja kuvia tuli otettua todella runsaasti. 


Lakan suti näytti säälittävän pieneltä mutta pääsi yllättämään puun takaa. Sillä oli todella helppo lakata ja saada tarkkaa jälkeä.


Fnug kertoo että lakoissa on uniikki väripaletti, joka saa inspiraatiota Pohjoismaisesta luonnosta. Voin olla samaa mieltä sävyn olemisesta uniikki. Vertailin Googlen kuvahaulla vaaleanpunaisia holoja ja lähin oli Born Prettyn lakka, mutta harva uskaltaa lakata kiinalaisilla tuotteilla.



Lakan kiilto ja valo saivat kameran vaalentamaan lakan voimakkaimpia efektejä.

Ihailin aikani väriä ihan pelkilteen eri valoissa ja myöhemmin lisäsin yksinkertaisen ja tyylikkään koristelun. Tähän ei muu tyyli sovi.

Leikkasin peukalolle tarkoitetun Milvin (malli täältä) pystysuoraan kahtia ja kiinnitin kuvat nimettömään ja keskisormeen niin että ne yhdistyivät yhdeksi kuvaksi.


Lopputulos oli ihan kiva kaikessa yksinkertaisuudessaan mutta koristeellisuudessaan. 


Tällaiset olivat minun holopäiväni. Lakalle en päässyt tekemään kestotestiä, kun sattui pieniä vaurioita käsitellessä kynsilakanpoistoainetta, mutta ehkä seuraavan kanssa pystyn testaamaan. Sain nimittäin kokeiluun kaksi eri väriä.

Oikeaoppisesti tämän holon päälle suositellaan merkin omaa timanttipölyä sisältävää päällyslakkaa, mutta sen puutteessa käytin HK-Girliä, jonka tiedän korkeakiiltoiseksi ja hyväksi päällyslakaksi. Säästelen sitä aina vähän kuin erityistilanteisiin.



Lakkamerkin jälleenmyyjät löydät tästä

Alkoiko holottamaan? Mitä pidit lakasta?


Fnugin maahantuoja on Professiomal Beauty Scandinavia, jolta lakat on saatu.

















Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3