tiistai 21. helmikuuta 2017

NCLA-Volyme II

NCLA on viime aikoina ollut kovasti pinnalla. 7-free, eläinkokeeton ja vegaaninen sarja, jossa on monipuolinen värivalikoima ja mahtavat käyttöominaisuudet eli ihan syystä.

Ihastuin Volyme II:n nude-sävyyn, se on niin kivasti terästetty shimmerillä.



Viime aikoina sävyvalikoima kynsilläni on ollut aika tummahkoa. Mustaa, ruskeaa ja harmaata. Kaikki eivät ole päätyneet blogiin ja olisi vielä joku ruskea korkkaamattomanakin. NCLA:n horoskooppilakoissa oma värini eli kauris on myös ruskea, se taitaa jäädä hankkimatta näin runsaan tumman kauden jälkeen. Nude nyt tuli tähän jonkinmoisena vaihteluna, vaikka saman suvun sävyisssä mennään. Jemmassa on kuitenkin uusia kevätvärejä, mm. neonkeltaista ja limeä, joten kohta luultavasti pääsee iloisempiin tunnelmiin auringonkin säännöllisesti jo paistaessa.

Lakka oli miellyttävä käyttää. Kerroksia tuli kolme, jotta sai vapaan kasvun peitettyä. Suti oli todella helppo käyttää ja lakkaus sujui kivuttomasti. Koristelu taas ei. Ei ollut minkäänlaista ideaa. Lopuksi kaivoin kynsikoruni esiin, joita onkin melkoisesti. Nämä joutsenet ovat aivan ihania. Käytin niitä kun meidät vihittiin. 


Nude on niin elegantti väri, että ainoa visio mikä koristeluista oli, oli se että niiden täytyy olla hillityt. Itse lakan shimmerisyys on jo koristeellinen itsessään. Loppujen lopuksi muistin Ciatén joulukalenterilakan Antique Brooch, ihanan ruusukultaisen glitterlakan, jossa on erikokoisia hiutaleita. 

Lopputulos miellytti silmää rauhallisuudessaan. Nude on todella käytännöllinen väri sopien tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. 


Lakkaus on nyt kynsilläni kolmatta päivää eikä sille ole tapahtunut yhtään mitään. Ei edes kärkikulumia, mikä tässä vaiheessa yleensä kuuluisi jo asiaan. Varsinkin kun olen tehnyt paljon asioita, enkä todellakaan säästellyt kynsiä. On se jännä miten kynsilakka jossa on vähemmän haitallisia ainesosia, on kestävämpi kuin sellaiset, joissa niitä on enemmän. Ei voi sanoa muuta kuin että onneksi sarja rantautui Suomeen! Nyt vaan uusia sarjan kesävärejä odottelemaan, tosin saattaa välissä jokunen lisähankinta tulla tästä sarjasta jo olemassa olevista väreistä.

Onko sinulla jo suhde NCLA:han?



Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3