maanantai 7. marraskuuta 2016

Postaus pitkästä aikaa

Blogi jäi tauolle, kun sairaalatyössä ei saa käyttää kynsilakkaa ja kynnet on oltava lyhyet.

Nyt sairaslomalla olkapäävamman vuoksi olen kasvatellut kynsiä ja palannut taas nysväämään koristelujen kanssa ja haalimaan uusia lakkoja. Ja huokailemaan kauniiden lakkojen perään...

Aiemmin tarkoitukseni oli kirjoitella luonnonkosmetiikasta, mutta se vaan jäi. Luultavasti, koska siihen siirtymisen tie on ollut pitkä ja kivinen. Meni jonkun aikaa, ennen kuin sain jäljitettyä, että limonella ja linalool aiheuttavat silmäoireita ja niitä on melkein kaikessa luonnonkosmetiikassa. Ainesosat esiintyvät luonnollisesti lähes kaikissa eteerisissä öljyissä, mutta erityisesti sitrushedelmien öljyissä. Meni siis aikansa että löysin sopivat ja toimivat tuotteet. Sen jälkeen taas aloin tekemään itse kosmetiikkaa ja saippuaa. Nyt sitä saippuaa on vaatekomero pullollaan ja tekee mieli tehdä lisää :)

Juuri äsken tekaisin tuossa seerumin. Hieman yli viikko sitten laitoin savinaamion, eikä ihon kosteustasapaino ole vieläkään palannut. Olen hoitanut voiteilla ja öljyillä, mutta silti tuntuu että hieman kiristelee sisältä päin.

En käyttänyt mitään tarkkoja mittasuhteita, mutta laitoin pipettipulloon:
- n. puolet hyaluronihappogeeliä ja vihreä tee-, ruusunmarja-, poimulehti- ja mesiangervonkukkauutetta
- loput kostuivat argan-, tomaatinsiemen-, mustakumina-, kaktusviikuna- ja luumuöljyistä
Pari tippaa maitohappoa pH:n alentamiseen, polysorbate 60, jotta öljyt ja vesi sekoittuvat sekä säilöntäaineeksi Ecosafea 1%.

Luumuöljy on uusi tuttavuus ja halusin kokeilla sitä sen makean tuoksun takia. Todella miellyttävä tuoksu siinä olikin! Saattaa olla että lisään seerumiin vielä muutaman tipan eteeristä öljyä, ehkäpä rosmariinia.


                                                                   Tältä se näyttää

Loput kasviuutteesta siivilöin juustokankaan läpi pieneen pulloon ja lisäsin Ecosafea. Käytän sitä kasvovetenä.

Poistin kasvomeikit ja kasvovesi sekä seerumi tuli heti tietenkin testaukseen. Ihan hyvältä tuntuu nyt nassussa :) Talvi on kovaa aikaa iholle. Juuri nut ulkona tupruttaa lunta ja se näyttää oikein ihanalle!



Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3