maanantai 5. joulukuuta 2016

Kahden kynsilakkakalenterin anti ja yhdet kynnet

Kävi tässä joulun alla niin, että etsin kivaa joulukalenteria. Käytän luonnonkosmetiikkaa ja sellaista kosmetiikkakalenteria ei ole. Tosin luomivärejä ja huulipunia on myös perinteiseltä puolelta, kunhan niitä ei ole testattu eläimillä, eivätkä sisällä karseimpia kemikaaleja. Joulukalenteri oli saatava, kun viisi edellistä joulunalusaikaa asuin Egyptissä ja nyt sitten oli korkea aika saada kiva joulukuun piristäjä.

Egyptissä ei vietetä joulua ja maan kansalaisista n. 9% on koprtikristittyjä, joiden ortodoksinen joulu on tammikuussa. Joulu ei ole heille iso juhla, vaan pääjuhla on pääsiäinen. En tainnut kertaakaan edes nähdä joulukalenteria.

Selasin eri kalentereita ja Ciaté tuntui mielenkiintoisimmalta. Muita oli vain suklaa- ja teekalentereita ja tietty lasten rojukalentereita. Menin sitten Ciatén sivuille tilaamaan kalenteria, muta loppusumma oli niin mittava, etten kerta kaikkiaan raaskinut laittaa sellaisia rahoja kalenteriin. Ajattelin että mielummin sillä rahalla ostan itselle varmasti mieluisia lakkoja. Satuinpa sitten kuitenkin googlaamaan kalentereita ja törmäsin joihinkin vaihtoehtoihin. Päädyin tilaamaan Saksan ebaystä Boulevard de beaute-kalenterin, jossa oli muutaman millilitran minilakkoja. Hinta ei päätä huimannut ja ajattelin pullojen olevan kivoja matkakokoja. Kuution muotoinen paketti saapuikin pian.

Kuinka ollakaan. Ciatélta tuli sähköpostia että kalenterit olivat puolen hintaan ja sittenhän menin ja tilasin sen haluamani kalenterin. Hups vain. Meni sinne huikeiden postikulujen vuoksi kuitenkin rahaa turhan paljon mutta tuli sentään lähetin mukana kotiovelle. Onpahan nyt kalentereita ja ihan kaksin kappalein.

Ciaten ensimmäiset viisi päivää ovat olleet ihan mukavia. Kuvassa ovat aikajärjestyksessä vasemmalta oikealle.


Ensimmäinen kultaan vivahtava foil oli näitä mieluisin. Peruspunaiselle veikkaan vähiten käyttöä. Turkoosia alkaa tehdä mieli keväällä ja ranskalaisen manikyyrin lakka oli myös oikein mieluinen. Hopean värinen pullo on päällyslakka. Kummallista kyllä, se haisi aika pahalle.

Boulevard de beaute:n anti oli tällainen: 


Kaikki sävyt olivat mieluisia. Vedin kuvaa varten pienet swtch-viivat, koska pullot ovat niin pieniä, että niistä on vaikea nähdä värejä. Uskon että kaikille on jossain vaiheessa käyttöä. Tämän päiväinen metallinen sininen sopii lumihiutlekynsiin. Tässä kuussa lakkavarasto kasvaa 48 lakalla, joten jos kaikkia aikoo käyttää, saa kyllä olla ahkera :D

Tein tässä lauantain kavereiden tapaamiseen kynnet kirppislöydölläni Shimmerin Marilyn-lakalla. Erittäin kaunis punainen glittersävy. Lakkaa joutui laittamaan 2 kerrosta ja aika moneen kynteen tuli 3, koska väri hieman laikuttui glittermäiseen tyyliin. Kuivasi erittäin nopeasti ja se oli todella positiivista. Väripintaa sai tasoittaa kerroksella päällyslakkaa ennen leimausta. 

Leimaus oli ainoa koristeluvaihtoehto, sain nimittäin mahtavan stampperin!


Näin stampperivertailun Youtubessa, jossa tämä tuli toiseksi. Mielestäni se kuitenkin leimasi parhaiten ja olisi ansainnut voittaa. Suuntasin välittömästi Aliexpressin sivuille ja tilasin tämän kotiinkuljetettuna hintaan 4,50€. Varsin kohtuullista siis. Metallivarsi on mahtava. Se antaa tukevuutta. Mukana on korkki leimasinpäälle ja leimatessa tyynyyn on mahtava näkyvyys. Pää on erittäin pehmeä ja leimaus helppoa. Siis pääsen näinkin sanomaan että leimaus on helpoa. Muistan vielä ajan, kun taistelin epätoivoisena leimauksen kanssa...

Tiistaina etusormen kynsi räsähti oikein kunnolla ja vielä niin mitättömästä syystä, että olisi tehnyt mieli huutaa. Se meni niin nysäksi että ainoa vaihtoehto oli tehdä neliöistä pyöreäkärkiset ja odottaa alkuvuoteen, jolloin pitäisi päästä vanhaan malliin, mikäli ei tule jotain uusia kamalia vaurioita. En tunne oloani yhtään omakseni näissä. Mutta näillä nyt mennään toistaiseksi.

Sain juuri Born Prettyn joululaatan ja se tuli käyttöön


Kuviot oli etsattu syviksi ja tätä oli ilo käyttää uuden leimasimen kanssa.

Kerrankin en sortunut liiallisuuksiin ja lopputulos oli oikein mieluisa. 


Lakan kauneutta en saanut kuviin valitettavasti. Todella näyttävä se kuitenkin on. Harvoin enää törmää näihin lakkoihin, joissa kärkikulumat on parissa päivässä ja väri alkaa lohkeilemaan paloina. Kun olisin sen tiennyt, olisin voinut laitta peel-off-aluslakan alle. Niillä tehdyt kynnet ei muutenkaan kestä kauaa. Nimittäin poistaminen oli oma operaationsa kaikkine glittereineen. 

Pidin kynsistä kuitenkin kovasti. Leimailin samalla laatalla myös 80-vuotiaalle tädilleni lumihiutalekynnet. Nekin olivat mieluisat. Kiva, kun voi antaa muillekin hyvää mieltä ihan sillä, että laittaa kynsiin lakat ja koristelut. Niihin kynsiin tuli PP:n lakka, joten kestänevät pidempään kuin omani.

Mihin lakkoihin te olette törmänneet, jotka kuluvat ja lohkeilevat luvattoman pian?








2 kommenttia

  1. Saako linkin stampperiin? :)

    VastaaPoista
  2. Hups, stampperi on alennuksessa 2,64€! Tilaanpa toisen, jos vaikka jossain vaiheessa tyyny vaurioituu. Aion jättää mahtavan palautteen myyjälle. Tässä linkki tilaamaani stampperiin https://www.aliexpress.com/item/New-Blue-Metal-Handle-Nail-Art-Stamper-Scraper-Set-XL-4cm-Clear-Jelly-Silicone-Head-Polish/32658498983.html?spm=2114.13010608.0.0.isSrja

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3